IRC-Galleria

Elämme mielenkiintoisessa maailmassa.
Ne, jotka eivät "jaa" empatiaa tai sympatiaa vaativat sitä itselleen, maailmassa n. joka viides sekunti kuolee lapsi nälkään, koulujärjestelmissä on "epäoikeudenmukaisia" reikiä ja sääntöjäkin sovelletaan vittumaisesti. Puhumattakaan yhteiskunnan järjestelmän "mätäisyydestä."
Kyllä. Asiat ovat päin vittua.
Valtaosa nettikansan "valittajayksikön" jäsenistä osaakin sanoa vain asioiden olevan päin vittua kertomatta kuitenkaan sen tarkemmin siitä, mikä tarkalleen ottaen on päin vittua.
Voiko se johtua siitä, että minä en maininnut edes murto-osaa näistä asioista ja siitä, että edes kaikki asiat eivät välttämättä kohtaa minun ajatuksestani "vittumaisuudesta"? Vai onko se kenties vain puhdasta tietämättömyyttä? Vain sen pienen osan komppausta joka tietää mikä juuri heidän mielestään on päin vittua?

Valittajayksiköstä löytyy myös niitä yksilöitä jotka valittavat siitä, että valittajat valittavat.
Riippuen aina tekstin/puheen asiallisuudesta suhteessa toisen tekstiin/puheeseen voimme päätellä kumpi näistä henkilöistä on järkevämpi. Vai voimmeko? Päällepäin näkyvä "asiaton" teksti/puhe voi sisältää erittäin kärkeviä pointteja.
Meistä on moneksi...
Valittajien keskeltä nimittäin nousee myös ryhmä äärioptimistit jotka toistelevat kuluneita lausahduksia kuten: "Kyllä se aurinko risukasaan paistaa" tai "Huomenna on päivä uus."
Suuri kysymys kuuluukin: "Muuttuvatko asiat mihinkään vaikka 'huomenna on päivä uus'? Auttoiko tuo toteamus yhtään ja kuvitteletko sen toimivan jollain tapaa vasta-argumenttina?"
Sitten löytyvät ne "nauti elämästäsi" tai "elämä on sellainen, minkä teet siitä" henkilöt, joista suurin osa tuppaa olemaan pinnallisia bimboja. Näiden ihmisten suurimpina huolenaiheina ovat "söpöt poikkikset" tai se, onko jollain tytöllä hyvä perse vai ei.

Kun pyrimme ymmärtämään maailmaa, elämää ja yhteiskuntaa voimme päätyä usein lauseeseen "se on epäreilua" ja niinhän se onkin.
Jos ihminen huomaa jonkin asian olevan päin vittua, voi itse miettiä omia arvojaan ja maksimoida oma hyötynsä asian muuttamiseksi.
Miten se käytännössä sitten toimii? Joskus puheella, joskus teoilla. Se riippuu asiasta.
Toistuva valittaminen aiheesta X väärille henkilöille ei kuitenkaan edistä asiaa muuttumaan. On myös otettava vastapuolen kanta huomioon eikä dogmaattisuuden sokaisemana velloa omaa kantaansa pitkin seiniä. Tämä on joillekkin itsestäänselvyys, mutta valitettavan monet eivät asiaa sisäistä.
Kun ihminen unohtaa ylemmyys- ja alemmuuskompleksit suhteessa toisiin ja keskittyy itsenäiseen ajatteluun, korostuu hänen potentiaalinsa vaikuttamiseen suuresti.

Hassuinta kuitenkin on se, että janoamme koko ajan lisää ja mikään ei muutu ahneen mielestä täydelliseksi.
Perhana, että ihminen on vaikea eläin.

Lusin öisessä pidättyväisyydessä
riettaan ääneensanomattomien keskustelujen lomassa

Lusikoin jugurtin mahdollisimman hiljaa
jugend-gerdtin jo KELAlle maistan valittavan

Lusiferin joku kuulee kuiskivan:
"Kuis ois? joko aloitettais kiva?"

