IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Jos kävely on sinulle parhaalta tuntuva liikuntalaji, 100 askelta minuutissa takaa tehokkaan tahdin treenille, kertoo tuore tutkimus.

Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Liikuntaa suositellaan kaikille, eikä sen aloittaminen ole koskaan liian myöhäistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kävelyä harrastaville aikuisille liikuntasuoritus on tarpeeksi tehokasta, jos saavuttaa vähintään sadan askeleen vauhdin minuutissa.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan liikunnan terveydellisistä hyödyistä saa enemmän, jos ohjeen mukaista tehokasta liikuntaa harrastaa vähintään puoli tuntia viidesti viikossa. Tutkijat painottavat, että liikunnan voi aloittaa jakamalla tehokävelyn 10 minuutin jaksoihin päivän aikana ja nostaa vähitellen treeniä niin, että saavuttaa puolen tunnin aikana vähintään 3000 askellusta.

Tutkimuksessa analysoitiin 97 terveen miehen ja naisen liikunnan tehoa. Testiryhmän keski-ikä oli 32 vuotta. Miehet saavuttivat tehokkaan sykkeen 92-102 askeleen vauhdilla, naisille tehokas tahti oli keskimäärin 91-115 askellusta minuutissa.

- Tutkimustulosten mukaan keskimäärin 100 askelta minuutissa on riittävä suoritus kunnon ylläpitämiseksi kohtuullisesti liikuntaa harrastaville, tutkija Simon J. Marshall kertoi Reutersille.

Askelmittari kävelylenkillä takaa suorituksen onnistuneen seurannan.

Aiemmin tässä kuussa julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa merkittävään painonpudotuksen edellytyksenä on 250 minuuttia liikuntaa viikossa, eli viidesti viikossa noin 50 minuuttia päivittäin.
Proteiinia on nautittava ennen ja jälkeen voimaharjoituksen.

Voimaharjoittelu ja proteiinilisä näyttävät tuoreen väitöstutkimuksen valossa kasvattavan lihasmassaa. Liikuntatieteiden maisterin Juha Hulmin liikuntafysiologian väitöskirja tarkastetaan ensi viikolla Jyväskylän yliopistossa.

Hulmin väitöstutkimuksen mukaan heraproteiinilisän nauttiminen ennen ja jälkeen jokaisen kaksi kertaa viikossa suoritetun voimaharjoituksen tehosti lihasten koon kasvua. Tutkimuksessa käytettiin 15 grammaa proteiinilisää ennen ja jälkeen harjoituksen 21 viikon ajan. Verrokkiryhmä nautti plasebojuomaa.

Hulmin mukaan yhtenä selityksenä tulokselle oli lihaksen omien kantasolujen kaltaisten solujen jakautumiskapasiteetin lisääntyminen. Voimaharjoitus vähensi lihasten kasvun estäjien ilmentymistä.

Mukana nuoria ja vanhoja

Väitöstutkimus rohkaisee voimaharjoittelua harrastavia nauttimaan proteiinipitoista ravintoa ennen voimaharjoitusta ja välittömästi sen jälkeen.

- Ei saa kuitenkaan unohtaa terveellistä, muun muassa runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja sisältävää ravintoa riittävän suojaravintoaineiden saannin ja muiden terveysvaikutusten varmistamiseksi, Hulmi muistuttaa.

Tutkimuksessa selvitettiin voimaharjoittelun ja proteiiniravinnon vaikutuksia 25-vuotiailla ja 60-vuotiailla terveillä miehillä. Proteiinilisänä oli korkealaatuisena pidetty maidon hera.

Perhe voi rasittaa naisen sydäntäKeskiviikko 28.01.2009 11:21

Japanilaistutkimuksen mukaan puolison, lasten ja isovanhempien kanssa elävillä naisilla on suurempi riski sairastua sydänsairauksiin kuin kahdestaan kumppanin kanssa asuvilla naisilla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Poliklinikka.fi -sivusto.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaaneet, että perheelliset ja parisuhteessa elävät naiset elävät terveempinä kuin yksinasuvat. Tuoreen tutkimuksen mukaan suku voi silti olla naiselle myös terveysriski.

