IRC-Galleria

Illan tullen Kahlan käpertyi Richardin kainaloon, kertoi hänelle rakastavansa, tarvitsevansa ja haluavansa häntä. Richard suuteli Kahlanin otsaa ja kertoi tuntevansa samoin häntä kohtaan. He suojasivat toisiaan, kietoutuivat toisiinsa, kiinni toisissaan he makasivat. Kosketukset polttivat ihoa, huulet polttivat huulia, rakkaus korvensi sydämiä.

Kunnes kaikki särkyi. Houkan toivoon ei ole luottamista, sen he saivat todeta. He eivät kuuluneet mihinkään joukkoon, he olivat erilaisia, kaukana toisista, vihattuja, kammottuja, inhottuja! Heidät saisi tappaa, repiä kappaleiksi, viiltää, antaa vuotaa kuiviin ja nauraa heidän kuollessaan. He eivät saaneet olla onnellisia toistensa kanssa, heidän kuului olla surullisia! Masentuneita! Vihaisia! KUOLLEITA!

Ja kuolleita he olivat, niin kuolleita kuin vain voivat olla. He eivät tahtoneet elää, jos eläminen tarkoitti sitä, että ei saanut rakastaa sitä ketä tahtoi, vaan rakkaus piti kätkeä, rakastaa sitä kuka toisille kävi. Kahlan ei tahtonut elää valheessa, sillä hänestä se ei ollut elämää laisinkaan. Mieluummin hän salasi rakkaansa, salasi rakkauden ja nautti hänestä, nautti siitä, että heitä ei nähty, eikä kuultu.

Mutta luulo ei ole tiedon väärti, sen Kahlan sai huomata ja katkerasti saikin. Hän kuuli heidät, näki heidät, tiesi mitä he tekivät ja mitä tunsivat. Hän vihasi heitä, hänen vihansa kasvoi hänen mustassa sydämessään kunnes se oli pakahtua eikä hän saanut pidäteltyä tuota vihaa enää.

Hän antoi vihansa virrata, hän lakkasi sen pidättelyn, hän kävi heidän kimppuunsa, raastoi, rikkoi, löi, potki, viilsi. Tappoi. Kyyneleet ja veri sekoittuivat muodostaen ringin heidän ympärille, ringin, jota hän ei tohtinut ylittää. Hän katseli heitä turvallisen välimatkan päästä, kuolleita olivat ruumiiltaan mutta heidän henkensä pysyivät kehoissa.

Hän sytytti tulet heidän lihaan, poltti heidät, yritti polttaa rakkauden, yritti tappaa siteen heidän väliltään, yritti tappaa vahvimman asian mitä on milloinkaan ollut ja mitä tulee milloinkaan olemaan. Hän yritti saada heidät lähtemään, pysymään poissa, erossa toisistaan, mutta karvaan epäonnistumisen sai kokea.

Rakkaus on kuolemaa voimakkaampi, sen he saivat huomata. He eivät kuolleet, he paloivat tuhkaksi, lensivät tuulen mukana pois ja tulivat taas eläviksi. Heistä tuli kokonaiset puolikkaat, puolikkaat, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Käsi kädessä kulkiessaan he olivat kokonaisia, rakastellessaan olivat kokonaisia, suudellessaan olivat kokonaisia, aina yhdessä ollessaan he olivat kokonaisia.

Paikka, jossa he olivat, oli heidän. Muita siellä ei ollut — vain he. Ja he tekivät siitä kauniin, tekivät siitä puutarhan, jossa rakkaus saisi kukoistaa ikiajat. Aamu ja ilta kumarsivat toisiaan, yö ja päivä tanssivat yhdessä, kesä ja talvi olivat rakastavaiset ja kevät ja syksy parhaat ystävät. Kaiken keskellä olivat he, rakkauden huumaavat houkat.

Ilo ja onni eivät kestäneet. He tarvitsivat muita ihmisiä, he eivät jaksaneet olla ilman muuta seuraa. Kahlanin rakastamat kasvot alkoivat käydä kyllästyttäviksi, Richardin suudelmista puuttui nautinto, kosketus ei saanut sähköisiä väreitä vilistämään pitkin kehoa. Vaikka he näyttivät sellaisilta, jotka eivät muita tarvinneet, he tarvitsivat. Toisiaan tarvitsivat myös, mutta muut olivat ne, jotka pitivät rakkauden elossa.

Viidennen kesän taituttua syksyksi kaikki särkyi. Richard kertoi lähtevänsä, hän tarvitsi muuta, hän tunsi tukehtuvansa ainaisessa ilossa ja riemussa. Kahlan kertoi tuntevansa samoin, ja niin he lähtivät. Harhailivat halki vuoristojen ja alankojen, kulkivat pitkin jokien uomia, merien rantaviivoja, pitkin polkuja metsissä. Käsi kädessä kulkivat, luullen kulkevansa kohti voimakkaampaa rakkautta, mutta houkan toivoa se vain oli.

Vaelluksen alusta oli kulunut kolme talvea kun eräänä kevätaamuna sumun hälvetessä Kahlan huomasi Richardin olevan poissa. Kahlan oli yksin, Richard oli jättänyt hänet yksin, elämään ilman hänen kosketustaan, ilman rakkauttaan.

Richardin mentyä Kahlanilla ei ollut mitään. Hän itki katkeria kyyneliä kunnes ne ehtyivät, kunnes nyyhkytys sai hänet huonovointiseksi ja mielen turraksi. Suru ei poistunut minnekään, se jäi vainoamaan häntä, se painoi mieltä, se ajoi hänet hulluuden partaalle.

Kahlan ei tiennyt, missä Richard oli, ei tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut, tulisiko hän takaisin, kaipasiko Richard häntä, oliko hän mennyt tarkoituksella vai väkivalloin pakotettuna. Epätietoisuus viilsi Kahlanin sydäntä veitsen lailla, tuska riipi rintaan.

Kesän taittuessa syksyyn päin Kahlan ei enää jaksanut. Sydämen sirpaleet oli kadotettu, eikä Kahlan vaivautunut etsimään. Kyyneleet olivat loppuneet, eikä niitä enää tulisi. Tuskaan oli turtunut, ja se oli pahinta. Kahlan ajatteli Richardia tuntematta mitään, pelkäsi, että hän tulisi takaisin mutta samalla toivoi sitä.

Pakkaset saapuivat, polttaen ne kohmettivat Kahlanin sormet, jäädyttivät hänet. Yöpakkaset kesti, mutta syksyn vaihduttua talveksi pakkaset alkoivat piinata myös päivällä. Kahlanin sydän hylkäsi hänet lopullisesti, katkerasti huudahtaen se särkyi lopullisesti.

Kahlan heittäytyi synkkään jokeen, antoi sen viedä hänet pois, kauas pois. Jäätävän kylmä vesi täytti keuhkot ja vapaus tuli. Kahlan lensi, lensi perhosen lailla, linnun lailla pois, kohti aurinkoa ja auringon ohi. Lensi nopeasti, ilo täytti sydämen jonka palaset olivat yhdistyneet rintaan.

Kahlan lensi takaisin, lensi sinne, mistä oli joskus Richardin kanssa lähtenyt, lensi ja laskeutui kallion vierelle. Siinä hän seisoi kunnes Richard tuli. Hän tuli, ja kertoi miksi oli mennyt, kuka hänet vei. Rakkaus puhkesi uuteen kukkaan, sellaiseen kukkaan, joka ei aivan heti kuihtuisi. Pehmeät huulet Kahlanin huulilla veivät hänet takaisin onnen maahan, maahan, jossa mikään ei tullut auringon eteen.

