Ava Inferi: Onyx (2011)
Pitää sanoa tähän alkuun, että olen ihminen, joka lämpenee erittäin harvalle naislaulajalle tai naissolistin omaavalle yhtyeelle - mikä tähän sitten lienee syynä, mene ja tiedä. Olin kuitenkin hyvin kiinnostunut kuulemaan, mitä tämä Mayhemin kepittäjän, Rune Eriksenin alias Blasphemerin, uusin projekti pitää sisällään, joten päätin vihdoinkin tutustua Ava Inferin tuotantoon.
Ava Inferin musiikkia luonnehditaan niin gootti- kuin doom metalliksikin, ja mielestäni Onyx laatikoituukin melko hyvin kyseisiin genreihin. Ensimmäisestä biisistä lähtien alkaa tuntua, että tässä pumpussa saattaa sittenkin olla potentiaalia jopa minun makuuni. Portugalilaisen solistin, Carmen Susana Simõesin, ääni toimii erittäin hyvin, vaikkakaan en usko neitokaisen voivan välttyä TarjaTurus-vertailuilta - naisten äänissä on paikka paikoin hyvin paljon samaa, mutta onneksi Simões kuulostaa enimmäkseen persoonalliselta. Laulu on tällä levyllä parhaimmillaan tunnelmoivaa ja lähes eteeristä menemättä kuitenkaan siirappisuuksiin.
Ensikuulemalta olen bongaavinani jonkin verran Type O Negative -vivahteista riffittelyä, mikä ainakin omaa korvaa miellyttää suuresti. Enemmän Ava Inferi silti keskittyy mielestäni luomaan atmosfääriä ja maalailua - vaikka yhtyeen musiikkia doomiksikin luonnehditaan, on tämä silti sieltä kevyemmästä päästä.
Parina mieleenpainuvana kohtana on mainittava Majesty-biisin intro, joka kitaroineen tuo minulle elävästi mieleen 300-leffan soundtrackilta löytyvän Fever Dream -biisin, sekä The Heathen Islandin c-osan hienot bassofiilistelyt. Pitää mainita myös Venice in Fog -kappale, joka on täydellinen päätös tälle levylle.
Kokonaisuudessaan Onyx on varsin onnistunut albumi, mutta todennäköisesti vaatii muutaman lisäkuuntelukerran ennen kuin avautuu kuulijalle kokonaan. Mutta näin ensikuulemalta voin todeta, että tulen kyllä tutustumaan tämän yhtyeen tuotantoon paremmin, sen verran hyvältä levy soundasi.
Arvosana: 8½
(Asteikko: 1-10)
