IRC-Galleria

Sapatin vuorokausirytmiTiistai 04.04.2006 20:23

Lauantai on sapatti auringonlaskuun asti. Jeesus ristiinnaulittiin ennen sapatin alku, eli edeltävänä päivänä, ja sapatti alkoi aina parjantaina auringonlaskusta ja päättyi launtaina auringonlaskuun. Toki Israelissa on aina laskut ja nousut samaan aikaan, koska se sijaitsee suurinpiirtein keskellä päiväntasaajaa, täällä on joskus valoisa aika huiman pitkä ja toisin päin pimeäkin. Israelissa se on aina 12 -12 tuntia. Eli pitäisi olla niin että suomessakin sitä pidetään samassa rytmissä, eikä auringonmukaan. Se on fuskus kesällä, jos yö yhdestä aamu kolmeen pitäisi sapatti, eli minimisti kolme tuntia, tai jos hieman venyyttää, niin kuitenkin noin kuusi -8 tuntia tulee pimeää aikaa. Kuulostaa jo taikauskolta melkein. Sapatin pitää aina olla kellon mukaan samassa rytmissään, vuoden ajasta riippumatta. Pitäisi joskus ottaa selvää enempi asioista, jos viitsii. Vaikka ne ei hirmu olennaisia olekaan. Mutta kohta tulee pääsisäinen, sapatti on pitkäperjantain jälkeen heti vuorossa. Monet pitää sitä tavallisena päivänä, mutta varsinkin pääsiäisen yhteydessä sillä on puhutteleva merkitys.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.