IRC-Galleria

Ensimmäinen Fable ilmestyi vuonna 2004. Fable oli silti yksi oman aikansa mielenkiintoisimpia tapauksia. Se teki fantasiapelaamisesta aikaisempaa enemmän tarinavetoista ja virtaviivaistettua seikkailua, koska monimutkaisten sääntöjen perustuksille rakennettujen iisakinkirkkojen kohottaminen jätettiin suosiolla niistä kiinnostuneille. Samalla Fable myös esitteli meille ensimmäisen kerran kuivakan brittihuumorin kyllästämän ja sankarin ilmavaivojen vaivaaman Albionin satumaailman.

Kaksi vuotta sitten julkaistu pelisarjan toinen osa uudisti edeltäjänsä elkeitä. Se lumosi hauskalla ja mielenkiintoisella maailmallaan sekä lukuisilla eriskummallisilla päähänpistoillaan. Uutuudenviehätyksen mahtavasta taikavoimasta kertoo paljon juuri se, että tämä yksin riitti tönimään pelin "valuvirheitä" sankarin saappaiden alta Albionin värikylläisen metsän aluskasvillisuuden alle piiloon.

Kuusivuotisen ja erittäin mielenkiintoisen kehitysjatkumon lakipisteessä on nyt ehdottomasti lupa odottaa, että juuri ilmestynyt Fable III lunastaa viimeinkin paikkansa kaikkein konsoliroolipelien oikeamielisenä esitaistelijana.

Vallantavoittelijan tiellä

Suhteessa edeltäjäänsä uudessa Fable III:ssa on niukasti uutta. Tarina käynnistyy 50 vuotta pelisarjan toisen osan tapahtumien jälkeen, ja Albionissa on nyt meneillään teollinen vallankumous. Mistään todellisen 1800-luvun suurkaupungin savunkatkuisesta hämymaisemasta tai likaviemärimeiningistä ei kuitenkaan ole onneksi kysymys, vaan tehdasteollisuus on ehtinyt vasta Bowerstonen kaupunkilaisten vaivaksi. Muualla valtakunnassa kärsitään toki yhtälailla ilkeän kuninkaan ikeen alla, mutta kaupunkien ulkopuolella eletään vielä luonnonläheisesti ja luonnon ehdoilla.

Laivatkin ovat Albionissa edelleen puuta, ja tämä tekee valtakunnan sankareista rautaa. Pääosassa seikkailevan vallankumouksellisen tärkein työkalu on edelleen perinteinen miekka, vaikka toisella kädellä vihulaisia voi helposti kurittaa tuliluikuilla ja erilaisilla loitsuilla. Taisteleminen hoituu edelleen tuttuun tyyliin yhtä tai kahta nappia hakkaamalla. Väistöliikkeitä on yksi, ja tämän lisäksi sankari osaa torjua sekä heittää taikoja. Hahmonkehitys on muutettu valikoiden puuttuessa kokonaan uusien ominaisuuksien ostamiseksi, joka hoituu helposti tarinaa eteenpäin vievien tehtävien välissä kuljettavalla "vallan polulla". Kiltasineteillä voi avata arkkuja, joista löytyy uusia taitoja ja keskustelueleitä, loitsuja sekä taitoja.

Täydellinen valikoista luopuminen tarkoittaa pelissä myös sitä, että aseiden vaihtaminen, tallentaminen ja esimerkiksi vaatteiden räätälöinti tapahtuvat kaikki erillisessä "turvapaikassa", johon pääsee yhden napin painalluksella koska tahansa. Jokaisella toiminnolla on oma huoneensa, jossa erilaisia toimintoja käyttämällä sankariaan voi muunnella, kehittää ja päivittää ajan tasalle. Pelin asetuksiin pääsee niin ikään käsiksi vain turvapaikan seinätoiminnon kautta. Samassa paikassa on valtakunnan kartta, jota käyttämällä voi nopeasti valita suoritettavia tehtäviä ja matkustaa paikasta toiseen.