Lucid Shadow Dream saves error data ja kaikki toistuu KAUH
Light-Emitting Diode saves us, joopa joo, mutta pahantekijä eli me emme poistu

Yksikin voi nykyään tuhota maailman napinpainalluksella
yksin aina näpytellä avaruusaluksella tai snipulla voittajaksi

KaUHAjoKELA iskee syvyyksistä vaikkapa nyt kun kunnat yhdistyvät maankuoren rakoillessa
kai uhassa äyskäri kareilta ei suojaa, ei maailman aaltoillessa

Rauha jo, relaa! Nyt on yö ja kaikki normaalit nukkuvat
pauhaajahullut huoneissaan kukkuvat, kasvot peitemaalikukkoina

Kuun kuvat seinillä
jälkinä uudesta rappauksesta

Keitänkin vettä
näenkin itseni ydinräjähdyksenjälkeisenä höyrystymävarjona

Pelästys
ja

"Sanokaa 'kyllä' elämälle!
'Kyllä' ihmeille, ilolle, epätoivolle.
'Kyllä' tuskalle, 'kyllä' sellaiselle mitä ette ymmärrä.
Kokeilkaa sanaa 'kyllä'.
Kokeilkaa sanaa 'aina'.
Kokeilkaa sanaa 'mahdollinen';
Kokeilkaa sanaa 'toiveikas'.
Koettakaa sanoa: 'Minä tahdon'.
Ja sitten: 'Minä voin'."
- Leo Buscaglia

The Demands of Society

What are the demands of society? Tell me, please. That you go to the office from nine to five, or the factory, that you go to a nightclub for excitement after all the boredom of the day's work, take a fortnight or three weeks' holiday in sunny Spain or Italy? What are the demands of society? That you must earn a livelihood, that you must live in that particular part of the country all your life, practise as a lawyer, or a doctor, or in the factory as a union leader, and so on. Right? Therefore one must also ask the question: what is this society that demands so much, and who created the wretched thing? Who is responsible for this? The church, the temple, the mosque, and all the circus that goes on inside them? Who is responsible for all this? Is the society different from us, or have we created the society, each one of us, through our ambition, through our greed, our envy, our violence, through our corruption, through our fear, wanting our security in the community, in the nation -- you follow? We have created this society and then blame the society for what it demands. Therefore you ask: can I live in absolute freedom, or rather, can I reconcile with society and myself seek freedom? It is such an absurd question. Sorry, I am not being rude to the questioner. It is absurd because you are society. Do we really see that, not as an idea, not as a concept, or something you must accept? But we, each one of us on this earth for the last 40,000 years or more, have created the society in which we live: the stupidity of religions, the stupidity of the nations arming themselves. For God's sake, we have created it because we insist on being American or French or Russian. We insist on calling ourselves Catholic, Protestant, Hindu, Buddhist, Muslim, and this gives us a sense of security. But it is these very divisions that obstruct the search for security. It is so clear.

So there is no reconciliation between society and its demands and your demands for freedom. The demands come from your own violence, from your own ugly, limited selfishness. It is one of the most complex things to find out for oneself where selfishness is, where the ego very, very subtly hides itself. It can hide politically `doing good for the country'. It can hide in the religious world most beautifully: `I believe in God, I serve God', or in social help -- not that I am against social help, don't jump to that conclusion -- but it can hide there. It requires a very attentive, not analytical, but an observing brain to see where the subtleties of the self, of selfishness, are hidden. Then when there is no self, society doesn't exist; you don't have to reconcile with it. It is only the inattentive, the unaware who say, `How am I to respond to society when I am working for freedom?' You understand?