Kahlan ei ollut milloinkaan tuntenut vastaavaa. Richardin huulet hyväilivät hänen kaulaa, Kahlan nojasi pään taaksepäin, paljasti kaulan, antoi Richardin tehdä mitä tahtoi. Kahlan ei tahtonut vastustella, ei tahtonut paeta, ei tahtonut muuta kuin tuon hetken olevan ikuinen.

Heidän takanaan kohosi jyrkkä vuorenseinämä, jossa oli teräviä kiviä. Kivet näyttivät hyökkäävän heidän kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Kahlan tuijotti kiviä Richardin olan yli. Richard siveli käsillään Kahlanin selkää ja suuteli tällä kertaa hänen huulia. Richard nuolaisi kielensä kärjellä Kahlanin kaulaa ja heitti päänsä taaksepäin. Richardin huulilta karkasi huudahdus, kuin leijona Kahlanin käsivarsilla hän oli.

Kahlan suoristi vartalonsa, upotti kädet Richardin hiuksiin ja näykkäsi hänen alahuultaan. Kahlan koukisti polviaan, kumartui ja suuteli Richardin huuliaa uudelleen ja uudelleen. Hitaasti Richard kohotti kätensä ja upotti sen Kahlanin hiuksiin, riuhtaisi niitä hiljaa ja upotti uudelleen kätensä hänen hiuksiin.

Kahlan katsoi Richardin kasvoja, huomasi kyyneleen valuvan hänen silmäkulmastaan. Kahlan sipaisi sitä hellästi sormella, mutta se ei lähtenyt. Suolaista nestettä tarttui Kahlanin sormenpäähän, hän tuijotti sen kaunista kimallusta hetken. Kahlan käänsi katseen Richardin silmään, hän saattoi nähdä oman kuvajaisen siinä. Kahlan uppoutui Richardin katseen syvyyksiin, hän näki paljon, tunsi paljon. Kahlan näki syvälle Richardin sieluun, sinne, minne kukaan muu ei ollut nähnyt ennen. Kahlan uppoutui muistoihin, aikaan jolloin ei edes tiennyt Richardin olemassaolosta. Kahlan tiesi jonkun olevan jossain häntä varten, mutta ei tiennyt kuka tai missä.

Kahlan ui epätoivon meressä, näki rakkauden kuihtuvan olemattomiin siinä, silmiensä edessä. Kahlan itki iltaisin itsensä uneen, odottaen Richardia tulevaksi luokseen. Kahlan kuihtui melkeinpä olemattomiin, ei juonut, ei syönyt. Hän oli ontto, sisällä ei ollut mitään muuta kuin loppumaton tyhjyys vailla täyttäjäänsä, ja täyttäjää sille tyhjyydelle hän haki. Kahlanilla ei ollut ketään, hän ei ollut kukaan. Kahlan pelkäsi tyhjyyden loppua mutta samalla odotti sitä. Kahlan ei tahtonut olla enää ontto, mutta ei tiennyt, millaista olisi olla… jotain muuta kuin ontto. Olla, rakastaa, hymyillä, nauraa. Millaista se olisi? Ei enää muistanut, Kahlan oli sen joskus kokenut, mutta ei uskaltanut enää muistella. Sen onnen muisto olisi tuonut mukanaan onnen päättymisen muiston, sen muiston, joka vuodattaa enemmän kyyneliä kuin mikään muu. Kahlan ei tarvinnut muistoja, ei menneisyyttä. Menneisyyttä kutsutaan menneisyydeksi, koska se on mennyt, tulevaisuutta tulevaisuudeksi, koska se on tulossa vielä. Kahlan tahtoi keskittyä tulevaisuuteen, vaikka ei jaksanut uskoa sen olevan valoisa.

Kahlan harhaili yksin, hänestä tuntui siltä, kuin olisi nähnyt jossain henkilön, jota voisi rakastaa, mutta hän pakeni aina. Kahlan juoksi Richardin perässä, näki hänen kääntyvän kulman taa, menevän sisään jostain ovesta, menevän outoon taloon, kääntyvän kulman taa, lähtevän Kahlanin luota. Kahlan etsi Richardia, Kahlan etsi häntä, tuhlasi vuosikausia Richardin etsimiseen, loi pitkiä katseita vastaantulijoihin miettien, tuntisiko hän Richardin. Kahlan ei rohjennut kysyä.

Kahlan makasi pitkät illat ja yöt yksin sängyssä, toinen puoli sängystä kylmänä, tyyny koskemattomana. Kahlan uppoutui romanttisiin unelmiin, joissa Richard haki hänet, vei pilvilinnaan jossa utopia toteutui ja sai taas hymyn Kahlanin kasvoille. Ajan myötä pilvilinna hajosi tomuksi, unelmat unohtuivat ja tilalle tuli ikuinen harmaus. Kunnes jo unohdetut unelmat tulivat tosiksi ja Kahlan ei ollut enää ontto. Kahlan oli kokonainen, hän oli, rakasti, hymyili ja nauroi.

Kahlan tutkiskeli Richardin kasvoja, hän tunsi ne jo läpikotaisin, mutta silti hän tutkiskeli niitä. Kahlan tahtoi tietää joka ikisestä muutoksesta ensimmäisenä, tietää, miltä Richardin kyyneleet maistuivat, tuntuivat, tuoksuivat, näyttivät. Kahlan tiesi.

Kahlan oli Richardin kanssa omassa maailmassa, missä he eivät nähneet mitään mikä olisi voinut heitä vahingoittaa. Heidän maailmassa kaikki olivat heidän kaltaisia, eivätkä he saaneet kummallisia katseita. Kahlan rakasti heidän maailmaa, vaikka tahtoikin nähdä muita maailmoja.

Kahlan tunsi, että ei voisi enää kauan olla onnellinen omassa maailmassaan, hän tiesi sen, ja tahtoi pois. Kahlan puhui Richardille tuntikausia, puhui siitä, millaista muualla voisi olla. Kahlan ei tiennyt, mutta silti hän puhui. Kahlan puhui, kunnes Richard myöntyi lähtevänsä hänen kanssaan, jos hän päättäisi lähteä. Kahlan päätti, tietämättä, mitä he kohtaisivat toisaalla.

He kysyivät neuvoa, he eivät luovuttaneet, vaikka heille naurettiin. He tahtoivat pois, he eivät olisi muutoin selviytyneet. Lopulta he saivat tietoonsa, kuinka lähteä, ja he lähtivät. Menivät välittömästi. Kahlan vilkaisi vielä viimeisen kerran tuttuun rakkaaseen maailmaan ennen kuin se katosi harmaan savuverhon taa. Hän oli lähtenyt viimein.

Kahlan näki tähtiä. Tähdet, valot ja värit ympäröivät hänet, Kahlanin oli kylmä. Richard piti häntä edelleen kädestä kiinni, Richardin käsi toi hänelle turvaa oudossa ympäristössä. Kahlan rakasti häntä, ja Kahlan tiesi Richardin rakastavan häntä. Niin kauan kun Kahlanilla oli hänet, hän ei pelännyt mitään eikä ketään.

