IRC-Galleria

Ehkä juuri kesän 1908 pitkät itsetilitykset ovat kaikkein merkittävimmät Eino Leinon L.Onervalle lähettämistä kirjeistä. Nämä runolliset, voimakkaat, sielunmurroksessa ja tuskassa kirjoitetut tunnustukset sisältävät mm. useita runoilijan sisintä elämysmaailmaa, persoonallista symboliikkaa ja mystiikkaa valaisevia kohtia, esimerkiksi aurinko-symboliin sekä panteistiseen rajattomuuden-kaipuuseen liittyviä. »Rivien välistä» saatamme havaita, että Leino oli enemmän kiintynyt runoilijattareen kuin tämä häneen ja ettei keskinäinen luottamus ollut suinkaan täydellinen. Voimme myös tehdä johtopäätöksen: kirjeenvaihto on alkanut vasta sitten kun läheisin ja herkin yhteisymmärrys, loppuvuoden 1907 haltioitunutta mielialaa Leinossa osoittavan 'Keski-yön kuoron' kuvastama, oli vilkkaan henkilökohtaisen kuskustelukauden päätyttyä ennättänyt vaihtua moniin arkitodellisuuden mukaan tuomiin pohdintoihin ja tutkisteluihin. Saamme käsityksen Leinon »Marjatta-ajatuksista», (linkki: Eino Leinon runoihin) hänen korkeasta naisihanteesta, jolle hän itse asiassa ei milloinkaan voinut löytää elävästä elämästä täyttä ja pysyvää vastinetta ja joka niin ollen demonisesti esti runoilijan sovinnaisesta aviomiehen ja perheenisän roolista. Niin ikään tulemme tuntemaan kuumeisen työn tahdin, joka oli Eino Leinolle usein suorastaan huumauskeino sukurasituksen ja kohtalon iskujen aiheuttamaa sielullista painetta vastaan.

'Mirdjan' tekijä seurasi Leinoa syksyllä 1908 Kööppenhaminasta saakka Berliinin, Dresdenin ja Müncenin kautta Roomaan. Eino Leino oli kuukausia kestäneellä alkumatkalla synkkä ja vaitelias - pikku tyttärensä jättäneen isän tunnontuskat raatelivat hänen mieltään. Hän kohdisti kirjallisten töiden ohessa paljon huomiota terveytensä hoitoon harrastaen pitkiä yksinäisiä kävelyretkiä ja edotonta raittiutta. Rooman talvikuukausina saivat työt jäädä Leinon osalta vähemmälle, vaikka hän varsinaisesti oli lähtenyt Italiaan saavuttaakseen maan kielen ja olojen tuntemusta Danten Divina Commedian suomentamistyötä varten. Sen sijaan Ikuisen Kaupungin historia ja moninaiset muistomerkit sekä seuranpito suomalaisten ystävien kanssa valtasivat suuren osan runoilijan ajasta. L.Onervan ja Eino Leinon jokapäiväinen seurustelu ei johtanut molemminpuolisen luottamuksen lisääntymiseen.

Jo menomatkalla Berliinissä oli nuori säveltäjä Leevi Madetoja alkanut osoittaa ruonoilijarta kohtaan kiintymystä. Roomasta L.Onerva kirjoitti Väinö Strengille Hollantiin tunnustellen mahdollisuutta avioliittonsa eheyttämiseen; kun tämä osoittautui mahdottomaksi kirjailijattaren palattua keväällä 1909 Berliinistä ennen Leinoa Suomeen, alkoi Leevi Madetojan palvova hellyys herättää L.Onervassa vastatunteita. Eino Leino puolestaan tapasi keväällä 1909 Berliinissä ystävänsä Robert Kajanuksen tyttären, nuoren harpputaiteilijan Aino Kajanuksen, jonka ruonoilija oli jo kummenkunta vuotta tuntenut vierailtuaan usein Kajanuksilla. Neiti Kajanut oli pikkutytöstä lähtien ihaillut Leinoa.


Ne monet kirjeet, joita Eino Leino keväällä 1909 Berliinistä lähetti L.Onervalle, osoittavat miten suuressa arvossa Leino piti runoilijatar-rakastettuaan. Ne osoittavat myös - edelleen »rivien välistä » lukien - heidän keskinäisen suhteensa jo silloin saaneen pahan särön. Leino yritti parhaansa mukaan korjata tätä vauriota, ja Leinon suunniteltua aikaisempi Suomeen palaaminen lienee suurelta osalta tämän motiivin pohjalta selitettävissä.