Tutkimuksessa seurattiin 91 000 japanilaista 40-69-vuotiasta naista ja miestä 10-14 vuoden ajan. Naiset, jotka asuivat kumppaninsa ja lastensa kanssa ja hoitivat myös isovanhempia, olivat muita suuremmassa vaarassa sairastua sydäntateihin. Moni japanilaisnainen hoitaa lapsensa ja samassa taloudessa asuvat isovanhemmat palkkatyön lisäksi. Silti myös lapsettomat naiset, jotka hoitivat isovanhempia palkkatyön ohella, kuuluivat riskiryhmään.

Vähäsimmät sydänsairausriskit havaittiin yksinasuvilla, kahdestaan kumppaninsa kanssa elävillä naisilla sekä suurperheiden äideillä. Suurperheiden äidit, jotka eivät hoitaneet isovanhempia kotonaan, tupakoivat muita vähemmän ja käyttivät vähemmän myös alkoholia. Kolmesta sukupolvesta huolehtiminen päivätyön lisäksi näytti tutkimuksessa aiheuttavan naisille liiallista stressiä ja kumoavan muut terveellisten elämäntapojen vaikutukset.
Valtaosa Suomen nuorista kokee elämänsä kiireiseksi.

Taloudellisen Tiedotustoimiston teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä nuoresta naisesta ja kaksi kolmesta nuoresta miehestä pitää elämäänsä kiireisenä ja stressaavana.

Nuoret tuntuvat myös pelkäävän työelämää. Nuorista miehistä vajaa kolmannes ja nuorista naisista vajaa puolet oli sitä mieltä, että työelämä on "pelottava paikka".

Tästä huolimatta valtaosa nuorista näkee sekä oman tulevaisuutensa että Suomen tulevaisuuden valoisana.

Tutkimuksen teki 15/30 Research. Siihen osallistui verkkokyselyssä helmikuun alkupuolella runsaat tuhat 15-21-vuotiasta mannersuomalaista.

The Lonely Island - Jizz in my pantsMaanantai 26.01.2009 20:24

Lock eyes from across the room
down my drink while the rhythms boom
take your hand and skip the names
no need here for the silly games
make our way through the smoke and crowd
the club is the sky and IÂ’m on your cloud
move in close as the lasers fly
our bodies touch and the angels cry
leave this place go back to yours
our lips first touch outside your doors
a whole night what weÂ’ve got in store
whisper in my ear that you want some more
and I

J*** IN MY PANTS

This really never happens you can take my word
I wonÂ’t apologize, thatÂ’s just absurd
Mainly your fault from the way that you dance
and now I

J*** IN MY PANTS

donÂ’t tell your friends or IÂ’ll say youÂ’re a slut
plus its your fault, you were rubbing my butt
IÂ’m very sensitive, some would say thatÂ’s a plus

Now IÂ’ll go home and change

(JORMA) I need a few things from the grocery
do things alone now mostly
left me heart broken not lookinÂ’ for love
surprised in my eyes when I looked above
the check out counter and I saw a face
My heart stood still so did time and space
Never felt that I could feel real again
But the look in her eyes said I need a friend
She turned to me thatÂ’s when she said it
Looked me dead in the face, asked “Cash or Credit?”
And I

J***ED IN MY PANTS

ItÂ’s perfectly normal, nothing wrong with me
But weÂ’re going to need a clean up on aisle 3
And now IÂ’m posed in an awkward stance because I

J***ED IN MY PANTS

To be fair you were flirting a lot
plus the way you bag cans got me bothered and hot
please stop acting like youÂ’re not impressed
One more thing, IÂ’m gonna pay by check

Last week - I saw a film
As I recall it was a horror film
Walked outside into the rain
Checked my phone and saw you rang and I

J***ED IN MY PANTS

(JORMA)Speeding down the street when the red lights flash
need to get away need to make a dash
A song comes on that reminds me of you and I