Tähdet, valot ja värit pyörivät Kahlanin ympärillä aina kiihtyvällä vauhdilla, kunnes vihdoin hän näki välähdyksiä toisesta maailmasta. Ihmiset kulkivat ympäriinsä, he olivat onnellisen näköisiä. Kahlan puristi Richardin kättä lujempaa, hän puristi Kahlanin. Siitä Kahlan tiesi Richardin näkevän saman kuin hän. Onnellisuus täytti Kahlanin sydämen, hän pääsi pois, ja hän pääsi toisaalle.

He seisoivat ihmisten ympäröiminä, jossain vaiheessa Richard oli irrottanut otteensa Kahlanin kädestä. He katselivat ympärilleen, ihmetyksin täyttämin sydämin. Kahlan katsoi Richardiin, hän katsoi Kahlanin ohitse, riuhtaisi häntä kädestä ja veti Kahlanin toisaalle.

He kävelivät käsi kädessä, kävelivät ympäriinsä, näki asioita. Taivaalla paistoi aurinko, leuto tuuli hyväili heidän kasvojaan. Kahlanin oli hyvä olla. Kahlan tunsi vastustamatonta halua tanssahdella, ja niin hän teki. Kahlan hypähti muutaman kerran ilosta, Richardin vierelle. Richard katsoi häntä hymyillen iloisena, Kahlan vastasi hänen hymyynsä.

Kahlan sulki Richardin syleilyyn, otti hänet hellästi, omisti hänet rakkaudella. Kahlan suuteli häntä, maistoi hänen huumaavaa makua, veti syvään hänen tuoksuaan. Kahlan rakasti häntä joka solulla, antoi itsensä hänelle ja Richard otti hänet.

Jatkuu...

Wizard’s First Rule on tarina nuoresta Richard Cypheristä, joka isänsä raakaa murhaa selvitellessään törmää salaperäiseen kaunottareen Kahlaniin. Pelastettuaan Kahlanin hengen Richard huomaa että hänen oma kohtalonsa on vahvasti sidottu Kahlaniin. Richardista tulee Etsijä, jonka tarkoitus on tuhota paha Darken Rahl, joka suunnittelee maailman valloittamista ja kaikkien kansojen alistamista.

Kiinnostuin Wizard’s First Rulesta (WFR tästä eteenpäin) Legend of the Seeker sarjan perusteella. Kaverit kertoivat tämän Sword of Truth-sarjan avausosan olevan erinoimaista luettavaa. Kun Bookplusissa sattui kaikki osat silmään, ajattelin tarttua tilaisuuteen (painokseni on muuten Tor Fantasyn Special Edition). Luettuani kirjan maailmankuvani laajeni.

WFR:stä on helppoa muodostaa mielipidettä. Ensisijaisesti se on korkealaatuisesti kirjoitettu eeppinen fantasia jonka juonikuvio on omaa luokkaansa ja se on yllättävän viihdyttävää luettavaa. WFR:ää ei voi verrata George R.R. Martinin tai Steven Eriksonin kirjoihin, sillä se on niitä parempi. Jotain on Terry Goodkind tehnyt oikein kun kirjaa ei meinaa millään malttaa laskea käsistään, varsinkaan siinä vaiheessa kun on päässyt puolenvälin ohi.

Juoni on aina kirjan tärkein elementti, fakta joka hämmästyttävän usein unohtuu fantasiakirjailijoilta. Vähänkin “edistyneempi” fantasian lukija, joka on saanut mittansa täyteen tusinakirjoista, odottaa kirjalta jotakin omaperäistä juonen suhteen tai edes dynaamista maailmaa. Goodkindin mielikuvitus on Douglas Adamsin tasoa ja hän on taitavasti onnistunut sekä juonen että maailman suhteen. Maailma on elävä ja monitasoinen, jopa niiltä osiltaan, joissa hahmot seikkailevat ja joita kirjassa kuvaillaan. Juonen perusasetelma on mielenkiintoinen, että kirja tuoksuu vahvasti raikkaalta heti ensimmäisestä luvusta alkaen.

Kenties parasta on kuitenkin se, miten yllätyksellinen Goodkind jatkuvasti on. Hän onnistuu hämäämään lukijaa missä vaiheessa kirjaa tahansa. Toinen kirjallisuuden suola ovat mielenkiintoiset ja uskottavat hahmot, joiden persoonallisuus antaa lukijalle motivaation jännittää heidän puolestaan ja heidän kanssaan. Goodkind ilmaisee heti kirjan otsikkosivulla kiintymyksensä kirjan päähahmoihin. Kirjan sankari, Richard Cypher on alussa suuren maailman ulkopuolella kasvanut metsäopas. Richardissa on karismaa, paljon persoonallisia piirteitä. Richard kuitenkin oppii vieraan maan tavoille ja paljastuu melkoiseksi supliikkimieheksi, joka pystyy nokkeluudellaan naruttamaan kaikki muut.

Zedd, Richardin Paras Kaveri, joka paljastuu nopeasti Maailman Mahtavimmaksi Velhoksi. Karismaa Zeddissäkin on, mutta ei niin paljon kuin Richardilla. Kahlan on onnistunein hahmo. Kahlan on maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Suurinta osaa Kahlanin teoista ohjailee rakkaus Richardiin, mikä on vahva motiivi Kahlanin taustaiselle henkilölle. Heikoin hahmo lienee hyvinkin pääpahalainen Darken Rahl. Goodkind ei onnistu Rahlin käsittelyssä muodostaen lukijalle kuvan sivistyneestä, mutta pahemman kerran psykoottisesta hahmosta.

Henkilöiden moniulotteisuutta Goodkind onnistuu kirjan alkupuoliskolla lisätä tunteiden kuvailulla. Goodkind korostaa jatkuvasti hahmojensa tunteita fyysisillä eleillä. Joskus joku joko itkee tai on purskahtamassa itkuun kun muistelee jotakin kaukaista surullista tapahtumaa. Aina kuin Goodkind haluaa ilmaista hahmojen olevan hyvissä väleissä keskenään, hän laittaa heidät hymyilemään. Joskus kun halutaan korostaa kiintymystä, kosketellaan. Silloin tällöin joku on toisen kädessä tai olkapäässä kiinni ja sanoo toiselle jotain hymyillen.

Dialogi on kuitenkin suurimmaksi osaksi täysin realistista. Goodkindin hahmot ovat hyvin korrekteja toisilleen. Kaikki ovat äärimmäisen kohteliaita eikä suuria jännitteitä räiskähtele kenenkään välillä. Kaikki sanominen ovat äärimmäisen harkittua, harva pystyy edes pitkän mietinnän jälkeen asettelemaan sanansa yhtä taitavasti kuin Richard tiukassa paikassa, puhuen usein kaikki muut pussiin.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen tuntuu hämmästyttävältä, että kirja on itse asiassa loistava mestariteos. Goodkind ei huku kerronnassaan samanlaisiin koukeroisuuksiin kuin Steven Erikson ajoittain. Tunnelma paranee loppua kohden. Terry Goodkindin on kyllä paras odotella muista kirjoistaan rojaltteja minun osaltani, kun mikään ei voita the Sword of Truth kirjasarjaa.

