Helsingin keskustan alueella on tehty alaikäisiin kohdistuvaa päihdevalvontaa tehostetusti noin parin vuoden ajan. Toimintamallina on ollut, että kun tavataan alle 18-vuotias nuori, jolla on hallussa alkoholia, otetaan alkoholit pois ja ilmoitetaan vanhemmille ja sossulle.
Asiasta on tehty päihdeilmoitus, joka lähtee kirjeellä kotiin ja
sosiaaliviranomaisille. Siitä käy ilmi missä nuori on tavattu, missä kunnossa ja mikä hänen asenteensa on ollut.
Nyt jo muutaman viikon ajan valvontaa on tiukennettu siten, että jokaiselle 15-17-vuotiaalle kirjoitetaan 20EUR rikesakko, jos hänellä on hallussa alkoholia. Sakon kirjoittaminen on ollut mahdollista aikaisemminkin, mutta nyt se on otettu käyttöön tehostavana toimenpiteenä. Rikesakosta jää merkintä poliisin rekisteriin.
Rikesakon kirjoittamisella poliisi haluaa antaa selkeän signaalin siitä, että alaikäisten julkijuopottelua ei sallita ja asiaan puututaan. Poliisi tosin puuttuu myös täysi-ikäisten julkijuopotteluun.
Sakon lisäksi tapahtuu kaikki muutkin vanhat toimepiteet: ilmoitus vanhemmille ja sossulle. Alle 15-vuotiaille sakkoa ei voi kirjoittaa, joten heidän kohdalla homma jatkuu vanhaan tyyliin ilmoitusten kera.