If I may point out, we need to be re-educated, not through school, college, university -- which also condition the brain -- nor through work in the office or the factory. We need to re-educate ourselves by being aware, seeing how we are caught in words. Can we do this? If we cannot do it we are going to have perpetual wars, perpetual weeping, always in conflict, misery and all that is entailed. The speaker is not pessimistic or optimistic; these are the facts. When you live with facts as they are, not with data produced by the computer, but observing them, watching your own activity, your own egotistic pursuits, then out of that grows marvellous freedom with all its great beauty and strength.

J. Krishnamurti
http://www.ratical.org/many_worlds/K/K4.html

Ajattelinpas raapustaa tällaisen listan joka sisältää linkit pidempiin blogikirjotuksiini galtsupäiväkirjassani. Päivittelen sitä mukaa kun on aihetta ja linkkaan tän sit aina uusiin merkintöihin.

Saapi heitellä kaikenlaisia kommentteja kaikkialle.

Onko ongelmia: Olentolupa#blogcomments
Meditaatioon: Olentolupa#blogcomments
Kertomus siitä kuinka kaikki mullistuu nyt: Olentolupa#blogcomments
Viesti tavikselle: Olentolupa#blogcomments
Kun rakkauden rajat liukenevat: Olentolupa#blogcomments
Maailman luomiseen: Olentolupa#blogcomments
Joka on täynnä ihmeitä: Olentolupa#blogcomments
Pakkomielle varmuudesta: Olentolupa#blogcomments
Informaatiovallankumous on käynnissä: Olentolupa#blogcomments
Perseennuolenta ei oo kivaa, rehellisyys on: Olentolupa#blogcomments
Synkronisiteetti on hot: Olentolupa#blogcomments
Avoin yhteiskunta: Olentolupa#blogcomments

Me ihmiset tahdomme tuntea itsemme erityisiksi. Oletamme että tehokas keino tähän on leimata muut samatuisiksi. Samanlaisiksi. Massaksi. Harmaaksi. Se luo turvaa - voimme hetken kokea olevamme enemmän.

Sitten sanotaan että tavikset, toi on tavis, tavis sitätä. Usein näin sanotaan ihmisistä joita ei juurikaan tunneta. Meistä on kivaa niputella ihmisiä koska sitten voimme tuntea vedätyksellistä hyvänolontunnetta tuntiessamme itsemme paremmaksi. Me kaikki olemme rasisteja. Me kaikki tunnemme epäluuloa tuntematonta kohtaan, me yleistämme. Tätä ei kai voi paeta, mutta kun tiedostamme sen, opimme olemaan toimimatta sen mukaan.

Ihminen joka ei oikein tunne itseään, ehkäpä pelkää peilikuvaansa, mukautuu normeihin jottei kukaan kiinnittäisi huomiota. Hän saattaa helposti päätyä kuvittelemaan olevansa tavallisempi kuin muut, tylsä. Tällainen kuvitelma heijastuu luonnollisesti myös käytökseen. Sitten joku ajattelee, että tällainen ihminen on tavis.

Veikkaan, että "tavis" on oikeastaan ihminen,
a) joka ei ole vielä tajunnut omaa erityislaatuisuuttaan
ja/tai
b) jonka erityislaatuisuutta tavikseksi luokitteleva ei vielä ole tajunnut.

Mä en ole ikinä tavannut tavallista ihmistä, siinä mielessä kuin tavallisuus ymmärretään mitäänsanomattomuudeksi. Me olemme kaikki täysin ainutlaatuisia kokonaisuuksia. Se, jos jokin, tuntuu tavalliselta. Sellainen on tavis. Tämän tajuaminen voimauttaa meidät.

Me olemme ihmeitä.

Ei meidän tarvitse kilpailla toistemme kanssa erityisyydestä - me olemme kaikki juuri niin uskomattomia kuin uskallamme kuvitella, ja mielikuvituksessamme pesii tolkuttomuus - ei rajoja.

