Nordeye Soumi huolehtii DJ:n ja muusikon keikkabussista

DJ:t ja muusikot elävät tyypillisesti melko kiertelevää elämää, jossa tulee vietettyä pitkiäkin aikoja tien päällä keikkabussissa. On siis erityisen tärkeää, että keikkabussi on hyvässä kunnossa ja että sillä on mahdollisimman turvallista ajaa myös pimeässä. Keikat kestävät usein iltamyöhään ja voipa tässä työssä joutua valvomaan jopa aamun pikkutunneille saakka, minkä vuoksi onkin erityisen tärkeää, että keikkabussin valot ovat kunnossa. Pimeässä ajaminen on kovin turvatonta huonoilla valoilla ja onnettomuusriski kasvaa pimeässä, joten keikkabussin valoissa ei kannata säästellä. Onneksi Nordeye Soumi voi auttaa huolehtimaan tästä!

Mikä on Nordeye Soumi?

Ellei Nordeye Soumi ole sinulle vielä tuttu juttu, kannattaa käyttää hetki sen toimintaan ja valikoimiin tutustumiseen! Ammattimainen Nordeye Soumi tarjoaa erilaisia valaistusratkaisuja ajoneuvoihin. Valaistusratkaisuja löytyy niin henkilö-, kuorma kuin pakettiautoihinkin, minkä lisäksi sopivaa valaistusta voi etsiä Nordeye Soumen kautta myös traktoreihin, kaivinkoneisiin, metsäkoneisiin ja ATV-kulkuneuvoihin. Keikalle nyt harvemmin saavutaan traktorilla tai muulla työkoneella, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Monet musiikkialan toimijat tekevät musiikkialan töiden rinnalla myös muita töitä, minkä vuoksi voi olla hyvä mainita, että valaistusratkaisuja on tarjolla myös työkoneisiin.

Miksi kannattaa valita Nordeye Soumi?

Nordeye Soumi on erikoistunut tarjoamaan ajoneuvojen valaistusratkaisuja mahdollisimman vaivattomasti, yksinkertaisesti sekä joustavasti. Yritys omaa vahvan arvopohjan, joka liittyy turvallisuuden lisääntymiseen sekä entistä paremman työympäristön luomiseen. Yrityksen arvopohja nojaa myös kuljettajan ajonautinnon lisäämiseen. Nordeye Soumi auttaa asiakkaitaan saaman parempia ajokokemuksia sekä valitsemaan ajoneuvoonsa oikeanlaiset ajoneuvovalaisimet. Se auttaa myös asentamaan ja käyttämään näitä valaisimia.

Nordeye Soumi tarjoaa asiakkailleen erittäin hyvän valikoiman, jota on helppo selata ja jossa on helppo vertailla erilaisia vaihtoehtoja. Varsinaisten ajoneuvovalojen lisäksi se tarjoaa myös niihin kuuluvia lisätarvikkeita. Tuotteet toimitetaan suoraan Nordeye Soumen varastosta sinulle, joten valitsemalla Nordeye Soumen ajoneuvovalaisimiesi toimittajaksi säästät runsaasti aikaa, sillä sinun ei tarvitse kierrellä useissa liikkeissä etsimässä tarvitsemiasi valaisimia. Usein tämä etsintä tuntuu lähes siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, mutta onneksi valitsemalla Nordeye Soumi -verkkokaupan sinun ei enää tarvitse kokea tällaisia tunteita!

Huolehdi myös kuljettajan kunnosta

Hyvien ajovalojen lisäksi on tietysti tärkeää huolehtia kuljettajan ajokunnosta! On tietysti sanomattakin selvää, ettei päihtyneenä tule lähteä keikkabussin, tai minkään muunkaan ajoneuvon, rattiin, mutta ihan jokainen ei tule ajatelleeksi, ettei näin pitäisi tehdä myöskään väsyneenä. Väsyneenä ajaminen vastaa humalassa ajamista ja väsynyt kuljettaja voi tehdä harkitsemattomia päätöksiä. Pahimmillaan nämä päätökset voivat johtaa tuhoisaan onnettomuuteen. Keikan jälkeen DJ tai muusikko on usein todella väsynyt ja olo voi tuntua siltä kuin olisi antanut keikalla kaikkensa. Tällöin on parasta, että joku muu asettuu keikkabussin rattiin tai että DJ tai muusikko viettää yön hotellissa ja jatkaa matkaa vasta aamulla kunnollisen levon jälkeen.

Miten lemmikki auttaa musiikintekijää?

Jokainen meistä tietää baarien tiskijukat eli DJ:t, jotka soittavat riemukasta ja mukaansatempaavaa musiikkia yökansan tanssittavaksi. Tunnetuimpia DJ:tä maailmalla ovat esimerkiksi Avicii, Skrillex, Tiesto, David Guetta ja Martin Garrix. Suomalaisia tunnettuja DJ-ammattilaisia ovat esimerkiksi Darude, Amanda Harkimo, Alex Mattson sekä Sini Sabotage. Jokaisella isolla nimellä on totta kai julkisuuden tuoma iso, raskas taakka harteillaan kannettavana ja supertähden arki voi olla rankkaa. Ja vaikka ei olisi suuri musiikkimaailman nimi vaan ihan tavallinen kotipaikkakunnan tiskijukka, on musiikkiala silti armoton: pitkät, valvotut yöt, epäsäännöllinen rytmi ja luovan työn hektisyys tekevät tavallisesta arjesta haastavaa. Arjesta selviytymisessä ja erityisesti stressin vähentämisessä on lemmikeillä iso rooli. Mutta miten lemmikki voi auttaa musiikkialan ammattilaista, erityisesti DJ:tä? Tässä artikkelissa kerrotaan lemmikin tuomista hyödyistä musiikintekijälle sekä DJ-arjen hektisyydestä yleisesti.

Mitä DJ:nä oleminen tarkoittaa? Mitkä ovat DJ:n tehtävät?