Elettiin toukokuun loppupuolta. Luonto oli aiempien viikkojen sateiden myötä puhjennut täyteen kukkaansa, ja muuttolintuparvista viimeisimmätkin olivat viimein palanneet kaukomailtaan. Kahlan tunsi olonsa erityisen onnelliseksi ja mielensä keveäksi, kun lintujen laulu soi voimakkaana ja elämää täynnä hänen ympärillään. Kevyt tuulenvire lensi leikittelemään hänen tummilla, tuuheilla hiuksillaan, kun hän istui Tunnustajaäidin palatsin parvekkeella ja katseli hailakansinistä taivasta. Valkeat, harsomaiset pilvet, jotka valuivat ajatuksenkevyesti eteenpäin, näyttivät siroilta ja haurailta sitä vasten. Marmorinen parveke tuntui miellyttävältä imettyään koko päivän kevätauringon suloista lämpöä, ja Kahlan ummisti silmänsä nautiskellen. Kaikkialla ilmassa leijui huumaava omenankukkien tuoksu. Oli kevät, oli omenankukkien aika. Kahlan raotti silmiään ja katseli raukeasti alapuolella levittäytyvää omenapuutarhaa, joka oli kuin pehmeä, helmenvalkeiden terälehtien valtameri.

Omenapuiden takana näkyi pala läheisen talon pihaa, jossa lapset piirtelivät maahan kuvioita kepeillään. Ruutuhyppelyä varten oli piirretty pitkä ja monimutkaisen näköinen ruudukko, mutta kukaan ei näyttänyt käyttävän sitä. Kahlan kuunteli lasten iloisia huudahduksia ja naurua hymy suupielissään tanssien. Keittiön raollaan olevasta ikkunasta kantautui ylös parvelle hiljainen melodia - keittiön väellä taisi olla meno päällä.
”Kevät, minä rakastan sinua”, Kahlan kuiskasi ja ojensi kätensä kuin halatakseen maisemaa, joka levittäytyi hänen eteensä lempeänä ja lämpimänä. Samassa hänen takanaan kuului hento narahdus. Kahlan käännähti hitusen ja näki Richardin, joka tummat hiukset kevyesti sekaisin kurkisti oven reunan takaa. Kahlanin äkätessään hänen kasvoilleen nousi kevyt hymy, ja hitaasti hän käveli parvekkeelle. Hän laski selässään olleen reppunsa vähän matkan päähän ja istui sitten Kahlanin viereen syvään huokaisten.
”Mietinkin, että olisit täällä. Vain sinä pakenet raporttien teon parista parvekkeelle aurinkoa ottamaan”, Richard sanoi ja nojautui syvemmälle tuoliin. Kahlan tyytyi vain hymähtämään ja kääntämään katseensa takaisin omenapuihin. Hetken he olivat ihan hiljaa tuulen pörröttäessä heidän hiuksiaan, mutta sitten Richard katsahti Kahlania lempeillä silmillään. Kahlan vilkaisi Richardia sivusilmästään ja hymyili salaista hymyään.
”Toin mukanani vähän kirjoja velhojen tornista”, Richard sanoi ja kaivoi repustaan nipun vanhoja kirjoja.
”Kiitos”, Kahlan sanoi ja pörrötti Richardin hiuksia. Käsi eksyi hipaisemaan myös poskea, kaulaa, rintaa. Kirjat unohtuivat tyystin, kun Richard tarttui lempeästi Kahlanin hentoon käteen ja painoi huulensa kevyesti tämän sormia vasten. Kahlan naurahti ja siirtyi lepäämään Richardin syliin.
”Kerro minulle päivästäsi”, Kahlan pyysi suorasukaiseen tapaansa ja sulki silmänsä, kun Richard rupesi pehmeällä äänellään kertomaan ihmisistä ja asioista, jotka hän oli päivän aikana kohdannut.

Richardin paidasta lähti hento kanelin tuoksu. Kahlan käänsi kasvonsa paidan pehmeää nukkaa vasten ja haisteli tuttua, rakkaaksi muodostunutta tuoksua. Richard silitteli hiljaa Kahlanin pehmeitä hiuksia ja jatkoi jutusteluaan. Kahlan lepäsi rentona Richardin vahvassa mutta pehmeässä sylissä. Sitä ei ehkä päältäpäin nähnyt, mutta Richard oli Sotavelho ja osasi käyttää molempia puolia magiasta. Kahlan oli ylpeä Richardin lahjakkuudesta.
”Eihän tänään mitään shokeeraavaa tapahtunut”, Kahlan totesi, ”melko peruspäivähän tämä. Harmi, ettemme ehtineet nauttimaan aamukahvia yhdessä."
"Minä juon kylläkin teetä", Kahlan mutisi vaimeasti ja paransi asentoaan.
"Kirsikkateetä", Richard tarkensi hymyillen.
"Niin."
"No, tulipahan ainakin vietettyä laatuaikaa Zeddin kanssa, söimme mysliä yhdessä", Richard naurahti.
"Oliko teillä hyvät keskustelut Zeddin kanssa?"
"No jaa, mitä hän nyt laskeskeli myslin kaloripitoisuutta ja oli muutenkin Zeddmäinen yleensä. Eli ei oikeastaan."
"No sitähän minäkin."
Hetkisen he olivat taas hiljaa, Richard Kahlanin päätä kevyesti silitellen ja Kahlan Richardin lämpimässä sylissä leväten.
"Tämä on kyllä ollut kaunis päivä", Richard lopulta totesi.
”On vieläkin”, Kahlan mumisi ja nousi sitten istumaan. Hänen tukkansa oli kevyesti pörrössä, ja hän räpytteli silmiään hitusen unisesti. Richard hymyili lämpimästi ja naurahti, kun Kahlan siristeli silmiään kirkkaassa auringossa.
"Älä naura", Kahlan mutisi muka tuohtuneesti ja nauroi sitten itsekin vähän. Sitten hän vakavoitui, painoi leukansa polviaan vasten ja huokasi. Hän näytti melko ilmeettömältä, mutta Richard totesi hänen silmiensä tummuneen hieman.
"Mitä mietit?" Richard kysyi ja kumartui samalle tasolle Kahlanin kasvojen kanssa. Kahlan kohautti olkiaan ja katseli valkeina hohtavia omenapuita.
"Mietin vaan, että kesä hurahtaa taas nopeasti ohi ja pian on syksy ja sitten taas talvi", hän sanoi verkkaan ja pyyhkäisi silmiensä eteen pyrkiviä hiussuortuvia korvan taakse. Richard naurahti ja sanoi sitten hieman toruvalla äänellä:
"No älähän ole noin pessimistinen. Turha sitä syksyä ja talvea on vielä surra, nautitaan nyt keväästä ja omenankukista."
"No niin kai", Kahlan totesi, joskaan ei kovin vakuuttuneesti. Richard katseli mielitiettyään ja tämän surumielistä profiilia hetken, kuin hyväillen Kahlania katseellaan, ja painoi sitten kasvonsa tämän hiuksiin.
"Olisitko minun kevätkihlattuni, jos pyytäisin?" hän kysyi pehmeällä äänellä. Kahlan sulki silmänsä ja veti Richardin vahvat kädet ympärilleen.
"Olisin. Olisin vaikka sinun kevätmorsiammesi, jos niin pyytäisit", hän kuiskasi lempeästi. Hetken he lepäsivät siten, sitten Richard kohottautui, katseli Kahlania syvälle silmiin ja suuteli tätä lempeämmin kuin koskaan.

