IRC-Galleria

Kun nyt olen toitottanut ruotsin pakollisuutta vastaan, haluan täsmentää että en kannata ruotsinkielisten oikeuksien purkamista. Katsellessa keskusteluja aiheesta tulee usein selväksi, että pakkoruotsikysymyksen taustalla ruotsinkielisten kantoihin vaikuttaa identiteetti ja kuinka se koetaan jollain tavalla uhatuksi. Surullisena katsoin eilen Uutisvuotoa, jossa aihe, yleensä hullunhauskan ruotsinkielisen Stan Saanilan toimesta, vedettiin hurrivihakysymykseksi, mitä näkökantaa kaikki muut sitten komppasivat. Eli puhuttiin kokonaan asian vierestä. Tiedän, kyseessä on pääosin huumori-ohjelma, mutta silti.
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka ymmärrän hyvin että joidenkin idioottien Ylen Pakkoruotsi-iltaankin lähettämät "Hurrit Ruotsiin, Suomi Suomalaisille!"-tyyliset tekstiviestit ja niiden välittämä asenne(ongelma) edesauttaakin ruotsinkielisten kokemusta siitä että kysymyksessä olisi "suomenruotsalainen identiteetti uhattuna" laatuinen kysymys (kuten valitettavasti myös osa RKP:läisistä sen haluaa esittää). Näin ei kuitenkaan ole. Suomen kansalaisena katson, että yksi minun tärkeimmistä tehtävistäni on vastustaa näitä "Suomi Suomalaisille!" näkökannan tyyppejä. He kannattavat sellaista visiota jostakin etnisesti puhtaasta Suomesta, jonka itse koen puistattavaksi sekä epäoikeudenmukaiseksi vähemmistöjä kohtaan, koska tämä on lähtökohtaisesti heidät yhteisistä asioista poissulkeva ajatus- ja toimintamalli.
Nykyinen pakkoruotsijärjestelmä on kuitenkin eräänlaista yksikielisen enemmistön syrjintää, jonka perusteet ovat kestämättömiä, katsokaa vaikka Yle Areenasta Pakkoruotsi-ilta ja punnitkaa mieli mahdollisimman avoimena eri osapuolten argumentteja. Pakkoruotsi on syntynyt maahamme vasta 1970-luvulla poliittisten kytkykauppojen seurauksena keskustan Johannes Virolaisen ja RKP:n kesken. Keskusta sai ikihallituspuolue RKP:n siunauksen maataloustukiaisille, RKP suuren keskustan tuen pakkoruotsille. Molempia voidaan varmaan jälkikäteen arvostella huonoksi politiikaksi. Yksi pakkoruotsin vaikuttavimpia muotoja on virkamiesruotsi, joka tuossa samassa 70-luvun kytkykaupassa sisällytettiin osaksi kaikkia yliopistojen tutkintovaatimuksia. Tämä on luonut suuren ja kasvavan joukon RuotsiaVailleMaistereita, koska monen lukiolaisenkin ruotsin taito on huono. Vielä enemmän virkamiesruotsi syrjii minua ja muita jotka tulemme epätyypillisellä taustalla yliopistoon. Kokemuksesta tiedän, että jonkin kielen oppiminen sille tasolle, mitä virkamiesruotsinkoe edellyttää tarkoittaa ainakin yhden tai kahden vuoden kohtalaisen intensiivistä opiskelua tässä kielessä kun aloitat nollasta.
Huonoa politiikkaa täytyy olla lupa vastustaa. Käytäntö osoittaa, että johtavat puolueet ovat haluttomia pakkoruotsijärjestelmään sisältyviä epäkohtia purkamaan, vaikka puolueiden nuorisojärjestöissä asiasta jo ollaankin eri mieltä. Nuoret pidetään ruodussa satraappien toimesta, on pyhiä lehmiä joihin ei sovi koskea. Toistaiseksi.
Tähän mennessä pakkoruotsia vastaan on auttanut VAIN kansalaisaktiivisuus. Lukiolaisten liiton suurmielenosoitus ruotsin kirjoittamisen pakollisuutta vastaan sai aikaan tuloksia niin että ruotsin kirjoittamisen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa purettiin tietyin ehdoin. Tämä oli hieno alku ja nyt tarvitaan lisää tuulta purjeisiin.

Ps. Vastustaisin myös pakkovenäjää, pakkosaamea, pakkolatinaa sekä pakkoesperantoa jos sellaisia yritettäisiin koulujärjestelmään istuttaa.

