1.8.09 SUROK
Eläinlääkärin tarkastus jännitti ihan hirmusesti, jos vaikka oliskin ollu kuitenkin jotain ettei oltaiskaan päästy sisälle asti, mutta hyvinhän sekin meni :)
Arvostelut sitten pikkuhiljaa alkoi ja minä tietenki pelkurina pyysin assistenttia viemään Alexandran tuomarin eteen. Alunperin oltiin sovittu, että kasvattaja veisi, mutta ei hän ehtinyt kun toisaalla piti olla omien kissojen kanssa, kun toinen tuomari taas vähän pähkäili :D
Noh, kuitenkin päästiin tuomarin eteen ja Alexandra sai paljon kehuja ja näyttihän tuo tuomari oikeesti tykkäävän :) Siitähän tuli sitten Ex1 ja tuomari pyysi jäädä odottelemaan värin parhaan valintaa.
No mikäs siinä odotellessa, kasvattaja tuli paikalle ja siinä odoteltiin yhdessä. Sitten tuli värin parhaan valinnan aika ja kasvattaja meni Alexandran kanssa siihen. Siinä se tuomari katseli ja ihasteli ja katseli vielä vähän lisää ja taas lisää, vuorotellen kaikkia kissoja. Loppujenlopuks päätös oli, että meidän Alexandra sai värin parhaan :)
Ihan hyvä saldohan tuo on ensimmäiseen näyttelyyn(meillä yhdessä siis, Alexandra kerran ennen ollut näyttelyssä). Tuomarin parhaassa valinnassa oltiin myös, mutta siinä vei toinen kissa voiton. Komia hän kyllä oli, pakko myöntää.
Loppupäivä menikin sitten vaan ollessa ja pälyillessä, käytiin välillä kävelemässä ja kurkkimassa muita kissoja, paneelia seurattiin välillä ja ihmeteltiin :D
Näyttelystä lähdettiin sitten mukana Ex1 ruusuke ja VP "pokaali" :)
Koko viikonloppu oli oikeen mukava, vaikka sunnuntaina ja maanantaina oli todella väsynyt olo.
Pitkät matkustus ajat ja pitkä päivä lauantaina olla siellä näyttelyssä, mutta mukavaa oli :)