J*** IN MY PANTS

(ANDY) The next day my alarm goes off and I

J*** IN MY PANTS

Open my window and a breeze rolls in and I

J*** IN MY PANTS

When Bruce Willis was dead at the end of sixth sense I

J***ED IN MY PANTS

I just ate a grape and I

J***EDÂ…INÂ…MY PANTS

J***EDÂ…INÂ…MY PANTS

Ok seriously you guys can weÂ…okÂ…

I J*** RIGHT IN MY PANTS EVERY TIME YOUÂ’RE NEXT TO ME
AND WHEN WEÂ’RE HOLDING HANDS ITS LIKE HAVING SEX TO ME
YOU SAY IM PREMATURE I JUST CALL IT ECSTASY
I WEAR A RUBBER AT ALL TIMES ITS A NECESSITY

Cuz I

J***Â…INÂ…MY PANTS

(I j*** in my pants, I j*** in my pants, yes I j*** in my pants, yes I j*** in my pants)
yes I J***Â…INÂ…MY PANTS
(I j*** in my pants (AKIVA!), I j*** in my pants)
Tutkijat kertovat löytäneensä myös miehiltä biologisen kellon, joka alkaa tikittää, kun ikää on kertynyt lähelle neljääkymmentä vuotta. Asiasta uutisoi BBC News.

Ranskalaisen tutkimuksen mukaan onnistuneen raskauden mahdollisuudet putoavat rajusti sen jälkeen, kun mies on yli 35-vuoden ikäinen. Yli neljäkymppisillä onnistumisen mahdollisuudet ovat merkittävästi heikentyneet.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että niin luonnollinen kuin myöskin avustettu hedelmöitys on vaikeampaa, jos mies on yli 40-vuotias. Tutkijat kertovat hedelmöittämisen vaikeuden johtuvan todennäköisesti sperman DNA:n vaurioista.

Tutkimukseen osallistui yli 12200 hedelmöityshoidossa olevaa pariskuntaa. Tutkimuksessa tutkittiin miesten siemennesteen määrää, siittiöiden liikkuvuutta, sekä niiden kokoa ja muotoa.

Naisten iällä oli odotetusti vaikutusta raskauteen, sillä yli 35-vuotiailla naisilla oli huonompi todennäköisyys tulla raskaaksi sekä huomattavasti korkeampi riski saada keskenmeno . Tutkijat huomasivat myös, että jos isä oli lähemmäs 40-vuotias, keskenmenot olivat yleisempiä. Ja jos mies oli yli 40-vuotias mahdollisuudet onnistuneeseen raskauteen olivat vieläkin pienenpiä. Kyseisillä pariskunnilla kolmannes raskauksista keskeytyi ja vain 10 prosenttia hoidoista päätyi raskauteen.

Tutkimuksessa on tärkeitä johtopäätöksiä pareille, jotka haluavat perustaa perheen, tutkimuksen esittelijä lääkäri Stephanie Belloc kuvailee.

Hän sanoo myös, että vastaavanlaisille pariskunnille tulisi tarjota IVF-hoitoa , eli koeputkihedelmöityshoitoa, jossa munasolu hedelmöitetään laboratoriossa laittamalla munasolun viereen siittiöitä, tai jos munasolun ulompi kalvo näyttää torjuvan vaurioituneita siittiöitä, tulisi tarjota ICSI-hoitoa , jossa yksittäinen siittiö viedään suoraan munasoluun.

Nämä metodit voisivat auttaa pariskuntia, joissa mies on vanhempi, tulemaan raskaaksi nopeammin ja vähentämään keskenmenon vaaraa, vaikkakaan lopputulos ei olekaan takuuvarma, Belloc kertoo.

Miesten 6 yleisintä sukupuolitautiaLauantai 24.01.2009 13:34

Kaikki tietävät, että ainoa idioottivarma keino välttyä sukupuolitaudeilta on pidättäytyä kokonaan seksistä. Toiseksi paras keino on asettua aloilleen ja elää onnellisesti ja uskollisesti tartuntavapaan puolison kanssa.

