IRC-Galleria

(Harvoin lainaan suoraan kenenkään muun kirjoittamaa juttua kokonaan sellaisenaan. Terhon artikkeli on kuitenkin mielestäni niin hyvä, että laitan sen tähän kokonaisuudessaan. Mies ilmaisee paljon paremmin sanoin sen, mitä mieltä minäkin olen asiasta. Oma teemaa koskettava kirjoitukseni löytyy blogistani otsikolla "Hyvinvointiyhteiskunta, kansanyhteisöllisyys ja nationalismi")

---

Kaleva 11.5.08, Pääkirjoitussivu, Alakerta:

"Suomalaisuuden päivän (12.5) lähestyessä on paikallaan miettiä suomalaisuuden merkitystä globalisoituneessa maailmassa. Miten suomalaisuus syntyi, mitä se on meille merkinnyt ja mikä on sen tulevaisuus?

Nykyään kansalliset identiteetit ja niiden merkitys usein haastetaan avoimesti. Monet katsovat kansallismielisyyden aiheuttavan vain riitaa ja tarpeettomia esteitä kansainväliselle veljeydelle. Totta onkin, ettei kansallisvaltio ole koskaan ollut ainoa valtiomalli, vaan pikemminkin historiallisesti melko tuore luomus.

Euroopan ensimmäinen monikulttuurinen joukko oli entinen aatelissääty, jonka edustajat puhuivat useita kieliä, seurasivat kansainvälisiä muoteja, matkustelivat ja tarvittaessa vaihtoivat isänmaata kuin paitaa. Aateliset mielsivät itsensä osaksi kansainvälistä eliittiä, joka valtiorajoista riippumatta koki enemmän yhteyttä toisiinsa kuin niihin kansoihin, joista elivät.

Tavallisen kansan tavat ja kulttuuri eivät aatelisia vanhastaan juuri kiinnostaneet, ja kansallinen kulttuuri ja omaleimaisuus ovatkin aina eläneet vahvimmin maalaisväestössä ja alaluokassa. Tämä jako elää yhä mielikuvissa: monikulttuurisuus edustaa monille kosmopoliittista sivistystä, kansallismielisyys taas usein leimataan junttien ja syrjäytyneiden aatteeksi. Maailmankyläideologian keskeinen viehätys lieneekin juuri mielikuva kuulumisesta jonkinlaiseen ”hengen” aateliin.

Kansallisvaltioiden kehityksen keskeinen murros tuli, kun yläluokkakin alkoi kiinnostua omasta kansallisesta kulttuuristaan. Hovit alkoivat puhua ranskan sijaan omaa kansallista kieltään, taiteilijat ryhtyivät kuvaamaan pienen ihmisen tapoja, tarinoita ja ponnisteluja. Yläluokka omaksui yhteisen isänmaan projektikseen, ja projektiin kuului oleellisena osana myös kansan alaluokkaiset ”syvät kerrokset”.

Tämä oli monessa mielessä historiallinen murros. Kun eliitti omaksui tehtäväkseen nimenomaan kansallisen kulttuurinsa suojelemisen ja edistämisen, syntyi koko kansalle yhteinen tarkoitus, joka oli ennen puuttunut. Isänmaallisuudesta kansallisesta ylpeydestä tuli kokoava voima, joka yhdisti ihmisiä yli sosiaalisten rajojen.

Tällä oli merkittäviä inhimillisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Rikkaat ja yläluokkaiset eivät koskaan ole suuresti välittäneet köyhistä sinänsä. Entisajan aateliset kokivat olevansa melkeinpä eri rotua kuin alamaisensa, eivätkä nykyajan suurkapitalistit samaistu köyhiin yhtään sen enempää.

Yhteiseen isänmaahan eliittikin sen sijaan voi samaistua. Isänmaallisuuden kautta tavoitellaan yhteisiä päämääriä ja kannetaan samalla vastuuta toinen toisesta. Tämä on ollut kansallisvaltion merkittävin materiaalinen saavutus, mutta se myös perustuu nimenomaan kansalliseen yhtenäisyyteen. Mikäli yhtenäisyyden tuntu, jaettu moraali ja yhteinen isänmaan projekti haudataan, ei hyvä- ja huono-osaisilla ole yhdistävää päämäärää.

Kansallinen kulttuuri on myös merkittävä henkinen, persoonallinen ja erityisen luova voimavara. Kaikki Suomen taidehistorian suurimmat nimet kuten Aleksis Kivi, Sibelius ja Gallen-Kallela tekivät nimenomaan suomalaista taidetta, suomalaisista aiheista, suomalaisella tyylillä.

