IRC-Galleria

Katso Video
Linkki vie turkistarhauskielto sivulle.

Kuten esimerkiksi tunnettu suomalainen muusikko Anssi Kela kertoo mielipiteensä asiasta:


"Turkistarhoilla kuvattujen videoiden katseleminen herätti minussa taas usein pohtimani kysymyksen: miksi me ihmiset hellimme ja rakastamme joitakin eläimiä, mutta samaan aikaan kidutamme ja tapamme toisia? Koira tai kissa on perheenjäsen, sille tarjotaan lämpöä, ruokaa ja turvaa. Saman kokoinen - jopa samannäköinenkin - kettu kuitenkin
suljetaan säälimättä pieneen häkkiin, annetaan sen kärsiä.


Kukaan ei varmastikaan voi käsi sydämellä väittää etteivätkö tarhatut eläimet kärsisi. On vain kyse siitä, onko tällainen kärsimys hyväksyttävää vai ei.


Minä en kuulu niihin, joiden mielestä eläimille pitäisi taata ihmisoikeudet. Meidän kykymme tuntea empatiaa ja taipumuksemme luopua tarvittaessa omastamme toisen hyväksi ovat tekijöitä, jotka kohottavat ihmisen eläimen yläpuolelle. Videoiden turkistarhoilla kuitenkin luovutaan juuri siitä mikä tekee meistä ihmisiä. Tällaisen toiminnan
salliminen ei sodi pelkästään eläimiä ja luontoa vastaan – se on myös räikeässä ristiriidassa ihmisyyden kanssa."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.