Kuuntelin ATeensia joskus viidennellä. No nytpä kuulin entisen lempparibiisini uudestaan ja REPESIN SILLE ERITTÄIN pahasti!
"My grades are down from A's to D's"
Ehkä jossain toisessa elämässä olisi toisin päin. Tai edes kirjaimellisesti (pun INTENDED) noin. As things are, njet. Vaikka olen miettinyt paljon kyllä. Mikä olisi fiksua, jos olisi salaattia? Ja millaista olisi, jos olisi nokkosia? Hm. Enpä tiedä. Sitruunamelissa on hyvää, mutta mutta... Tai siis, mitä siitäkin tulisi? Aika omituinen ajatus. Jotenkin... vaikea. Tulisinko mä onnelliseksi?
"If happiness is quality in accordance with excellence, then it is reasonable that it should be in accordance with the highest excellence." -Aristotle
Eli vain Agape tekee onnelliseksi, oikeasti.
Esimerkiksi Sokrates esimerkiksi pitäytyi kuitenkin näkökannassa, että osana muita rakkauden muotoja Eros toimii luovana muutosvoimana ihmisessä ja nautinto (kun ei palvottuna eikä itsetarkoituksellisena) on hyväksyttävää, jopa ihastuttavaa ja suorastaan tarpeellista. Mill vie käsityksen tämän rakkauden muodon tärkeydestä astetta pidemmälle ja toteaa valistuneemmankin saavan aesteettis-hedonistisista iloista paljon irti siinä missä muistakin tuntemistaan iloista. Mun mielestäni sitä ei voi edes verrata niihin, vaikka se on toki kivaa. Mä olen saanut irti paljon enemmän muista jutuista. Mikä ei tarkoita, että olisin askeettinen nautinnostakieltäytyjä... Sanon vain, että ajattelevalle ihmiselle muut käyttäytymismallit ovat verrattomasti palkitsevampia.
Sekoilin tänään ja kaadoin Poweradea pitkin Tallinnanaukiota. Punnitsin myös yrttejä ja salaatteja ja vauhkoilin ja vaahtosin Mäkkärissä, että kyllä kommaritkin saa käydä siellä. Ei sosialismi toteudu vielä! Mua ärsytti myös tahallisesti provosoivat ihmiset. Mä tykkään tosi paljon väitellä, mutta vain OIKEASTI. Jos joku tietää, että mä hakkaan sen kunnon argumenteilla - ja yrittää siksi piiloutua vittuilun taakse - mä kyrpiinnyn ennen pitkää. Varsinkin jos ne ei kuuntele eikä niitä kiinnosta mun pointti vaan omansa ja mun pointin kumoaminen. Ei se ole väittelyn idea edes. Jotkut mun elämäni parhaista väittelyistä on ollut mun häviämiäni väittelyitä. Inttäminen ei ole väittelemistä. Inttäminen on fasismia: se ei kuuntele tai tiedosta muita olennaisuuksia kuin itsensä, ja sen tavoitteena on yksinomaan totaali voitto argumentin murskaamisen kautta. Kukaan ei kysy voittajilta, puhuivatko he totta, tiesi jo Adolf-poika kertoa. Oikea väittely on dialogia, näkökulmien havainnollista pohdintaa, konsepteilla leikittelyä, asioiden pienimistä ja analysointia; se vaatii enemmän kuin kaksi aivosolua - muun muassa kyvin nähdä asiat molemmilta puolilta... Haluan kuollakseni lukea Adam Smithiä ja mainittua mister Hitleriä ja Macchiavelliäkin on hyllyssä. Vasta kun näkee ja ymmärtää asioiden molemmat puolet, voi valita omansa!
Nietzschenkin kanssa olen lähes kaikesta eri mieltä, mutta tiesi sekin jotain. All company is bad company except the company of one's equals.