Kuten musiikkialalla yleensä, DJ:n työ pyörii musiikin ympärillä. DJ:nä työskentelevän työaika painottuu vahvasti iltoihin ja viikonloppuihin sekä erilaisiin tapahtumiin. Yksi isoimpia vakituisia työmuotoja DJ:lle on toimia yökerhojen ja baarien tiskijukkana pitämässä huolta siitä, että juhlijoilla riittää toivottua, tanssittavaa musiikkia läpi yön. Baari ei ole kuitenkaan ainoa ympäristö, missä DJ:tä voi tavata, sillä DJ saattaa soittaa esimerkiksi kauppakeskuksessa, radiossa tai vaikka hääjuhlissa musiikkia. Nykypäivänä DJ:n työssä tärkeintä on se, että tuntee erilaiset laitteet ja ohjelmistot DJ:n työn kannalta – vanhanaikainen miksaus on harvinaisempaa.

Mitä hyötyä DJ:lle ja muille musiikkialan ammattilaisille on lemmikistä?

Kuten monille muillekin, lemmikkiarki on vähemmän stressaavaa myös musiikkialan ammattilaiselle tai DJ:lle. Lemmikki on DJ:lle hyvinvoinnin tuki siinä missä monet esineet ja palvelut ovat: hyvinvointia lemmikin lisäksi DJ:lle lisää esimerkiksi hyvät kuulokkeet, palautumista edistävä sänky, pimennysverhot unirytmiä helpottamaan ja vaikkapa terveellinen ruokavalio tukemaan hektistä elämäntyyliä. Tutkitusti lemmikin omistaminen vähentää stressiä liikkumisen ja kumppanuuden kautta, mutta tutkimusten mukaan myös esimerkiksi lemmikin turkin silittäminen vähentää stressiä ja verenpainetta välittömästi.

Jos musiikkialan ammattilaisena hankkii iloa ja terveyttä elämään tuovan lemmikin, täytyy lemmikille myös hankkia tarvikkeita. Lemmikin tarvikkeita saa esimerkiksi https://www.zoo.fi/ -verkkokaupasta. Musiikkialan ihmisen mielestä esimerkiksi musiikkiteemoin koristellut koiran kaulapannat, alustat ja hihnat voivat olla hauska linkki omaan ammattiin. Keikalla mukana vierailevalle koiralle voi https://www.zoo.fi/ -verkkokaupasta hankkia esimerkiksi tyylikkäitä vaatteita, jotka sopivat illan keikan teemaan. Musiikkia työkseen ja harrastuksekseen tekevän ihmisen lemmikki kaipaa todennäköisesti tavallista enemmän korvahuoltoa, joten lemmikkieläimille tarkoitetuista kivijalkaliikkeistä tai verkkokaupoista kannattaa hankkia koiralle tai kissalle tarkoitettuja korvanpuhdistustuotteita.

Hektiseen elämäntyyliin sopivin lemmikki on ehdottomasti koira, sillä koira kulkee lemmikeistä helpoiten mukana esimerkiksi silloin, kun DJ:n täytyy matkustaa eri paikkakunnille tai eri maihin keikkojen perässä. Kodista irtonaisessa arjessa lemmikki tuo kumppanuuden ja tuttuuden tuntua, ja antaa kiintopisteen tärkeille rutiineille liikkuvassa elämäntyylissä. Parhaimmillaan lemmikki myös pakottaa palautumaan ja miettimään omaa työtahtia tarkemmin.

Monet muusikot ovat kertoneet, että oma lemmikki inspiroi musiikin tekemisessä ja monet ovat jopa suoraan kirjoittaneet kappaleita ja sävellyksiä suoraan omista lemmikeistään. Näin ollen DJ:kin voi hyötyä lemmikistä inspiraatiomielessä ja miksei lemmikki voi toimia myös illan teemana kappaleille.

Mistä rahoitus DJ-uran aloittamiselle?

DJ-uran aloittaminen on monen musiikin harrastajan haaveissa. Harrastuksella itsensä elättäminen voi myös olla mahdollista. Ammattitaitoiselle DJ:lle on kysyntää soittamastasi musiikkityylistä riippuen erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Levyjen soittaminen on myös hyvä tapa hankkia lisätuloja. Monet DJ:t soittavat rakkaudesta musiikkiin, oli kyse sitten konemusiikista, kuten teknosta, housesta tai enemmän valtavirtamusiikista.

Aina musiikkiuran aloittaminen ei tarvitse lisärahoitusta, mutta useimmiten kyllä. Laitteistohankinnat, kuljetuskalusto, markkinointi ja niin edelleen vaatii usein lainan ottamista. Uran aloittamisen kustannukset voivatkin nousta helposti tuhansiin euroihin. Yrityslainaa aloittelevan DJ:n on vaikea saada, koska yrityslainojen ehdot vaativat, että toiminta on pyörinyt jo jonkin aikaa ja näyttöä liikevaihdostakin on. Tänä päivänä tarjolla on kuitenkin edullisia vakuudettomina kulutusluottoja myös yksityishenkilöille. Nykyään kulutusluottomarkkinat käyvät kuumina ja erot koroissa ja kuluissa ovat myös suuria. Tällaisessa tilanteessa lainojen kilpailuttaminen on välttämätöntä, jos haluat löytää ehdoiltaan edullisen lainan. Kerromme tässä artikkelissa lainojen kilpailuttamisesta Rahalaitoksen lainanvertailupalvelun kautta. Oli tavoitteenasi hakea lainaa 10000 tai jokin muu summa, niin kannattaa lukea neuvomme.

Lainojen vertailu kilpailutuspalvelun kautta kannattaa

Viimeisten vuosien aikana kulutusluotoista on tullut monelle pankille ja rahalaitokselle päätuote lainoissa. Suomessa toimii kymmeniä pankkeja ja rahoituslaitoksia, jotka myöntävät kulutusluottoja. Ulkomaisten rahoituslaitoksien tuleminen markkinoille on lisännyt kilpailua entisestään. Erityisesti useat skandinaaviset pankit ovat tulleet mukaan Suomen markkinoille. Kaikkia näitä rahoituslaitoksia yhdistää aktiivinen kilpailu asiakkaista. Tässä tilanteessa lainojen kustannukset ovat laskeneet, mikä on luonnollisesti hyvä asia lainanhakijan näkökulmasta.