Tämä olisi tietysti ideaalitilanne, mutta kovin moni ihmisistä on seksuaalisesti kohtalaisen aktiivisia, ja useamman kuin yhden partnerin kanssa.

Kondomin käyttöä ei voi ikinä mainostaa tai suositella liikaa. Aiemmin todisteita kondomin toimivuudesta ei ole oikeastaan ollut. Washingtonin yliopiston tutkimuksesta käy ilmi, että naisilla, joiden seksipartnerit käyttivät yhdenmukaisesti kondomia, oli puolta pienempi riski saada syylävirus, HIV/AIDS-riski putosi huomattavat 90 prosenttia ja todisteita kondomien toimivuudesta löytyi myös muita sukupuolitauteja, kuten tippuria ja klamydiaa vastaan.

Kondomi ei suojaa sukupuolitaudeilta 100-prosenttisesti, mutta ne todenteolla alentavat riskiä saada sellainen.

Viimeisimmän tiedon mukaan seuraavat kuusi ovat yleisimpiä tai huolestuttavimpia sukupuolitauteja.

HIV/AIDS

Selvästi pelätyimmän sukupuolitaudin tartuntatapauksien maailmanlaajuiset määrät ovat pudonneet hitaasti mutta varmasti. Tartuntatapauksia on silti asiantuntijoiden mukaan liikaa, sillä HIV:n leviäminen on enimmäkseen estettävissä.

On arvioitu, että miehillä 44 prosenttia uusista tapauksista tulee miesten välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä ja 34 prosenttia heteroseksuaalisista suhteista. Noin 17 prosenttia uusista tapauksista tulee puolestaan huumeruiskujen kautta.

HIV/AIDS:n varhaisimmat oireet voivat olla flunssan kaltaiset oireet, selittämättön ihottuma, kurkkukipu ja epätavallinen väsymys. Moni ei edes tiedä kantavansa HIV/AIDS:ia sillä se voi olla myös alkuvaiheessa täysin oireeton.

HIV/AIDS aiheuttaa lopulta pitkäaikaisen, vuosia kestävän infektion, joka loppuvaiheessaan johtaa elimistön puolustusmekanismien heikkenemiseen ja murtumiseen sekä sen seurauksena kuolemaan johtaviin vaikeisiin infektioihin ja syöpiin. Hoidolla viruksen etenemistä voidaan hillitä ja sitä sairastavat voivatkin elää aktiivista elämää, mutta täysin parantavaa lääkettä siihen ei ole löydetty.

Tippuri

Tippuri on sukupuolitauti, joka on vähentynyt viime aikoina, mutta pysyttelee edelleen yleisimpien sukupuolitautien listoilla. Viime vuonna tippuritapauksia oli hieman alle 200.

Miehillä tippurin oireet ovat tihentyvä virtsaamisen tarve, polttava tunne virtsatessa sekä harmaa/kellertävä vuoto virtsaputkesta. Hoitamattomana tippuri voi johtaa lisäkiveksen tulehdukseen, mikä on varsin kivulias sairaus ja sen seurauksena voi olla hedelmättömyyttä. Tippuria voidaan hoitaa varsin hyvin antibiooteilla.

Klamydia

Klamydia on hyvin yleinen sukupuolitauti. Viime vuosina tapauksia on tullut esille lähes 14 000 eikä klamydiatartuntojen määrä ole tippurin tavoin laskussa.

Vaikka klamydia on miehillä usein oireeton, voi se aiheuttaa kiveksissä, eturauhasessa tai virtsaputkessa tulehduksen. Naisilla klamydia voi johtaa hedelmättömyyteen. Oireettomuuden takia monet kantavat klamydiaa tietämättöminä, joten suojaamatonta seksiä harrastavien tulisikin käydä säännöllisesti tarkastuksissa.

Klamydia voidaan hoitaa antibiooteilla. Suomessa klamydiaan kirjoitettu lääkehoito on potilaalle ilmainen.