Muuten kaikki onkin sitten täysin ennallaan suhteessa pelisarjan edelliseen osaan. Tähän on luettava myös pelin visuaalinen ylöspano, joka oikeastaan yltää tämän päivän keskitasoa ylemmäs. Fable III on näyttävä ja kaunis.

Lupaukset on tehty rikottaviksi

Viime vuosina on useissa konsoli- ja tietokoneroolipelien tarinoissa aluksi kerätty yhteen monenkirjava joukko porukkaa, minkä jälkeen on yhdessä rintamassa marssittu soitellen sotaan. Fable III itse asiassa jatkaa nimenomaan tätä tarinankertomisen perinnettä. Se heittää pelaajan kansaansa riistävän kuninkaan nuoren sukulaisen saappaisiin. Kun kansa huutaa kaduilla vallankumousta, pelaajan ohjastama sankari vastaa kutsuun ja ryhtyy yhdistämään Albionin eripuraisia heimoja ilkeää hallitsijaansa vastaan. Tässä puuhassa vierähtää valtaosa koko pelistä, joka on täynnä sankarimaisuuksia ja tuttua paikasta toiseen juoksemista.

Viimeinen kolmannes pelistä tapahtuu onnistuneen vallankumouksen jälkeen, jolloin pelaaja itse nousee Albionin uudeksi kuninkaaksi. Yhdistäessään heimoja taisteluun tyrannihallitsijaa vastaan pelaaja joutuu lupaamaan niiden päälliköille kaikenlaista, ja kuninkaana joutuukin vaikean valinnan eteen: pidänkö lupaukseni ja pelastan Albionin vai riistänkö kansaani sen omaksi parhaaksi?

Fable-pelisarjan vahvuus on ollut keskittyminen yhteen arkkityyppisen hahmoon, Sankariin, jonka nimellä ei ole väliä. Hahmo on karikatyyri, jonka me itse pelaajina täytämme ja kerromme eläväksi. Se vetoaa suoraan erilaisten myyttien kyllästämään tiedostamattomaamme. Moni meistä haluaa varmasti olla Sankari, mutta Molyneux ei tunnu ymmärtävän sitä, että harvempi meistä tuntee oloaan hyväksi laskemalla ihmiselämiä oman kuningaskuntansa rahakirstun painon mukaan. Kuningas voi olla sankari, ja tämän meille opettaa jo oma historiamme. Siihen ei tarvita pelejä tai tunteista kiinnostuneita suunnittelijoita.

Fable III on suoraviivainen seikkailupeli, joka edeltäjänsä tapaan tarjoaa kaikenlaista pikkuhauskaa tarinan ulkopuolista tekemistä. Pelaaja voi keinotella liike-elämässä, perustaa perheen ja sisustaa kotia, harrastaa ryhmäseksiä sekä seikkailla kaverien kanssa tietoverkon välityksellä. Fable III uudistaa pelisarjaa tarpeeksi, ja se on myös toteutukseltaan laadukasta. Hyvää kertoo kuitenkin se, että tästä kaikesta huolimatta sen parissa viihtyy helposti.

Hyvää

* Seikkailemisen tunnelma
* Taistelu on helpon jouheaa
* Helppo ottaa haltuun ja pelata loppuun asti

Huonoa

* Joitakin pieniä bugeja
* Spawnaavat viholliset

Satunnainen sankari

Tervetuloa Albionin fantasiamaahan! Siellä suuri sankari saa kerrankin nauttia maineensa tuomista eduista ja suorittaa ajankulukseen urotekoja hämmästyttävän kauniissa maailmassa.

Populousin peleillä maineeseen noussut Peter Molyneux tunnetaan miehenä, jonka puheisiin kannattaa suhtautua varauksella. Pelialan hullu keksijä innostuu korkealentoisista ideoistaan niin paljon, että vastuu siirtyy pelaajille. Ylenpalttinen intoilu koettelee miehen uskottavuutta, mutta sillä on silti puolensa. Ilman palavaa intoa ei syntyisi sellaisia mahtipelejä kuin Fable 2.