Tämä ei oikeastaan ole muuttunut aikojen saatossa, vaikka taiteilijat eivät missään nimessä enää haluakaan julistautua nationalistisiksi. Jos ottaisimme vaikkapa Aki Kaurismäen elokuvista pois niiden perisuomalaisen melankolian, mitä jäisi jäljelle? Tai mitä olisi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ilman suomalaisuutta?

Mistä muusta kansakunta toisaalta voisikaan tuottaa persoonallista taidetta kuin omasta minuudestaan.. Monikulttuurisuus on käytännössä muiden lainaamista ja siis toisten persoonallisuudesta ammennettua. Kaikella on juuret jossain – joko itsessä tai muualla. Monikulttuurista lainailua on viime vuosina ihailtu paljon, mutta voimmeko toisia matkiessamme koskaan tulla alkuperäisten tekijöiden vertaisiksi? Entä miten käy oman persoonallisuutemme?

Voimme verrata kansallisvaltion ja monikulttuurisen maan yhteiskuntaa ja luomiskykyä vaikkapa Yhdysvaltojen kautta. Jo perusteiltaan monikulttuurinen USA ei ole koskaan harjoittanut voimakasta sosiaalipolitiikkaa. Viime vuosina maan yhteisöllisyys on kuihtunut edelleen monikulttuurisuuden laajetessa yli eurooppalaisen kulttuuriperinnön. Suurelta kansalta puuttuu yhtenäisyyden tuntu, eikä kanssaihmisistä sen takia haluta kantaa vastuuta.

Toisaalta Amerikka on maailman rikkain ja voimakkain maa, mutta korkeakulttuurin saralla se ei koskaan ole ollut samanlainen supervalta. Sen sijaan Amerikka tunnetaan kyllä massiivisesta musiikki- ja elokuvateollisuudesta. Persoonattomasta viihdekulttuurista onkin tullut Amerikan keskeisin kulttuurinen anti maailmalle.

Jos kansakuntien omalaatuisuus on niiden luomisvoiman perusta, niin suomalaisuuden täytyy olla pohja, jolle meidän persoonallinen antimme maailmalle perustuu. Ilman sitä meilläkin olisi vain kaupallinen kulttuuri tai muilta lainattua monikulttuurisuutta. Tässä mielessä kansallisen identiteetin vahvistaminen on itse asiassa maailman monimuotoisuuden suojelemista.

Suomesta ei helpolla ponnista maailman parhaaksi maailmankansalaiseksi, mutta miksi toisaalta haluaisimmekaan olla mahdollisimman samanlaisia kuin miljardit muut? Emmekö voisi luottaa itseemme ja olla suosiolla vain maailman parhaat suomalaiset?

Viime vuosien kansainvälistymisen ja maallisen vaurastumisen huumassa Suomeltakin on alkanut hämärtyä kansallinen tarkoituksensa. Ainakin tilastojen valossa käyttäydymme kuin elämämme tarkoitus olisi ennen kaikkea saada enemmän rahaa, useampia tv-kanavia ja lisää viinaa kitusiin. Snellman, Lönnrot, Topelius ja muut maamme perustajaisät jättivät meille hienon kulttuuriperinnön, jota ei pitäisi päästää rapistumaan.

Meidänkin on mietittävä, jääkö omista sukupolvistamme maailmalle muuta muistoa kuin kerskakulutuksemme valtava ekologinen jalanjälki? Eikö Topeliuksen ja kumppanien unelma rikastuttaa maailmaa suomalaisuudella olisi jotenkin elähdyttävämpi perintö tulevillekin polville?

Jos siis joku vielä kysyy, mikä merkitys suomalaisuudella meille on, niin hän voi etsiä vastausta pohtimalla mikä merkitys hänen omalla persoonallisuudella on hänelle itselleen.


Sampo Terho

(Kirjoittaja on maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen laitoksen tutkija)”

---

Asiaa =)

Aito kansanyhteisöllisyys ja terve, luonnollinen kansallistunne, se "me” -henki, jonka voimalla tähänkin maahan on rakennettu kattava hyvinvointi ja vauraus, edellyttää sitä että kansa on sosiaalisesti yhtenäinen. Aito nationalismi edellyttää siis sosiaalista tasa-arvoa, ja ainakin tuloerojen suurimmat huiput ja syvimmät kuopat tasoittavaa taloudellista uudelleenjakoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun väestön selvä enemmistö kokee olevansa samaa sosiaaliluokkaa , keskiluokkaa, ja samassa veneessä taloudellisesti. Kun liian suuria tuloeroja ei laajemmin esiinny, ihmiset eivät ala jaotella oman kansan jäseniä eri luokkiin, "meihin" ja "noihin". Tämä muodostaa koko hyvinvointivaltion edellyttämän yhteiskuntamoraalin pohjan.