Lainakilpailu näkyy myös markkinoinnissa. Kulutusluottomainonnassa jokainen laina kuulostaa toinen toistaan paremmalta vaihtoehdolta. Sinulle esitellään halvoilta vaikuttavia korkoja ja lainoja, joissa ei ole muita kuluja. Lainamarkkinoinnissa on kuitenkin aina kyse esimerkkitapauksista. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen asiakkaan kohdalla tehdään henkilökohtainen luottoarviointi ja riskianalyysi, joiden perusteella lainatarjoukset tehdään.

Kaikista helpointa on kilpailuttaa lainat ilmaiseksi vertailupalvelun kautta. Rahalaitos on toiminut Suomessa asuvien luotettuna lainanvälittäjänä jo yli 10 vuotta. Kilpailuttaminen on ehdottoman kannattavaa, koska se ei maksa mitään ja voit vain voittaa. Raha-asioiden ollessa kyseessä luottamus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä kriteereitä. Kyseessä on vakavarainen rahoitusalan yhtiö, joka valitsee palvelussaan olevat pankit ja rahoituslaitokset tarkasti.

Miten lainojen kilpailutus tapahtuu?

Lainan hakeminen vertailupalvelun kautta on nopeaa ja hyvin helppoa. Aivan ensin sinun kannattaa miettiä, kuinka paljon tarvitsetkaan lainaa. Tarvitsetko esimerkiksi lainaa 10000? Vai riittäisikö vähempi? Ehkä tarvitset enemmän? Mikäli tarvitset lainaa 10000, sinun ei kannata hakea varmuudeksi 15000 euron lainaa. Luottoa ei kannata hakea liikaa, koska ilmaista rahaa lainaraha ei tietenkään ole. Kuitenkin liian pieni lainasumma ei välttämättä riitä kaikkiin kuluihin, ja lainasumman nostaminen ei välttämättä onnistu.

Täytettyäsi hakemuksen se lähtee samalla kertaa kaikille Rahalaitoksen yhteistyökumppaneille. Hakemus tavoittaa siis yli 25 pankkia ja rahoituslaitosta. Saat lainatarjouksia hakemuksessa antamisesi tietojen perusteella. Tiedot, joita tarvitaan ovat hyvin tyypillisiä lainanhakutietoja. Ne koskevat tulojasi, menojasi, olemassa olevia lainojasi, sekä asumistasi. Tiedot kannattaa antaa mahdollisimman tarkasti, koska niillä on vaikutusta lainapäätökseen.

Hyvin pian lainahakemuksen jättämisen jälkeen alat saamaan lainatarjouksia. Niitä voi tulla useita muutamien minuuttien sisällä. Tämä on mahdollista siksi, että suurimmalla osalla pankeista ja rahoituslaitoksista tekoäly käsittelee lainahakemukset. Sinulle annetut lainatarjoukset esitetään listauksena, jolloin näet selvinä lukuina lainan koron ja kaikki muut kustannukset. Kaikista tärkeintä on tarkastaa lainan todellinen vuosikorko, joka pitää sisällään kaikki lainaan kuuluvat kustannukset, joita ovat koron lisäksi muun muassa avausmaksu ja tilinhoitomaksut.

DJ:n työ valvottaa aamun pikkutunneille

DJ:n työ valvottaa aamun pikkutunneille ja tällöin laadukkaiden yöunien merkitys nousee entistä tärkeämmäksi. Vaikka monet DJ:t tekevät paljon myös päivätyötä, yökerhoissa ja baareissa soittaminen venähtää helposti aamun pikkutunneille – kotiin saatetaan päästä vasta kuuden tai seitsemän aikaan aamulla, ja monissa Euroopan maissa tätäkin myöhemmin.

Laadukkaiden yöunien merkitys DJ:n työssä

Jatkuva myöhään valvominen sopii monille luontaisesti ja tästä syystä monet DJ:t ovat itse asiassa luonnollisesti sellaisia ihmisiä, jotka valvovat ongelmitta myöhään yöhön. Yöunien ajankohdalla ei yllättäen olekaan niin paljon väliä kuin mitä olemme aikaisemmin luulleet niin pitkään, kun unirytmi on säännöllinen – jotain, mitä monen DJ:n elämässä ei välttämättä ole varsinkin silloin, jos DJ-keikkojen ohella tekee tavallisia päivätöitä, harrastaa tai näkee ystäviä ja perhettä.

Hyvin nukutuilla yöunilla on merkitys niin ihmisen aivotoimintaan, keskittymiskykyyn kuin painoon. Unen aikana aivot suorittavat monia tärkeitä toimintoja, joista me emme ole edes tietoisia. Jos yöunet jäävät vähäiseksi tai uni on hyvin pinnallista, näitä toimintoja ei voida suorittaa, jolloin huonot yöunet alkavat näkyä esimerkiksi painonnousuna, vireystilan laskuna, keskittymiskyvyn ja muistin heikentymisenä, masentuneisuutena ja tunteiden ailahteluna sekä vastustuskyvyn heikentymisenä.

Pitkään jatkunut unettomuus tai heikko unen laatu saattavat altistaa myös diabetekselle ja monille sydänsairauksille, joten hyvien yöunien merkitystä ei voida edes riittävästi korostaa. DJ:n työssä yöunien merkitys saattaa erityisesti nuorella iällä jäädäkin vähäiseksi. Tämä on hyvin yleistä, sillä nuori elimistö kykenee yllättävän hyvin toimimaan huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Tästä syystä unen laatuun ei välttämättä osata edes kiinnittää huomiota.

Miten taata hyvät yöunet?