Jak havahtui kun Kahlan liikahti ja jatkoi nukkumistaan Jakn kainalossa. Jak syytti itseään velhojen teoista Kahlanille. Hän olisi voinut estää heitä, mutta mennyt on mennyttä. Jak mietti pitäisikö hänen perua velhojen tekemä loitsu, sillä hän osasi tehdä sen. Jak haroi kädellään Kahlanin tummaa tuuheaa tukkaa ja siirsi kätensä hänen otsalleen. Jak huokaisi syvään ja käsi Kahlanin otsalla alkoi loistaa himmeää valoa ja muutaman sekunnin kuluttua se sammui.
''Nyt muistat minut jälleen.'' Kuiskasi Jak Kahlanin korvaan ja suuteli häntä hellästi otsalle. Kahlan liikahti jälleen unissaan, mutta tällä kertaa hän sanoi hiljaa.
''Jak.'' Ja jatkoi taas nukkumistaan. Jak yllättyi ja hänen silmistään tippui muutama kyynel. Nuotio vei taas Jakn muistoihin menneisiin.

Jak tuijotti nuotiota muistellen menneitä kun Cara istahti Jakn viereen.
''Vaihdetaanko?'' Kysyi Cara epämääräisesti. Jak käänsi päätään Caran suuntaan ja kysyvä ilme kasvoilaan sai Caran jatkamaan.
''Vartio vuoroa. Vaihdetaanko vuoroa? Mitä sinä oikein luulit että tarkoitin?'' Jak katsoi Kahlania ja sitten Caraa.
''Anteeksi olin vain niin omissa ajatuksissani että unohdin koko asian.'' Cara hymyili vinosti ja kohensi nuotiota.
''Miten sinä selviät tuosta ilman että herätät hänet?'' Kysyi Cara ja osoitti kepillä Kahlania. Jak hivuttautui hitaasti tukillla Caraa kohti ja piti toisen käden Kahlanin selän takana. Jak laski varovasti Kahlanin tukille makuulle samalla kun hän nousi seisomaan. Cara seurasi hiljaa sivusta kun Jak nosti Kahlanin syliinsä ja kantoi hänet makuualustalle. Laskettuaan Kahlanin maahan Jak antoi hänelle hellän suudelman ja peitteli hänet.
''Helposti.'' Vastasi Jak kun istahti takaisin tukille Caran viereen.
''Kahlan taitaakin olla aika väsynyt kun ei herännyt tuohon.'' Tokaisi Cara ja tökkäsi kepillä Jakn kylkeen. Cara ja Jak istuivat hiljaa kauan aikaa kunnes Jak nousi äkkiä seisomaan.
''Minunkin pitäisi levätä hetken ennenkuin jatkamme matkaa.'' Haukotteli Jak ja hiippaili Kahlanin viereen. Jak laittoi toisen kätensä Kahlanin vyötärölle ja halasi häntä pehmeästi. Cara jäi nuotion äärelle vartioon ja katsoi Kahlanin ja Jakn suuntaan hieman kaihoisasti hymyillen.

''MITÄ?'' Kysyi Richard ihmeissään kun Verna kertoi hänelle koulutuksen päättyneen.
''Luulin että olisit iloinen kuullessasi hyviä uutisia.'' Verna sanoi hymyillen. Richard haroi hiuksiaan ja tajusi niiden olevan jonkun muun. Verna huokaisi syvään ja käski Richardia istumaan. Istuttuaan tuolille Richard nosti päätään ja kysyi Vernalta.
''Jos tämä on totta niin kuinka minä voin kohdata Kahlanin tämän näköisenä?'' Vernan kasvoille ilmestyi huolestunut ilme.
''Jakn ansiosta sinä juuri pääsetkin lähtemään, mutta luulen että Jak löytää sinut ennen kuin ehdit löytää Kahlanin.'' Richardia se ei juuri lohduttanut. Verna siirtyi huoneen ovelle ja sanoi.
''Pakkaa tavarasi ja tule Prelaatin työhuoneeseen. Hänellä on sinulle tärkeää sanottavaa ennenkuin saat lähteä.'' Richard sormeili pantaansa kaulallaan ja halusi eroon siitä äkkiä.

Kahlan heräsi sekalaiseen tunnekuohuun joka myllersi hänen sisällään. Kasa muistoja tulvahti yllättäen Kahlanin muistoihin ja hän tunsi kuinka ne raastoivat hänen sieluaan. Kahlan haukkoi henkeään aamu auringon loistaessa himmeää valoaan. Pian Kahlan rauhoittui ja haudatut muistot sulautuivat uusien sekaan, mutta jokin raastoi yhä hänen sieluaan. Istuessaan makuualustallaan Jakn vierellä Kahlan tajusi vihdoin ettei hän ollutkaan Richard. Kahlan ihmetteli miksi hän oli niin rauhallinen asiasta. Mies joka nukkui hänen vierellään oli Jak Darckner. Tunnustajan henkivartija ja Kahlanin ensimmäinen rakkauden kohde. Kahlan tiesi Jakn olevan lahjakas magian suhteen ja päätteli että hänellä piti olla todella hyvä syy naamioitua Richardiksi. Kahlan silitti Jakn päätä ja antoi sormiensa haroa hänen tuuheaa tukkaansa. Jälleen näkemisen riemu sai Kahlanin herkistymään ja hän tunsi taas kuinka jokin raastoi hänen sieluaan.

Jatkuu...

''Kuinka ne jaksaa?'' Tuhahti Cara katsoen Kahlanin ja Jakn suuntaan. Zedd kasasi nuotin ja katsahti samaan suuntaan.
''Anna heille hieman aikaa ja omaa rauhaa. Kyllä he pian palaavat maan pinnalle.'' Sanoi Zedd ja sytytti nuotion velhontulella. Cara kääntyi nuotioon päin ja jäi sitä katsomaan. Zedd tunnisti tuon katseen ja huokaisi syvään jonka Cara kuuli.
''Mikä mieltäsi painaa?'' Kysyi Zedd lempeästi ja tajusi tilanteen kummallisuuden. Cara oli hiljaa kauan aikaa ja lopulta vastasi.
''Meidän pitäisi keskittyä Alamaailman Vartijan kukistamiseen, mutta sen sijaan nuo tuolla vain kaulailevat.'' Zedd havaitsi Caran käytöksessä muutakin kuin turhautuneisuutta.
''Richard oli kauan poissa ja Kahlan ei tiennyt koska hän tulisi takaisin, jos hän tulisi. Usko pois kyllä he huomenna ovat taas valmiina estämään Vartijan aikeet.'' Zedd selitti, mutta epäili omia sanojaan hetken.
''Toivotaan, että olet oikeassa. Muuten meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kukistaa Vartijaa.'' Sanoi Cara ja nousi seisomaan.
''Menen hankkimaan syötävää. Onko toivomuksia?'' Zedd mietti hetken.
''Jänistä sienikastikkeessa juuston kera. Kiitos.'' Cara huokaisi ja katosi metsään. Zedd nakkasi puun nuotioon ja odotti vesi kielessä päivän menuuta.

Jak lopetti kiihkeän suudelman ja jäi katsomaan Kahlanin silmiä hän ei saanut katsettaan pois niistä aivan kuin ne olisivat maagisesti vanginneet hänet. Kahlan räpäytti silmiään ja Jak havahtui lumouksesta. Kahlan nojasi Jakn olkapäätä vasten ja huomasi olevansa onnellisempi kuin koskaan ennen. Yllättäen Kahlan nosti päänsä Jakn olkapäältä ja sanoi.
''Muistin juuri miksi Jak etsi minua. Hän etsi minua koska olen ainoa joka voi auttaa häntä.'' Jak esitti yllättynyttä ja Kysyi.
''Kertoiko hän kuinka sinä voit auttaa häntä?'' Kahlan pudisti päätään ja jatkoi.
''Hän kertoi olevansa Orden suvun viimeinen.'' Jak huokaisi syvään ja tokaisi.
''Juuri kun luulin päässeeni siitä eroon.'' Kahlan painoi päänsä takaisin Jakn olkapäälle ja haroi hänen tukkaansa toisella kädellään.
''Jos hän ilmestyy uudelleen, niin minä aion ottaa selville mitkä ovat hänen aikeensa.'' Jak sanoi vakavana ja käänsi katseensa Kahlania kohti.
''En anna hänen vahingoittaa sinua.'' Kahlanin hymy sulatti Jakn vakavan katseen ja Jak otti hänet sylinsä lämpöön illan viiletessä.