Tähän liittyy myös kulttuuri- ja arvoyhtenäisyys. Kun kaikilla samaan kansaan kuuluvilla on, ainakin suurin piirtein, sama kulttuuri ja maailmankuva, kaikki kokevat olevansa samaa laumaa "meitä". Kun kaikki kokevat yhteenkuuluvuudentunnetta, olevansa samaa kansaa, ja että heidän maksamansa verot menevät kaikkien "meidän" hyväksi, he hyväksyvät korkean verotuksen. Jokainenhan auttaa omiaan.

Kun tuloerot kasvavat liian suuriksi, rikkaat eivät enää halua kustantaa verorahoillaan "noiden" köyhien terveys- ja koulutuspalveluja, vaan vaativat veronalennuksia. Kun veronalennukset alkavat, köyhät eivät enää koe olevansa rikkaiden kanssa samassa veneessä, ja alkavat vaatia, ettei "noille" rikkaille saa antaa "meille" proletaareille kuuluvia etuuksia, kuten lapsilisiä, yms.

Samalla tavoin, jos kansallinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja pirstaloituu, alkavat ihmiset jakaa toisiaan "meihin" ja "noihin". Tämä tarkoittaa merkittäviä, arjessa selvästi esiin tulevia ja näkyviä eroja tavoissa, arvoissa, uskomuksissa ja maailmankuvissa. Tällöin ihmiset alkavat vastustaa, että heidän veroillaan kustannetaan ja ylläpidetään "noiden", siis arvoiltaan, uskomuksiltaan ja maailmankuvaltaan erilaista kulttuuria edustavien, koulutus- ja kulttuuri- ja sosiaalipalveluja. Tämäkin hajottaa kansanyhteisöllisyyden ja syö pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta.

Näillä tavoilla, sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, sekä kansanyhteisöllisyys, joka on terveen nationalismin (ei siis sairaan, militaristisen ja vääristyneen) että hyvinvointivaltion moraalinen pohja joko pysyy tai hajoaa. Sen hajoamisen seurauksena on luokkien ja/tai eri kulttuuristen ihmisten kamppailu toisiaan vastaan.

Juuri tuollainen jako, ja kansanyhteisöllisyyden hajottaminen oli ja on marxilaisten kommunistien päämäärä, vaikka ylevänä tarkoituksena onkin luoda yksiluokkainen yhteiskunta. Kansanyhteisöllisyyden hajoaminen on myös taloudelliselle liberalismille nojaavan talouspolitiikan seuraus. Samoin se on myös laajamittaisen ja vääränlaista monikulttuurisuutta ylläpitävän, integraation ja assimilaation estävän, maahanmuuttopolitiikan seuraus.

Sen takia väitän, että aito, nationalisti ja isänmaanystävä, joka rakastaa maatansa ja kansaansa, sekä kannattaa oikeasti tervettä kansanyhteisöllisyyttä, on välttämättä ainakin jossain määrin vasemmistolainen, tai hän ei ole oikeasti ihan aito nationalisti. Mikäli hän ei kannata laajapohjaista hyvinvointivaltiota, hän ei ehkä tajua että hänen talouspoliittisesti kovat arvonsa juuri hajottavat ja tuhoavat sen yhtenäisen kansakunnan ja kansanyhteisöllisyyden, mitä hän teoriassa kannattaa.

Samoin perinteisesti vasemmistoa äänestävän duunarin, joka kannattaa laajoja ja kattavia, verovaroin rahoitettuja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, on välttämättä kannatettava kulttuurisesti yhtenäistä kansallisvaltiota, ja oltava maltillinen nationalisti, tai hän ei ole aito vasemmistolainen. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tajua, että vastustamalla tervettä nationalismia tai kannattamalla vääränlaista monikulttuurisuutta hän on hajottamassa juuri yhteiskuntamoraalista kivijalkaa, kansanyhteisöllisyyttä, jonka muodostama legitimiteetti ylläpitää hänelle niin tärkeitä julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on tervettä nationalismia.