Sukuelinherpes

Myös sukuelinherpes on yleinen sukupuolitauti Suomessa. Yli miljoona suomalaista sairastaa tietäen tai tietämättään sukuelinherpestä eli genitaaliherpestä. Genitaaliherpesvirusta voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti, vaikka tuntohermosolmukkeista virusta ei nykylääkkeillä voida poistaa.

Visvasyylä

Visvasyylä on erittäin yleinen sairaus, jota tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa sairastanut. Visvasyylän tiedetään aiheuttavan naisilla kohdunkaulansyöpää ja tästä syystä asiantuntijat ovat huolissaan viruksen leviämisestä. Visvasyylän tiedetään myös lisäävän riskiä saada syöpä penikseen, anukseen ja peräsuoleen.

Myös visvasyylä voi olla varsin oireeton, joten monet kantavat sitä tietämättään. Onneksi jopa lähes 90 prosenttia viruksen kantajista paranee kahden vuoden kuluessa, hoiti syyliä tai ei. Tämä johtuu siitä, että elimistön oma immuunipuolustus onnistuu häätämään viruksen. Tosin visvasyylällä on taipumusta uusiutua.

Kuppa

Kuppa eli syfilis on Suomessakin matkailun myötä yleistynyt sairaus, joka ennen antibioottien keksimistä saattoi johtaa kuolemaan. Kuppa on yleistulehdus, joka etenee vaiheittain.

Ensimmäisessä vaiheessa eli primaarikupassa muutaman viikon kuluttua tartunnasta sukuelinten alueelle ilmestyy yksi tai useampi kivuton kova haavauma, joka paranee ajan myötä. Puolentoista - kahden kuukauden kuluttua tartunnasta alkaa niin sanottu sekundaarikuppa, jolloin bakteeri leviää koko elimistöön. Tällöin yleisoireita ovat lämpö, huonovointisuus ja pahoinvointi. Iho-oireina voi olla pieniläiskäinen ihottuma tai muutaman millin kokoiset kovat näpyt, joita esiintyy erityisesti kämmenten ja jalkapohjien alueilla.

Sekundaarivaihetta seuraa noin vuosi tartunnan jälkeen niin sanottu latenttikuppa, jonka aikana esiintyy läiskäistä ihottumaa ja edellä mainittuja kovia näppyjä. Kahden vuoden kuluessa oireet katoavat ja taudin tarttuvuus pienenee. Arvioiden mukaan 30-50%:lla hoitamattomista potilaista tauti etenee taudin viimeiseen vaiheeseen eli 4-40 vuoden kuluttua tartunnasta seuraavaan tertiäärikuppaan. Tällöin tavallisimpia oireita ovat ihon haavat sekä keskushermosto- ja verisuonioireet.

Kuppaa hoidetaan tehokkaasti penisilliinillä ja hoito kestää tavallisesti noin pari viikkoa, jonka aikana penisilliiniä pistetään lihakseen päivittäin.

Kupan seuraukset voivat hoitamattomana olla niin vakavat, että pienikin epäilys tulee tutkia hyvin tarkasti. Joskus kuppa ei aiheuta ollenkaan oireilua, mikä tietenkin vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Kupan yleistyminen on siinä mielessä huolestuttavaa, että hoitamattomana kuppa voi vahingoittaa aivoja, sydän- ja verisuonia sekä monia elimiä.

4 salaisuutta uskomattomaan seksiinPerjantai 23.01.2009 15:31

Mikä saa hymyn miehen ja naisen huulille? Sehän on hyvä seksi, tietenkin.

Seksiterapeutit Georgia Foster ja Beverley Anne Foster paljastavat kirjassaan The 4 Secrets Of Amazing Sex neljä salaisuutta, joilla seksielämä saadaan kukoistamaan.

”Me keskitymme yhtä paljon mieleen kuin kehoonkin. Tämä ei ole kirja seksiasennoista. Jokainen voi harrastaa seksiä, mutta jos halua uskomatonta seksiä, täytyy mielen olla mukana tekemisessä”, Georgia Foster kertoo.

Tässä salaisuudet, joista Fosterit kirjassaan kertovat.

