IRC-Galleria

Ote päivän Hesarin mielipide-osastolta:

"Turussa arkeologinen tutkimus painottuu Ruotsin vallan aikaan. Heimojemme rautakausi on unohdettu ... Syynä tähän on se että Turku (Åbo) tahtoo korostaa kuuluvansa Itämeren piirin läntiseen kaupunkiperinteeseen. Ikiomaa itäisen kulttuurin (Venäjä ja Baltia) perintöä vähätellään ja vierastetaan."

Näin kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalle Jukka Paaso, arkkitehti Turku. Paason ajatukset herättävät tiettyä vastakaikua minussa. Seuraavassa erittelen näitä. En halua kuitenkaan arvottaa sitä kumpi sinällään on parempaa, läntinen vai itäinen kulttuuriperintö.

Suomalaiset ovat vain osa Itämeren suomalaisia heimoja, laajemmin suomalaisugrilaisia kansoja, joista suurin osa asuu Venäjällä, nykyään tosin valtaväestöön monien muiden tavoin sekoittuneina.

Suomalaisia ja puolalaisia yhdistää samankaltainen tyhmänylpeys itänaapureitaan kohtaan (jonka he itse saavat taas saavat kokea omilta länsinaapureiltaan). Puolalaiset ja suomalaiset ovat kansoja joilla on itäinen alkuperä, mutta vuosisatojen aikana on suurelta osin omaksuttu läntinen kulttuuri. Molemmilla kansoilla on tietty idänromantiikka, joka valitettavasti on historiansaatossa näyttäytynyt isännän elkeisenä suhtautumisena itänaapureitaan kohtaan. Tässä ollaan hyvin lähellä läntistä imperialismia.

Jatkosodan aikana historian saatossa läntisiksi muuttuneet heimoveljet saapuivat valloittajina Itä-Karjalaan, jossa nämä pyrittiin kansallisesti herättämään suomalaisiksi, vaikka heillä, yksinkertaista elämää elävillä karjalaisilla oli kulttuurillaan paljon lähempänä alkuperäistä (josta suomalaisetkin tulivat) säilynyt elämänmuoto.

Yhteiskunnallisesti Suomi ja Ruotsi muistuttavat paljon toisiaan (tai siis Suomi muistuttaa paljon Pohjoismaita vuosisatojen vaikutuksen jälkeen, ja paljolti hyvä niin), mutta suomalaisten ihmisten alkuperä ei ole lännessä. Suurimmalla osalla suomalaisten sukulaisista lukee passissaan Venäjä. Suomi ja Viro muodostavat vain läntisen poikkeuksen muiden itäisten sukulaistensa joukossa.

Myöskään suomalaiset eivät koskaan olleet viikinkejä toisin kuin skandinaavit. Suomalaisten ihmisten alkuperä on aivan muualta kuin skandinaavien. Väittäisin että suomalaisia lähimpänä ovat virolaiset, sitten muut baltit, ja myös läntisen Venäjän pohjoisosalla elää paljon nykyään venäläistyneitä karjalaisten jälkeläisiä. Samoin koko ajan valtaväestöön sulautuvia suomalaisugrilaisia heimoja elää pitkin suurta Venäjää.

Kuten tiedämme, iskivät Perussuomalaiset nuoret taannoin reiän poliittiseen mätäpaiseeseen vaatiessaan Suomesta virallisesti yksikielistä valtiota, jossa ruotsilla vähemmistökielenä olisi turvattu asema, mutta ei nykyisenkaltaista siirtomaa-ajalta periytyvää ylisuurta merkitystä maamme hallinnossa, koulutusjärjestelmässä ja kulttuurissa. RKP luonnollisesti vinkui kauhuissaan[1], että heitä vastaan on nousemassa kamala, nurkkakuntainen juntti-finjeevelien rasismi, vaikkei juuri nimenomaan RKP:llä todellakaan ole minkäänlaista moraalista varaa syyttää mitään muita tahoja rasismista.

