Ne jotka ei tiedä mistä kyse niin:
"Huuhaata - Tarinoita Aikuisille" on elokuva jonka teon aloitin 2005, perustuu Martti "Huuhaa" Innasen tarinoihin ja kertojana toimii Kauko Helovirta (rip).
Kuvaukset saatiin melkein päätökseen 2006 lopussa / 2007 alussa, mutta tiimi hajos (lähinnä jengi muutti eri puolille suomea), tuli myös armeija vastaan joka hidasti.
2008 prokkis jatkui, jolloin itsekritiikki laski motivaatiota, kuitenki kokoajan kehittyi ja oma tyyli oli kehittymässä / tulos kriittisemmäksi.
Eri asiat hidasti projektia, lopulta 2008 lopus / 2009 alus leffa purkissa, mutta 2009 kaatui työkone (joka oli aikasemmin jo kerran kaatunut) ja samall x-muistit + varmuuskopiot.
Materiaalit säilyi, mutta editointi (siis lähes kaikki) piti aloittaa alusta.
Työt ja muut projektit hidasti, ja siinä kun editoi uusiks ja katselee vanhaa matskua niin alkoi kokeilee uutta ja katsoi että mitä voisi muuttaa tai kuvata lisää että tulisi parempi pätkä.
Leffa monesti meinannut jäädä lopullisesti hyllylle, ja moni A-projektikin jää suomes tekemättä kokonaan, niin B-projektei jää enemmä ku ei oo rahaa, niin siinä mieless kiva saada vihdoinki valmiiks tää projekti ku jättää kokonaan tekemättä / viimeistelemättä, you know.
Ei mikään masteriteos tulos, mutta video / leffa kuiteski :D
NYT:
13. HUUHAATA - Tarinoita Aikuisille elokuvan leikkausversio melkein valmis, osa musa/ääni-maailmasta puuttuu. Kerronta / versio johon alkaa olla tyytyväinen (siien nähden että suurin osa matskusta kuvattu 2006), taitaa olla finaali versio, eli ei kauan ku mennöö levittäjälle (Poptori) eka DVD / finaali versio ^^
DVD KAUPOISSA 2012!!!
TRAILERS:
#1: http://www.youtube.com/watch?v=0Z6EA8DXN2Y
#2: http://www.youtube.com/watch?v=a9jda-d46Qo&feature=related
#3: http://www.youtube.com/watch?v=qDZcWBC0oDc&feature=related
FACEBOOK: http://fi-fi.facebook.com/pages/Huuhaata-elokuva/141865145862829?v=info
GALTSU: HUUHAATA
Kuvassa: Juuso Neittaanmäki (näyttelijä/avustaja).
POPTORI esittää. NOT SO FROLIC FILMS tuotantoa... "HUUHAATA - tarinoita aikuisille", Itsenäinen B-elokuva.
DVD 2012.
Pääosissa:
Mikael Saalasti, Jani Rämö, Hannu Lintukoski, Jorma Böök, Anne Savonen, Pekka Vuori, Thomas Yambasu, Levent Can, Viivi Mattinen, Maunu Laitinen, Mikko Milan, Arttu Seppi, Aslak Karsten, Hannu Jakoaho, Eliisa tarvainen, Juuso Neittaanmäki & Nico Yrjänäinen ... Kuvaus / editointi / tuotanto / ohjaus: Ari Savonen...
