IRC-Galleria

Otsikon sanahirvio kuvastaa omalla tavallaan kannattamaani yhteiskunnallis-valtiollista ajattelua. Kuten olen kirjoituksessani "Hyvinvointiyhteiskunta, kansanyhteisöllisyys ja nationalismi" hahmotellut, edellyttävät mielestäni yhteiskunnallinen hyvinvointi ja tasa-arvo sekä kansallisaate toisiaan.

Ajatuksen pohjalla on ihanteeni kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisestä kansallisvaltiosta, jossa ihmisillä on hyvä ja turvallista asua ja elää, ja jossa vallitsee tasapaino yksilön vapauden ja yhteiskunnan edun välillä.

Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää suhteellisen kovaa verotusta, jotta voidaan rahoittaa kaikille julkinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Korkea verotus taas edellyttää kansanyhteisöllisyytta eli kansansolidaarisuutta, eli tuota kollektiivista "me-henkeä". Se taas perustuu peruspsykologiaan, että ihmiset kokevat olevansa samaa kansaa/yhteisöä, jolloin he suostuvat korkeaan verotukseen yhteiseksi hyväksi. Nationalismi merkityksessä kansallisvaltioaate on tällaisen kansanyhteisöllisyyden poliittinen ulottuvuus. Vaikka hyvinvointikansallisvaltio perustuukin tällaiseen käsitetutkimuksen valossa objektiivisesti katsottuna kuvitteelliseen virtuaaliyhteisöön, nojaa sen olemassololle kuitenkin koko se yhteiskuntasopimus ja yhteiskuntamoraali, jonka varassa myös suomalainen hyvinvointi on voitu rakentaa.

Eli minulla ei ole mitään "rodullisia" eli rasistisia kriteerejä taustalla vieroksuessani monikulttuurisuutta tai suomalaiselle ja länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä kulttuurivaikutteita ja arvoja, vaan vieroksun ja vastustan nykyisin vallitsevaa monikulttuuri-ideaa ja sen varassa harjoitettua politiikkaa siksi, että se hajottaa kansanyhteisöllisyyttä ja pirstoo kansalaisyhteiskunnan ja sitä kautta jakaa ihmisiä etnisiin luokkiin. Vastustan liian suuria luokkaeroja, olivat ne sitten taloudellisia tai kulttuuris-etnisiä, sillä ne johtavan mielestäni pitemmän päälle tasa-arvon, demokratian ja hyvinvoinnin tuhoutumiseen.

Voisi sanoa, että ajatteluni on kansallisvaltioaatteen (nationalismi) ja sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltio-idean yhdistelmää, jossa on mahdollisimman suuri keskiluokka, ja mahdollisimman pienet ala- ja yläluokat. Siinä missä feodalismi edusti yläluokan diktatuuria, liberaalikapitalismi ylemmän keskiluokan diktatuuria, ja kommunismi taas ajatusta proletariaatin (eli alaluokan tai työväen) diktatuurista, niin oma ajatteluni edustaa, ei diktatuuria, vaan alemman keskiluokan ja keskisen keskiluokan yhteiskunnallista dominanssia, jossa suuri keskiluokka on yhteikunnan selkäranka ja tasavaltaisen demokratian kantava voima. Historia tukee mielenkiintoisella tavalla tällaista mallia, sillä lähes aina ne yhteiskunnat, joissa on ollut vahva keskiluokka ovat olleet vapaampia ja "demokraattisempia", kuin pienen yläluokan tai suuren alaluokan dominoimat yhteiskunnat.

Tuloeroihin ja sosiaaliseen asemaan perustuvia luokkaeroja ei voida, eikä pidäkään, täysin häivyttää, mutta niitä voidaan järjestelmän avulla tasata. Yksi tällainen tapa on omistuksen hajauttaminen mahdollisimman monelle ihmiselle, sen sijaan että omistus ja valta kasaantuisivat joko kapitalismin tavoin rikkaalle eliitille tai kommunismin tavoin valtiolle. Tämä ajatusmallia kutsutaan distributismiksi, ja se sisältyy ns. Kolmannen Tien ideologisiin suuntauksiin.

Etnisiä eroja taas voidaan häivyttää yhtenäisellä opetus- ja kulttuuripolitiikalla, ja pitämällä huoli, että maahanmuuttajia ei tule kerralla liikaa, ja että maahanmuuttajat sopeutuvat niin, että heidän jälkikasvunsa kasvaa suomalaisessa kulttuurissa perusarvoiltaan "suomalaisiksi" (Suomen tapauksessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ei saa syrjiä esim. työhönotossa, eikä muutenkaan, mutta heitä on omalta osaltaan velvoitettava sopetumaan noudattamaan lakeja ja elämään suomalaisen kulttuurin elämänmenon kanssa sopusoinnussa, eikä sitä vastaan. Yhtenäiskulttuurin edistäminen ja sen suojeleminen on siis erittäin tärkeää demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Siksi "maassa maan tavalla" on hyvä periaate.


Viite: Turjalainen

Siinäpä se tiivistettynä terveen ja kestävän talouskehityksen suunta. On hullua kävellä jommassa kummassa ojassa, kun voi kävellä tietä pitkin.

Kaikkein merkittävin ero "Friedmanilaisen" liberaalikapitalismin ja Keynesiläisen talousmallin välillä on se, että vaikka Friedmanin teoria on teoreettisesti pätevä (toimii paperilla), se ei selitä aiheuttamiaan talousongelmia, eikä tarjoa niihin ratkaisuja. Keynesin malli taas on teoreettisesti epätarkka, mutta toimii käytännössä kuin junan vessa.

Keynesin teoria ei selitä sitä, miten valtiovallan sääntely ja puuttuminen jopa tuotantotoimintaan (luodakseen työpaikkoja ja kulutusta sektoreille ja alueille, joille markkinat eivät niitä luo) luo talouskasvua ja ylläpitää kulutusta ja markkinataloutta, mutta niin vain käytännössä on.

Saksa nousi 30-luvun lamasta nimenomaan Keynesin talousmallilla, ja Suomi nousi agraarivaltaisesta kehitysmaasta hyvinvoivaksi teollisuusmaaksi Keynesin talousmallilla 50-80 luvuilla. Saman mallin mieto jenkkisovellus "The New Deal" oli ratkaisevassa osassa USA:n toipuessa lamasta 30- ja 40-luvuilla.

Friedmanin malli taas on tunnettu historiassa siitä, että se köyhdyttää keskiluokan, ja taannuttaa kehittyneet valtiot takaisin puolikehitysmaiksi, kuten kävin Argentiinan, Chilen ja Uruguayn 60-70-luvulla. Nämä maat olivat ennen maailmansotaa "hyvinvointivaltioita", joissa oli mojovankokoinen keskiluokka ja korkeampi elintaso kuin tuolloin Euroopassa keskimäärin. Sitten tuli Maailmanpankki ja liberaalikapitalistit...

Käytännössä Keynesin malli on meille tuttu Skandinaavinen hyvinvointivaltiomalli, jossa yksityisomistukselle perustuva markkinatalous lyö kättä valtion sääntelyn kanssa. Yksityisten yhtiöiden lisäksi myös valtio ja kunnat ovat mukana tuotannon ja palvelujen pyörittämisessä omistamiensa yhtiöiden, liikelaitosten ja palveluyksikköjen kautta, sekä pyrkii ohjaamaan talouden kehitystä politiikalla siten, että se tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman monelle kansalaiselle. Keynesin talousmalli on yksi ns. Kolmannen Tien idean talouspoliittisista sovellutuksista.