Allekirjoita nykyisenkaltaista pakkoruotsia vastaan: http://www.vapaakielivalinta.fi/vetoomus.php?nayta_allekirjoitukset=1#allekirjoitukset sekä
http://www.adressit.com/kielivalinta

Lue Vapaa Kielivalinta Ry:n kannanotto pakollisesta virkamiesruotsista:
http://www.vapaakielivalinta.fi/kirjoitukset.php
Kielivapaus palautettava yliopistoihin
(kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 16.9.2005)
Keväällä 2004 eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä läpiviety ylioppilaskirjoitusten uudistus oli kokonaisuutena tärkeä, mutta valinnaisuuden kannalta vasta pienehkö muutos. Kielten osalta esim. ruotsin kielen saa nyt jättää kirjoittamatta, jos kirjoittaa sekä matematiikan että reaalin.
Kaikilla tasoilla jatkuu silti yhä pakollinen ruotsin opetus, joka ei jätä mahdollisuuksia opiskelijoiden eikä heidän vanhempiensa valinnoille. Erityisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee opiskeleva nuoriso suljetuksi kielivalinnoissa eräänlaiseen pakkopaitaan. Englantia kannattaa osata hyvästä syystä, ja ruotsia on pakko opiskella. Tilaa ei jää muulle.
Tilanne vuoteen 1978 saakka oli, että yliopistoissa piti suorittaa kahden vieraan kielen pro exercitio – koe. Latinan, joka oli aikaisemmin ollut pakollinen, sai loppuvaiheessa vaihtaa toiseen kieleen, ja tämä antoi opiskelijoille mahdollisuuden moneen kiinnostavaan nykykielen yhdistelmään (englanti – ranska, englanti – saksa, saksa – ranska, englanti – italia, ranska – espanja jne.). Ruotsin kieli ei edes saanut olla pro exercitio – kieli, koska maailmankielien opettelemista pidettiin opiskelijalle tärkeimpänä.
Valtion virkamiehiltä vaadittiin kyllä ruotsin kielen koe, mutta se oli yliopisto-opinnoista erillinen koe, jonka sitä tarvitsevat kävivät suorittamassa valtion kielitutkintolautakunnan valtuuttamille henkilöille. Virkamiesruotsin siirtäminen kielitutkintolautakunnalta yliopistoille olikin selvästi virhe, joka on kuluttanut yliopistojen resursseja muulta opetukselta, ja kaventanut huomattavasti suomalaisten mahdollisuuksia osata maailmankieliä.
Asiantuntematon päätös
Professori Erkki A. Niskanen lausui samasta asiasta muistiossaan ruotsin kielen pakollisuuden poistamiseksi kaikilta koulutusasteilta (30.3.2004) seuraavaa: ”Vuoden 1978 kieliasetuksessa sekoitettiin kohtalokkaalla tavalla yliopiston perinteiset kieliopinnot ja valtion virkamiehiltä vaadittava ruotsin kielen kielitutkinto. Päätös oli asiantuntematon puoluepoliittinen päätös. Lopputuloksena oli se, että kaikilta yliopiston opiskelijoilta alasta, tulevasta tehtävästä ja tarpeesta riippumatta vaaditaan pakolliset ruotsin kielen opinnot. Tämä epäkohta on pikaisesti korjattava. Ruotsin kielen opintoja on järjestettävä vain tarvitsijoille vapaavalintaisesti toteutettuna.” Allekirjoittaneet yhtyvät tähän päätelmään.
Tämä kielipoliittinen päätös syntyi RKP:n Kristian Gestrinin ollessa opetusministerinä. Tällainen kielivalintoja rajoittanut päätös on nykytilanteessa kestämätön. Akateeminen nuoriso asetetaan ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan. Tällainen vaatimus on mahdollista tulkita myös oikeudettomaksi ja syrjinnäksi.
Ruotsi on vieras kieli
Globalisaatio vaatisi lisäpanostusta ranskan, saksan, espanjan, venäjän ja muiden maailmankielten oppimiseen. On epärealistista edellyttää, että vaativan asiaosaamisen lisäksi voitaisiin hallita vielä kolmea itselle vierasta kieltä. Ruotsi on 95 prosentille suomalaisista vieras kieli. Tämän vuoksi suomalainen opiskelija joutuu tyytymään nykyoloissa maailmankielten osalta vain englantiin.
Koululaitoksen piirissä ruotsin kielen pakollisuutta on perusteltu sillä, että lapset ja teini-ikäiset eivät vielä tiedä tulevaisuuden kielitarpeitaan. Yliopisto-opiskelijoihin sovellettuna tämä perustelu on erityisen kestämätön.
Mikä on yleissivistystä?
Nykytilanteen rajoittuneen ruotsi – englanti – kieliyhdistelmän hallitsevuus kieliopinnoissa loukkaa yliopistojen arvokkuutta ja universaaliuden ideaa. Englannista on kuitenkin hyvässä ja pahassa tullut aikamme latina, jota kaikkien on osattava mahdollisimman hyvin. Kielellisen yleissivistyksen vahvistaminen voi toteutua vain kielivapauden palauttamisella yliopistoihin, mikä väistämättä tarkoittaa lähtöpasseja tarpeettomimmalle kielelle.
Artikkelissaan ”Eurooppalaisen Suomen kielipolitiikka” (Kanava 2/2003) kielten yliopettaja Marjatta Huhta toteaa, että suomalaisen kielipaletin laajentamiseksi joudutaan puuttumaan ruotsin erikoisasemaan, ensimmäiseksi korkeakoulusektorilla. Opintoaikojen supistaminen ja opintojen tehostaminen vaatii keskittymistä olennaiseen. Mitä yleissivistykseen tulee, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005) korostaa, että maailmassa on nykyään valtava määrä tietoa, eikä siitä enää voida erottaa tiettyä osaa yleisesti hyväksytyksi yksilön perussivistykseksi. Tärkeää on, että yhteiskunnassa kokonaisuudessaan hallitaan tietty tietomäärä.
Ilmari Rostila
professori
Vesa A. Niskanen
professori
Richard Järnefelt
rehtori