Syyt ovat ilmeisiä, kuten olen aikaisemmissa[2] kirjoituksissani[3] todennut. Lisäksi RKP ei ole vieläkään sanoutunut irti rotuteoreetikko, suomalaisvihaaja ja svekomaani Axel Olof Freudenthalista[4], vaan jatkaa jokavuotista hänen nimeään kantavan muistomitalin jakamista niille henkilöille, jotka ovat kunnostautuneet yhteiskunnallisessa toiminnassaan ruotsin kielen aseman puolustamisessa. Vaikka RKP on muka irtisanoutunut miehen avoimesta rasismista ja kunnioittaa häntä vain "kulttuuristen ja poliittisten ansioiden takia", on tilanne verrannollinen siihen jos Saksassa olisi edelleenkin kansallissosialistinen puolue, joka jakaisi vuosittain Adolf Hitler -muistomitaleita, mutta selittelisi olevansa irtisanoutunut Hitlerin rotuopeista.

Mutta itse varsinainen suuri ja vaiettu yhteiskunnallisten suhteiden tulehtunut mätäpaiseen ydin on karjalaiskysymys: Suomen valtion ja ruotsinkielisen väestön suhtautuminen karjalaisiin evakoihin ja siirtokarjalaiseen väestöön viime sotien aikana ja niiden jälkeen, sekä karjalankielen asemaan Suomessa.

Vaikka viime sodista ja karjalaisevakkojen sekä siirtokarjalaisen väestön asuttamisesta on kulunut kohta jo 70 vuotta, maassamme edelleen vaietaan, että erityisesti ruotsinkielinen väestö ei hyväksynyt evakkoja, eikä karjalaisia. Ei varsinkaan omille asuinalueilleen. Vieläkin kuulee vanhojen ihmisten suusta ja eri mielipidepalstojen kirjotuksissa eläviä muistoja siitä, miten tylysti evakkoja kohdeltiin erityisesti Pohjanmaalla, melkein kuin vihollisia, ja ryssittely oli yleistä. Sotien jälkeen siirtokarjalaisia kohdeltiin avoimesti toisen luokan kansalaisina, eikä ruotsinkielinen väestö hyväksynyt heidän asuttamistaan kuntiin, joissa ruotsi oli enemmistökieli, ja jopa kaksikielisiin kuntiinkin heitä otettiin hyvin nihkeästi ja vasta tapauskohtaisen harkinnan jälkeen. Karjalaiset koettiin uhkaksi ruotsin kielen asemalle ja ruotsalaiselle kulttuurille Suomessa. Erityisellä lailla ruotsinkieliset alueet rajattiin täysin karjalaisten asuttamisen ulkopuolelle.

Ja silti, kaiken tämän jälkeen ministeri Astrid Throrsilla on otsaa vaatia röyhkeästi[5], että maamme kunnat (luonnollisesti ilmeisesti lähinnä suomenkieliset) pitäisi pakottaa vastaanottamaan pakolaisia, vastoin kuntien omia päätöksiä ja kuntien omalla kustannuksella ilman valtion tukea! Mistä rahat? Ilmeisesti terveydenhuollosta ja sivistystoimesta? Ainahan voi säästää vaikka sikainfluenssa-rokotteista ettei vain "maamme asema YK:ssa" ja Hazardi-Asteroidin mielenrauha järkkyisi! Toimittaja Jaajo Linnonmaa sanoikin osuvasti taannoin radiossa, että "Thors on kumartaen rähmällään YK:hon päin ja on kääntänyt suomenruotsalaisen ahterinsa sille kansalle, joka muun muassa maksaa hänen palkkansa". Tanten Astrid voisikin ensin edes ottaa pois ne A. Freudenthalin luut, jotka ovat syvällä ja poikittain hänen rektumissaan, ennenkuin uudestaan näyttää persettään Suomen kansalle ja alkaa laukomaan mitään vastaavia järjettömyyksiä.