Viettelys

Ensimmäinen salaisuus käsittelee sitä, miten ylläpitää huumaavaa intohimoa puolison kanssa. Ihmisten tulisi antaa haluillensa valta ajatuksissaan. On oman itsensä vastuulla ymmärtää, mikä kiihottaa. Täytyy siis itse panna merkille omat halut ja himot. Ei voi vain odottaa, että partneri laukaisee seksihalut. Halujen täytyy lähteä itsestä.

Aistit

Toinen salaisuus käsittelee aisteja. Yhdistäkää energianne ja muistakaa samalla haistella, kosketella, kuunnella ja maistaa. Ilman kaikkien aistien mukanaoloa seksistä voi tulla tylsää.

Antautuminen

Kolmas salaisuus on antautuminen toiselle. Tunnetko olosi turvalliseksi, jotta voit antautua puolisollesi? Ovatko mielesi ja aistisi valmiina vastaanottamaan, mitä tuleman pitää? Sinun täytyy tuntea siltä, että haluat olla siinä tilanteessa ja myös mielesi on tilanteessa valmiina yhdistymään toisen ihmisen kanssa.

Pohdiskelu

Neljännen salaisuuden kohdalla on aika katsoa taaksepäin. Pohdiskelun tarkoituksena on miettiä kokemuksia ja tuntemuksia, joita haluat kokea uudelleen.

Neljä askelta uuteen sinuun sängyssä

1. Uusien asioiden ja asentojen kokeileminen voi olla pelottavaa ja outoa. Sopikaa puolisonne kanssa jokin ei-sanallinen ele tai merkki, joka tarkoittaa aikalisää. Tämä lisää itseluottamusta ja luottamusta myös välillänne.

2. Istukaa hetkeksi alas ja luetelkaa vaikka ihan paperille asioita, jotka aivan alun perin saivat polvet pettämään allasi. On helppoa unohtaa, mikä toisessa viehätti alun alkaen.

3. Muista hengittää. Kun ihminen on innostunut, hän hengittää pinnallisesti. Hyvä rentoutumistekniikka on vetää syvään henkeä, pidellä sitä hetken aikaa ja uloshengittää.

4. Tee yksi pieni muutos joka kerralla, kun harrastatte seksiä. Se pitää seksin ”tuoreena” ettekä vain tee totuttua liikesarjaa läpi.
Muistuvatko mieleesi ajat, jolloin äidit varoittelivat masturbaation kauheudesta pieniä poikiaan? Näyttää siltä, että äiti oli väärässä.

Australialaiset tutkijat sanovat masturboinnin oikeastaan olevan hyväksi miehille. Tutkimuksen, johon osallistui 2250 20-50-vuotiasta miestä, mukaan säännöllisellä masturboinnilla voi pudottaa eturauhassyövän riskiä. Tutkijat huomasivat, että pienimmät eturauhassyövän esiintymistiheydet olivat eniten masturboivilla miehillä. Itse asiassa miehillä, jotka harrastivat itsetyydytystä viisi kertaa tai useammin viikossa, oli kolmanneksen pienempi todennäköisyys sairastua eturauhassyöpään.

Tutkimukseen osallistuneista miehistä 1000:lla oli todettu eturauhassyöpä ja 1250:llä ei ollut.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yliaktiivinen seksielämä nostaa riskiä saada sukupuolitauti, mikä puolestaan voi nostaa riskiä saada syöpä. Australialaisten tutkijoiden mukaan masturboinnilla ei vastaavanlaisia negatiivisia puolia ole ja itsetyydytys vielä auttaa pääsemään eroon karsinogeeneista paremmin kuin yhdynnän aikana.

Tutkijat perustavat teoriansa eläinkokeista saatuihin tietoihin, joissa karsinogeenin havaittiin varastoituvan siemennesteeseen eturauhasessa. Siemenneste sisältää monien muiden ainesosien lisäksi muun muassa kalsiumia ja sitruunahappoa, jotka voivat suurina määrinä luoda hyvän ympäristön syövälle.