6 tuntia laadukasta unta virkistää kehoa ja mieltä itse asiassa huomattavasti paremmin kuin 10 huonosti nukuttua tuntia. Tästä syystä on tärkeämpää kiinnittää enemmän huomiota unen laatuun kuin unen määrään – toki on tärkeää pyrkiä nukkumaan yössä noin 7–9 tuntia oman unentarpeen mukaan.

Laadukkaiden yöunien keskipisteessä on mukava sänky, laadukkaat vuodevaatteet ja tunnelmaan viritetty makuuhuone. Kun sänky kutsuu unten maille, nukkumaan on myös helpompi lähteä. Pehmeät, mukavat ja tyylikkäät vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen sopivan tunnelman pienellä vaivalla, eli koko makuuhuoneen ilmettä ei tarvitse lähteä muuttamaan kerralla parempia yöunia varten – riittää, että sänky ja vuodevaatteet ovat tarpeeksi laadukkaat!

Elektroniset laitteet kannattaa suosiolla jättää makuuhuoneen ulkopuolelle. Jos studio on makuuhuoneen yhteydessä, laitteista lähtevät ylimääräiset valot kannattaa sammuttaa tai peittää. Sosiaalisen median ja DJ-keikalta napattujen kuvien selaaminen saattaa kuulua monen rutiiniin ennen nukkumaanmenoa, mutta puhelimen sinisellä valolla tiedetään olevan negatiivisia vaikutuksia unen laatuun. Tästä syystä, ja mikäli mahdollista, puhelin kannattaa jättää suosiolla yöpöydälle.

Pimennysverhot saattavat pelastaa kiireisen DJ:n yöunet, sillä mikäli nukkumaan päästään vasta aamun pikkutunneilla, ulkona saattaa olla jo kirkasta. Pimennysverhojen avulla aivoja toisin sanoen huijataan lepäämään, koska huoneessa on pimeää. Jotkut tietyt rutiinit saattavat myös auttaa aivoja ymmärtämään, että nyt on aika levätä.

Tällaisia pieniä ja usein huomaamattomia rutiineja kannattaa alkaa vaalimaan, sillä ne voivat edistää parempaa unen laatua. Rutiini ennen nukkumaanmenoa voi esimerkiksi olla kuuma suihku, kirjan lukeminen, rentouttavan musiikin kuuntelu tai tuoksukynttilöiden ja suitsukkeiden polttaminen. Näin aivot tunnistavat nämä rutiinit ja alkavat valmistautumaan lepoa varten, jolloin unikin tulee yleensä helpommin.

Laadukkaat tekniikkaosat amatööridj:n kotiin

Monet amatööridj:t nauttivat musiikin tuottamisesta, vieraiden viihdyttämisestä ja soittamisesta aivan yhä lailla kuin ammatikseen soittavat dj:t. Merkittävin ero ammattilaisten ja amatöörien välillä onkin usein se, että amatööridj:t soittavat yleensä omaksi huvikseen tai heittävät satunnaisia keikkoja paikallisilla klubeilla ja tanssiravintoloissa. Tästä syystä amatööridj:n käytössä olevan välineistön ei tarvitse olla alan huippulaatua, mutta monet harrastelijat haluavat tästä huolimatta nauttia laadukkaasta äänentoistosta panostamalla kunnollisiin kaiuttimiin, kuulokkeisiin, kaapeleihin ja liittimiin myös kotikäytössä.

Tilaa kaiuttimet kotikäyttöön turvallisesti verkosta

Kunnollisia kaiuttimia valitessa tärkeimpänä mittarina kannattaa käyttää aina omaa korvaa. Jos olet harrastanut musiikin soittamista jo pitemmän aikaa, oma korvasi pystyy varmasti tunnistamaan varsin helposti, milloin kaiuttimen äänenlaatu on hyvä ja milloin taas ei.

Kaiuttimien valinnassa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, millaiseen tilaan ne aiotaan hankkia, sillä huoneen koko ja akustiikka vaikuttavat aina merkittävällä tavalla siihen, miltä kaiuttimista tuleva ääni lopulta kuulostaa. Voit tilata kaiuttimet kotikäyttöön turvallisin mielin osoitteesta https://www.tekniikkaosat.fi/, sillä ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä saat ostoksillesi 14 päivän avoimen kaupan, jonka ansiosta voit kokeilla kaiuttimia rauhassa siinä tilassa, johon olet niitä ostamassa.

Kaapelit ja liittimet laadukkaaseen äänentoistoon

Amatööridj:t tietävät varmasti, että dj-välineistön asentamiseen ja laitteiden toisiinsa yhdistämiseen vaaditaan useampia johtoja ja liittimiä. Toisinaan kodin nurkkaan voikin muodostua todellinen kaapelien meri. Kaapelit ja liittimet on kuitenkin syytä suojata myös kotikäytössä, sillä ne voivat joutua kovalle koetukselle esimerkiksi silloin, jos kotona asuu lemmikkejä tai jos tilaa käytetään myös muuhun käyttötarkoitukseen kuin musiikin soittamiseen ja kuunteluun.

Tekniikkaosat-verkkokauppa tarjoaa kaapelien ja liitinten lisäksi myös johtojen niputtamiseen ja suojaamiseen soveltuvia työkaluja. Johtojen suojaaminen liialliselta rasitukselta pidentää sekä niiden käyttöikää että ehkäisee mahdollisia onnettomuuksia. Lisäksi, jos et liikuttele laitteita juurikaan huoneen ulkopuolelle, voit piilottaa johdot kätevästi sujauttamalla ne erillisten kiinnikkeiden avulla esimerkiksi sohvan tai hyllyn taakse tai vastaavasti piilottamalla ne johtorasiaan tai johtokoteloon.

Turvallisia verkko-ostoksia

Nauttiaksesi dj-musiikista myös kotona, voit tilata kätevästi kaikki tarvittavat lisätarvikkeet Tekniikkaosat-verkkokaupasta nopealla kotiinkuljetuksella. Kaiuttimien, kuulokkeiden, kaapelien ja liitinten lisäksi voit löytää verkkokaupasta inspiraatiota vaikkapa seuraavaa lomamatkaa varten tai tilata lisätarvikkeita pelaamista varten.