Karjalan kielen asema Suomessa

Suomen valtiovallallakin on häpeätahroja suhtautumisessaan karjalaisiin. Yksi suurimmista on karjalan kielen asema maassamme. Karjalan kielen asema on kehittynyt seuraavasti: Vielä 1950-luvulla maailmassa oli noin 300 000 äidinkielenään karjalaa puhuvaa ihmistä, joista vähän yli 40 000 Suomessa ja loput Neuvostoliitossa. Tänään kielen puhujia on enää noin 100 000, joista Suomessa vain viitisen tuhatta. Mitä tapahtui?

Syitä on monia. Sotien aikana, jolloin suuri osa Itä-Karjalaa oli Suomen miehittämä. Tuolloin vallinneeseen Suur-Suomi -ajatteluun karjalan kieli ei oikein sopinut; kieli haluttiin nähdä lähinnä kansallisromanttisena jäänteenä, eikä sitä nähty tarpeelliseksi kehittää. Sotien jälkeen kieli oli Suomessa tabu, jonka olemassaoloa ei haluttu tunnustaa tai korostaa. Kieltä ei opetettu, ja kouluissa pyrittiin suomalaistamaan karjalankieliset lapset. Kielen puhuminen kouluissa oli kiellettyä ja jopa rangaistavaa. Asiaan vaikutti myös suomettuminen ja Neuvostoliiton suhde, joka painoi koko Karjala-teeman pois julkisesta keskustelusta. Karjalaiset oppivat itsesensuuriin, ja kieltä ei opetettu lapsille, sitä puhuttiin vain vanhemman väen kanssa. Kielen puhujien määrä tippui nopeasti, alle viiteen tuhanteen vain kahdessa sukupolvessa.

Vaikka Euroopan Neuvoston vähemmistökansojen kieliä ja kulttuureja koskeva suojelusopimus, jonka Suomikin on allekirjoittanut, velvoittaisi maatamme huolehtimaan kaikkien sellaisten vähemmistökansojen kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta, joiden kieltä on puhuttu maassa vähintään 100 vuotta, niin kieli, jota on maassamme puhuttu yli 1200 vuotta, aina 800-luvulta alkaen, ja joka sai ensimmäisen kirjallisen ilmiasunsa jo 900-1200-luvuilla, on uhanalainen ja vailla vähemmistöasemaa. Samaan aikaan vähemmistöasema on kyllä annettu vasta tulleille kielille, kuten somalille.

Minä olen siinä joukossa, joka vaatii Suomen valtiovaltaa tunnustamaan karjalan kielen viralliseksi vähemmistökieleksi. Kielen opetusta on lisättävä kouluissa, ja tarjottava karjalankielistä alkeisopetusta päiväkodeissa sitä haluavien perheiden lapsille.

---

Viitteet:
[1. http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/10/11/w33336.php ]
[2. http://turjalainen.blogspot.com/2008/10/rkp-tunnusti-tappionsa.html ]
[3. http://turjalainen.blogspot.com/2009/10/rkp-eli-rasistinen-kansanpuolue-vaatii.html ]
[4. http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal ]
[5. http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Thors-pakottaisi-kunnat-ottamaan-pakolaisia/822679 ]