Se, että olen sosiaalisissa, ja jossain määrin myös taloudellisissa, kysymyksissä vahvasti vasemmalle kallellaan, ei kuitenkaan sisällä nykyiseen uusvasemmistolaisuuteen liitettyjä ylisuvaitsevaisuutta, perhearvojen vastaisuutta tai yksityisomaisuuden sosialisoimista. En myöskään kovin avoimesti syleile työväenliikkeen perintöön kuuluvaa internationalismia, sillä se on nykymaailmassa johtanut siihen, että kansainvälisyydestä itsessään on tullut lähes itseisarvo ja ideologisen palvonnan kohde. Tämän seurauksena on nimittäin noussut terveen kansallisen identiteetin ja kansanyhteisöllisyyden kiivas vastustaminen, mikä uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Tällaista yhteiskunnallista mallia, jossa vasemmistolainen sosiaalipolitiikka yhdistyy arvokonservatiivisuuteen ja yksityisomistukselle perustuvaan mutta kansallisissa rajoissa toimivaan ja yhteiskunnan säätelemään markkinatalouteen, kutsutaan nimellä Kolmas tie. Siinä yksityisomistus tunnustetaan talouspolitiikan perustaksi ja markkinatalouden perusmekanismeja ei tapeta, kuten sosialismissa. Tällaisessa mallissa pääomalle on asetettu rajat ja se on valjastettu palvelemaan ihmistä ja kansakuntaa, eikä päinvastoin. Pääoma on hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi minun edustamaani nationalismiin kuuluu olennaisena hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ja sosiaalipoliittisesti pehmeät arvot, ja minun kannattamaani vasemmistolaiseen sosiaalipolitiikkaan taas olennaisena maltillinen nationalismi.

Terve nationalisti, joka arvostaa omaa kansaansa, maataan, yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, haluten rakentaa ja ylläpitää niitä, ei todellakaan ole hyökkäyshaluinen tai sotahullu militaristi, joka haluaisi sotia muita kansoja vastaan ryöstäen niiltä tai tuhoten niitä. Koska hänellä on tukevasti juuret oman maan mullassa, näin vertauskuvallisesti sanoen, ja tuntee oman kulttuurinsa arvostaen ja suojellen sitä omassa maassaan, niin hän osaa myös antaa paikan ja arvon muille kansoille ja heidän kulttuureilleen heidän omissa maissaan. Kun oma kansallinen ja kulttuurinen identiteetti on vahvalla pohjalla, ihminen ei pelkää muita kansoja ja heidän kulttuureitaan, vaan osaa arvostaa niitä. Tämä muodostaa terveen ja pelosta vapaan pohjan kansainväliselle kanssakäymiselle sekä talous- ja kulttuurisuhteille.

Näin ollen väitänkin, että toisin kuin yleisesti käsitetään niin aito, terve nationalismi, eli rakkaus omaa maata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, ei tuo sotaa, sillä yhdistyneenä hyvinvointiyhteiskunnan muodossa toteutuvaan sosiaaliseen tasa-arvoon, se luo ympärilleen rauhaa ja hyvinvointia. Siksi minä olen nationalisti.

Rauhaa ja nationalismia!

Työttömyys, työvoimapula ja maahanmuutto

Kun lasketaan kaikki Suomen 18-65-vuotiaat, ei-ansiotyössä olevat aikuiset (poislukien päätoimiset opiskelijat ja eläkeläiset), paljastuu todelliseksi Suomen työttömien määräksi edelleen lähes puoli miljoonaa (n. 490 000). Kaiken tilastokosmetiikan jälkeen meillä on edelleen n. puoli miljoonaa työtöntä. Samaan aikaan puhutaan massiivisesta, noin n. 400 000 työntekijän työvoimapulasta tulevaisuudessa. Varsinkin työnantajapuoli EK:n ja EVA:n johdolla on pitänyt asiaa esillä. Puhe neljänsadantuhannen työntekijän puutteesta samaan aikaan kun meillä jo on lähes puoli miljoonaa työtöntä, kuulostaa vähintäänkin omituiselta. Tutkimusten mukaan työvoiman tarve on tällä hetkellä koulutetusta, ja nimenomaan korkeasti koulutetusta, työvoimasta. Samaan aikaan akateeminen työttömyys on huipussaan. Työttömyyskortisto on pullollaan korkeakoulutettuja maistereita ja tradenomeja, joille ei tunnu töitä löytyvän. Tämäkin yhtälö kuulostaa perin omituiselta, eikö vain?