Kuten tiedämme, iskivät Perussuomalaiset nuoret taannoin reiän poliittiseen mätäpaiseeseen vaatiessaan Suomesta virallisesti yksikielistä valtiota, jossa ruotsilla vähemmistökielenä olisi turvattu asema, mutta ei nykyisenkaltaista siirtomaa-ajalta periytyvää ylisuurta merkitystä maamme hallinnossa, koulutusjärjestelmässä ja kulttuurissa. RKP luonnollisesti vinkui kauhuissaan[1], että heitä vastaan on nousemassa kamala, nurkkakuntainen juntti-finjeevelien rasismi, vaikkei juuri nimenomaan RKP:llä todellakaan ole minkäänlaista moraalista varaa syyttää mitään muita tahoja rasismista.

Syyt ovat ilmeisiä, kuten olen aikaisemmissa[2] kirjoituksissani[3] todennut. Lisäksi RKP ei ole vieläkään sanoutunut irti rotuteoreetikko, suomalaisvihaaja ja svekomaani Axel Olof Freudenthalista[4], vaan jatkaa jokavuotista hänen nimeään kantavan muistomitalin jakamista niille henkilöille, jotka ovat kunnostautuneet yhteiskunnallisessa toiminnassaan ruotsin kielen aseman puolustamisessa. Vaikka RKP on muka irtisanoutunut miehen avoimesta rasismista ja kunnioittaa häntä vain "kulttuuristen ja poliittisten ansioiden takia", on tilanne verrannollinen siihen jos Saksassa olisi edelleenkin kansallissosialistinen puolue, joka jakaisi vuosittain Adolf Hitler -muistomitaleita, mutta selittelisi olevansa irtisanoutunut Hitlerin rotuopeista.

Mutta itse varsinainen suuri ja vaiettu yhteiskunnallisten suhteiden tulehtunut mätäpaiseen ydin on karjalaiskysymys: Suomen valtion ja ruotsinkielisen väestön suhtautuminen karjalaisiin evakoihin ja siirtokarjalaiseen väestöön viime sotien aikana ja niiden jälkeen, sekä karjalankielen asemaan Suomessa.

Vaikka viime sodista ja karjalaisevakkojen sekä siirtokarjalaisen väestön asuttamisesta on kulunut kohta jo 70 vuotta, maassamme edelleen vaietaan, että erityisesti ruotsinkielinen väestö ei hyväksynyt evakkoja, eikä karjalaisia. Ei varsinkaan omille asuinalueilleen. Vieläkin kuulee vanhojen ihmisten suusta ja eri mielipidepalstojen kirjotuksissa eläviä muistoja siitä, miten tylysti evakkoja kohdeltiin erityisesti Pohjanmaalla, melkein kuin vihollisia, ja ryssittely oli yleistä. Sotien jälkeen siirtokarjalaisia kohdeltiin avoimesti toisen luokan kansalaisina, eikä ruotsinkielinen väestö hyväksynyt heidän asuttamistaan kuntiin, joissa ruotsi oli enemmistökieli, ja jopa kaksikielisiin kuntiinkin heitä otettiin hyvin nihkeästi ja vasta tapauskohtaisen harkinnan jälkeen. Karjalaiset koettiin uhkaksi ruotsin kielen asemalle ja ruotsalaiselle kulttuurille Suomessa. Erityisellä lailla ruotsinkieliset alueet rajattiin täysin karjalaisten asuttamisen ulkopuolelle.

