8-13 koulua, sit Masa soittaa ja kysyy että tuunko Selloon. Koska olen tällane nevari sanoin TOTTAKAI.
Joo sitte siellä hengailtii ja tarttu pari leffaa ja kirjaa messiin. Sitte tottakai Subway omnomnom patonkia ♥ EIKÄ MUN LIHAPULLAT KAATUNUT. Paljon.
Sitte meille ja eka katsotaan Silent Hill koska *köhköh* minä pakotin... Sitte Ten Inch Hero ja ei missään nimessä tilattu kaksi jumbo-maxi.perhepizzaa + limua.
Mutta jos oltais tilattu niin olisi ollut hiton hyvää :
DDD
Sitte esittelin Masalle Supernaturalia ja se tykkäs♥ MISSION COMPLETED !!1!
Traileri ei kiinnostanut pätkän vertaa, mutta luettuani jonkun elokuvaa kehuneen arvostelun päätin sittenkin tämän tekeleen katsastaa. Ensimmäinen elokuva oli "ihan ok", kakkonen oli hieman tekemällä tehtyä mäiskettä, kolmonen oli jälleen "ihan ok", mutta tämä neljäs olikin sitten kakkaa.
Lainauksia on elokuvissa tehtyä ennenkin enkä niistä yleensä lähde valittamaan sen erikoisemmin. Lainata saa, mutta joskus koko touhu menee kopioimisen puolelle ja siinä tulee seinä vastaan. Afterlife oli järjenvastainen putkijuoksu, jossa ei ollut oikein päätä eikä häntää. Alicen Umbrella metsästyksestä on kadonnut tämän elokuvan myötä se vähäinenkin kiinnostavuus. Pääpahis oli kolmannen osa lopussa nähty aurinkolasipäinen kaveri, joka jäi kaikesta huolimatta täydeksi paperinukeksi. Resident Evil alkaakin muistuttaa pitkälti Saw-elokuvasarjaa, jota ei osata lopettaa ajoissa. Pääpahiksen takaa löytyy aina joku suurempi ja vaikutusvaltaisempi pomo, jolla on toinen toistaan suurempi armeija takanaan.
Resident Evil Afterlife = "Silent Hill Matrix". Näin sen voisi sanoa. Ruosteinen vankilarakennus soihtuineen, dobermannien kahtia jakautuneet päät, 3 metrinen naamarihirviö, joka kantaa itsensä kokoista vasaraa. Kaikki tunnetuimmat elementit Silent Hillistä oli kopioitu lähes suoraan ja jokainen toimintakohtaus oli terästetty "bullet time" efekteillä sekä tavanoimaisemmilla hidastuksilla. Taustalla soi myös jatkuvasti Matrix-fiilistä korostava techno-action musiikki. Jos esittäisin tyhmää niin odotin näkeväni zombie-elokuvan, mutta jo trailerin nähtyäni oli kyllä päivän selvää, että tavalliset saastuneet olisivat vain sivuroolissa.
Trilogia oli vielä ihan menettelevä... nyt meni paskan puolelle niin rankasti etten toivo enää elokuvasarjalle jatkoa.
*½
ja ihan btw, jos maailmanlopusta on jo neljä vuotta kulunut niin minkä helvetin takia kaupunki on edelleen tulessa?
Tsekkasin Silent Hillin viel uudelleen siit vessakohtauksesta eteenpäin, ku en illalla pystyny keskittyy koska Neena kiljui kurkku suorana -D En enää ikinä kato sen kaa leffoi ku se on tuollaine hermoheikko 8<
Ihana leffa btw ^^
!!! Sit äiti kysy et haluunko lähtee sen kaa thaihierojalle :O Tuli siel hierojal jotenki ikävä Thaimaata. Kun on moneen kertaan siellä koettu tärkeitä hetkiä TTwTT
Mut se hieroja oli ystävällinen ja kiva 8D Ja sain sit jtn hotta teetä.
Vähän erikoisen makuista, mutta join silti. Maistui/näytti siltä kuin chiliteehen oltaisiin pudotettu kurkkupastilli ...se oli hyvää :)
juu niin olin eilen mirillä yötä ja katottiin siinä pari leffaa! oli kyl molemmat ihan hyviä! meni vaan ilta vähän pitkäks ku piti mennä ajoissa nukkuu mut kello olikin jo vaille 2 kun lopetettiin ne elokuvat..oho!
eli siis silent hill ja orpokoti tuli nähtyä .
molemmissa oli hieman jännä loppu, etenkin orpokodissa..!
tai silleen ja silent hillin loppua en ihan tajunnu, tai tajusin mut en.
iha jees kumminki ja mä tykkään siitä pyramidihedistä! ♥
hehehehe! ♥ >D
...ja aamulla sitten oli kauhee väsymys sit piristyin ja nyt taas väsy
onneks viimeiset tunnit on turvakurssia en muuten kestäis!1
...MUN SELIBAATTI ON LOPPU WOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!
ONNISTUIN!!!!!!
haluan kiittää mun vanhempia koska ilman niitä tää ei olis mahdollista ja Riikkaa joka kannusti mut tähän ja Oscaria kun se toimi mun tukihenkilönä kokoajan <3333
FUCK AWESOME!!!1!11!! xD
En sinänsä tee sillä mitään ku en juo enkä polta....
Mut silti, voin lainata kauhuleffoja jotka o K-18 jne...
Kauhuleffoista puheen ollen... Näin Silent Hillin...
Se ei sinänsä ollu pelottava, mut näin siit painajaisia! xD LOL
Pyramid Head rocks! ^O^
P.S.
What would Brian Boitano do, if he turned 18...? :D