IRC-Galleria

Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi

Mä koitin sanoa sille, että mulla on jo muija, mutta ei se uskonut. Se vain suuteli mua intohimoisesti siinä keskellä tanssilattiaa, vaikka yritin perääntyä. Mä olin halunnut vain tanssia jonkun kanssa, en mitään sen enempää. Toistelin sille uudestaan ja uudestaan, että mä oon varattu enkä halua sitä. Lopulta se kyllästyi mun rimpuiluuni ja laittoi käden mun farkkujen sisään. Se oli mielestään löytänyt pitävän todisteen, että mä tosissani tahdoin maata sen kanssa.

Kun aamulla avasin silmäni, niin mua nolotti aivan helvetisti. Heidi oli tekstannut mun puhelimen täyteen viestejä, joista jokaisessa se ihmetteli, missä sen "kultamussukka" oikein lymyilee. Mulla puolestaan oli aivan sairaalloinen hedari ja makasin alasti vieraan vieressä. Se vieras — en edelleenkään tiennyt edes sen nimeä — vakuutteli mulle, että ei kannata kertoa naiselleni mitään. "Tieto lisää tuskaa, ja mitä ei tiedä, niin se ei voi satuttaa", se intti. Ajattelin, että ehkä on tosissaan parempi pitää turpansa kiinni. Heidillä oli muutenkin ollut viime aikoina niin helvetin vaikeeta sen työpaikalla ja sen raskauden kanssa. Ei se tarvinnut enää lisää päänvaivaa.

– Hei älä nyt oikeesti stressaa tätä juttuu... Meidän homma oli vaan seksiä. Se mitä sullon sun muijas kans, on varmasti paljon enemmän, alaston petikumppanini sanoi keskeyttäen pohdintani.

Mä en halunnut kuunnella sitä. Tunsin vain niin helvetinmoista syyllisyyttä ja häpeää. Ei musta olisi isäksi. Mut pitäis kuohia kuin pahainen ori, leikkauttaa kuin kiimainen kolli ikään.

– Hei vielä kerta... Maito on jo maassa...

En kestänyt enää sen kulahtaneita fraaseja. Keräsin äkkiä kiihkon vallassa riisumani vaatteet lattialta ja huusin itku kurkussa, etten enää koskaan haluaisi nähdä sitä. Mun oli otettava vastuuta. Lapsi syntyisi minä hetkenä hyvänsä, enkä mä voisi vain kuksia ympäriinsä. Säntäsin tarmokkaasti ovesta ulos ja vannoin, etten enää ikinä tekisi samaa virhettä.

Kävelin nolona kotia kohti, ja Heidi oli pihalla odottamassa. Silmät kostuneina se juoksi mua kohti ja tarrasi kiinni lujemmin kuin koskaan. "Mä oon ollut huolissani! Missä sä oot ollut?" se kysyi anovakatseisena. Heidi näytti niin kauniilta koiranpentuilmeineen, että mun oli älyttömän vaikee valehdella sille.

– Mä otin muutaman liikaa... Menin Hegen luo yöks, kun se sano, et saisin tulla. En halunnu herättää sua aamuyöstä, kun sulla on kuitenkin ollu niin hankalaa viime aikoina... satuilin Heidille kuin H. C. Andersen konsanaan.
– Voi kulta, mä olin niin huolissaan... Ei kai sulla oo huono olo?

Tunsin itseni maailman paskimmaksi jätkäksi. Kaunis tyttöystäväni tarjosi sympatiaansa minulle, miehelle, joka ei ansaitsi edes olla samassa novellissa Heidin kaltaisen enkelin kanssa.

– No ei mitenkään erityisen huono. Perus...

Heidi suuteli mua, vaikka haisin varmasti vanhalle viinalle. Tuo tyttö selvästi tykkää minusta, ajattelin ristiriitaisin mielin.

– Rakastan sinua, Heidi sanoi.
– Niin minäkin sinua, minä vastasin.

Seuraavat päivät kuluivat aika lailla omalla painollaan. Välillä Heidi kummasteli mun etäisyyttäni, mutta vähitellen pystyin taas katsomaan sitä silmiin. Seksi sujui hyvin, vaikka se yhä hetkittäin saikin mut pois tolaltaan. Pitkään mulla oli tapana palata niihin kohtalokkaan baari-illan tapahtumiin, mutta opin hyväksymään sen, etten voisi muuttaa mennyttä. Mun oli tärkeää keskittyä olemaan hyvä avomies ja tuleva isä, muulla ei olisi enää merkitystä. Ehkä vielä joskus voisin kertoa Heidille totuuden, mutta vielä ei olisi sen aika. En halunnut millään tapaa vaarantaa ensimmäisen lapseni terveyttä.

Eräänä päivänä töissä sain ilouutisen. Kännykkäni soi, ja naisääni kertoi vaimoni synnyttävän aivan tuota pikaa. Hymy herkässä istahdin autooni ja pärryytin sairaalalle niin, että tomu vain pöllysi. Auto lähestulkoon otti ilmaa hidasteista, sillä en malttanut olla kaahaamatta. Tätä hetkeä oli odotettu niin pitkään, ja nyt se olisi viimein käsillä.

Sairaalassa oli paljon vilskettä, kuten aina. Valkotakkiset miehet ja naiset kopistelivat käytävillä tärkeän ja kiireisen näköisinä. Kyselin luukulta Heidin huonetta. Se oli 107. Kävelin rivakasti huone 107:ää kohti, ja kuulin käytävällä Heidin tuskaisen huudon. Ehdin paikalle ajoissa, mutta naishoitaja ei näyttänyt olevan mielissään.