Voit maksaa tilaamasi tuotteet Tekniikkaosat-verkkokaupasta helposti myös laskulla silloin, kun et halua maksaa tilaustasi ennen kuin olet vastaanottanut tuotteet ja tarkistanut ne. Lasku on joustava maksutapa, jonka voit maksaa kerralla pois tai pilkkoa pienempiin kuukausieriin esimerkiksi silloin, jos tilaat verkkokaupasta arvokkaampia tuotteita. Vaikka olisit tehnyt osamaksusopimuksen, voit kuluja säästääksesi maksaa laskun takaisin myös sovittua nopeammassa tahdissa.

DJ on juhlien keskipiste ja viihdyttäjä

Rakastatko sitä tunnelmaa, kun olet ulkona juhlimassa ystävien kanssa? Tykkäätkö olla juhlien keskipiste? Oletko aina kartalla kauden kuumimmista biiseistä, jotka saavat joka ikisen ihmisen huoneessa joraamaan? DJ:n ammatti saattaa olla juuri sitä, mistä olet aina haaveillut. Kuvittelepa seuraava tilanne: upea klubi kauniine valoineen, täynnä hyväntuulisia ja laittautuneita nuoria ihmisiä valmiina bilettämään ja… hiljaisuus. Ei muuta kuin puheensorinaa. Vaikka tiskijukkaa ei yleisesti ajateltaisikaan kovinkaan tärkeäksi ammatiksi, on musiikki todellisuudessa se elementti, joka panee bileet pystyyn. Kyseessä ei myöskään ole mikään cd-levyjen soittelu, johon pystyy kuka tahansa, vaan taitolaji, joka vaatii teknista osaamista ja paljon opettelua ja sopeutumista jatkuvasti muuttuvassa musamaailmassa. Osaamaton DJ voi pilata bileet kaikkien osalta täysin, jos tuoreimman rytmikkään pop-hitin sijaan avauskappaleeksi lähteekin soimaan vanhemman sukupolven suosima romanttinen iskelmäkappale.

Voiko DJ-yrittäjänä elättää itsensä?

Tässä artikkelissa on jo tehty selväksi, että DJ:n merkitys aivan jokaisen elämässä on suurempi, kuin ehkä olet tullut miettineeksi. Mutta keitä DJ:t oikein ovat? Onko DJ todellakin jonkun ammatti, samalla kun toiset meistä viettävät tylsää konttorirotan elämää joka päivä kahdeksasta viiteen tunkkaisessa toimistossa? Käydäänpä asia lyhykäisesti läpi: kyllä voit elättää itsesi DJ:nä. Maailman parhaat DJt on buukattu vuosiksi eteenpäin ja he tahkoavat miljoonia esiintymällä maailman parhailla festareilla. Tähän yhteyteen on kuitenkin syytä lisätä myös se, että luonnolisestikaan kaikki eivät pääse alan huipulle, vaan usein pienemmät nimet saavat rakentaa itselleen nimeä paikallisissa pubeissa tai ruotsinlaivalla, mutta jostainhan se on aloitettava, eikö vain? Toki moni tekee DJ:n työtä vain harrastuksena tai sivutoimisena työnä, mutta aivan yhtä hyvin voi käydä täysillä kiinni ja vaihtaa tylsä elämä DJ-yrittäjän ammattiin.

Miten DJ-yrittäjä voi rahoittaa ammattinsa?

Pelottavin asia yrittäjyydessä varsinkin polun alkupäässä on varmasti epävakaa talous, jonka yrittäjän arki tuo usein mukanaan. Yrittäjällä kun ei ole taattua kuukausituloa, mutta laskut ja eläminen pitää silti hoitaa aina ajallaan. Tämä voi usein aiheuttaa yrittäjälle stressiä, joka saattaa pitkittyessään aiheuttaa myös vakavampia terveysongelmia ja altistaa esimerkiksi vakavalle masennukselle.

Hyvä idea onkin aluksi ottaa oman mielenterveyden takaamiseksi yrityslaina, joka auttaa pienten juoksevien kulujen kattamisessa yritystä perustaessa ja sen avaamisen jälkimainingeissa. Lisäksi myös lainojen yhdistäminen voi olla hyvä idea, joka helpottaa talouden hoitamista suuresti ja säästää sinulta selvää rahaa. Varsinkin alussa yrittäjästä saattaa tuntua siltä, että rahaa palaa kaiken maailman menoihin sitä mukaa kuin sitä tulee – ja maksaahan itse yrityksen perustaminenkin maltaita muun muassa paperitöiden ja varusteiden hankintojen muodossa ennen kuin on ehditty tienaamaan senttiäkään. Juuri siksi yrittäjä oppiikin usein ajan myötä säätelemään rahan käyttöään eri tavalla, kuin palkkatyössä ollessaan. Yrittäjälle kun saattaa kerralla tulla suuria määriä rahaa esimerkiksi keikoista sesongin ollessa kuumimmillaan, mutta sesonkiajan hiljentyessä saattaa rahan tulokin tyssätä lähes kokonaan. Tällöin viisas yrittäjä on kuitenkin laittanut paremmilta kuukausilta jo etukäteen sivuun riittävän summan rahaa, jolla pärjää rankempienkin aikojen yli. Nämä ovat asioita, jotka oppii vain käytännön toimissa, mutta kun niistä on saanut otteen, ei paluuta tylsään toimistoelämään enää ole.

Ruotsalainen huippu-DJ Avicii

Ruotsalainen musiikkituottaja DJ Avicii kohosi nopeasti yhdeksi maailman suosituimmista esiintyjistä. Oikealta nimeltään Tim Berglingille julkisuus ja esillä olo oli kuitenkin liikaa, ja niinpä hän menehtyi traagisesti vain 28-vuotiaana. Hänen musiikkinsa jäi kuitenkin elämään, ja se tuottaa iloa monille ihmisille ympäri maailmaa.

