IRC-Galleria

''When you have loved and you've lost someone, you know what it feels like to lose''

It was a normal morning; i tried to hide under my cover as my mom came to
me and tried to get me to school as always. "Now get dressed and i'll take
you to school!" There was anger and a bit sadness in her voice as she yelled
to me.
"I'm sick of that shit! Go to hell!" I remember i yelled back to her.
How could've i know that those were my last words to her .

I remember that it was beautiful day, sun was shining and there was no clouds
in the sky. The day spent well at school though i fought with my mom in the
morning. We were in the physics class and talked shit and in the middle of the
lesson our schools principal step into the class room and every one went silent
for a moment. Then i heard him calling my name and said that i had to get to his
office.

Well i took all my things and dragged myself to the door and then it started;
everybody started to talk again and asking what have i done now as a joke and
stuff like that. I didn't have very good reputation in our school, i was always
the "badass" in everybody's eyes.


At the way to his office i, of course, ask'd what have i done now, i was a bit
amused, but he just said that he couldn't say anything. At the offices door i
heard that someone was crying and i couldn't even imagine what i was about to hear.
When we stepped in i saw my sister and my aunt. I knew that something horrible
has happened as i saw my aunt and sister burst into tears. My aunt looked at me
and cried. "Sonja, your mother...is in better place now..."
Those words hit me like my chest was pierced with hundread knives.

That was the day when part of me died.

© Jujuka

En ole unohtanut sinua,
en ikinä unohtaisi.

Haluaisin kertoa kuinka välitän
kuinka vieläkin rakastan.
On vain liian myöhäistä.
Olet jo poissa,
taivaassa.

Onko Sinun hyvä olla?
En ehkä saa vastausta,
mutta uskon ja toivon
että vastaisit vielä:
"Kyllä Rakkaani."

En osaa käydä haudallasi,
ei Sinun sielusi siellä enää ole
vain ruumiisi, Sinun kuollut kehosi.
Sinä Itse olet kaikkialla
meidän muistoissamme.

Kunpa olisit vielä täällä.
meidän kanssamme.
Meidän on ikävä,
rakastamme Sinua aina

Eilinen oli mun tähän astisen elämäni rankin päivä. Se rankempi on viä kyllä tulossa 17.päivä. Mutta juu tosiaan lähdettiin eilen iskän ja maaritin + kahen laineen työntekijän kans Tampereelle hakemaan äidin ruumista. Mua varoteltiin jo etukäteen et se ois huonossa kunnossa ym. Omaisten odotushuoneessa odottaessani se iski muhun. Kohta mä joutusin näkemään rakkaan äitini viimisen kerran. Sanoinkin siskolle etten haluis mennä tonne, mutta kuitenkin todellisuudessa mä halusin nähä äidin viimisen kerran. Laineen työntekijä tuli ja kutsu meidät sisään. Luulin että se ois ollu jossain kauempana mutta arkkuun pakattu äitini olikin siinä heti ovesta sisään astuttuani. Oli järkytys nähdä oma äiti arkussa. Äiti näytti siltä kun se nukkuis. Nukkuu mutta on samalla niin tyhjä. Ei se ollu niin kauheen näkönen mitä mulle oli sanottu, mutta ottassa ja leuassa oli isot ruhjeet. Hetken kuluttua saimme laittaa äidin kasvojen päälle semmosen liinan. Ehkä mä olen kattonu liikaa jotain sarjoja tai elokuvia missä kuollut avaa silmänsä ja pomppaa istumaan. Pelkäsin meinaan, että äiti avaa silmänsä ja pomppaa istumaan. Liinan laiton jälkeen meiltä kysyttiin että voidaanko arkku sulkea, noh tietysti siinä sanoo juu voi. Siinä vaiheessa tuli kyyneleet. Oikeesti mä olisin halunnu sanoo että "ette varmana laita sitä arkkua kii kun äitihän vaan nukkuu, ei ei ei!" Arkku laitettiin autoon ja lähdimme ajamaan ysi tien kautta humppilaan ja sieltä jokioisille. Pysähdyimme urjalassa sytyttämässä kynttilän onnettomuuspaikalle. Tuntu ihan tyhmältä, koska äiti oli viereisessä autossa ja kuitenkin laitoimme siihen kynttilän. Tai se että kun ajoimme ruumisauton perässä et "tuolla autossa äiti nukkuu arkussa".
Eilen illalla ja tänäänkin on ollu tunne että miks äiti nukkuu arkussa, että se haluu pois sieltä... ku se vaan tosiaan näytti nukkuvan. Mä haluun hakee sen pois sieltä. :'( Tätä on vaan niin helvetin vaikee käsittää.

Turn away
If you could get me a drink
Of water cause my lips are chapped and faded
Call my Aunt Marie
Help her gather all my things
And bury me
In all my favorite colors,
My sisters and my brothers, still,
I will not kiss you,
Cause the hardest part of this,
Is leaving you.

Now turn away,
Cause I'm awful just to see
Cause all my hair's abandoned all my body,
All my agony,
Know that I will never marry,
Baby, I'm just soggy from the chemo,
But counting down the days to go.
It just ain't living
And I just hope you know,

That if you say,
Good-bye today,
I'd ask you to be true
Cause the hardest part of this,
Is leaving you...


Rakastan sua, äiti <3

Äiti. Sinä lähdit liian aikaisin pois tästä maailmasta.. en tiedä, miten jaksan ilman sinua.. tai miten isä jaksaa ilman sinua. Suru ja tuska täyttävät sydämeni.. vain ystävävien ja sukulaisten voimalla ja ajan myötä selviämme.
Toivon, että sinulla on nyt kaikki hyvin siellä taivaassa ja olet vanhempiesi ja muiden sukulaisten ja ystäviesi luona. Pitäkää hauskaa siellä.

Rakkaudella ja syvällä kaipauksella,
tyttäresi Maija-Liisa


äitini Eeva Liisa Marjatta Niemelän, os. Murtolan muistolle.
24.3.1949-26.9.2008