– Mikä on hätä, kysyin vakavana. – Minä olen Petteri Holmström, Heidi Setälän avopuoliso.
– Tässä tuli nyt hieman komplikaatioita, herra Holmström, hoitajatar sanoi värisevällä äänellä. – Tarvitaan toinen lääkäri paikalle suorittamaan keisarinleikkaus. Olen pahoillani. Tohtori Tomi Oravainen on jo matkalla.

Sydämeni hakkasi villisti.

– Keisarinleikkaus? Miksi ihmeessä? Onko se vakavaa?
– Avovaimollenne tehdyissä testeissä ilmeni, että hänellä on sukupuolitauti herpes simplex. Tämä voi olla vaarallista, mutta selviytymisenmahdollisuudet ovat suhteellisen hyvät. En voi kuitenkaan luvata mitään, hoitaja sanoi melkein kyynel silmässä.

Voi ei. Herpes? Heidilläkö? Minäkö sen sille tartutin? Ahdistus valtasi kehoni. Minun oli vaikea hengittää. En kai vain ollut vaarantanut tyttöystäväni ja lapseni henkeä?

– Hyvää päivää! kuulin tutun äänen sanovan. – Teidän täytyy olla Petteri Holmström! Minä olen tohtori Tomi Oravainen!
– Mitä vittua... sanoin äkisti.

Tomi Oravainen. Tuon miehen kanssa olin maannut silloin viikkoja sitten! Niljakas mies kunnioitetussa ammatissa!

– Ai mutta mehän jo tunnemmekin, Oravainen sanoi vittumaisen kuuloisena. – Sinunko avovaimosi on pinteessä?

Otin sitä rinnuksista kiinni. Sanoin sille puoskarille, että jos se ei tekisi kaikkeaan vaimoni ja lapseni puolesta, etsisin sen käsiini ja vetäisin turpaan.

– Rauhoittukaa, herra Holmström! naishoitaja kivahti. – Tarvitseeko minun kutsua poliisit?! Miettikää nyt vaimonnekin parasta!
– Homma hallussa, tohtori Oravainen vakuutteli tyynesti. – Eipä ole ihme, että tämä mies on hieman suivaantunut. Hänen naisystävänsä ja jälkikasvunsa henkihän on vaarassa. Voitte poistua, hyvä neiti.

Naishoitaja poistui paikalta myrtyneenä ja vähin äänin.

– Mitä sinä oikein haluat? Rahaako? kyselin epätoivoisena.
– Älkää olko naiivi, herra Holmström. Minä olen lääkäri, tienaan jo aivan tarpeeksi.
– No mitä sinä sitten haluat? Seksiäkö?
– En suinkaan. Se oli silloin se. Nyt haluan vain auttaa ihmisiä.

Yllätyin suuresti. Olin aivan varma, että lekuri haluaisi minulta jotakin.

– En tiedä mitä sanoa... totesin hiljaa.
– Ei sinun tarvitse sanoa mitään. Pelkkä kiitos riittää.

Leikkaus onnistui mainiosti. Heidi kotiutui muutamassa päivässä, ja kaunis Adalmiinamme syntyi terveenä.

Kotona tajusin, että salaisuuteni täytyi olla paljastunut. Menin Heidin luo myöntämään totuuden.

– Heidi... En tiedä kuinka tämän kertoisin, joten sanon sen suoraan. Kuten varmaan jo olet arvannut, minä petin sinua. Petin sinua erään mieslääkärin kanssa. Siltä sain herpeksen. Siis silloin sinä yönä, kun väitin menneeni Hegen luo nukkumaan.
– Petteri... Heidi aloitti hiljaa. – Eipä tuossa mitään. Minäkin petin sinua erään naishoitajan kanssa... Hänellä oli herpes. Onneksi en siis itse tartuttanutkaan sinua!

Voi vittu. Pilkka oli osunut omaan nilkkaani. Mutta kai minä sen ansainnut.

– Minä rakastan sinua, Heidi sanoi.
– Niin minäkin sinua, minä vastasin, ja halasin Heidiä sekä rakasta esikoistamme.

mä ittuin
hiekkalaatikolla, mun
valpaat oli ihan
hiekkatet. mä annoin tulle
palan muttaa lakua ja
kuitkatin tun kolvaan: tä
oot mun kaveli. ja titten
minä hellätti tuutelin
tinua, tinä pelkele pulit
minua. minä hellätti
lakattin tinua, tinä
pelkele petit minua.

lisää tämä päiväkirjaasi 60sekunnin aikana niin sinun
ei käy niinkuin kertomuksen henkilölle

mä oikeesti rakastin sua, nyt en enään tiedä mitä mun pitäis tuntea..

se yritti puhuu sulle järkee vaikka en pyytäny.
se kysy "mitä vittua sä jätkä meinaat"
sulta kysyttii ootko nyt onnelline ?
"hmm, nnonii mmm" et pystyny muuta vastaamaan
se syyllisti sut, ku menetit jtn mitä tuut katumaan.
miksä teet kaiken tällee, onko kusi noussu päähä?
kuulemma on, oot joku pleijja nykyää.
pidin sust enemmän ennen.
se sano sulle "tajuuksä et menetit muijan, joka ei koskaa
valehtelis sulle, pettäminen ei tulis mieleenkää."

Voimia muru,ei yks kusipää maailmaa kaada..