Minulla oli tylsää, enkä kuumuuden ja töiden tuoman uupumuksen takia vain jaksanut kirjoittaa jatkoa, päätin tehdä ihmisille tällaisen “hauskan” testin, jota ehkä jatkan joskus myöhemminkin.
Tässä on muutama kysymys ja vastauksena niihin a-h vaihtoehdot. Vastaa jokaiseen kohtaan siten, mikä vastaa sinusta eniten itseäsi. Älä kuitenkaan pyri siihen, että haluaisit käyttäytyä tai olla tietynlainen, vaan vastaa rehellisesti, mikä sopii teihin itseenne. Muuten tämä ei ole hauskaa kenellekään. Vastaukset löytyvät testin lopusta.
Mutta nyt itse testiin, eli…
*****
Ketä Älä katso taaksesi mafiamiestä muistutat?
1. Työpiirissä sinä olet…?
a) Joukon johtaja, jonka asemaa ei kyseenalaisteta, vaikka kaikki eivät olisi aina samaa mieltä, mutta kuuntelen myös muiden mielipiteitä ja toiminkin niiden mukaan - sanon kuitenkin aina viimeisen sanan
b) Varsin rento, enkä niuhota pikkuasioista, vaan pyrin siihen, että kaikilla ja erityisesti minulla on hauskaa
c) En ole todellakaan sitä, mitä minun kuvitellaan olevan
d) Olen leppoisa ja ystävällinen, mutta jos töitä ei tehdä, kuten pitäisi, minusta paljastuu hyvin kylmä puoli
e) Olen perfektionisti itseni ja työni suhteen ja haluan saada tietää, mitä muut ajattelevat - rehellisesti
f) Uurran työni parissa ahkerasti ja pyrin huomioimaan työtovereideni hyvinvoinnin ja voimavarat - joskus teen jopa enemmän töitä kuin oikeasti jaksaisin, mutta en vaadi samaa muilta
g) Saatan huomauttaa ivallisesti tai nälviä työtovereitani, mutta he tekevät samaa minulle eikä kukaan koskaan loukkaannu siitä
h) Ahkera ja pyrin tekemään aina parhaani, mutta se on vain yksi osa pitämääni roolia, jolla pyrin pitämään eräät piirteeni piilossa muilta
2. Kaveriporukassa sinut tunnetaan…?
a) Aina varsin iloisena, tai pikemminkin kieroutuneena, joka ei jätä kylmäksi ketään
b) Ylienergisenä, turhankin riemuisena duracell-pupuna, joka osaa kuitenkin välillä vakavoitua ja tarjota varmaa olkapäätä sekä neuvoja, koska tajuan enemmän asioita kuin monet uskovat
c) Olen varsin rauhallinen, enkä ole kovin kovaäänistä sorttia tai muutenkaan huudata läsnäoloani kaikille - ystävällisenäkin minua pidetään enkä suutu kovinkaan helposti tai korota ääntäni ilman todella hyvää syytä
d) Lämpimänä, ystävällisenä tyyppinä, joka osaa heittää välillä kaikenlaista vitsiä ja olla leikkisä - autan myös hiukan kyseenalaistettavissakin ongelmissa
e) En kerro aina mielipidettäni, vaan saatan odottaa sopivaa hetkeä siihen. Olen usein se hiljainen, joka kuuntelee enemmän kuin puhuu
f) Olet se fiksuin ja ehdottomasti yksi johtajatyyppi, joka tuntuu aina tietävän, mitä seuraavaksi tehdään
g) Suoranaisena suurisuuna, joka sanoo suoraan, mitä haluaa ja milloin eikä perässäni ole aina helppo pysyä
h) Et ole aina perillä tilanteista etkä aina pidä ryhmässä heitetyistä ideoista, mutta pysyt rinnalla mihin ikinä päädytäänkään
3. Mitä teet vapaa-aikanasi?
a) Mitä tahansa, mitä mieleni tekee sillä hetkellä - pyrin erityisesti henkiseen ja fyysiseen nautintoon
b) Jotain vauhdikasta ja ehdottomasti sykettä nostattavaa
c) Nautin omasta rauhasta ja ajanvietosta itselleni tärkeiden ihmisten kanssa, yksin ollessani katson televisiota tai luen kirjaa tai taistelen kotona vellovaa kaaosta vastaan
d) Pyrin nukkumaan ja lepäämään henkisesti ja fyysisesti kuluttavan työn jäljiltä
e) Kuuntelen musiikkia tai soitan, käyn kävelyretkillä ja nautin omasta rauhasta
f) Viihdyn hyvin kotona omassa rauhassa ja pidän ruuanlaitosta
g) Nukun tai pidän hauskaa jossain baarissa tai klubissa arvostellen kaikkea mahdollista suureen ääneen
h) Tykkään rikkoa arkipäivän rutiineita joko pukeutumisella tai ajanvietto tavalla, rakastat myös elokuvien katsomista
