Oli mainostettu tuote sitten ripsiväri, hiustenhoitoaine tai merkkivaate, ne ovat aina epärealistisen kauniiden ihmisten yllä. Laihojen, korviin asti meikattujen ja photoshopattujen mallien kautta saadaan luotua kuva tavoiteltavasta ihanteesta, ja mikäs olisi parempi keino aloittaa matka kohti täydellisyyttä, kuin näiden mainostamat tuotteet? Ja nuo ihmiset ovat mainoksissa iloisia ja seurallisia, kaikin puolin onnellisia. Jos minä en ole, niin mitä menetettävääkään on? Nyt äkkiä sinne Seppälään ostamaan se uusi kolttu tai meikkipussi. Tai Dressmannista ne paidat jotka saavat ne mainoksissa olevat harmaat äijänkäppyrätkin näyttämään hyviltä.
Median luomat paineet saavat ihmiset kyseenalaistamaan viehättävyytensä, usein täysin turhaan. Vanha ja kliseinen sanonta kehottaa joka aamu katsomaan peiliin ja sanomaan sen edessä "Olen kaunis."
Se on paskaa. Et ole kaunis. Et niin kauan kuin käsität kauneuden sinä ihanteena jonka media meille on luonut. Sen sijaan kehotan etsimään kuvan kahdesta uskomattoman rumasta ihmisestä, jotka hymyilevät. Joka aamu kun nouset ylös, katsot sitä kuvaa ja ajattelet "Ainakaan en ole noin ruma."
Sitten tajuat, että ne kaksi saatanallisen rumaa ihmistä ovat kuitenkin onnellisia, ja he ovat löytäneet jonkun vierelleen, jonka takia nousta aamulla ylös ja hymyillä.
Se tosiseikka että on olemassa ihmisiä jotka ovat saavuttaneet onnen siitä huolimatta että näiden ulkonäkö on kaukana ihanteesta on jo todiste siitä ettei ulkonäkösi ole rajoite.
Ja tietenkin kaikilla meistä on jokin tekosyy sille miksi me olemme poikkeuksellisen rumia tai toivottomia tapauksia. Eikä kukaan tajua sitä, että kun katsot ikkunasta ulos, jokainen kadulla kulkeva ihminen on aivan tavallisen näköinen. Siitä huolimatta kovin moni näistä ihmisistä ei pidä ulkonöstään, vaikka muut eivät vikoja näissä välttämättä huomaakaan. Ihmisellä on paha tapa löytää itsestään enemmän virheitä kuin muista. Tämä osaltaan selittänee sen miksi jokaikinen teini blurraa nenänsä, vaikkei näiden nenissä olekaan mitään vikaa. En muista nähneeni eläissäni rumaa nenää, silti kovin moni inhoaa nenäänsä. Ihmisissä on vikoja. Kasvomme ja kehomme ovat epäsymmetrisiä. Täydellistä symmetriaa ei löydä ihmisen kasvoista. Näin ollen virheettömiä kasvoja ei ole olemassa.
Sen enempiä hurskastelematta, myönnän suoraan että vaihtaisin liikakiloni siihen sixpäkkiin mielelläni, tai oikoisin hampaani ja vaihtaisin naamanikin, mutta silti, minä en ole ala-asteen jälkeen saanut pakkeja siksi että olisin ruma.
Me löydämme itsestämme loputtomiin pieniä vikoja jotka luovat kokonaisuuden jota me pidämme epämiellyttävänä, ja suurin osa niistä pienistä vioista on asioita joita muut eivät edes huomaa. Tai eivät huomaisi, jos et niistä mainitsisi.
Olkaa tyytyväisiä siihen miltä näytätte, sillä voisitte näyttää pahemmaltakin. En sano että ulkonäöstään huolehtiminen tai siihen panostaminen olisi väärin, mutta ihmisten tulisi tajuta, että ulkonäkö on äärimmäisen harvoin rajoite mihinkään, eikä pinnallinen kauneuden tavoittelu saavuta mitään. No, ehkä pääsette Seiskaan tähtitytöksi tai jonkun keski-iän kriisistä kärsivän puumanaisen ahdistelemaksi, jos niitä nyt saavutuksina voi pitää.
Joten nyt teette sen mitä sanoin, ja laitatte sänkynne viereen kuvan jossa hymyilen iloisena siitä huolimatta että näytän idiootilta. (Onnea sellaisen etsimiseen, en hymyile koskaan.) Sitten aamulla nousette ylös ja katsahdatte virnuilevaa naamaani, ja kun naurultanne pystytte taas keskittymään, ajattelette:
"Ainakaan en ole noin ruma"
Sitten muistatte että se ruma ihmisperse on kokenut onnen, naamastaan huolimatta.