Fable 2 on toimintaseikkailu, joka kohoaa addiktiivisiin sfääreihin. Sen taika syntyy satumaisen leijailun ja rosoisen arkirealismin omalaatuisessa leikkauspisteessä. Albionin fantasiamaailman hehkeät ja ylitsevuotavan runsaat miljööt kruunaavat pelin tenhoavan tunnelman. Sankari ja hänen uskollinen koiransa torppaavat kahjon Lucienin tuhoisia suunnitelmia vehreissä lehdoissa, sievillä niityillä, jyrkillä vuoristopoluilla ja ahdistavissa luolissa. Reipasta miekkojen kalsketta ja loitsujen rätinää kehystävät kirkkaat poutapäivät, tähtiä tuikkivat yötaivaat ja armottomasti vihmovat kaatosateet.

Albioniin tuodaan syvyyttä ja leveyttä aidon makuisilla ihmisillä: kauppiailla, landepaukuilla, mustalaisilla, munkeilla ja bandiiteilla. Kaupunkien ja kylien asukkaat vaeltavat asioillaan omaan tahtiin. Joka ikinen salskea sälli, söötti neito, juoppolalli ja maksullinen nainen solkkaa Stephen Fryn johdolla pätevää ja puhujan suuhun sopivaa englantia. Höpinä elävöittää kummasti ihmispesien lähellä liikkumista. Sankari(-tar) kommunikoi ilmeillä ja eleillä, jotka vaihtelevat peukun nostamisesta ripaskan kautta piereskelyyn. Ilveilyn vaikutukset ovat positiivisia tai negatiivisia riippuen kuulijakunnan koosta ja koostumuksesta. Jos sankarista pidetään, kaupat antavat alennuksia, ihmiset lahjoja ja naimatarjouksia. Tehtävistä irtoavat mainepisteet ja komeat releet helpottavat merkittävästi suhteiden luomista.

Loistava polku

Monipuolisesta ilmeilystä huolimatta Fable 2 ei ole ihmissuhdesimulaattori. Maineesta riippumatta jokainen seikkailijanretku saa pienellä pelleilyllä ja kihlasormuksilla vaivatta vapaamielisiä vaimokkeita. Jyystin irtosuhdetta hävyttömästi suoraan kolmannen vaimoni (omat kihlansa myynyt korukauppias) nokan alla. Hellasärö korjaantui parilla lentosuukolla ja hurmaavalla viheltelyllä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pitkän välimatkan takia unohdin ensimmäisen vaimoni kokonaan, joten se kyllästyi ja lähti lätkimään. Naiset, kuka niitä ymmärtää?

Molyneux-sedän kynäilemä fantasiatarina ei ole kilttien iltasatu. Suhteellisen rankkaa, aikuisille teemoille flirttailevaa juonta kuljettavat tuttujen ihmisten dramaattiset murhat, veriset ruumiinpalat, hyytävät hirviöt ja enemmän tai vähemmän kovat moraaliset valinnat, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Vastaan lappaa joka mutkassa värikkäitä, traagisia tai surkuhupaisia tyyppejä. Tai kaikki yhdessä, kuten verenhimoisten mörköjen kasvattama transseksuaali houkutuslintu. Albionin salaisuuksien tonkiminen on miellyttävän vapaamuotoista. Jos pääjuonessa eteneminen tympii, muuta tekemistä piisaa roppakaupalla. Rahaa, kokemusta ja mainetta lisäävät sivutehtävät taustoitetaan juonikeikkojen tapaan esimerkillisesti. Tarkkasilmäiselle ja -korvaiselle paljastuu kaikenlaista pikkukivaa: miten pahiksesta tuli pahis, miksi tämä ruumis on täällä ja sitä rataa. Sankarin nelijalkaisen ystävän tarkka kuono paljastaa keikkojen luonteesta riippumatta pusikoihin ja kivikasoihin kätkettyjä aarteita, joista osa pitää kaivaa lapiolla esiin.

