IRC-Galleria

Nyt avaudutaan hieman lisää!Sunnuntai 14.03.2010 22:32

On se perkele.
Facebookin avulla yhteydenpito "elämäsi ihmisiin" vai miten se meni mukamas helpottuu. Ei pidä paikkaansa.
Ei se piiri siitä mihinkään muutu, ne ihmiset, mitkä muutenkin ovat hollilla koko ajan, ovat ne, joiden kanssa tulee keskusteltua (ei tosin välttämättä). Ne wanhat tutut, jotka Veisbuugin kautta saattaa uudelleen löytää, pysyvät wanhoina tuttuina. Yhteydenpito ei siitä ainakaan vilkastu. Sellaisen myönnytyksen tosin voi tehdä, että jotkut näistä wanhoista tutuista ovat sellaisia, että muutoin ei kontaktia oteta, mutta aina kasvotusten sattuessa juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Sellaisia henkilöt tosin ovat niitä Ihan Oikeita Ystäviä.
Ja sekin on ihan hauska läppä aina, että joku päättää lisätä sinut kaverikseen, vaikka ette koskaan olleet mitään sydänystäviä; hyvä, jos sanoitte toisillenne muodolliset huomenet tai muuta vastaavaa. Tai sitten joku, jonka kanssa et ole pitänyt minkäännäköistä yhteyttä kahteensataan vuoteen, keksiikin yhtäkkiä olevansa kaverisi.
Mitään asiaa ei voi enää sukulaisilleenkaan kertoa, ennen kuin se on laitettu Feispuukkiin. Sama asiahan se on jonkun "galtsun" kanssa. Molemmat ovat varsinkin nykyään samaa pastaa eri paketissa.

Paitsi että "galtsussa" käyvät vain teinit, hullut, friikit ja nörtit, paljon paremmassa "Facebookissa" ovat kaikki ajan hermolla olevat ja ne, jotka ovat jotain. Ja se on jämpti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.