IRC-Galleria

DarthMauno

DarthMauno

paiskii töitä

Blogi

- Vanhemmat »

Terveisiä EgmontiltaKeskiviikko 21.11.2007 21:26

Käväisin viime perjantaina Kyuun kanssa vieraisilla Egmont Kustannuksessa pienen YYA-palaverin merkeissä. Paikasta ei kyllä pystynyt mitenkään erehtymään - heti ulko-ovesta sisään astuessa tuli vastaan sen verran kookas Mustanaamion naamavärkki. Sarjakuva-aiheinen linja sisustuksessa jatkui laajemminkin varsinaisten toimitilojen puolelle päästyä (aina saniteettitiloja myöten). Fantomin ohessa näkyi mm. seinänkokoista Lucky Lukea sekä Karvista ja bongasinpa myös ovenpidikkeenä toimineen Batman-nuken.

Mutta kyllähän tuolla muutakin tuli tehtyä kuin vain ihailtua interiöörisuunnittelijan mainiota makua. Juttua riitti etenkin Egmontin tulossa olevista mangajulkaisuista. Vaikka nimiä ei tässä voikaan sattuneesta syystä mainita, on heillä kiikareissaan lukuisia mielenkiintoisia nimikkeitä - ja varsin moneen makuun. Luulenpa, että useampikin leuka loksahtaa melkoisen äänekkäästi, jos vain osakin kaikista Egmontin mangaväen kunnianhimoisista suunnitelmista toteutuu.

Enempiä ei ehdi nyt kuitenkaan kirjoittelemaan, sillä Japan Popin kolmosnumero on menossa painoon vajaan viikon päästä ja sitä ennen on vielä edessä monenlaista tekemistä ja ihan riittävästi pitkiä öitä...

Love Hina suomeksi <3Lauantai 18.02.2006 22:05

Tämä on itse asiassa jo viikon vanha juttu, mutta kun en vähään aikaan ollut käynyt Suomianime.net:in sivuilla, huomasin suuren uutisen vasta tällä viikolla. Eli Noble Entertainment -niminen puulaaki on julkaisemassa suosikkianimesarjani DVD:llä Suomessa. Minun on jo pitkään ollut tarkoitus hankkia Love Hina DVD:llä ja nyt jos koska on sitten siihen mitä oivin mahdollisuus. Animeunionin foorumilta lukemani huhut tosin eivät lupaa hyvää julkaisun laadun suhteen, mutta kyllä tämä selkeä pakko-ostos minulle on, oli laatu mikä hyvänsä. Jos jälki täysin luokatonta, hankin sitten "joskus myöhemmin" vaikkapa Madmanin julkaisut päälle.

Mutta hienoinen epävarmuus kyllä kaihertaa mieltä, pystyykö Love Hina iskemään edelleen yhtä lujaa kuin viimeksi katsoessa? Edellisestä katselukerrasta on noin puolitoista vuotta aikaa ja vaikka muistelenkin sarjaa suurella lämmöllä, olen täysin tietoinen myös siitä, että se on monessa suhteessa varsin keskinkertainen sarja, ehkä jopa huono. Mutta jotenkin omasta mielestäni Love Hinassa vain on kaikki niin kohdallaan, että se vetoaa minuun enemmän kuin mikään muu animesarja, jota olen katsonut. Miksi näin on, on todennäköisesti varsin hankala selittää, etenkin kun tunnun olevan eri mieltä sarjan luonteesta paitsi sitä haukkuvien myös siitä pitävien kanssa. Fanipalvelu- ja haaremipuoli eivät Hinassa minua innosta yhtään sen enempää kuin missään muussakaan animessa, mutta sarjan hahmoissa ja juonessa on vain jotakin, joka koskettaa minua.

Mutta ensi kuun lopulla sitten nähdään, saako Keitaron saapuminen Hinatan majatalon minut jälleen kerran niin ulvomaan naurusta kuin liikuttumaan kyyneliin vai ovatko mieltymykseni muuttuneet suuremminkin siitä, kun viimeksi kurkistin paikan asukkien elämään. LHTJ 32.

Mämmilä ja mangaLauantai 17.12.2005 20:13

Sain eilen luettua Tarmo Koiviston WWW.MAMMILA.FI-albumin loppuun. Oli kerrassaan mainio sarjakuva, mutta toimii kyllä vain niille, joille sarjan hahmot ja asetelmat ovat entuudestaan tuttuja. Kun nyt taas on pitkästä aikaa palannut Mämmilän pariin, on mieleen johtunut, että Mämmilähän on tietyissä suhteissa melko lailla mangan kaltaista. Koiviston piirrosjälki ei ehkä vastaa stereotyyppistä kuvaa "mangatyylistä", mutta sarjan pitkä (parikinkymmentä vuotta kattava) tarinakaari ja sarjan myötä elävät ja kasvavat hahmot ovat helposti verrattavissa tarinamangan parhaimpiin tuotoksiin. Mämmilästä voisivatkin monet mangasta inspiroituneet sarjakuvanpiirtäjänalut ottaa hyvin oppia siitä, miten juonta kuljetetaan ja tarinan henkilöitä kehitetään. Mitäköhän japanilaiset mahtaisivat Mämmilästä pitää, jos sitä nipponiksi joku vaivautuisi kääntämään?

Eilen tuli myös ostettua kahdella eurolla Shinya Tsukamoton Tokyo Fist. Jahka tuon kerkiää katsomaankin, on sitten ainakin jonkin verran tullut paikattua Tsukamoton kokoista aukkoa allekirjoittaneen japanilaisen populaarikulttuurin tuntemuksessa (tosin oma asiansa on, voiko Tsukamoton töitä luonnehtia sanalla 'populaari'). Molemmat Tetsuot tuli myös bongattua edulliseen hintaan nekin, mutta katsonpa nyt tuon Fistin ensin, ennen kuin ryntään niitä hankkimaan.
- Vanhemmat »