Asetetaan voimaan tiistaina 30.3.2010. Allekirjoitettu klo 20:55.
§ 1 KÄYTTÄYTYMINEN NAISEN LÄSNÄ OLLESSA
1.1 Älä kuvittele, että naisen tunneälymuuttujat toimivat samoin kuin sinun aivoissasi. Sillä pääsöö jo pitkälle. Nainen harvoin ajattelloo olevansa kävelevä sukupuolielin, mies taas ajattelee naisesta ussein juurikin niin. Mies toki pystyy monin eri käyttäytymisen tavoin esittämään hyvinkin avarakatseisen mielipiteensä naiselle, mutta hallittu on aina hillittyä. Älä paljasta näkökantaasi naiselle vaan pysy hiljaa. Se kannattaa.
1.2 Nenän kaivaminen, piereksiminen, kassien kuopiminen ja pahalta haiseminen on sallittua, mutta muista miettiä edes hetki, onko se soveliasta päivällispöydässä, naisen antaessa sinulle vaikkapa sensuellia hierontaa tai esitellessään sinua ystävilleen. Tietenkin sohvalla televisiota katsellessa pikku leijan päästäminen voi keventää tunnelmaa. Epäsovinnaisuus kunniaan, mutta ajattele, ennenkuin teet. Se kannattaa.
1.3 Jos (kun) humalatila ja sinä kohtaatte, kertaa mielessäsi kaksi edellistä kohtaa. Promillelukemien kasvaessa sissäinen alfauros ottaa ussein vallan ja täten estot, käyttäytymismääritteet ja myös vaatteet saattavat hävitä. Nainen harvoin arvostaa, jos humalainen mies tulloo kottiin alasti, huutaen elläimellisesti ja joskus jopa liikkuen alkukantaisesti nelinkontin. Toisaalta, suuri osa naisista haluaisi kuin haluaisikin oman lihanuijaa heiluttelevan könsikkään makkuuhuoneeseensa. Örise naiselle kutsuvasti heti ulko-ovelta. Jos nainen kuulee kutsuhuutosi ja ottaa sinut avosylin vastaan, se kannatti. Jos nainen soittaa polliisit, saatoit epäonnistua.
1.4 Alastomuus, tuo miehisyyden mittari. Iliman rihman kiertämää on mukava olla, mutta naisen mielestä edes bokserien pitäminen jalassa on toivottavvaa noin 90% vuorokaudesta. Muista kuitenkin ottoo kalsarit pois kun käyt vessassa, sillä jos (kun) nainen pessee pyykkisi, toimenpide on mukavampi suorittaa edes näennäisesti puhtaiden vaatekappaleiden parissa. Alasti ei myöskään sovi olla silloin, kun viitataan kohdan 1.2 sosiaalisiin harjoitteisiin. Jos nainen heltyy jonain lauantai-iltana saunan jälkeen romantiikkaan, ole alasti. Se kannattaa.
1.5 Älä anna television, tietokonneen, pelikonsolin, kitaran, pornolehden tai paskalla istumisen tulla sinun ja naisen väliin liiaksi. Vaikka televisiossa olisi meneillään formulat, mäkihyppyä tai muuta "urheilua", mikään muu ei lietso naista niin veriseen vihantunteeseen kuin huomion kiinnittäminen täysin muualle. Uhraa edes mainoskatkot naisen kanssa kiehnäämiseen, se kannattaa.
§ 2 NAISEN JA MIEHEN VÄLINEN KEMIA
2.1 Kun nainen vuotaa verta noin viisi päivää kuukaudessa, pysy hänestä kaukana. Kun naiseen koskoo, on turha edes haaveilla lähestulkoon yhtään mistään. Nainen on tuolloin täynnä antipatioita maailmaa kohtaan ja hormonipäissään hän saattaa esimerkiksi lyödä sinua vyön alle silkasta tasa-arvosta. Jaettu tuska on yhteistä ja syventää parisuhdetta. Kuitenkin, lähde mielummin kaljalle. Se kannattaa.
2.2 Naisen ollessa huonolla tuulella jostain muusta syystä kuin kohdassa 2.1 , lepyttely on siltikin lähestulkoon turhaa. Suklaa, kukkaset tahi kivat pehmoiset elläimet eivät auta. Seksi saattaa auttaa mutta useimmiten ei toimi sekkään tai jos toimii, nainen mieltänee sen raiskaukseksi. Anna naisen nukkua yön yli ja kokkeile aamulla uudestaan. Se kannattaa.
2.3 Kun nainen on turvallisesti nyrkin ja hellan välissä, älä yritä horjuttaa hänen asemaansa. Pysy poissa keittiöstä silloin kun sinnuu ei pyydetä sinne erikseen. Levitä peräsimesi mukavasti olohuoneen sohvalle ja odota rauhassa, kyllä se nainen tuo sitä ruokaa etteen kun sen aika koettaa. Älä myöskään neuvo naista ruuan valmistamisessa tai saat luultavimmin keittokauhasta otsalohkoon. Se kannattaa.
§ 3 NAISEN JA MIEHEN VÄLISEN SUHTEEN HOITAMINEN ETÄNÄ
3.1 Kun nainen on paikassa A ja sinä paikassa B, muista yhteydenpito. Pikku lässytys aamuin illoin tekstiviestitse tai muun matkaviestimen välityksellä pitää naisen hiljaisena ja saa naisen ainakin elämään uskossa ettei ole mittään hättää. Jos olet liian humalassa kirjoittaaksesi koodinpätkän naiselle, usko luottamustehtävä esimerkiksi taksikuskille. Se kannattaa.
3.2 Pidä puhelimesi mielummin vaikka kiinni kuin jätä vastaamatta siihen. Nainen turhautuu ja kehittää päässään tuhannen erilaista salaliittoteoriaa jos luuri hälyttää mutta kukkaan toisessa päässä ei hoida vastauspolitiikkaa. Puhelimen kiinni laittaminen taas kielii naiselle hyvinkin selkeästi viestin: "Nyt ei pysty, soitan sitten kun saan puhelimeni aukaistua taas" ja nainen lopettaa turhan tavoittelun. Puhelin ei myöskään rämpätä taskussa turhaan jos olet esimerkiksi vieraissa. Se kannattaa.
§ 4 KAHDEN NAISEN HOITELU YHTÄ AIKAA
4.1 Älä unta nää. Nainen on sen verran kiero että vaistoaa kyllä aivan kaiken. Nainen haistaa kauluksestasi vieraan kinkun tuoksun, näkkee katseestasi pahat mielessäsi ja selvittää laajan sosiaalisen verkostonsa avulla minuutilleen sen, missä olet ja lähettää olinpaikkasi koordinaatteihin ohjuksen. Ei kannata.
Tästä kaikesta voimme päätellä sen tosiasian että miehen ja naisen yhteiselo on vain mahdoton yhtälö, ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Vuosia miesten käytöstä tutkineena ainakin muutamat käyttäytymisen normit voin kirjoittaa kivveen ja todeta myös olevani itse vähintään yhtä vitun vaikea kuin työ kolmijalkaiset ystäväni. Tästäpä halvalla vittumainen eukko, joka tekkee myös sinunkin elämästäsi helvettiä!
Niin hauskaa kuin se onkin, miehet ovat perseestä mutta naiset vielä enemmän. Ala homoksi ja muuta Ruotsiin. niin mie ainakin teen, vaikka olen nainen. Nunnaluostari kutsuu taas, tsau!
-Dahlia, elämäänsä kyllästynyt