Kun Cara saapui saaliineen nuotion äärellä istuvan Zeddn luokse Jak ja Kahlan siirtyivät heidän seuraansa. Cara oli saanut saaliikseen pari jänistä ja löytänyt muutamia sieniä.
''En voi sitten luvata että ne eivät ole myrkyllisiä.'' Sanoi Cara kun ojenti sienet Zeddlle. Zedd haisteli sieniä ja katsoi niitä tarkkaan pyöritellen niitä sormissaan.
''Ei hassumpaa.'' Sanoi Zedd ja heitti sienet pataan. Cara nylki jänikset ja paloitteli lihanpalat pataan muutamien perunoiden mukana. Ilta meni mukavasti ruokaillen ja jutellen. Ruokailun jälkeen kaikki vetäytyivät levolle paitsi Jak, joka halusi ehdottomasti ottaa ensimmäisen vartiovuoron. Kahlan ei halunnut lähteä Jakn viereltä minnekkään. Jak istui nuotion äärellä tukin päällä Kahlan vierellään pää Jakn olkapäällä. Kahlan nukkui ja Jak yritti olla herättämättä häntä kun viskasi puun nuotioon. Jak katui mitä oli tehnyt Kahlanille ennen hänen lähtöään Länsimaahan.
''Voi kunpa muistaisit minut.'' Kuiskasi Jak hiljaa Kahlanille. Muistot tulvivat Jakn mieleen kun hän katsoi nuotion tuleen ja antautui niiden viemäksi.

2000 vuotta sitten kun Jak syntyi hän oli yksi monesta lapsesta jotka koulutettiin Tunnustajien henkivartijoiksi, niin kutsutuiksi Matkailijoiksi. Siihen aikaan Velhot olivat suuressa roolissa Midlandissa ja he kouluttivat myös Jakn ja antoivat hänelle ikuisen elämän lahjan. Jakn mielestä se oli kirous. 2000 vuoden ajan Jak suojeli monia Tunnustajia kunnes Darken Rahl astui valtaan ja hän alkoi metsästää Tunnustajia kuin myös Matkailijoita. Rahlia kiinnosti Matkailijoiden kyky elää ikuisesti ja monien Matkailijoiden taival loppuikin Darken Rahlin julmissa kokeissa. Jak oli ainoa jota Rahl ei ikinä saanut kiinni ja Jakn suojaamat Tunnustajat pysyivät turvassa. Jakn viimeinen tehtävä oli saattaa Kahlan Rajan läpi Westlandiin, mutta se ei mennyt niinkuin oli suunniteltu. Jak, Kahlan ja muutama velho lähtivät Aydindrilistä kohti Westlandin rajaa. Matka kesti viikkoja ehkä kuukausia, mutta se ei haitannut sillä Jak sai tutustua Kahlaniin ja ensimmäistä kertaa hän rakastui suojattiinsa. Päästyään vihdoin Westlandin rajalle heidän perässään oli jo joukko D'haran sotilaita ja aikaa ei ollut hukattavana Kahlanin oli päästävä rajan toiselle puolelle. Velhot uhrasivat itsensä jotta Darken Rahl ei saisi tietoonsa miten päästä rajan yli ja pyyhkivät Kahlanin muistin Jakn omaksi parhaaksi. Jak ei ymmärtänyt miksi näin piti tehdä, mutta velhot eivät vastanneet hänen kysymyksiinsä. Jak jäi katsomaan kun Kahlan juoksi rajan läpi, mutta ennen kuin se sulkeutui Jak oli juossut Kahlanin perään.

Jatkuu...

Kun Zedd ja Cara tappoivat viimeisen sotilaan Jak ja Kahlan olivat vieläkin toisissaan kiinni intohimoisessa syleilyssä. Zedd yskäisi äänekkäästi ja Kahlan havahtui. Jakn kasvoille jäänyt iloinen hymy ei häipynyt millään vaikka hän kuinka yritti saada sen pois päältä. Jak ja Kahlan katsoivat toisiaan lumoutuneena kunnes Zedd astui heidän väliinsä ja kysyi.
''Richard oletko saanut voimasi hallintaan?'' Jak näki edessään hieman huolestuneen näköisen Zeddin ja vastasi iloisesti hymyillen.
''Pääkivut ovat poissa, jos haluat välttämättä tietää ja mitä voimiini tulee olen elämäni kunnossa. Olenhan sentäs Etsijä.'' Zedd pudisti päätään ja sanoi viimein Caralle.
''Hän on taas oma itsensä.'' Caran kasvoille ilmestyi pieni hymy ja sitten se katosi. Jak istahti kivelle ja kun Kahlan ilmestyi Zeddin takaa Jakn näkökenttään hän unohti kaiken muun ja Kahlanille kävi samoin. Jak ryhdistäytyi hetkeksi ja sanoi.
''Sain siellä ollessani selville yhden mielenkiintoisen asian.'' Kaikki kääntyivät katsomaan Jakn suuntaan.
''Sain tietää olevani immuuni Tunnustajille.'' Kun Kahlan kuuli tämän hän juoksi Jakn luokse ja polvistui hänen eteensä.
''Oletko aivan varma?'' Kysyivät Kahlan ja Zedd yhtä aikaa. Cara jäi kauemmas istumaan ja seuraamaan suurta draamaa.
''Olen yhtä varma kuin siitä että rakastan sinua ikuisesti.'' Jak Vastasi ja näki kyyneleet Kahlanin kasvoilla. Jak pyyhkäisi kyyneleen Kahlanin kasvoilta ja sanoi.
''Mikään mahti ei voi pitää minua poissa sinun viereltäsi.'' Jak liukui kiveltä alas maahan istumaan ja levitti kätensä viittoen Kahlania siirtymään hänen syliinsä. Kahlania ei tarvinnut kahta kertaa pyytää sillä mikään mahti ei voinut pitää häntä poissa Richardin viereltä.