Katsellaan puhkeavamme kukkaan.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments

Huh.. uudenlaisia kokemuksia. Odotusta. Innoitusta. On älytöntä muuten havaita runoudesta, kuinka oma suhtautuminen maailmaan ja itseen muuttuu.. itseni kohdalla positiivista. Kun vertaa laitosaikojen tai viime syksyn runoiluja nykyiseen runouteen ja viilikseen, olen tyytyväinen suuntaan.. suuri epävarmuus, pelko ja ahdistuneisuus ovat alkaneet pikku hiljaa väistyä positiivisten vibojen ja tämän kaiken ihmeellisyyden hämmästelyn tieltä. Tai pikemminkin voisi sanoa, että positiiviset asiat elämässä ja yleisen mielialan koheneminen ovat tehneet osansa sen kanssa, että olen oppinut suhtautumaan mielen pimeisiin puoliin järkevämmin. Ne on vaan ajatuksia, niitä tulee ja menee. Ahdistus tulee ja menee. Ei sitä pidä ruokkia sillä, että pelkää itsessään sitä ahdistuksen määrää. Rosa sanoi tänään hyvin, ei pidä hämmästellä tai pelätä omia ajatuksiaan tai kelojaan. Jos niitä alkaa pelätä, sitten vasta alkaakin tulvia niitä syitä pelätä itseään. Tuskin kirjoittaisin tätä tekstiä jos mulla olis oikeesti syytä pelätä itseäni. :)

Mutta pikku hiljaa.. ei saa rakentaa pilvilinnoja. Vaan keskittyä olennaiseen ja kaikkiin juttuihin, joista saa kiksejä, jotka vievät eteenpäin.

Rakkausi menossa. Ja huimia kokemuksia tulossa varmasti.. on ihanaa oottaa jotakuta kotiin. :))

Kiitollisuuden tunne.

Tajusin käyttäessäni koiraa ulkona sen potentiaalin joka minussa on entistä paremmin.. niin kaiken kokemisen kuin ennen kaikkea luomisen suhteen. Tekstini parantuvat aforismi aforismilta, lyriikka lyriikalta.. nykyään pystyn säveltämään ja keksimään hienoja basso- ja kitarajuttuja. Ja keksimään kauniita laulumelodioita. Ja jengi on sanonut diggaavansa mun tekstejä. Ja osaan fiilistellä. Ja tiedän että pystyn viedä tätä juttua vaikka kuinka paljon eteenpäin, kun vaan jaksan uskoa itseeni ja tehdä sen eteen työtä, jota teenkin paraikaa, ja päivä päivältä enemmän. Huh. Uskomatonta. Tällaisia viiliksiä mulla ei oo pitkään aikaan ollut oikeesti. Ainutlaatuisuuden tunne.

Jumankekka.

Vertaisyhteiskunta

Meikäläiseen kolahtaa. Liity, jos kiinnostuit!

Erosin Misantropia-yhteisöstä, koska koin, etten enää pysty samastumaan siihen yhteisön sanomaan samoin kuin ehkä joskus. Tai niin hyvin kuin ehkä halu(ai)sin. Meissä ihmisissä on potentiaalia, ja on turhaa surra sitä, ettei sitä (vielä) hyödynnetä läheskään tarpeeksi. Sitäpaitsi pitäisi keskittyä siihen, miten omia avaruuksiaan voisi laajentaa!

monena päivänä: en minä suihkuun mene
yäk
ja lainausmerkeissä rakastan vähän liikaa ääntäni
käyttäydyn ikään kuin yhtä pyhää eivät kaikki muut voisi olla

minulla on tosi monta nurjaa
puolta minussa on
se on niin sallittavaa että
kuka vaan voi ihminen olla
yllättävää
siis, tarkoitan sitä että meissä on
mitä joku sanoisi virheitä
sehän on ihastuttavaa

että me olemme repaleisia
sillä löntystellemmehän etteenpäin