''Sid oli ruhaton mies'', sanoo Glen Matlock, joka asui lähellä ja alkoi tavata Sidiä säännöllisemmin vuoden 1978 aikana. ''Mutta se ei ollut yksinäinen, koska se oli kaiken aikaa Nancyn kanssa.''
Ja Nancy oli vielä rauhattomampi. ''Se oli yks niistä ihmisistä, jota vilkaisee ja sanoo: toi tietää pahaa. Se tuli aina tapaamaan mun tyttöystävää Celiaa, jotta Celia leventäisi sen farkkuja, koska siitä oli tulossa kunnon läskiperse. Yhtenä päivänä mä menin keittiöön ja Nancy istui siellä syömässä jäätelöä toinen käsivarsi kulhon päällä, ja kädstä tippui verta jätskiin. Se oli viiltänyt ranteensa auki, mutta söi silti jäätelöä. Mä sanoin: 'Okei Nancy, mitä sä duunaat?' Se sanoi: 'Mä tapan itteni, koska Sid ei enää rakasta mua.' ''
Maapallon pinnalla ei ole koskaan ollut itsetuhoisempaa ihmistä. Se oli vaikuttavaa, mutta järkyttävää ja häiritsevällä tavalla. Aidosti järkyttävää oli se, miten Sid löi laimin narkomaanin perusrituaaleja. Jos aikoo piikittää, heroiini täytyy keittää ja puhdistaa, täytyy käyttää siistejä välineitä. Se käytti jatkuvasti likaisia ruiskujas, "luunmurskaajia". Silloin tuntuu kirjaimellisesti siltä kuin jok'ikistä luuta runneltaisiin. Sid saattoi piikittää itseään sillä tavalla 13 tai jopa 30 kertaa puolen vuoden sisällä. Ne jutut voivat tappaa, mutta se oli liian typerä oppiakseen.
Kun mä näin Sidin viimeisen kerran, sillä oli silmälappu. Mä kysyin: "Mitä varten sä tota käytät?" Se vastasi: "Mä käytin taas likaisia värkkejä viime yönä enkä mä nää tällä silmällä mitään." Likaisilla välineillä piikittäminen tuntuu siltä kuin kärsisi epilepsiakohtauksesta usean tunnin ajan; sitä alkaa täristä hallitsemattomasti ja kadottaa koko ruumiin hallintakyvyn. Tulee hirveän kuuma, sitten hirveän kylmä. Se on pahempaa kuin pahin kuviteltavissa oleva flunssa. Se jätkä sai kohtauksia huumeidenkäyttönsä takia ja alkoi menettää raajojensa käyttökykyä. Se ei edes voinut käyttää vasenta käsivarttaan basson soittamiseen, koska se oli piikittänyt siihen ja pilannut sen ja se oli hyödytön. Ja se oli menettämässä näkökykyään. Se poltti kynttilää molemmista päistä ja sytytteli tikkuja voidakseen kärventää keskiosaa. Se oli tietoinen siitä, mitä teki. Se halusi mennä. Se ei vlittänyt. Se ei alkuunkaan ajatellut elävänsä pitkää elämää. Se ei koskaan puhunut siitä.
Tämän sietämättömän tyhjyyden takia se kävi mahdottomaksi elää ilman heroiinia. Jos haluaa lopettaa, täytyy löytää joku henkinen juttu johon takertua, oli se sitten mikä hyvänsä. Sen täytyy olla suurempi kuin itse on. Jos on toivottoman itseensä vetäytynyt tyyppi, jonka käsitys nirvanasta on istua tunti vessanpöntöllä kuuntelemassa Ramonesia ja lukemassa itseään New Musical Expressistä, ei tule koskaan saamaan kovin tyydyttävää elämää.