Tämän valossa on mielestäni syytä kyseenalaistaa koko väite massiivisesta työvoimapulasta. Väitän, että laskelmissa ei ole tarpeeksi otettu huomioon sellaista tosiasiaa, että sitä mukaa kuin suuret ikäluokat ovat jäämässä ja jäävät eläkkeelle, työpaikat siirtyvät Aasiaan. Pelkästään viiden viime vuoden aikana yli 20 000 työpaikkaa on siirtynyt pois suomesta, ja tahti on kiihtymään päin. Väitän siis, että työvoimapula ei ole lähellekään niin suuri, kuin rummutetaan. Jotkut vähemmän julkisuudessa mainostetut arviot puhuvat jopa vain vähän yli sadan tuhannen työntekijän työvoimapulasta. Joten onko meillä todellisuudessa uhkaavaa työvoimapulaa? Ei määrällisesti, vaan kyse on oikeanlaisen työvoiman pulasta. Näin ollen puhe neljänsadantuhannen työntekijän työvoimapulasta on liioittelua ja sumutusta.

Ratkaisuksi väitettyyn työvoimapulaan tuodaan julkisuudessa jatkuvasti esiin laajamittainen vierastyövoiman tuonti eli ulkomainen työvoima. Tällä hetkellä ollaan perustamassa ulkomaille rekrytointitoimistoja, joiden tarkoituksena on saada maahan ulkomaista, koulutettua työvoimaa. Mutta kun meillä siis ei todellisuudessa olekaan neljääsataatuhatta työpaikkaa tarjolla, ja maassa on edelleen lähes puoli miljoonaa työtöntä, niin mistä elinkeinoelämä aikoo taikoa työpaikkoja sadoille tuhansille ulkomaisille vierastyöläisille?

Olen henkilökohtaisesti jokseenkin varma, että puhe väitetyn suuruisesta työvoimapulasta on hallituksemme ja työnantajapuolen propagandaa, EK:n ja EVA:n kyhäämä olkiukko, jolla pelottelemalla koitetaan saada Suomeen ulkomaista vierastyövoimaa, jonka avulla voitaisiin polkea palkat alas. Teollisten työpaikkojen ohella myös tutkimus ja kehityspuolen työpaikat ovat karkaamassa Suomesta muualle. Näin ollen väitän, että massiivisen työvoimapulan kupla on erityisen ohut juuri puhuttaessa korkeasti koulutetun työvoiman tarpeesta. Sen sijaa töitä olisi palvelualoilla ja teknisillä aloilla. Ilmeisesti suunnitelmissa onkin teettää muutaman euron tuntipalkalla niitä töitä, mitä suomalaiset työntekijät nyt tekevät 6-8 euron tuntipalkoilla. Puhe satojentuhansien vierastyöläisten tarpeesta on siis mielestäni paitsi valheellista, myös moraalisesti väärin suomalaista työntekijää ja varsinkin suomalaista työtöntä kohtaan.

Mutta miten vierastyöläisten kuvitellaan työllistyvän näihin töihin suomalaista työtöntä paremmin, kun heillä on vastassaan kieli- ja kulttuurimuuri? Jos palkat ja työttömyysturva viimein saadaan ulkomaisen työvoiman avulla poljettua alas, niin kulttuurinen kilpailuetu näihin töihin on suomalaisilla työttömillä, ei maahanmuuttajilla. Ja jos näitäkään töitä ei ole tarjolla, niin pahimmassa tapauksessa meillä olisi tulevaisuudessa nykyisten työttömiemme lisäksi satoja tuhansia ulkomaalaisia työttömiä.

Tällainen määrä työttömiä romuttaisi totaalisesti yhteiskunnan taloudellisen huoltosuhteen. Eläkejärjestelmä ja julkiset palvelut romahtaisivat. Yhteiskuntamme sosiaaliturvajärjestelmän hajoaminen aikaansaisi laajamittaista yleistä kurjistumista, puhumattakaan käsiin räjähtävästä rikollisuudesta sekä huume- ja prostituutiovyörystä, kun pahimmillaan jopa puolet väestöstä voi tipahtaa köyhyysrajan alapuolelle. Pahinta tilanteessa on kuitenkin mielestäni kulttuurimme ja kielemme nopeutettu häviö.

