Tänään oli koulussa ruokana perunakeittoa. Hyväähän se oli, mutta ruokalistassa pahoiteltiin lihan puuttumista ruuasta. Lakko vaikuttaa kuulemma vielä ensiviikonkin ruokalistaan... Pohdiskelimpa vain, että taitaa lihan- ja leivän tuottajat jäädä pikkuisen tappiolle lakkoilunsa takia... Toivottavasti edes hyötyvät siitä, vaikka uutiset lupailevat aivan muuta.
---
"Elintarviketeollisuuden lakko näkyy paikoin kauppojen hyllyillä. Se ei kuitenkaan johdu suoraan työtaistelusta, vaan siitä, että hätäisimmät kuluttajat hamstraavat ruokaa.
Keskiviikkona alkanut kolmipäiväinen lakko ei ehdi aiheuttaa ruokapulaa, sillä työntekijät palaavat töihin jo perjantaiyöstä lähtien.
Kaupat ovat varautuneet työtaisteluun kasvattamalla varastojaan.
Kaupan liiton mukaan lakkoon on tehtaissa varauduttu myös valmistamalla tuotteita etukäteen. Myös lakon piiriin kuulumattomat leipomot ja lihanjalostamot toimivat normaalisti.
Tuoretuotteiden valikoima vähenee Fazerin ja Vaasan leipien sekä Atrian, HK Ruokatalon ja Saarioisten einesten ja lihavalmisteiden osalta.
Isompi tuotevaje voi syntyä 21. huhtikuuta, jolloin on luvassa uusi kolmipäiväinen lakko.
Kun nyt pysähdyksissä on 12 tehdasta, toisen lakon piirissä on jo 57 tuotantoyksikköä.Työtaisteluihin päädyttiin, kun Elintarviketyöläisten liiton ja Elintarviketeollisuuden välinen sovittelu ei tiistaina johtanut sopimukseen.
07.04.2010 18:45 Iltalehti"
---
Että juu. Taitaa mennä mun, Gomen ja Biitin ruokasuunnitelmat uusiksi, kun pohdiskelimme syövämme aika lihapitoista ruokaa nyt vkl ''D