4. Miten tuntemattomat sinua kuvailisivat?
a) Karismaattisena, eleganttisena herrasmiehenä
b) Epäkohteliaana, törkeänä ja paikkaani tuntemattomaksi hyvännäköiseksi nulikaksi
c) Asiallisena, hyväkäytöksisenä ja välillä turhankin virallisena ihmisenä
d) Helposti lähestyttävänä, itsevarmana persoonana
e) Hiljaisena, elegantin hienostuneena ja upeana - suorastaan malliksi
f) Vakavana, etäisenä ja kivikasvoisena virkamiestyyppinä
g) Riehakkaana, kummallisena sekopäänä
h) Sympaattisena, kohteliaana ja avuliaana nuorukaisena
5. Entä kaverisi?
a) Kieroutuneena/pervona miehenä, johon voi kuitenkin luottaa
b) Aina valmiina auttamaan niin makuuhuoneen seinien sisä- ja ulkopuolella sekä totuuden torvena silloinkin, kun jälkimmäistä ei kaivattaisi
c) Hienovaraisena, joskus turhan paljon omaa käytöstäni miettiväksi, mutta myös rauhalliseksi, vaikka muiden mukana innostuvaksi
d) Ymmärtäväisenä, jossain määrin isällisenä tai veljellisenä, joka uskaltaa vitsailla ja härnätäkin, vaikka sanoihin kätkeytyisikin pieni totuus
e) Yllättävän humoristisena ja kiusoittelevana, mutta myös ymmärtäväisenä ja opastavaisena
f) Sinuun luotetaan paremmin kuin peruskallioon, jos sanot tekeväsi jotain, pysyt sanassasi, vaikka se vaatisi sinulta pienen ihmeen tai tuottaisi sinulle vaikeuksia
g) Todellisena bilettjänä ja juhlien kohokohtana
h) Hyvinkin teräväksi, joka aina onnistuu sanomaan tai keksimään jotain, joka auttaa sen hetkisessä tilanteessa eteenpäin, vaikka muuten olisikin hiukan epävarma
6. Mikä on huonoin puolesi?
a) Olen parantumaton flirtti ja nautin muiden huomiosta, en myöskään aina ota kaikkea niin vakavasti kuin pitäisi
b) Suorasukaisuus, välinpitämättömyys muiden mielipiteistä
c) Ajaudun itseni kanssa usein riitaan, mikä on väärin ja mikä oikein, ja se saattaa joskus näkyä epävarmuutena
d) Todennäköisesti se, etten suutu helposti tai teen sitä hyvin harvoin
e) En kerro kovin helposti tunteistani tai paljasta herkkää puoltani, olen myös välillä hyvinkin jäätävä
f) Turhan suuri uhrautuvaisuus ja vakavuus, turhan painolastin kantaminen
g) Aina ei voi olla täysin varma, olenko tosissani jonkun suhteen vai leikinkö vain
h) Etten halua uskoa kaikista pahaa tai hyväksyä ikäviä asioita
7. Mitä eläintä muistutat eniten?
a) Salaperäistä, vaarallisen viehättävää pantteria
b) Kaikkien syliin erinomaisesti sopivaa murmelia
c) Ovelana, sujuvasti pihasta toiseen siirtyvää kettua
d) Isoa, valloittavaa, hyväsydämistä karhua
e) Ylpeää, ylvästä ja jossain määrin väärinymmärrettyä korppia
f) Uskollista, varman suojelevaa koiraa
g) Sinne tänne, kaikkialle pomppivana rusakkona
h) Nahkansa luova, hyvin katseilta pakenevaa käärmettä
8. Mitä näistä tekisit työksesi mieluiten?
a) Miettimällä tapoja tienata lisää ja saada samalla lisää mainetta, sekä pyrkisin pitämään joukkoni ja asemani pystyssä
b) Pientä näperrystä vaativaa työtä, joka vaatii myös tarkkuutta, nopeita refleksejä sekä rautaisia hermoja - työ sisältää matkustamista
c) Erilaisten tapausasioiden tutkimustyötä, johon sisältyy totuuden löytämistä ja jossain tapauksissa myös sen salaamista
d) Matkustelisin usein ympäri maailmaa ja tapaisin paljon eri tasoisia ihmisiä, joista osaa autan ja ohjaan, osasta en välitä
e) Suunnittelisin ja miettisin erilaisia asioita, tekisin töitä käsin
f) Johtaisin suurta yritystä ja pitäisin useita lankoja käsissäni tehden suuret päätökset
g) Tanssisin, esiintyisin ja pitäisin hauskaa monien silmien edessä
h) Täyttäisin asiapapereita ja pitäisin asioita järjestyksessä pyrkien huolehtimaan esimiehen tarpeista
