IRC-Galleria

Jos rakastat jotakin todella todella paljon, niin millään millään kriteereillä ei ole enää väliä! Ne katoaa, vain rakkaus kestää ja pysyy. Jos tunnen alamittaiseksi itseni luonnollisten, maallisten kriteerien tähden, se on epäuskoa. Ja rakkaudessa ei ole epäuskoa ja pelkoa. Tosi rakkaus kohdistuu ytimeen, ei epäolennaisiin seikkoihin. Tosi rakkaus on kuin aurinko, joka valaisee verhojen läpi. Tosi rakkaus on kuin tuli, joka polttaa epäolennaisuuden oksat edestä. Vain rakkaus kestää, se ei petä. Kaikki luonnollinen saavutus elämässämme, se katoaa. Sen varaan ei voi rakentaa mitään kestävää ja pysyvää. Se on vain sivutuotetta.

Jos joku henkilö on sinun silmissäsi niin maallisesti ja pääomallisesti yli tai alimittainen itseesi nähden, et ole samalla tasolla, et ole ihminen hänelle, lähimmäinen hänelle. Ne luonnolliset asiat on erottavia asioita. Mutta mitään ei perusteta luonnollisen älykkyyden, varakkuuden, köyhyyden, koulutuksen, osaamisen, historian, taustan tms... katoavan ja itse saavutetun luonnollisen parametrin varaan. Vaan rakkauden, joka menee syvimpään. Ihmisen persoonallisuus on ihmisen pääomaa. Ei taito, ei ylpeys, ei riippuvuus, taipumus. Vaan ihminen, sinä ja minä itse.

Mitä ihminen etsii ja kaipaa, mistä ihminen todella on kiinnostunut sitten toisessa ihmisessä? Jos rakastat, kaikki muu menettää voimansa, rakkauden edessä, sillä se on suurin ja vahvin. Rakkaus on kiinnostunut syvimmästä, se ei ole kiinnostunut epäolenaisista asioista. Vaan ihmisestä itsestään - ihmisenä. Rakkaus välittää, arvostaa ja vaan rakastaa aidosti. Rakkaus ei luovuta, vaan sitoutuu. Kaikki muu kalpenee rakkauden rinnalla.

Mikään muu ei voi sytyttää, kuin rakkauden tuli. Mikään muu ei kosketa ja liikuta sydämiä, kuin rakkaus. Vaikka kaikki omaisuutesi ja kaikki tietosi omaksut ja niillä asioit, mutta sinulla ei ole rakkautta, ei se mitään vaikuta ja hyödytä. Vain rakkaus. Joka ei katso pintaan, joka ei luota pintaan, joka ei etsi pintaa, joka ei turvaudu pintaan. Vaan poraa ankkurinsa syvälle, se on rakkautta se. Se ankkuri on toivon ankkuri, ja se kestää ja uskoo kaiken.

Se on uskossa, rakkaudessa ja toivossa kärsivällinen. Se pysyy, ja se ei unohda. Sen voima on rakkaus, sillä Jumala on rakkaus. Kuten Hän rakastaa, eikä Hän oman Poikansa tähden pidä tekemisiämme, olemisiamme ja suorituksiamme rakkauden hintana ja ehtona. Vaan Hän rakastaa meissä olevaa sielua. Sitä mikä on aitoa, todellista ja missä on elämä. Hän ei luovuta, Hän pitää kiinni, vaikka vastustelesimme - koska me emme ole valmiita. Niin kauan kuin emme ole valmiita, Hän pitää kiinni. Ja koska emme voi tulla valmiiksi, Hän varmasti pitää kiinni rakastamalla meitä loppuun asti.

Mutta rakkaus synnyttää tekoja, rakkaus aikaan saa toimintaa, se on tuli, joka levittää ja leviää. Se ei jää paikalle jähmetyksiin ja sammuksiin, vaan se spontaanisesti ja epäitsekkäästi saa aikaai asioita ja tekoja. Se on päättäväinen ja periksi antamaton. Se ei katso luonnollisiin asioihin, vaan katsoo uskosta sitä (luottaa siihen), mitä toivotaan. Rakkaus ei toimi ja toteudu ilman uskoa ja toivoa. Rakkaus on kolminainen. Rakkaus on organisoija ja varustaja, toivo on suuntaavaa energiaa ja usko on vakaa perusta, jolla pysytään siinä suunnassa.

Kun kohtaat rakkauden, myyt itsesi hänelle sellaisena kuin olet. Ja tämä rakkauden lähde, joka on kuin tuli, se sulattaa sinut, se muovailee sinusta uudenlaisen ihmisen. Kun sinä sinä löydät aarteen, myyt kaiken (annat pois) halvan sen tähden. Sinä menetät kiinnostuksesi pitää aurasta kiinni, ja tartut vaan tähän rakkauteen. Rakkaus ei siis tee valintaa luonnollisten asioiden tähden, vaan sen vuoksi mitä olet. Ja kun otat vastaan rakkauden, hyväksyt rakkauden ehdot. Ja kun olet hyväksynyt ne, annat luvan rakkauden polttaa kaiken epäolennaisen pois ja muuttaa sinut uudenlaiseksi.