Nimittäin mitä kieleemme ja kulttuuriimme tulee, niin ilman laajamittaista maahanmuuttoakin ja pelkästään globaaliin anglo-amerikkalaisen kulttuuri-imperialismiin nojaten arvellaan, että sadan vuoden päästä tässä maassa suomea puhuisi enää vanhimmat ikäluokat. Olen varma, että vierastyöläisvyöry nopeuttaisi tätä entisestään. Laajamittainen maahanmuutto nopeuttaisi entisestään suomen kielen pyyhkiytymistä pois maailmankartalta, mikä nykyisellä globalisaatiovauhdilla on edessä joka tapauksessa, ellei globalisaatiota saada pysähtymään.

Laajamittainen vierastyövoiman tuonti hajottaisi suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Se kulttuurinen arvoyhteisö ja yhtenäisyys, jolle yhteiskunta, ja varsinkin hyvinvointiyhteiskunta, on rakennettu, häviäisi. Tuollaisessa tilanteessa samanlaiset mellakat, joita Ranskassa on nähty, tulisivat myös meidän kaupunkiemme kaduille. Solidaarisuus häviäisi. Ihmiset alkaisivat luokitella toisiaan ”meihin” ja ”noihin”. Tämä yhdistettynä yhteiskunnan sosiaalisen verkoston romahdukseen on niin hirvittävä ajatus, etten sen seurauksia uskalla tässä edes arvailla.

En kuitenkaan halua estää ulkomaisen työvoiman maahantuontia kokonaan. En asian itsensä vuoksi, enkä edes kieli- ja kulttuuriseikkojenkaan takia. Suomi nimittäin tarvitsee lähivuosikymmeninä tietyn määrän ulkomaisia työntekijöitä, mutta tarvittava määrä ei todellakaan liiku sadoissa tuhansissa. Maahantulijat nimittäin voidaan ja pitää sulauttaa osaksi yhteiskuntaamme, mutta se edellyttää, että tulijoita ei ole liikaa ja että he omaksuvat meidän kielemme ja arvomme. Massiivinen työvoiman tuonti ja tulijan oman kulttuurin vaalimiseen pyrkivä maahanmuuttopolitiikka yhdessä eivät todellakaan edistä tulijoiden sopeutumista, vaan heidän eristäytymistään omiin kulttuurisiin saarekkeisiinsa yhteiskunnan laitamille. Jos tulijoita on satoja tuhansia, on seurauksena sosiaalinen ja kulttuurinen kaaos. On siis luovuttava tällaisesta vääränlaisesta monikulttuurisuusideologiasta.

Miksikö? Siksi, että hyvinvointivaltio edellyttää kansallisesti yhtenäistä ja tiivistä arvoyhteisöä. Yhteiskunnan kulttuurinen pirstoutuminen eli vääränlainen monikulttuurisuus, on tämän hyvinvointiyhteiskunnan pohjan, yhtenäiskulttuurin ja yhtenäisen arvoyhteisön tuho. Laajamittainen vierastyövoiman tuonti olisi jo rapautuvan hyvinvointivaltiomme lopullinen tuho. Hyvinvointiyhteiskunnan taloudellinen pohja on jo murenemassa. Laajamittainen maahanmuutto murentaisi myös sen yhteiskunnallisen arvopohjan. Massiivinen vierastyövoiman maahantuonti olisi mielestäni moraalisesti väärin. Se olisi väärin sodan kokeneita ja hyvinvointimme kovalla työllään rakentaneita sukupolvia kohtaan. Ennen kaikkea se olisi kuitenkin väärin sekä suomalaista työtöntä, että todennäköisesti työttömiksi joutuvia maahanmuuttajia kohtaan.

Suomi tarvitsee jonkin verran koulutettua ulkomaista työvoimaa. Sen sijaan laajamittainen vierastyövoiman tuonti on mielestäni moraalisesti väärin ja valheelliselle massiivisen työvoimapulan propagandalle perustuvaa vaarallista ja itsetuhoista toimintaa. Ja näin täysin riippumatta tulijoiden ihonväristä, kotimaasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai syntyperästä. Rasismilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan kyse on ennen kaikkea arvoyhteisön edellyttämästä kulttuurin ja arvojen yhtenäisyydestä, mikä on hyvinvointivaltion olemassaolon edellytys. Suomi tarvitsee työntekijöitä, myös vierastyövoimaa, muttei todellakaan satojen tuhansien vierastyöläisten massiivista maahantuontia. Se ei olisi yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, eikä varsinkaan moraalisesti, kestävä ratkaisu.