IRC-Galleria

Varasin lippuja Myiavin keikalle - ja tuli mieleen Ankkarock, Dir en grey ja mun sen ajan elämä. Siitä ei oo edes montaa vuotta aikaa, ja mihin helvettiin mä oon oikeen menossa? Johonki helvettiin, mihin niistä?

Mulla oli hiukset, mun onnellisuuteen riitti se että ulkona ei satanu kolmee päivää putkeen, mulla oli oma hoitohevonen jota en hoitanu rahan takia niinku nykystä, en osannu mitää, en tienny mistää mitää MUTTA olin ihan helvetin onnellinen. Joo joo, aika kultaa muistot ja läpä läpä läpä. Mut siis ihan tosi - kattokaa mua nyt!

Tavastian Miyavikeikka loppuunmyytiin alle seitsemässä minuutissa (pääsin tasan 7min yli 9 läpi ja oli loppuunvarattu) mutta Pakkahuoneella oli TIETENKIN vielä tilaa. Sain sinne liput ja säästin rahaa ku ei tarvi ajaa Helsinkiin. Sinne tulee vähä vajaa puolet enemmän porukkaa ku Tavastialle ja se ottaa mua päähän. Eturiviin pääsy on puolet epätodennäkösempää. Sitäpaitsi Tavastia on tuttu ja turvallinen, Pakkahuone uppo-outo vielä.

MITÄ MÄ VALITAN?

Dir en greyn Ankkarock-keikalla oli aivan VARMASTI enemmän populaa ku jossain vitun Pakkahuoneella ja mä pääsin kolmanteen riviin. Eiks se riitä mulle enää?
Sitäpaitsi Helsingissä on kaikki ne muistot. Aina kun kuljen esmes Kampissa siellä, missä oli se parfymoitu japsikauppa ennenku se muutti, niin muistan ketä pidin kädestä. Muistan elävästi kuinka se kattoi aina sitä taulua - se ei osannu ulkoa tietä sinne, vaikka mä oisin jo osannu ja mä oisin jopa HAISTANU sen reitin ku se kauppa löyhkäs.
Ehkä Miyavi ei ehi kattoo jokaista silmiin niinku Tavastialla, mutta mitä siitä? Ehkä en yllä kättelemään sitä, mutta entä sitten? Ehkä en oo just minä joka saa sen plektran napattua ku se heittää sen, mut sen saa Tavastiallaki todennäkösesti joku muu. Ja mitä vittua mä teen sen plektralla? Vaikka se ois hieno, ihana muisto, niin en mä siitä Miyavin DNA'sta kloonaa pikkumiyaveita juoksentelemaan mun huoneeseen! Ja mulla on niin hyvä muisti että muistan elävästi Dir en greyn Ankassa, joten miksen muistais Miyavia ilman sen plektraa?

Taas päästään Dir en greyhin, kun murretaan se Miyavimuuri tästä välistä.

Mä meinasin ihan totta pyörtyä siellä Ankassa. En ollu vuosiin ollu auringossa, koska kun juoksen minuutin auringossa niin oon ihan musta. Siellä mulla oli niin kuuma, et oli PAKKO ottaa mun punanen ohut huppari pois - ja mun olkapäät kärähti niin pahoin et nahka vaan ROPISI pois niistä illalla. Myöhemmin kun pistin niihin rasvaa, koko nahka meni rullalle.
Sinä päivänä mun täydellistä keikkafiilistä nakersi pieni pelko: epäluuloiset vanhemmat. Ne on kamalinta mitä tiiän, kinkkukiusauksen jälkeen.
Mun irokeesi oli aamulla kokonaan pystyssä. Se oli sillon noin 15cm korkea ja musta - en värjänny sitä vielä ollenkaan. Me oltiin kuitenkin Helsingin keskustassa pari tuntia ennen keikkaa ja hikoilin siellä kahdenkymmenenviiden asteen kuumuudessa hupparissani niin paljon että mun irokeesi valahti. Lopuks sain raivarin ja linttasin sen kokonaan mun pään vasemmalle puolelle roikkumaan. Muistan kuinka kamalalta tuntu kun hiuslakka ja hiki valui mun selkää...

Junassa se konnarinainen nauroi ja kysyi et meetteks teki Ankkaan. Tietenki nauro, kun koko junallinen porukkaa oli menossa samaan paikkaan. Ilmastointia siellä ei ollu ja aurinko tunki väkisin läpi likasesta ikkunasta. Join limsaa ja yritin olla ihan paikallani etten kuolis kuumuuteen.

Keikan muistaa jokainen joka oli siellä. Mu edes seiso pari ekaa minuuttia sellanen iso häiskä, jota ylsin ehkä just ja just lapaluihin, enkä nähy mitää. Vedin kyynärpäätaktiikalla sen ohi ja siitä se mun keikka vasta alkas. Ekan biisin jälkeen pari muijaa lähti mun edestä - ja mä olin kolmannessa rivissä. Loppuun asti.

Keikan jälkeen mulla oli enemmän jano ku ikinä. Silmis näky mustia palloja, niitä samoja ku aina ennenku pyörtyy. Hengitin rauhassa ja istuin varjoon juomaan vettä. Mulla oli hirvee olo ja teki mieli vaan itkee ja oksentaa. Makasin pitkässä nurmikossa polun vierellä kymmenen minuuttia ennenku yritin edes nousta istumaan. Senki jälkeen istuin vartin ja pistin tupakaksi.

Me oltiin siellä kauan, siellä puiden varjossa. Lopuks mut pakotettiin kattomaan The Arkin wnb-show.
"Moi mukulat!"

Kun tultiin takasin, joku venäläinen tunki mun kouraan jonku jeesuslehtisen. Mulla on se edelleen mun kukkarossa. Miksikö? Siks että tein elämäni ensmmäistä kertaa sen virheen, jonka toistin Miyavin viimevuoden keikalla, etten ostanu paikanpäältä paitaa. Halusin muiston. Ja kun mulle kelpas muistoksi mun parhaasta ystävästä rikkinäinen kaulakoru, miksen säilyttäis sitä lehtistä? Dir en greyn keikka oli sentään paljon, paljon pienempi asia.

Nyt kun muistelin tota keikkaa, mua ei harmita enää ollenkaan. Mulla on liput edes johonkin ja kiitos siitä...