Sulattelin koko viikonlopun viime viikkoista ministeri Astrid Thorsin pelle-showta Eduskunnan maahamuuttolain käsittelyistunnossa, ja hänen vuodattamiaan krokotiilin kyyneliä. Ei auttanut, silti ketuttaa ankarasti. Ja syytä onkin. Nimittäin kansanedustaja Oinosen puheessaan lainaama Huvudstadsbladetin juttu vuosikymmenien takaa ei ollut poikkeus, vaan edusti tuolloista ruotsinkielisen väestön ja ruotsinkielisten vallanpitäjien valtavirran asennoitumista karjalaissiirtolaisia kohtaan, fakta jonka julkisuuteentuloa pelkäävä svekomaanimedia hirveällä kiireellä valehteli "yksityisen ihmisen mielipiteeksi" ja "poikkeukseksi, jolla ei ole historiallista merkitystä". Väärin. On tosiasia, että ruotsinkieliset kunnat järjestelmällisesti kieltäytyivät, paria poikkeusta lukuun ottamatta, antamasta asuinpaikkaa karjalaissiirtolaisille sotien jälkeen. Mieluummiin maksoivat muutaman miljoonan, kuin ottivat oman maan kansalaisia naapureikseen. Tämä on yksi kansallisen lähihistoriamme faktoja, josta RKP ja ruotsinkielisten etuoikeuksiin myötämielisesti suhtautuvat tahot haluavat vaieta. Ohessa karttakuva siirtolaisten sijoittamisesta: http://www.luovutettukarjala.fi/kartat/sijoituskartta.htm Kuten huomaatte, ruotsinkielisille alueille ei sijoitettu karjalaissiirtolaisia. Myös osa Keski-Pohjanmaan enemmistöltään Suomenkielisistä kunnista, joissa ruotsinkielisillä oli vahva asema, kieltäytyi ottamasta vastaan evakkoja, koska kuntien kielisuhteet olisivat muuttuneet suomenkielisten eduksi. Ja kaikki tämä epäsolidaarisuus oman maan kansalaisia kohtaan samaan aikaan kun juuri päättyneessä sodassa kaikista rintamakarkureista 65% oli ruotsinkielisiä (Ilkeämieliset vinoilevatkin, että hurrit asuvat rannikolla ja Merenkurkun aluella juuri siksi, että siitä on lyhyt matka paeta tarvittaessa Ruotsiin). Tässä kielitilanne nyt: http://www.suomalaisuudenliitto.fi/kielipolitiikka/data/pix/maak.gif Näin ollen ministeri Astrid Thorsin kyyneleet eivät herätä minussa sääliä, vaan vihaa. Kehtaakin fasisti-puolueen eukko valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Jos hänen kyynelensä olivat aitoja, ja merkitsisivät katumusta ja häpeää oman puolueen tekemisten johdosta, saattaisin hyväksyä ne, mutta ei. Silläkin oletuksella, että kyse oli aidoista kyynelistä, Thors ei itkenyt sitä, että edusti puoluetta, ja etuoikeutettua siirtomaa-eliittiä, joka on syyllistynyt ja syyllistyy jatkuvaan rasismiin ja apartheidiin, vaan sitä, että asia nostettiin esiin ja hän joutui ansaittuun häpeään. Kaikkein ehkä kammottavimmista ja iljettävimmistä yksityiskohdista tässä kaikessa mielestäni on, että RKP jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleja ruotsinkielen asemaa edistäneille tahoille. Mitali on nimetty Axel Olof Freudenthalin mukaan. Mies oli svekomaani ja suomalaisvastainen rasisti, joka uskoi ruotsinkielisten olevan ylempää rotua kuin suomenkielisten. Eräät tietosanakirjat sekä yksittäiset esitelmöijät yhä jättävät mainitsematta Freudenthalin rasistisen taustan. Osoituksena aikojen vapautumisesta 2001 oululaisen Pekka Isakssonin väitöskirjan esittelyssä todettiin jo avoimesti eräissä tiedotusvälineissä Ruotsissa harjoitetun rasismin olleen suomalaisvastaista. Eräät tiedotusvälineet sallivat keskustelijoiden mainitsevan tämän, eräät elävät vielä 1700-luvun ilmapiirissä ja sensuroivat asian. RPK