IRC-Galleria

H A P P Y V A L E N T I N E S D A Y !

Iloista, Hauskaa, Mukavaa, Ihanaa, Mahtavaa, Super siistii, Hymyilevää, Hauskaa Ystävänpäivää! ♥

Jäin sivustakatsojaksi.

Kello oli 6:39 ja bussi oli enemmän kuin myöhässä. Kaupunki heräsi hiljalleen. Näin jo vastaani tulevan muutaman satunnaisen autoilijan ja yhden koiranlenkittäjän. Oli vielä aamuhämärä ja satoi vaihteeksi vettä. Unohdin tietenkin sateenvarjoni ovenkahvaan.

Hiukseni liimaantuivat tiikerinraidoiksi poskiini ja loppu märkä letti peitti koko niskani. Nuolin poskea imien hiuksista sadevedet pois silkasta jännityksestä. Kauanko sillä bussilla voi kestääkään? Huomasin meikkieni valuneen.

Aloin hyräillä ääneen hieman mukana heiluen Over Night:ia. Huomasin kerrostaloväen jo heränneen. Lamput syttyivät hiljalleen talojen tummista ikkunoista herättäen kaupunkia unesta. Muutama tyttökin näytti löytäneen tiensä samaiselle bussipysäkille. Ne olivat sonnustautuneen tiiviiksi kahdenkoplaksi ja näyttivät irvailevan entistä leveämmin minun jokaisten vilkaisujen myötä. Ja niitä tulisi lisää?

Halusin kuunnella sadetta, mutta neidit hysteerisesti kikattivat turvallisesti yhden sateenvarjon alla. Lacostet eivät kastuneet. Teki niin mieli karjahtaa, että pitäkää jo ne turvat kii, mutta tyydyin kohtalooni kuunnella älyttömiä juttuja ties mistä. Ainakin älysivät koventaa ääntään aina minusta puhuttaessa.

Bussia ei näkynyt. Autotkin hävisivät ihmeellisesti. Mihin ne kaikki menivät?

Kohotin hieman huppua hiuksien alta ja pyyhin silmäni sadevedestä.

Lopultakin se tuli.

Neidit jäivät kikattelemaan bussipysäkille, kunnes tajusin niiden odottavankin jommankumman isää hakemaan. Bussi oli melkoisen tyhjä ilmestys. Ovi vingahti kiinni ja kaasua huudatutti. Se lähti hieman yskien liikkelle ja tuntui kuin vesisade olisi taas yltynyt.

Annoin hiusteni hiljalleen kuivua kulutuksesta betoninkarkealla penkillä ja hiljalleen käännyin vaistomaisesti katsomaan bussirivistön takaosaa. Siellä istui hiljaa hyvin ujonnäköinen kaunis tyttö, joka värähti nähtyään minun katsovan häntä ja kääntyi sitten katsomaan ikkunaan.

Niitä tuli sisään. Ne menivät suoraan tytön luo.

Jäin sivustakatsojaksi. Ja tiedän tasantarkkaan miltä sinusta tuntuu, ystäväni. Olen itse kestänyt sitä monta kertaa elämässäni uskaltamatta puuttua siihen. Yksinoleminen tuntui synninpäästöltä siihen nähden mitä tuli vielä sen lisäksi; moitteita ulkonäöstä lähinnä ja vaatetuksesta. Kehtasivat sekottaa mukaan tytön vanhemmatkin.

En voinut itselleni mitään. En kestänyt niiden repiä hänen vaatteita ja hiuksia.

Minut potkaistiin pihalle, mutta onnekseni tyttö ampaisi myös ulos piinasta vapaaehtoisesti. Hän jämähti hieman kauemmaksi minusta ja näin hänen silmiltä karkaavan kyyneleen. Hänen siro nenänsä muutti väriään punaiseksi.

Uskaltauduin hänen viereensä häntä kovasti vilkuillen, ja hän lainasi minulle sateenvarjoaan. Olimme siinä kaksinkesken, ja hän lopetti pelkäämisen. Voisin saattaa hänet mihin hän ikinä olikaan matkalla ja näin oma päivärytmini saisi tiukan mutkan matkaan. Muttei minua haitannut ollenkaan.

Annoin mieleni juosta ja me ymmärsimme hyvin toistemme sanatonta puhetta. Sade hellitti vähitellen ja aurinko putkahti tummien pilvien takaa toivottaen uuden aamun tervetulleeksi. Ja siinä me tosiaan seisoimme bussin mentyä aikoja sitten pois. Eikä sinun koskaan tarvitsisi enää ketään pelätä.