IRC-Galleria

Oli kaunis kesäkuinen iltapäivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pehmeä eteläinen tuulenvire helli kasvoja ja hajuelimeni rekisteröivät kukkivien alppiruusujen hennon tuoksun leijailevan pihamaan yllä. Hetki oli mitä otollisin riisua T-paita ja siirtyä nurmikolle makoilemaan. Tavoitteena rentoutumisen lomassa tuottaa edes hitusen pigmenttiä kuolemankalpealle, miljoonien rintakarvojen varjostamalle iholle.

Kävin heittämässä T-paidan huolimattomasti huoneeni nurkaan ja suuntasin takaisin ulos. Matkalla tapahtui kuitenkin jotain, mikä tulisi mullistamaan koko kesälomani kulun. Eteisen kohdalla näkökenttäni laitamilla vilahti jotain valkoista. Suurta ja valkoista. Pysähdyin, otin pari askelta takaisin ja ryhdyin tarkemmin selvittämään näkemääni.

Tuon näköilmiön taustalla oli eräs tekninen laite. Pieni fysikaalinen ihme. Siinä oli hyvin ohut hopeoitu metallikalvo, jonka päälle oli asetettu lasipinta. Laitteella oli ominaisuus heijastaa siihen osunutta valoa. Kun asettuu laitteen eteen seisomaan, itsestäsi heijastuneet valonsäteet kulkevat laitteen teknisen pinnan kautta ja päätyvät lopulta verkkokalvoillesi. Myöhemmissä tutkimuksissa ilmeni, että laitetta kutsutaan peiliksi ja siellä vilahtanut valkoinen tankkeri oli minun pyylevä ruumiini.

Tämä jälkeen kaikki muuttui. Puoleen päivään nukkuminen korvautui aamu seitsemän herätyksellä, kävelyllä punttisalille, treenillä, kävelyllä takaisin kotiin. Grillimakkara vaihtui lohisalaattiin, keskiolut Pepsi Maxiin jne. Toivottavasti lopulta itsesääli vaihtuu vahvaan itsetuntoon ja hyllyvä ihra johonkin kiinteämpään kudostyyppiin.