puolustelee Freudenthal-mitalin jakoa sillä, että se on puolueena sanoutunut irti Freudenthalin rasistisista opeista. Tilanne RKP:n ja Freudenthal-mitalien kanssa on sama kuin jos Saksassa olisi yhä olemassa Kansallissosialistinen puolue, joka jakaisi vuosittain Adof Hitler-muistomitaleita, ja puolustautuisi sillä, että olisi sanoutunut irti rasismista ja kansallissosialismista. Kaksinaismoralismin uudeksi määritelmäksi voisi hyvin passata se, kun RKP moittii muita suvaitsemattomuudesta. Tässäpä vielä vähän esimerkkiä vielä nykyisinkin jatkuvasta suomenkielisten syrjinnästä maamme korkeakoulujärjestelmässä: http://www.saunalahti.fi/eiry/ --------------------------------------- "Syksyllä 1989 Helsingissä ruotsinkieliseen lukioon pääsi 5,28 keskiarvolla ja kaikki pyrkijät otettiin sisään. Mutta suomenkieliseen lukioon vaadittiin 7,40 keskiarvo ja yli 400 pyrkijää jäi ilman paikkaa. Samana syksynä Vaasassa keskiarvot olivat 5,8 ja 7,6. Seitsemän ruotsinkielistä paikkaa jäi siellä täyttämättä, kun samanaikaisesti suomenkielisistä jäi ilman lukiopaikkaa 40 pyrkijää. Syksyllä 1995 pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiin lukioihin pääsi keskimäärin 1,5 numeroa huonommalla keskiarvolla kuin suomenkielisiin lukioihin. Jatko-opinnoissa sama vielä korostuu: "Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan." (HS 23.6.89) Mitä tällainen ajattelu käytännössä merkitsee, selviää muun muassa Helsingin yliopiston asiakirjoista. Siellä vuonna 1995 pääsykokeeseen osallistuneita vastauksen jättäneitä pyrkijöitä pääsi opiskelemaan seuraavasti: Historia: suomenkielisistä 11 % ruotsinkielisistä 52 % Filosofia: suomenkielisistä 9 % ruotsinkielisistä 52 % Biologia: suomenkielisistä 13 % ruotsinkielisistä 23 % Kielellistä syrjintää, joka selittää noita lukuja, osoittaa alimmat pistemäärät, joilla kyseisenä vuonna pääsi opiskelemaan esimerkiksi historiaa. Pääsykoe (maks. 10 p.), suomenkieliset 6,13 p, ruotsinkieliset 4,31 p. Pääsykoe + ylioppilastodistus (maks. 19 p.), suomenkieliset 14,50 p, ruotsinkieliset 11,91 p. Lääketieteessä, oikeustieteessä, maa- ja metsätaloudessa sekä kaupallisessa opiskelussa, joissa sisäänpääsy perustuu kiintiöihin, syrjintä näkyy noitakin lukuja selvemmin. Muun muassa oikeustieteessä ruotsinkielinen pyrkijä syrjäyttää suomenkielisen, joka on saanut 6 pistettä paremman tuloksen. Vuonna 1990 kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa ruotsinkielisten kiintiö oli 32 %. Ruotsinkielisistä pyrkijöistä 62 % pääsi opiskelemaan, suomenkielisistä 18 %. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että vain 5,6 % ylioppilaista on ruotsinkielisiä. Alla asiantuntijan sekä kielellisen syrjinnän kohteeksi joutuneen opiskelijan mielipiteet tästä asiasta. Kun Helsingin yliopistossa tehtiin silloisen opetusministeri Ole Norrbackin vaatimuksesta 14.2.1991 päätös, joka suosii oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiviä ruotsinkielisiä, yliopiston prosessioikeuden professori Erkki Havansi ilmoitti eroavansa valintakoelautakunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perustelussaan hän toteaa: "Päätös rikkoo suomenkielisten opiskelijoiden perustuslaillista oikeutta tasa-arvoiseen kansalaiskohteluun. Laki ei salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen - ruotsinkielisen hyväksi." [...] "Maassamme ei ole yhtään