Suomessa maahanmuuttajista on vuosien saatossa tullut huomattava osa väestöä. Yhä useampi syntyperäinen suomalainen on sitä mieltä, ettei maahanmuuttajista seuraa kuin ongelmia. Eräät pessimistiset suomalaiset eivät millään tahtoisi taipua globaalin, tasa-arvoisemman maailman malliin, vaan haluaisivat pitää oman valtakuntansa portit suljettuina erilaisilta kulttuureilta ja elämäntavoilta. Kaikki ahdasmieliset eivät ole ymmärtäneet, kuinka he yrittävät turhaan ummistaa silmänsä kehitykseltä ja elää omassa säälittävän keinotekoisessa lintukodossaan. Suomen maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia pilkataan suotta ”kukkahattutädiksi” hänen voimakkaasti maahanmuuttamista tukevan politikointinsa takia. Asiaa hieman tutkittuani sanoisin Thorsin olevan oikeilla jäljillä. Maahanmuutto on nykyaikaa, ja nykyaika kehitystä kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa.
Metro-lehden kolumnisti Pauli Jokinen kritisoi suomalaisten putkinäköisyyttä maahanmuuttajia kohtaan 29.10.2009 julkaistussa kolumnissaan ”Me ja Muut”. Heti tekstin alkukappaletta lukiessani huomasin ilokseni, että Jokinen on ottanut esille tärkeän aiheen - ja vieläpä oikeasta näkökulmasta. Hän kertoo Vartti.fi:n keskustelupalstaa työkseen selaillessaan törmäävänsä jatkuvasti maahanmuuttajia syyttäviin ja herjaaviin kommentteihin. Itse olen tehnyt samantapaisen huomion; netistä tuskin löytyy keskustelupalstaa, jolla ei jollain tavalla arvosteltaisi maahanmuuttajien tapaa kuormittaa valtion sosiaaliturvajärjestelmää ja tehdä erilaisia rikoksia tai tihutöitä.
Sosiaalimenot ja rikollisuus ovat kuitenkin vain yksi näkökulma asiaan, eivätkä ne riitä selittämään suomalaisten joskus jopa yltiöpäiseksi rasismiksi leimahtavaa luotaantyöntävää asennetta ”mamuja” kohtaan. Jokisen mukaan suomalaiset rötöstelevät, kieroilevat ja käyttäytyvät väkivaltaisesti aivan samaan tapaan kuin ulkomaalaisetkin. Hän mainitsee niin perjantai-iltojen tappelut baarien pihalla, kuin ryyppyputkien aikana tapahtuneet puukotukset. Aivan kuin kaikki ulkomaalaiset olisivat puistoissa vaanivia väkivaltaisia hulluja. Yksittäistapaukset, kuten ammuskelu kauppakeskus Sellossa uutena vuotena, vain vahvistavat eräiden suomalaisten vääristynyttä kuvaa maahanmuuttajista. Sitä paitsi Sellon tapauksella ei ollut juuri mitään tekemistä ammuskelijan ulkomaalaistaustaisuuden kanssa; tapaus oli pikemminkin suomalaiselle miehelle tyypillinen tapa selvittää ihmissuhdeongelmiaan.
Kolumni tiivistää yhden hyvän syyn näille kielteisille asenteille: ”Silti vihaamme maahanmuuttajia - - He ovat helppo kohde kanavoida vihaa”. Tämä osuva lausahdus puhuu totuuden kieltä; maahanmuuttajia on helppo syyttää suomalaisten ongelmista ja ahdistuksesta. Haluamme edistää tasa-arvoisuutta esimerkiksi työmarkkinoilla, mutta jos emme itse saa työtä, suuntaamme syyttävän sormen kohti metroasemaa siivoavaa romania, joka on tullut muka viemään työpaikkamme: ”Ihan kuin itse haluaisin innolla siivoojaksi”.
Vaikka osa suomalaisista elää hieman keskimääräistä huonommissa olosuhteissa, ei mielestäni maahanmuuttajilta tarvitse riistää sen takia kaikkea. He ovat samanarvoisia kansalaisia, ja tulevaisuudessa toivo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle. Moni maahanmuuttoa kritisoiva tuntuu unohtavan suomalaisen yhteiskunnan ikärakenteeseen tulevan dramaattisen muutoksen; muutamien vuosien päästä suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, veropohja pienenee ja huoltosuhde saattaa järkkyä pahasti. Jos suomalaisia työikäisiä ei riitä työmarkkinoille tarpeeksi, maahanmuuttajat ovat ainoa keino täyttää veropohjaan revennyt aukko. Jokinen mainitsee suomalaisten kyvyttömyyden katsoa itseään peilistä, eikä usko, että hänen elämänsä olisi parempi, jos Suomessa ei olisi lainkaan maahanmuuttajia.
Toki maahanmuuttajat tuottavat myös aiheellista päänvaivaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Kolumnissa ei oteta esille kaikkia maahanmuuton ongelmallisuuden seikkoja, tai niitä vähätellään. Tänä päivänä suomalaisia kuohuttavat erityisesti maahanmuuttajille myönnetyt tuet: maahanmuuttaja saattaa saada enemmän valtion avustusta kuin suomalainen työtön tai opiskelija. Maahanmuuttokriittisestä näkökulmasta katsottuna tämä on yhteisen varallisuuden törkeää väärinkäyttämistä. Kuitenkin maahanmuuttajien suhteellisen avokätisessä tukemisessa on puolensa. Suurimmalla osalla suomalaisista on tukeva sosiaalinen turvaverkko ympärillään. Suomalaiset työntekijät kuuluvat lähes poikkeuksetta ammattiliittoihin ja taloudellisen ahdingon yllättäessä opiskelijoiden vanhemmat ja sukulaiset ovat yleensä valmiina avustamaan. Mamuilla taas ei ole välttämättä minkäänlaista tarttumapintaa uuteen yhteiskuntaan, joten on tärkeätä, ettei heitä jätetä rämpimään yksin oudossa kulttuurissa. Suurin haaste maahanmuuttopolitiikalle onkin, miten valtion tuki kohdennetaan tuettaville. Tietenkään rahan ainainen ruinaaminen sossun luukulta ei ole mikään kestävä ratkaisu.
Jokinen hyökkää kolumnissaan suomalaisia arvoja vastaan melko avoimesti, ja epäilemättä teksti on herättänyt kritiikkiä lukijoiden keskuudessa. Netissä nimimerkki Maura kuittaa Jokisen tekstin ”yksisilmäisenä, kapeakatseisena ja yleistävänä ruikutuksena”. Välillä kirjoittaja todella sortuu hieman lapsekkaisiin kärjistyksiin kuvaillessaan suomalaisten tekopyhyyttä ja rasistisia asenteita mamuja kohtaan. Ydinajatus tekstissä on kuitenkin hyvä. Monilla suomalaisilla on maahanmuuttajia ylenkatsova asenneongelma. Ei meidän yhteiskuntamme huomaan otetuista maahanmuuttajista tule varmasti mitään, jos emme suo heille yrittämisen mahdollisuutta. Vaikka alussa maahanmuuttajien sopeutuminen saattaa olla hankalaa, on uuden väestön hankkiminen pidemmän päälle kannattavaa. Suomen valtion ei tulisi näyttää vihamieliseltä takapajulalta, vaan vastaanottavalta mahdollisuuksien maalta. Muuten täällä ei ole mitään kiinnostavaa.