Kesä 1909 ja syksyn 1911 välillä L.Onerva ja Eino Leino tapasivat Helsingissä toisiaan henkilökohtaisesti niin usein, ettei tuolta ajalta ole montakaan leinon kirjettä tai muuta L.Onervalle osoitettua kirjallista dokumenttia olemassa. Miten heidän todellinen tai kuviteltu keskinäinen vieraantumisensa vähitellen kävi yhä selvemmäksi, siitä on kumpikin antanut tuonaikaisissa ja myöhemmissä proosa- ja runotuotteissaan monia vihjeitä. Niiden analysointi ja todenperäisyyteen ankkurointi vaatisi kuitenkin melkoista aikalaisasiantuntemusta sekä enemmän runoilijain yksityiselämän pulmiin kohdistuvaa mielenkiintoa kuin kirjallisuuden harrastajalta tai tutkijalta ylimalkaan saattaa odottaa.

Sen jälkeen kun L.Onerva marraskuun alkupuolella 1911 oli matkustanut Berliiniin ja liittynyt myöhemmin Pariisissa Leevi Madetojan seuraan, oli Helsinkiin jääneen Eino Leinon sieluntila joka tapauksessa infernaalista, mustasukkaisuuden ja monien ristiriitaisten tunteiden täyttämää sekasortoa. Tätä jatkui L.Onervan ja Leevi Madetojan keväällä kotimaahan palattua, osapuilleen vuoden 1912 loppuun asti. Tämän vaikean vuoden erilaisia tuntoja kuvastelevat Leinon Tähtitarha-kokoelman nimiruno sekä suurin osa Marjatan tähdet -nimistä osastoa.


L.Onervan vaikutusta Eino Leinon vaiheisiin voitaneen verrata George Sandin panokseen Alfred de Musset'n tunne-elämässä, tietenkin muistaen, miten ontuvia kaikki vertaukset ovat.
Eino Leinon ja L.Onervan kesken vallinneelle monenlaiselle hengenheimolaisuudelle oli ominaista, etteivät edes jälkimäisen alkukesällä 1913 Leevi Madetojan kanssa tai edellisen viikkoa myöhemmin Aino Kajanuksen kanssa kuulutettu avioliitto pystyneet hävittämään monissa koettelumuksissa karaistua, välillä jo sangen rutiininomaiseksi muodostunutta ja sittemmin ystävyydeksi; toveruudeksi, erotiikasta vapautuneeksi kohtalonyhteydeksi syventynyttä suhdetta.

Leinon mielikuvitus loi ja synnytti vuosina 1913 - 15 vähitellen ne myytilliset, maailmankatsomukselliset tarut ja näyt, jotka syksyllä 1915 ja keväällä 1916 kiteytyivät hänen Helkavirsiensä toiseksi sarjaksi. Tutkimus on varmaan osoittava, että se L.Onervan innoittama runokokoelma, josta Eino Leino kesällä 1908 eräässä kirjeessään tulevaisuudenhaaveensa mainitsee, on juuri tämä Leinon runouden mittava saavutus. Jokin sellainen runo kuin Halla, Ukon lintu ja virvaliekki tai Auringon hyvästijättö pystyy ikuistamaan Eino Leinon ja L.Onervan keskinäistä vuorovaikutusta pysyvämmin kuin mikään essee tai tutkielma. Valitettavasti Eino Leinon Panu-lehteä varten alkuvuodesta 1915 laatima L.Onervan kirjailijaluonnehdinta on kadonnut julkaisemattomana käsikirjoituksena.

Eino Leinon elokuussa 1915 Kajaanista L.Onervalle lähettämä pitkä kirje, jossa hän kertoo ikäänkuin »sekunnittain syntyvänsä uudestaan», seurustelevansa Kuun ukon kanssa sekä nyt vasta ymmärtävänsä runouden olemuksen, on ensimmäisiä merkkejä runoilijan juuri alkaneesta kolmannesta ja viimeiseksi jääneestä suuresta luomiskaudesta. On huomion arvoista, että Leinon uuden runoilijanousun rauhoittavana tukena ja tavallaan henkisenä selkärankana tuli olemaan jokapäiväinen herttainen työtoveruus L.Onervan, tuon entisen palvottuna turhaan tavoitellun rakastetun, taistelutoverin, riitakumppanin, ystävän ja ymmärtäjän kanssa. Syksyllä 1915 perustettiin nimittäin kirjallis-teosofinen viikkolehti Sunnuntai, jonka toimituksessa Iso-Robertinkadun 23 C:ssä lehden päätoimittaja Eino Leino asuikin ja toimitussihteeri L.Onerva taitavasti ja tarmokkaasti työskenteli. Sunnuntain ilmestymisen aikoihin (joulukuussa 1915 syyskuuhun 1918) liittyi myös Eino Leinon ja Aino Kallaksen fantastinen suhde (joulukuun 1916 ja lokakuun 1917 sekä marraskuun 1918 ja kesäkuun 1919 välisenä aikana), mutta sekään ei auttanut L.Onervan ja Eino Leinon läheistä toveruutta, jota Leino jatkuvasti nimitti rakkaudeksi.