suomenkielistä korkeakoulua; ne ovat joko kaksikielisiä tai ruotsinkielisiä, kuten Svenska Handelshögskolan tai Åbo Akademi. Reviiriajattelua pahimmillaan ovat ylitiukat kielikokeet ja enimmäiskiintiöt suomenkielisille, jotka olisivat halukkaita opiskelemaan ruotsiksi näissä paikoissa... Räikein esimerkki kielikiintiöiden kohtuuttomuudesta on opetusministeri Ole Norrbackin kotivaalipiiriinsä Vaasaan viime eduskuntavaalien alla 1991 junailema 50 prosentin kiintiö sikäläisessä juristikoulutuksessa." [...] Kielikiintiö loukkaa yhdenvertaisuutta.(Oikeuskanslerin lausunto HS 20.5.92): Helsingin yliopiston kanslerin päätöksellä ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiötä nostettiin 50 % eli 20:stä 30:een. Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä ry kanteli kiintiön kasvattamisesta oikeuskanslerille. Yhdistyksen mielestä ei ole oikein, että ruotsinkielinen pyrkijä voi päästä oikeustieteelliseen tiedekuntaan jopa kuusi pistettä heikommalla pistemäärällä kuin suomenkielinen. Lukuisilta suomenkielisiltä evätään siten heille kuuluva opiskelupaikka, Pykälä ry totesi. Pykälä ry korosti, että jo ennen kiintiön kasvattamista noin kymmenen suomenkielistä pyrkijää menetti joka vuosi opiskelupaikkansa ruotsinkielisille. Lisäksi lähes 200 karsiutunutta suomenkielistä pyrkijää sai enemmän pisteitä kuin heikoin opiskelupaikan saanut ruotsinkielinen. Oikeuskansleri Jorma S Aallon mielestä päätöstä voidaan arvostella: "Hallitusmuodon yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan arvioida, että pääsykokeen erillinen kiintiö, joka perustuu vain kielitaitoon sellaisenaan, loukkaa kiintiöön kuulumattoman oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun", Aalto toteaa. [...] Vuosina 1985-1995 on maamme korkeakoulujen aloituspaikoista ollut 8-10 % ruotsinkielisiä, kaupallisella alalla 20-25 %. Näin siitä huolimatta, että ruotsinkielisten opiskelijoiden määrä kokonaisuudesta on vain 5 %. [...] Koulutuspaikkojen jakaantuminen Uudellamaalla v. 1997 Koulutuspaikkojen määrä / Paikkoja hakeneet / Paikan saaneet %:ia hakijoista Suomalaiset: 20410 / 41691 / 49,1 % Ruotsinkieliset: 3107 / 3151 / 98,6% Keväällä 1998 Helsingin seudulla lukioon pyrkijöistä pääsi Suomalaisia 76,5 %, ruotsinkielisiä 82,5 % Ruotsinkielisten osuus väestöstämme on n. 5 %, mutta heidän kiintiöillä turvattu yliedustuksensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on 26 % ja uusista opiskelemaan hyväksytyistä peräti 28 %. Esimerkiksi keväällä 1996 jäi 17 suomenkielistä ilman opiskelupaikka Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa siksi, että tilalle otettiin sama määrä ruotsinkielisiä, joilla oli huonompi pääsyvaatimuksen tulos (yhteispisteet todistuksesta ja pääsykokeesta)." ------------------------------------ P.S. Kuinka moni on kuullut, että kansalaissodan aikaan ruotsinkielisillä alueilla teloitettiin punaisten ohella myös valkoisia suomalaisia, mikäli nämä olivat olleet kielikiistassa liian äänekkäästi ruotsinkielen etuoikeutettua asemaa vastaan? Mm. Pietarsaaressa otettiin "kätevästi" tilaisuudesta vaarin ja teloitettiin punaisten ohessa valkoisia suomenkielisiä suojeluskuntalaisia. Ja joissain paikoin "punaisena" teloittamiseksi riitti se, että oli suomenkielinen torppari.

Mä niin rakastan kuunnella mummia kun se haastaa karjalaista kavereidensa kanssa puhelimessa. :)