Avicii aloitti uraansa 2010-luvun vaihteessa, ja hänen ensimmäiseksi hitikseen nousi vuonna 2011 julkaistu kappale Levels. Aviciin ura käynnistyi hänen omassa kellarissaan, jossa hän tuotti musiikkia tietokoneellaan. Musiikki oli aina kiehtonut Timiä, mutta hän ei ollut koskaan oppinut soittamaan mitään soitinta. Tim mietti miten hän pääsisi mukaan musiikkimaailmaan ilman soittotaitoja, ja niinpä hän alkoi hahmotella musiikkia täysin koneellisesti omalla tietokoneellaan. Vinkkinä, jos itse haluaa musiikkialalle, voi olla hyvä tutustua laskutuspalvelu toimintoihin, jotta pääsee alkuun musiikkibisneksen pyörityksessä.

Vuosien aikana syntyi monia menestyshittejä, joita soitetaan radiossa ja klubeilla ympäri maailmaa. Aviciin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Levels, Wake me up, Hey brother, Waiting for love, Addicted to you, The days, sekä uudelta levyltä vastikään julkaistu SOS. Kappaleet ovat keränneet satoja miljoonia kuuntelukertoja musiikin suoratoistopalveluissa sekä Youtubessa.

Tim Bergling oli ujo ja hiljainen poika, joten ei ole mikään ihme, ettei keikkaelämä sopinut hänelle. Hän mieluummin pysytteli taka-alalla ja karttoi julkisuutta, mutta nousu yhdeksi maailman suosituimmista DJ:stä toi väkisinkin valtavan julkisuuden. Avicii vetäytyikin keikkarupeamien välissä lomalle kotiseudulleen tai jonnekin kauas, missä häntä ei välttämättä tunnistettu. Hän piti kovasti lähi-idästä, muun muassa Omanista ja Dubaista. Lähi-idän vaikutteita on kuultavissa myös hänen viimeiseksi jääneellä levyllään.

Aviciin musiikki nousi niin suureen suosioon ainakin osaksi sen ansiosta, että hän ei yrittänyt kopioida ketään muuta artistia. Hän loi täysin oman tyylilajinsa, joka tuntui iskevän moniin kuuntelijoihin ympäri maailmaa. Hän teki elektronista klubeilla soitettavaa musiikkia, mutta monissa kappaleissa oli kuultavissa selvästi myös muiden musiikkilajien suuntauksia. Avicii piti paljon kansanmusiikista sekä kantrista, joita on selkeästi kuultavissa muun muassa kappaleessa Wake me up, joka on ehkä hänen suurin hittinsä. Siinä tarttuva kantrimelodia sekoittuu konemusiikkiin, ja tuloksena onkin varsinainen mestariteos.

Avicii ei myöskään itse laula missään kappaleessaan, vaan hänellä oli aina joku vieraileva artisti tekemässä lauluosuuksia. Tämä myös oli yksi hänen valteistaan, sillä kappaleet kuulostivat aina tuoreilta ja uusilta, eikä mikään ollut edellisen toisinto. Monien elektronisen musiikin tekijöiden levyt saattavat kuulostaa tasapaksulta, sillä kappaleet monesti muistuttavat toisiaan. Toisin oli kuitenkin Aviciin kohdalla, sillä hän halusi tehdä erilaista – ja välillä kokeellistakin – musiikkia.

Julkisuus ei kuitenkaan ollut hyväksi Aviciille, kuten jo aiemmin todettiin. Jatkuva keikkaelämä, univaikeudet ja paineet romahduttivat Aviciin terveyden. Hän kamppaili erityisesti loppuaikoinaan alkoholi- ja mielenterveyden ongelmien kanssa. Avicii tiedosti tämän ongelman ja niinpä hän ilmoitti massiivisen Stories – kiertueen jälkeen vuonna 2016 vetäytyvänsä kokonaan keikkailusta. Hän halusi vain tehdä musiikkia, muttei välittänyt julkisuudesta.

On esitetty monia teorioita siitä miksi Avicii kuitenkin löydettiin kuolleena Omanista vuonna 2018. Eikö hän enää osannut elää tavallista elämää? Oliko monta vuotta jatkunut keikkailu vaatinut veronsa, eivätkä keho ja mieli enää kestäneet? Tähän ei varmasti saada koskaan täysin selvää vastausta. Niinpä onkin parempi antaa Aviciin musiikin puhua puolestaan, ja muistella mitä hienoa taidetta hän pystyi tarjoamaan maailmalle.

DJ:n A B C – millainen DJ kansaa miellyttää?

DJ on ammatti, joka on ollut olemassa yllättävän pitkään. Ammatti on vaan muuttunut hurjasti 1900-luvun alun baarien tiskijukista tähän päivään, kun huippu DJ myyvät miljoona-areenoita loppuun. Ammatti muuttuukin hurjan nopesti, joten ammattilais-DJ:lla on kädet täynnä uuden oppimisessa. Aina kun maailma ja tekniikka kehittyvät, kehittyy myös DJ:n ammatti. Tämä luo DJ-ammattilaisille runsaasti paineita kehittyä ja pysyä mukana muutoksessa. Kuitenkin DJ:n tärkein tehtävä on kansan viihdyttäminen. Onneksi ammatin peruspilari ei ole muuttunut tästä miksikään, vaan edelleen työtä tehdään asiakkaiden ehdoilla. On kuitenkin joitakin asioita, joita jokaisen DJ:n kannattaa muistaa, jotta työ sujuu mahdollisimman mutkattomasti ja jotta hän voi jatkaa alallaan mahdollisimman pitkään.

1. DJ tekee työtä ihmisten tähden – ota siis yleisösi huomioon ja mukaudu

DJ:n ammattiin kuuluu olennaisesti musiikin miksaaminen ja soittaminen, kyllä vain. Mutta vielä tätäkin toimenkuvaa tärkeämpi aspekti työssä on se, että ihmiset nauttivat siitä, mitä teet. Heidänhän takiaan sinä sitä teet! Opi siis lukemaan yleisöäsi ja ottamaan kritiikkiä vastaan. Jos näet, että tanssilattia on tyhjä, vaihda kipaletta ja tyylilajia. Jos tanssilattia yhtäkkiä täyttyy, pysy samalla linjalla, sillä olet löytänyt yhteyden yleisöösi etkä halua menettää sitä!