Rakkaus ei yritä muuttaa sinun persoonaasi, ihmisyyttäsi, vaan se odottaa, ja sinä ja minä, antaudumme sen muovailtavaksi antautumalla rakkaudelle ja rakkaudesta. Jumalan rakkaus on ahne tuli ja se vaatii koko ihmisen elämän ja olemisen itselleen. Mutta Hän ei pakota. Mutta se rakkaus on olemukseltaan magneettinen, se on hyvä ja sitä ei voi vastustaa. Sille voi ainoastaan antautua, sitä ei tarvitse ansaita, sitä ei tarvitse avittaa. Kun antaudumme rakkaudelle, me muutumme ja sulaudumme toisiimme.

Vaikka rakastamme syvästi jotakin, se ei tarkoita että hyväksymme kaiken toisen elämässä. Aivan samoin on Jumalan näkökulma, vaikka Hän rakastaa, sielua ja ihmishenkeä, Hän ei hyväksy syntiä ja tottelemattomuutta. Mutta tämä rakkaus on liikkeelle paneva voima. Joka saa aikaan fuusioita, muutoksia. Jos mitään ei tapahdu, niin ei ole tapahtunut siten, että olisi alettu omaksumaan, vastaanottamaan, syömään ja juomaan rakkautta. Rakkaus aina tekee ja aikaansaa muutoksia.

Mutta Jumala ensin rakastaa, Hän ensin pelastaa, Hän ensin kohtaa ja muuttaa. Sitten vasta, Hänen vuorovaikutuksensa yhteys, saa aikaan luopumista synnistä ja Jumalan Sanalle tottelemista. Kukaan joka on pakosta alistettu, ei voi sydämestään olla kuuliainen ja rakastaa. Kukaan ei voi välittää ihmisestä niin paljon kuin Messias Jeesus. Hän on siksikin meidän esikuvamme täydellisestä rakkaudesta. Hän ei hyväksy syntiä ja tottelemattomuutta. Mutta ensin Hän antaa voiman, rakkauden voiman, joka aikaansaa muutoksen.

Ellei ihminen muutu ja ala toteuttamaan Jumalan rakkauden tekoja, niin ihminen ei ole vastaanottanut Hänen rakkauttansa. Jos aviopuolisot eivät rakasta ja kunnioita toisiaan, he eivät ole omaksuneet rakkautta Jumalalta. Sillä vain ainoastaan Jumalan rakkaus aikaan saa tälläistä sydämellistä rakkautta. Ensin on aina Jumala, siten on vasta me itse. Hän on Luoja ja Lähde. On tärkeää ammentaa Häneltä näitä ominaisuuksia, ja tätä aitoa rakkautta. Tulee olla kuin aloe, joka taivuttaa pysyvästi mehipintansa ylöspäin, ja ottaa sateen huokoisiinsa alttiisti.

Jos vaadimme rakkauden reunaehtoina edellytettäviä ja suoritettavia tekoja ja kriteerejä, ennenkuin annamme itsellemme luvan rakastaa ja ennenkuin olemme rakkauden / rakastamisen arvoisia, olemmeko silloin Messiaan rakkaudessa. Mikä on se luonto joka aikaansaa ehtoja. Mutta kuitenkin rakkaus on se voima, vallankumouksellinen voima joka muuttaa itsekunkin. Ei muuta meitä edellytyksien tähden, vaan rakkauden tähden.

Uskon että Jumalalla on ohjat käsissä, silloin kun olemme Hänessä kiinnittyneitä ja Hänen rakkaudessaan levossa. Uskon että silloin kaikki tuntemuksemme, uskomme ja toivomme ovat Hänen alaisiaan. Isä tietää tarkoin mikä on meille sopivaa ja miellyttävää. Ja Hän antaa rakkauden, kun antaudumme Hänelle. Me itse emme voi muunkaan varaan luottaa. Me itse emme voi aikaansaada fuusioita, kuin tässä rakkaudessa, joka tulee sydämiin ylhäältä.

Jumalan rakkaus siis tarvitsee uskon ja toivon, toteutuakseen ja toimiakseen. Mutta entä tunteet? Mikä on niiden sija? Kuitenkin tunnemme tunteita, intohimoa ja epävarmuutta. Mutta tunteet ovat ilmeisesti harhakuva täydellisestä rakkaudesta. Ne eivät ole rakkaus. Ne saattavat olla aktiiviset rakkaudesta tai itsekkyydestä käsin. Ne ovat sille alaiset mikä on meitä ohjaava voima kulloinkin. Tunteita tarvitaan, ne muistuttavat itseämme vajavaisuudesta ja siitä että tarvitsemme enemmän kuin mitä olemme, koemme tai omistamme ihmisyydessämme.