IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Hillankukkamarjan blogiSunnuntai 08.07.2012 14:19



Viimeisimmät blogikirjoitukseni näet tuosta vasemmalla olevasta sivupalkista, jossa viimeisin näkyy ensin. Tämä sivu on aloitus-sivuni.
Aloitan tämän 15 blogini nimellä Hillankukkamarjablogi ja se olkoon erotuksena noista muista kurukukkablogeistani. Tähän kirjoittelen varmaan päiväkirjaluonteista blogia ainakin näin alkuun.
Kasvihuoneelta olen saanut maistella jo muutamia herkkuja, kuten tomaattia ja mansikoita. Avomaalla penkeissä mansikat ovat vasta kukalla. Kasvihuoneessa salaatinlehdet ovat kookkaita ja paprikat raakilevaiheessa. Ruohosipulit, mangoldit ja lehtisellerit kylmälavassa ovat jo syöntikelpoisia.
Kesä oli kovasti myöhässä pitkän, kylmän ja sateisen jakson jälkeen, mutta nyt on saanut nauttia jo muutaman hellepäivänkin.
Kasvihuoneen saimme valmiiksi viime syksynä. Tosin pitää siihen vielä tehdä lisäyksiä tämän kesän aikana. Täällä pohjoisessa, jääkarhunpennun valtakunnassa kaikki kasvillisuus kasvaa hitaammin, kuin etelämpänä Suomea. Yöt täällä ovat valoisia ja silloin kasvillisuus jatkaa kasvuaan.
Perennapenkissäni kasvaa jaloritarinkannusta, keltaista kevätvuohenjuurta, oranssia ruskoliljaa, vaalean violettia pallomaista ukkolaukkaa sekä keväällä kukkivia kevättähtiä, idänsinililjoja, valkeita narsisseja, sinistä helmililjaa, joka juuri lopetti kukintansa sekä punaista helmilaukkaa, jossa on nyt nuppuja kohta avautumassa. Yksivuotisina kesäkukkina minulla on perennapenkissä sinistä, keltaista ja valkoista isokukkaista orvokkia, isoja samettiruusuja, reunalla hilppaa. sinisievikkiä ja täpläsievikkiä sekä erilaisia kehäkukkia. Toiseksi alimmaisessa kuvassa on peruna- ja mansikkamaa alkuvaiheessa ja ylimmässä kuvassa näkyy viime vuoden edistystä, eli aitaus ja laitoin sahanmuhia mansikkapenkkien väleihin sekä rakensimme tuon kasvihuoneen. Alimmaisessa kukkakuvassa on perennapenkkini vuosimallia 2007.
Mansikkamaan kunnostus v. 2011
Kasvihuoneen rakentaminen v. 2011
Pihlaja kukassa kotimme takapihalla
Mansikka- ja perunamaani
Perennapenkkini v. 2007

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.