2. Pysy teknologian kehityksessä mukana

Teknologia kehittyy jatkuvasti. Tämä vaikuttaa ihan kaikkiin ammatteihin – mutta erityisesti niihin, jotka toimivat täysin tekniikan varassa. Pysy siis kärryillä alan uusimmista muutoksia ja ole tarvittaessa valmis opettelemaan täysin uuden koneiston, vaikka https://mresell.fi/ käyttö. Jos et ole valmis tekemään tämänkään verran uhrauksia, on melko varmaa, että saat pitkällä aikavälillä heittää hyvästit lupaavalle urallesi, kun et vanhanaikaisilla vehkeillä saa enää mistään töitä. Tämä on tärkeä asia muistaa – onhan koko tulevaisuutesi kiinni siitä. Oppia ikä kaikki on vanha neuvo, joka pätee tässäkin asiassa!

3. Käytä laadukkaita välineitä työssäsi

Sen lisäksi että osaat käyttää laitteita monipuolisesti, sinun täytyy myös omistaa laadukkaat välineet, joita työssäsi käytät. Sinua ei varmasti tulla palkkaamaan laadukkaille ja korkeatasoisille klubeille, jos ainoa työvälineesi on vanha paskainen läppäri, josta soitat videonkäsittelyohjelmalla miksaamiasi biisejä. Laadukas välineistö on suuri taloudellinen investointi, mutta pidemmän päälle tämä investointi saattaa ratkaista koko urakehityksesi, joten riski kannattaa tosiaankin ottaa. Pidä mielessäsi kaikki ne onnistumistarinat niistä tiskijukista, jotka tälläkin hetkellä myyvät miljoona-areenia tyhjäksi minuuteissa! Etkö sinäkin haluaisi olla se tyyppi, jota kaikki ihailevat? Vain laadukkaalla koneistolla pääset tähän pisteeseen.

4. Kehity jatkuvasti – mutta muista pitää oma tyylisi

Sen lisäksi että välineistö kehittyy, sinunkin täytyy pysyä kehityksessä mukana. Ihmisten musiikkimaku muuttuu jatkuvasti – siksi sinun pitää elää sen mukana. Tämä ei todellakaan tarkoita, että sinun pitäisi hylätä oma tyylisi – päin vastoin! Jos kuuntelijat pitävät tyylistäsi, pidä sitä yllä, mutta käytä sitä uudempaan ja erilaiseen musiikkiin. Kokeile mikä toimii ja mikä ei. Vain kokeilemalla ja testaamalla koeyleisölle voit tietää, onko jokin oikeasti hyvä idea vai ei.

5. Hanki uskollisia faneja

Saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta fanikunnan kasvattaminen on tärkeää tulevan suosion kannalta. Et koskaan tule nousemaan paikkakuntasi pubia korkeammalle, jos tyylisi ei oikeasti miellytä ketään.

Maailman tunnetuimpia DJ:tä – muutama lyhyt esittely

DJ lyhyesti

DJ on lyhenne englannin kielen sanasta disc jockey, suomalaisittain tiskijukka. DJ:n tehtävänä on vastata yleisön viihteestä soittamalla musiikkia esimerkiksi tietokoneelta tai levyltä. DJ soittaa usein erilaisissa tapahtumissa tai radiossa, mutta nykyään myös levyttävät DJ:t ovat yleisiä ja moni heistä on noussut maailmanmaineeseen työllään. DJ:n palkkiot ovat nykyään huikeita, ja alansa parhaat saattavat saada muutaman tunnin esiintymisestään huikeita kymmenien tuhansien eurojen palkkioita. Huippu-DJ:t myyvät miljoonia levyjä vuosittain. Tässä artikkelissa esittelemme muutaman maailmankuulun DJ:n, jotka ansaitsevat työllään miljoonia. Voit virittäytyä biletunnelmaan vaikkapa https://www.partyking.fi:n tarjoamalla valikoimalla.

Skrillex

Skrillex eli Sonny Moore on Yhdysvaltain Kaliforniasta kotoisin oleva 30-vuotias DJ sekä elektromusiikin tuottaja. Skrillexin musiikki on pääasiassa dub stepin ja glitch housen genreen osuvaa, ja nykyisin lisäksi on tullut myös trap-musiikki. Sonnylla oli vaikea lapsuus useine muuttoineen ja koulukiusaamisineen. Kun hän teini-iässä sai tietää olevansa adoptoitu, hän päätti karata kotoa ja liittyä bändiin. Yhtyeessä hän vietti kolme vuotta ensin kitaristina ja myöhemmin laulajana. Se ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa, joten hän erosi yhtyeestä ja alkoi luoda uraa soolona aloittaen tällöin DJ-työt. Ei mennyt pitkään, kunnes Skrillex-nimellä töitä tekevä DJ nousi koko maailman tietoisuuteen. Mies on voittanut useita palkintoja ja on keikkaillut ympäri maapalloa.

David Guetta

Taiteilijanimeä David Guetta käyttävä DJ ja tuottaja Pierre Guetta on kotoisin Ranskasta. Hän on 51-vuotias, ja on urallaan ehtinyt tekemään yhteistyötä useiden huippuartistien kanssa. Näihin lukeutuvat vaikkapa Rihanna, Taio Cruz, Sia, Ludacris, Nicky Minaj, Usher ja Zara Larsson sekä monet muut.

Tämä marokkolaistaustainen juutalaismies on aina ollut kiinnostunut musiikista, ja järjesti ensimmäiset musiikkitapahtumansa kellarissaan jo 15 vuoden iässä. Kunnolla hänen uransa lähti nousuun vuonna 2004. Nykyisin hän on palkittu DJ joka keikkailee ympäri maailmaa ja jolla on kasassa useita palkintoja.