Tutkijoiden teorian mukaan säännöllisellä masturboinnilla voikin ikään kuin ”huuhdella” karsinogeenit rauhasesta, jolloin miehellä ei niin suurella todennäköisyydellä synny eturauhassyöpää. Ilman säännöllistä ejakulointia karsinogeenit pääsevät kerääntymään miehen eturauhaseen, mikä ei tutkijoiden mukaan ole terveellistä.

10 hyvää syytä harrastaa seksiäKeskiviikko 21.01.2009 10:20

Monet eivät seksiin alkaessaan mieti, kuinka he siitä hyötyvät terveydellisesti. Usein seksistä puhuminen koetaan vieläkin ahdistavana, ja harva tietääkään, mitä hyviä vaikutuksia petipuuhilla oikeastaan on. WebMD –sivuston mukaan seksi on terveydelle hyväksi ainakin seuraavin tavoin.

1. Stressin lievitys
Seksi parantaa suorituskykyä stressaavissa tilanteissa. Itse tilanteessa ei siis seksiä kannata harrastaa, vaan ennen sitä. Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan petipuuhat alentavat verenpainetta erilaisissa haastavissa tehtävissä.

2. Immuniteetin kasvu
Hyvä seksuaalinen terveys on kytköksissä myös hyvään fyysiseen terveyteen. Seksin harrastaminen 1-2 kertaa viikossa lisää vasta-aineiden määrää, joten esimerkiksi talviflunssaan sairastumisen riski pienenee.

3. Läski lähtee
Puolen tunnin seksi kuluttaa keskimäärin 85 kilokaloria. Seksin anti on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja joissakin tapauksissa kaloreita voi palaa tuplastikin. Vaikka 85 kaloria ei paljolta kuulosta, voi pelkästään seksillä tiputtaa painoa kilon vuoden aikana harrastamalla sitä 1-2 kertaa viikossa. Ja jos petipuuhia on joka päivä, puhutaan jo muutaman kilon pudotuksesta.

4. Sydän pysyy terveenä
Brittiläisen tutkimuksen mukaan kahdesti viikossa rakastelu vähentää keski-iän ylittäneiden miesten sydänkohtausriskiä yli puolella.

5. Itsetunto paranee
Yksi syy siihen, miksi ihmiset harrastavat seksiä, on itsetunnon pönkittäminen. Jotkut tekevät sitä tunteakseen olonsa hyväksi, kun taas toiset tekevät sitä saadakseen ensisijaisesti kumppanin olon mahtavaksi. Hyvä itsetunto on hyvän seksin avain.

6. Läheisyyden ja hellyyden tunne
Rakastelu lisää oksitosiini -hormonin määrää, mikä aiheuttaa hellyyden, anteliaisuuden ja läheisyyden tunteita. Mitä enemmän toista koskettelee, sitä suuremmaksi hormonitaso kasvaa.

7. Kipukynnys paranee
Oksitosiini -hormoni on myös yhteydessä kipukynnykseen. Kun hormonia tulvahtaa rakastelun yhteydessä lisää, endorfiiniarvot nousevat ja kipukynnys nousee. Ei siis enää kannata ihmetellä, jos pääkipusi onkin seksin jälkeen yhtäkkiä poissa.

8. Eturauhassyövän riski pienenee
Kahden eri tutkimuksen mukaan säännöllinen seksin harrastaminen pienentää riskiä sairastua eturauhassyöpään. Varsinkin parikymppisenä usein rakastelu kutistaa riskiä kolmanneksella.

9. Lantionpohjan lihakset vahvistuvat
Seksin aikana nainen voi tehdä ns. Kegelin liikkeitä, eli jännittää lantionpohjan lihaksia kolmen sekunnin ajan samalla tavalla kuin virtsaa pidättäessä. Nautinto lisääntyy, alueen lihakset vahvistuvat ja samalla pystyy minimoimaan vanhuusiän virtsankarkailun mahdollisuuden.

10. Nukkuminen helpottuu
Seksissä syntyvän oksitosiinin ansiosta myös uni maistuu paremmin. Enää ei tarvitse miettiä, miten ihmeessä miehet nukahtavat minuutti rakastelun jälkeen.