Suurieleisten tehtävien välissä ja lomassa on usein aikaa rehelliselle työlle, kuten sepän ja baarimikon hommille tai jopa halkojen hakkaamiselle. Työt ovat yksinkertaisia ajoitusnaputteluita, joissa tienataan kultarahoja (on arvokkaita klapeja!) vaihtelevan logiikan mukaan. Kun tekee mieli tehdä taas jotain sankarillista, oikea paikka löytyy kätevästi hohtavaa polkua seuraamalla. Teknisesti vakuuttavien ja tyylikkäiden maisemien ansiosta rauhalliset kävelyretket uusiin paikkoihin ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Fable 2 tuntuu kiehtovalta seikkailulta tuntemattoman maailman ytimeen ja takaisin. Kaikkiin tuttuihin mestoihin voi oikaista parinkymmenen sekunnin lataustauon aikana.

Kuolemattomat sankarit

Fable 2:n tärkeimmät toiminnot hoituvat neljällä namiskalla: lyömäase, ampuma-ase, loitsu ja tilanteesta riippuva pikajuoksu tai kierähdys. Ohjaussysteemi ansaitsee varauksetta ihailuani, sillä hyökkäys ja torjunta hoidetaan samalla näppäimellä. Lyhyt napaus iskee, pitkä painallus torjuu. Selkeää.

Ampuminen ja magia vetävät vertoja jopa rehelliselle käsirysylle. Rupusakki kaatuu lyöntinappia rämpyttämällä, mutta korkeamman kastin viholliset torjuvat perusiskuja aktiivisesti. Blokkeja murtaviin vimmahyökkäyksiin ei vaadita refleksi-ihmeitä, sillä pitkä painallus ja oikea tattisuunta riittävät. Nuolet ja luodit läsähtävät automaattisesti massan keskipisteeseen, kipeää tekevät osumat sihdataan käsivaralta.

Torjunnan tukkoisuus ei haittaa, sillä sankari ei voi kuolla. Hetkeksi tyrmättyä ja niiltä sijoiltaan nousevaa tappelupukaria näpäytetään ainoastaan lempeästi sormille: pieni siivu kokemuspisteitä valuu hukkaan ja kroppaan kaiverretaan pysyvä arpi. Kuolemattomuuden ansiosta päätarina ei jumita lainkaan ja juoni etenee suorituspelaajien käsissä Pendoliinon lailla. Läpijuoksijat missaavat tosin lahjakkaasti koko pointin, kun ruusujen haisteluun ja Albionin juhlittuna sankarina patsasteluun ei jää aikaa.

Osittain ummikoille suunnattu Fable 2 on kovan ytimen pelimiehille kova tapaus, mutta mielekästä ja kiinnostavaa toimintaa piisaa kaikille riittävästi. Päätarinaan uppoaa suurin piirtein 12–15 tuntia, mutta maailma ei lopukaan siihen, sillä se pelastetaan ilkiöineen päivineen. Tarinan päätöksen jälkeen pelaamista pitää jatkaa sivutehtävien ja muun sälän parissa. Vapaamuotoinen sankari, hyvä–paha-akselilla tasapainoilu ja kolme erilaista ratkaisua takaavat korkean uudelleenpeluuarvon.

+ Hyvää
Kaunis ja vaihteleva Albionin fantasiamaailma.
Uskottavasti käyttäytyvät ihmiset.
Ilmeillä ja eleillä kommunikointi.
Kaikki pääsevät seikkailun loppuun.
Helppo.

- Huonoa
Ei huijauskoodeja

Aamulla alotin ja illalla lopetin :D

Ja kyllä, olihan se sen arvoista :'D