Martin Garrix

22-vuotias Alankomaalainen Martijn Garritsen tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Martin Garrix. Nuoresta iästään huolimatta mies on ehtinyt saavuttamaan paljon, ja hän olikin vasta 17-vuotias noustessaan koko maailman tietoisuuteen. Nuoren miehen kiinnostus musiikkiin heräsi jo 4-vuotiaana, ja hän oli vasta lapsi, kun päätti että hänestä tulee isona DJ. Nykyisin mies tekee keikkaa ympäri maailman ja hänet on palkittu maailman parhaana DJ:nä.

Tiësto

Niin ikään Alankomaista kotoisin oleva Tijs Verwest eli Tiësto on 49-vuotias DJ. Tiësto on yksi maailman tunnetuimmista DJ:stä ja onkin inspiroinut monia muita suuria nimiä ryhtymään alalle, esimerkiksi jo aiemmin tässä artikkelissa mainitun Martin Garrixin. Tiësto nousi koko maailman tietoisuuteen 90-luvun lopulla julkaistessaan ensimmäiset työnsä. Mies kiinnostui musiikista ja varhain, ja ammatikseen hän alkoi tekemään sitä 80-luvulla päästessään töihin Hollantilaiseen yökerhoon. Tiësto esiintyi Olympialaisten avajaisissa vuonna 2004 ja on voittanut useita arvostettuja palkintoja.

Avicii

Avicii eli Tim Bergling oli ruotsalainen huippu tunnettu DJ, joka kuoli vuonna 2018 vain 28-vuoden iässä. Avicii oli alansa huippuja, joten hänen yllättävä kuolemansa oli shokki monelle. Hän ehti uransa aikana tehdä monia menestyneitä kappaleita, jotka ovat ihmisten huulilla yhä tänäkin päivänä.

Elektronista musiikkia osataan tehdä myös Suomessa

Kun puhutaan suomalaisesta elektronisesta musiikista, monelle nousee varmasti ensimmäisenä mieleen Darude ja lähes kansallislaulun maineen saanut kappale “Sandstorm”. Elektronisella musiikilla eli konemusiikilla tarkoitetaan pääasiassa musiikkia, jonka tekoon käytetään sähköisiä instrumentteja, syntetisaattoreita ja äänenmuokkausta esimerkiksi tietokoneella. Vaikka ensimmäiset elektroniset kappaleet sävellettiin jo 40-luvulla, vasta syntetisaattorien tuleminen markkinoille 80-luvulla ja tietokoneiden yleistyminen 90-luvun alussa nosti tyylilajin ennennäkemättömään suosioon. Nykyaikana laitteiden ja ohjelmistojen halventuminen on tehnyt musiikin tekemisen mahdolliseksi lähes jokaiselle. Alun perin elektronista musiikkia pidettiin lähinnä taidemusiikkina tai erikoisina kokeiluina muokata ääntä. Nykyään konemusiikkia kuullaan yleisesti klubeilla ja myös radiosoitossa. Elektronisen musiikin suuntauksia on lukuisia, ja niistä tunnetuimpia ovat house, trance, drum’n’bass, ambient ja tekno.

Suomalainen musiikki ei ole pelkkää heviä ja iskelmää

Yle listasi 100 suomalaisen konemusiikin klassikkoa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. YleX järjesti vuoden 2016 lopulla äänestyksen, jossa lähes 400 biisin joukosta valikoitui 100 parasta suomalaista elektronista musiikkia edustavaa kappaletta. Lähes kaikki listan kappaleet ovat eri artisteilta, joten ei voida ainakaan väittää, että Suomessa olisi pulaa elektronisen musiikin taitajista. Listalle mahtuu laaja kirjo kappaleita viimeisen 20 vuoden ajalta, joista osa on noussut lähes kulttimaineeseen. Niistä Ville ”Darude” Virtasen ja Jaakko ”JS16” Salovaaran Sandstorm-hitti pitää paikkaansa ykkösenä, mutta listalta löytyvät myös muun muassa Raptorin hersyvä ”Oi Beibi”, Movetronin ysäridancea edustava ”Romeo ja Julia”, sekä Bomfunk MC’s:n ”Freestyler”. Uudempaa polvea edustavat klubeilla ihmisiä tanssittavat DJ Orkidea ja Alex Kunnari. Uutena tulokkaana Ylen listalla loistaa Alma, josta lisää seuraavaksi. Suomalainen musiikki ei todellakaan ole enää pelkkää heviä ja iskelmää, vaan elektronisella musiikilla on vahva jalansija täällä pimeässä Pohjolassakin.

Alma vie suomalaista elektropoppia maailmalle

Alma on parikymppinen, kuopiolainen laulaja ja lauluntekijä. Hän on nuoresta iästään huolimatta päässyt siihen, mistä moni suomalainen artisti haaveilee. Alma on nimittäin hyvää vauhtia valloittamassa maailmaa! Suomalaiset ovat tästä tietysti innoissaan, sillä Daruden jälkeen suomalainen elektroninen musiikki on valitettavasti elänyt hiljaiseloa. Alman lupaava ura lähti käyntiin Idols-kilpailusta vuonna 2013. Vuonna 2016 hänet kiinnitettiin Universal Music -levy-yhtiön talliin ja Alman ensimmäinen oma single ”Karma” julkaistiin. Alman tyyli on hyvin omantakeinen, niin musiikillisesti kuin tyylillisestikin. Alman tunnusmerkiksi ovat nousseet kirkkaan neonkeltaiset hiukset. Alma tuskin on henkilö, joka suostuisi laittamaan jalkaansa clarks korkkareita, vaan artisti viihtyy ennemmin lenkkareissa. Alman ensimmäinen albumi onkin nimetty sopivasti ”Dye My Hair” eli ”värjää minun tukkani”. Se julkaistiin lokakuussa 2016 ja on saanut kannustavan vastaanoton useissa maissa. Alma saattaa hyvinkin olla seuraava huippuartisti, joka vie Suomen takaisin elektronisen musiikin maailmankartalle.