Ja silti, kaiken tämän jälkeen ministeri Astrid Throrsilla on otsaa vaatia röyhkeästi[5], että maamme kunnat (luonnollisesti ilmeisesti lähinnä suomenkieliset) pitäisi pakottaa vastaanottamaan pakolaisia, vastoin kuntien omia päätöksiä ja kuntien omalla kustannuksella ilman valtion tukea! Mistä rahat? Ilmeisesti terveydenhuollosta ja sivistystoimesta? Ainahan voi säästää vaikka sikainfluenssa-rokotteista ettei vain "maamme asema YK:ssa" ja Hazardi-Asteroidin mielenrauha järkkyisi! Toimittaja Jaajo Linnonmaa sanoikin osuvasti taannoin radiossa, että "Thors on kumartaen rähmällään YK:hon päin ja on kääntänyt suomenruotsalaisen ahterinsa sille kansalle, joka muun muassa maksaa hänen palkkansa". Tanten Astrid voisikin ensin edes ottaa pois ne A. Freudenthalin luut, jotka ovat syvällä ja poikittain hänen rektumissaan, ennenkuin uudestaan näyttää persettään Suomen kansalle ja alkaa laukomaan mitään vastaavia järjettömyyksiä.

Karjalan kielen asema Suomessa

Suomen valtiovallallakin on häpeätahroja suhtautumisessaan karjalaisiin. Yksi suurimmista on karjalan kielen asema maassamme. Karjalan kielen asema on kehittynyt seuraavasti: Vielä 1950-luvulla maailmassa oli noin 300 000 äidinkielenään karjalaa puhuvaa ihmistä, joista vähän yli 40 000 Suomessa ja loput Neuvostoliitossa. Tänään kielen puhujia on enää noin 100 000, joista Suomessa vain viitisen tuhatta. Mitä tapahtui?

Syitä on monia. Sotien aikana, jolloin suuri osa Itä-Karjalaa oli Suomen miehittämä. Tuolloin vallinneeseen Suur-Suomi -ajatteluun karjalan kieli ei oikein sopinut; kieli haluttiin nähdä lähinnä kansallisromanttisena jäänteenä, eikä sitä nähty tarpeelliseksi kehittää. Sotien jälkeen kieli oli Suomessa tabu, jonka olemassaoloa ei haluttu tunnustaa tai korostaa. Kieltä ei opetettu, ja kouluissa pyrittiin suomalaistamaan karjalankieliset lapset. Kielen puhuminen kouluissa oli kiellettyä ja jopa rangaistavaa. Asiaan vaikutti myös suomettuminen ja Neuvostoliiton suhde, joka painoi koko Karjala-teeman pois julkisesta keskustelusta. Karjalaiset oppivat itsesensuuriin, ja kieltä ei opetettu lapsille, sitä puhuttiin vain vanhemman väen kanssa. Kielen puhujien määrä tippui nopeasti, alle viiteen tuhanteen vain kahdessa sukupolvessa.

Vaikka Euroopan Neuvoston vähemmistökansojen kieliä ja kulttuureja koskeva suojelusopimus, jonka Suomikin on allekirjoittanut, velvoittaisi maatamme huolehtimaan kaikkien sellaisten vähemmistökansojen kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta, joiden kieltä on puhuttu maassa vähintään 100 vuotta, niin kieli, jota on maassamme puhuttu yli 1200 vuotta, aina 800-luvulta alkaen, ja joka sai ensimmäisen kirjallisen ilmiasunsa jo 900-1200-luvuilla, on uhanalainen ja vailla vähemmistöasemaa. Samaan aikaan vähemmistöasema on kyllä annettu vasta tulleille kielille, kuten somalille.

Minä olen siinä joukossa, joka vaatii Suomen valtiovaltaa tunnustamaan karjalan kielen viralliseksi vähemmistökieleksi. Kielen opetusta on lisättävä kouluissa, ja tarjottava karjalankielistä alkeisopetusta päiväkodeissa sitä haluavien perheiden lapsille.

---

Viitteet:
[1. http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/10/11/w33336.php ]
[2. http://turjalainen.blogspot.com/2008/10/rkp-tunnusti-tappionsa.html ]
[3. http://turjalainen.blogspot.com/2009/10/rkp-eli-rasistinen-kansanpuolue-vaatii.html ]
[4. http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal ]
[5. http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Thors-pakottaisi-kunnat-ottamaan-pakolaisia/822679 ]