''Tapahtuiko teille mitään mainittavaa kun olin poissa?'' Kysyi Jak yllättäen samalla kun hän ja Kahlan nousivat jaloilleen. Kahlan pysyi yhä Jakn kainalossa hymyillen salaista hymyään. Zedd ja Cara katsoivat toisiaan ja sanoivat.
''Kahlan voi kertoa siitä me menemme etsimään leiripaikkaa. Alkaa olla jo myöhä.'' Jak katsoi myhäillen kun Zedd ja Cara lähtivät yhdessä purkamaan tavaroitaan. Kahlan nosti päänsä Jakn olkapäältä ja sanoi.
''Tapasimme pari päivää sitten miehen nimeltä Jak Darckner ja minä tunnustin hänet.'' Jak esitti yllättynyttä ja kysyi.
''Miksi sinä niin teit? Oliko hän teille vaaraksi?'' Kahlan katsoi Jakn silmiin ja vastasi.
''Hän seurasi meitä ja kun me yllätimme hänet hän tarttui miekkaansa silloin minä tunnustin hänet. En halunnut ottaa sitä riskiä että palaisit takaisin vain tietääksesi että olen kuollut.'' Jak veti Kahlanin hellään syleilyyn ja haroi hänen tuuheaa tukkaansa. Kahlan piti siitä kun hän haroi hänen tukkaansa.
''Saitteko selville miksi hän seurasi teitä?'' Kysyi Jak hiljaa samalla kun he istahtivat puun juurelle. Jak nojasi puun runkoon ja Kahlan käpertyi hänen syliinsä. Jak laittoi kätensä Kahlanin ympärille ja odotti kärsivällisesti vastausta. Viimein Kahlan vastasi.
''Hän etsi minua. Hänellä oli yökeiju sen avulla hän löysi meidät.'' Jak hieroi Kahlanin olkapäätä ja kysyi.
''Miksi hän sinua etsi ja mistä hän oli yökeijun saanut?'' Kahlan nosti päänsä Jakn olkapäältä ja vastasi.
''Emme saaneet sitä koskaan selville sillä seuraavana yönä hän oli kadonnut. Hän otti ensimmäisen vahtivuoron ja aamulla hän oli kadonnut.'' Jak hymyili hieman vinosti ja se ihmetytti Kahlania hieman, mutta antoi sen olla kun Jak suuteli häntä yllättäen intohimoisesti ja pitkään.

Richard rojahti sängylle väsyneenä ja sormeili pantaansa. Päivä oli ollut pitkä ja hän oli oppinut taas uusia temppuja ja kuinka kontrolloida voimaansa paremmin. Jakn ruumis todellakin auttoi häntä hallitsemaan voimiaan paremmin. Panta jota Richard sormeili auttoi myös, mutta hän tunsi sen vain olevan tiellä. Ehkä siksi että hän vannoi ettei pitäisi enää sitä ikinä kaulassaan, mutta elämä ei ikinä mene niin kuin sitä suunnittelisi.
''Mikään ei ole ikinä helppoa.'' Tuhahti Richard ja laittoi kätensä päänsä alle. Richardin ajatukset harhailivat kunnes hänen mieleensä ilmestyi Kahlan. Richardin kasvoille ilmestyi pieni hymy ja pari kyyneltä. Richard nousi äkkiä sängyn laidalle istumaan ja pudisti päätään saadakseen Kahlanin pois mielestään siinä onnistumatta. Kuinka kauan hän on oikein ollut täällä? Richard ei tiennyt vastausta hän vain tiesi kaipaavansa Kahlania. Väsyneet silmät eivät antaneet periksi joten Richard pakotti itsensä makuulle ja antoi Kahlanin seikkailla mielessään nukahtaen samalla syvään uneen.

Jatkuu...

Richard seisoi yksin suuressa ympyränmuotoisessa huoneessa, jossa oli kahdeksan pylvästä hän haroi hiuksiaan toisella kädellään ja ihmetteli miksi hänellä oli pitkät hiukset. Richard koski naamaansa ja tunsi sänkensä kadonneen. Richard lähti etsimään peiliä ja selvittämään oliko Jakn taika onnistunut. Richard etsi ja etsi peiliä, mutta ei löytänyt.
''Peiliä ei sitten löydä mistään kun sitä tarvitsisi.'' Richard tiuskaisi kävellessään loputtoman tuntuista käytävää. Sitten hän sai ajatuksen joka sai hänet tuntemaan itsensä tyhmäksi ja juoksi huoneeseensa. Saavuttuaan huoneeseen Richard näki vesikannun jota hän käytti aamulla kasvojensa pesuun. Kannussa oli vielä vettä jäljellä ja Richard tyhjensi sen vatiin. Tuskin uskaltaen katsoa vatiin Richard pakotti kuitenkin itsensä kurkistamaan sen veteen. Kauhukseen hän kuitenkin näki Jakn kasvot vedessä ja huudahti.
''Se sittenkin onnistui!'' Richard ei ollut innoissaan, mutta mietti mitä Jak oli sanonut voimien hallinnasta. Richard keskittyi kokeeksi veteen vadissa ja halusi sen haihtuvan ilmaan höyrynä. Ei kestänyt kovin kauaa kun vadista nousi vesihöyrypatsas ilmaan ja Richard hihkaisi. Oveen koputettiin ja Richard rauhoittui.
''Sisään.'' Sanoi Richard ja vasta sitten hän tajusi kenenkä näköinen hän oli. Ovi avautui ja sisään ilmestyi yksi valon sisar.
''Prelaatti haluaisi tavata sinut Etsijä.'' Sanoi Sisar tylysti ja poistui huoneesta. Richard ihmetteli tovin ja lähti tapaamaan Prelaattia hän taisikin jo arvata mistä oli kysymys.

Jak seisoi joen rannalla ja katsoi uutta olomuotoaan hymyillen vinosti. Jak haroi leukaansa ja pudisti päätään. Jakn vaatteet istuvat yllättävän hyvin Richardin vartaloon, mutta ne piti vaihtaa. Jak napsautti sormiaan ja hänen yllään oli Richardin vaatteet kaulakorua myöten. Jak ei ymmärtänyt miksi Richard piti sitä kaulassaan, mutta antoi sen olla koska se kuului asusteisiin. Jak huomasi olevansa aseeton, mutta ei avuton. Kaikkea muuta kuin sitä. Jak lähti etsimään Kahlania ja muita jatkaakseen Richardin tehtävää olihan hän sopivan näköinen tekemään niin. Iloisesti vihellellen hän käveli tietä pitkin kohti paikkaa jossa hän viimeksi vietti aikaa Kahlanin ja tovereiden kanssa. Kauas hän ei päässyt kun hänet pysäytti joukko D'haralaisia sotilaita jotka ilmestyivät läheisestä metsiköstä.
''Etsijä olet pidätetty Darken Rahlin käskystä.'' Sanoi joukkion upseeri. Jak seisoi uhkaavan näköisenä ja sanoi.
''Olen hyvin väsynyt teihin. Teikäläisiä hyppii eteeni kokoajan ja aina te häviätte. Haluatteko tekin kuolla?'' Sotilaat ja upseeri epäröivät hetken ja olivat melkein jo lähdössä kun Cara, Kahlan ja Zedd ilmestyivät jostain. Sotilaat eivät voineet kuin vastata taisteluun. Jak huomasi Kahlanin ja hän Jakn. Kahlan heitti totuuden miekan Jakn ojennettuun käteen ja hymyili hänelle salaisen hymynsä. Miekka välähti kun Jak otti sen pois tupesta. Jak sivalsi sotilaan joka uhkaavasti hyökkäsi Kahlanin kimppuun. Kahlan kääntyi ja Jak suuteli häntä taistelun kääntyessä loppuaan kohti.

''Uskokaa jo minua. Minä olen Richard Cypher Etsijä!'' Huusi Richard Prelaatille joka katsoi häntä ihmeissään. Turhautuneena Richard käveli huoneen päästä toiseen ja heilutteli käsiään tuskastuneena. Vihdoin Prelaatti nousi seisomaan tuoliltaan ja sanoi.
''Tiedän että sinä olet Etsijä ja mitä Jak Darckner teki. Me annoimme hänelle luvan tehdä niin.'' Richard kääntyi Prelaatin suuntaan ja äimistyneenä sanoi.
''Te tiesitte tästä ja annoitte hänen tehdä tämän!'' Prelaatti käveli Richardin luokse ja sanoi hiljaa.
''Jak Darckner on mahtava velho ja enemmän. Me emme voi asettua häntä vastaan ja toisekseen hän ehdotti tätä meille. Jak on aina ollut oman tiensä kulkija ja harvoin auttaa ketään ilmaiseksi, mutta tälläkertaa hän ajatteli muita kuin itseänsä. Darken Rahl on vaarallinen mies mutta Jak Darckner on vieläkin vaarallisempi. Ainoa asia jota Darken Rahl pelkää enemmän kuin Etsijää on Jak Darckner.'' Richard sulatteli hetken kuulemaansa ja kysyi viimein rauhallisesti.
''Onko totta että voin saada voimani hallintaan nopeimmin nyt kun minulla on hänen ruumiinsa ja vastustuskykynsä?'' Prelaatti nyökkäsi myönteisesti ja vastasi.
''Harjoittelusi alkaa heti ja muista että voimasi kasvavat vielä. Jakn ruumis kestää mitä vain, mutta muista että se on vain lainassa kun saat oman ruumiisi takaisin sinun täytyy sopeutua siihen uudelleen voimiesi kanssa. Jak sanoi minulle että hän auttaa sinun ruumistasi kestämään tämän kun te vaihdatte ruumiita uudelleen sinun ruumiisi tulee kestämään voimiesi painon.'' Tämän sanottuaan Prelaatti käveli huoneesta pois ja Richard jäi yksin huoneeseen miettimään mitä Kahlan teki juuri nyt.

Jatkuu...

_{Varoitus: Jos et ole nähnyt koko sarjaa, tiedossa spoilereita.}

---

<sub>DAY 06 — YOUR FAVORITE COUPLE

Ja lempiparitukseni on...



DARKEN & RICHARD

... Srsly? Ahahahah.

Tämän parituksen TOIVOISIN olevan totta. Vaan kun kyseessä on veljekset eikä sarja muutenkaan tue miesten välistä rakkautta (naisten kylläkin, oho), oli kerrankin antauduttava ja yritettävä miettiä potentiaalista heteroparitusta... Jeah, kerrankin.

Koska Richardin ja Kahlanin yltiösiirappinen satuprinssi- ja prinsessarakkaus ei iske minuun millään tavalla, kekkasin melkein heti, mitä paritusta sen sijaan voisin tukea...



CARA & RICHARD

... koska jokainen sarjaa pidemmälle seurannut tietää, että Cara ei liittynyt Richardin joukkoon silkasta velvollisuudentunnosta. Tässä kohtaa mielestäni sanonta "vastakohdat täydentävät toisiaan" pitää paikkansa. Vaikka Caralla onkin kylmä ja pimeä puolensa, jota Richardin sankarina on vaikea toisinaan ymmärtää, hänen persoonansa kuitenkin tasapainottaisi heidän suhdettaan. Kahlan kun on turhan samanlainen kuin Richard, siksi heidän suhteensa lähinnä ällöttääkin minua.

Jakso "S01E22. Reckoning" kertoo siitä, kun Richard ja Cara joutuvat molemmat tulevaisuuteen epäonnekkaan tapahtumasarjan seurauksena. Kun he inhon ja epäluottamuksen siivittämänä koettavat tulla toimeen ja tehdä tiimityötä, siinä samalla heidän välilleen syttyy eräänlainen luottamuskin. Jo ekan kerran jakson nähtyäni olin heti sitä mieltä, että NUO KAKSI. Mutta sehän olisi ollut liikaa pyydetty... (>.<)</sub>

Day 01 — Your favorite quote
Day 02 — Your favorite episode
Day 03 — Your favorite female character
Day 04 — Your favorite male character
Day 05 — Your favorite Badass
Day 06 — Your Favouite Couple
Day 07 — A LotS related photo that makes you happy
Day 08 — A LotS related photo that makes you sad
Day 09 — A LotS-related photo you took (can be anything even mildly related. like a costume or a NALU picture ;))
Day 10 — A photo of your favorite character
Day 11 — A photo of your least favorite character
Day 12 — An unrelated song that reminds you of LotS.
Day 13 — Your favorite season
Day 14 — Favorite LotS related page/group/blog
Day 15 — Favorite film or TV Show with a LotS actor/actress in
Day 16 — Scene that made you cry the most
Day 17 — An art piece (painting, drawing, sculpture, etc.) that’s LotS-related
Day 18 — Whatever tickles your fancy
Day 19 — Character in LotS that is most like you
Day 20 — Favorite LotS theory
Day 21 — Team Confessor or Team Seeker ?
Day 22 — A website that’s LotS related
Day 23 — A LotS related YouTube video
Day 24 — Your Favourite Scene
Day 25 — Favorite LotS actor
Day 26 — Favorite LotS actress
Day 27 — What you miss the most about LotS
Day 28 — Your favorite thing about LotS
Day 29 — What have you been doing now that LotS is over?
Day 30 — A 5-10 word sentence on how LotS made you feel.

_{Varoitus: Jos et ole nähnyt koko sarjaa, tiedossa spoilereita.}

---

<sub>Ajattelin niputtaa kaksi kysymystä samaan...



... kun totuushan on se, että sekä lempimieshahmoni että pahikseni on sama henkilö - Darken Rahl. Vaikka aloinkin katsomaan sarjaa hahmon takana näyttelevän henkilön vuoksi, ei minun ollut vaikea olla muutenkaan tykästymättä koko hahmoon.

Olenhan aina pitänyt enemmän pahiksista - sellaisista, jotka ovat kylmäverisiä pelottavan karismaattisella tyylillä, mutta jotka saavat minut tarpeen tullessa myös hykertelemään naurusta. Melkeinpä jopa harmikseni olen joutunut toteamaan, että n. 95% pahiksista edustaa tätä sakkia, kun sankarit haluaa vaan pelastaa maailman ja neidon pulasta. Blah. No fun.</sub>

---

Day 01 — Your favorite quote
Day 02 — Your favorite episode
Day 03 — Your favorite female character
Day 04 — Your favorite male character
Day 05 — Your favorite Badass
Day 06 — Your Favouite Couple
Day 07 — A LotS related photo that makes you happy
Day 08 — A LotS related photo that makes you sad
Day 09 — A LotS-related photo you took (can be anything even mildly related. like a costume or a NALU picture ;))
Day 10 — A photo of your favorite character
Day 11 — A photo of your least favorite character
Day 12 — An unrelated song that reminds you of LotS.
Day 13 — Your favorite season
Day 14 — Favorite LotS related page/group/blog
Day 15 — Favorite film or TV Show with a LotS actor/actress in
Day 16 — Scene that made you cry the most
Day 17 — An art piece (painting, drawing, sculpture, etc.) that’s LotS-related
Day 18 — Whatever tickles your fancy
Day 19 — Character in LotS that is most like you
Day 20 — Favorite LotS theory
Day 21 — Team Confessor or Team Seeker ?
Day 22 — A website that’s LotS related
Day 23 — A LotS related YouTube video
Day 24 — Your Favourite Scene
Day 25 — Favorite LotS actor
Day 26 — Favorite LotS actress
Day 27 — What you miss the most about LotS
Day 28 — Your favorite thing about LotS
Day 29 — What have you been doing now that LotS is over?
Day 30 — A 5-10 word sentence on how LotS made you feel.