IRC-Galleria

Se on syvälle iskostuneena länsimaiseen kulttuuriin. Meillä on pakkomielle olla varmoja, tietää. Tämä on täysin absurdia: välineistö jolla käsittelemme tietoa, toisin sanoen kieli, on itsessään epäabsoluuttinen ja suhteellinen. Kielenkäyttö on aina subjektiivista, tulkintaa.

Me kaipaamme varmuutta kaikesta - ajatuksistamme, ihmissuhteistamme, työpaikoistamme, maailmasta. Tavoittelemme varmaa tietoa siitä mitä juuri nyt tapahtuu, ja haluamme varmistaa myös tulevaisuuden. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole läsnä kuin potentiaalina; siksi emme varmistu. Voimme korkeintaan otaksua, visioida ja tutkia mahdollisuuksia, missä ei toki ole mitään vikaa. Se on ruokaa uteliaisuudelle ja mielikuvitukselle, se on inhimillinen perusvietti joka kehittää meitä eteenpäin. Haasteena on löytää siihen mielekäs suhtautuminen.


Elämme kaoottisessa universumissa. Jotta voisi saada absoluuttisia vastauksia, olisi tiedettävä kaikki mahdolliset vaikuttavat tekijät. Koska näitäkin tekijöitä kuitenkin jäsennellään epäabsoluuttisen kielemme kautta, emme voi päästä mihinkään lopulliseen lopputulokseen.

Asenteet jotka aiheuttavat pakkomielteitä absoluuttisuudesta ja varmuudesta, ovat siis jo lähtökohtaisesti perseestä. Filosofiassa tämä on toki ymmärretty jo aikaa sitten, mutta silti ihmiset käyttäytyvät toisin, myös monet niistä filosofeista jotka ovat asian tajunneet. Se osoittaa hyvin, kuinka paljon helpompaa on keksiä teorioita kuin soveltaa niitä käytäntöön. Kysytäänpä toisin: Miksi meidän tarvitsisi tietää mitään varmasti? Eikö riitä, että tiedämme tarpeeksi hyvin?

Ehkä!

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Sumeaa logiikkaa. Meidän ei tarvitse laskea kaikkea viimeiseen desimaaliin, etenkään kun se ei mitä ilmeisimmin ole mahdollista. Voimme havainnoida maailmaamme, keskittyä siihen mikä toimii riittävästi, ja unohtaa totuuden. "Totuus" on aina riippuvainen määrittelijänsä näkökulmasta. "Totuuden" julistaminen ei ole kehittävää.

Varmuus osoittautuu tarkasteltaessa illuusioksi jonka alla on epävarmuutta, kaaosta, loputon määrä muuttujia. Nämä muuttujat kuitenkin näyttävät muodostavan rakenteita, niissä on säännönmukaisuutta. Kun tätä fraktaalimöykkyä katsoo ja opettelee hyväksymään sen, rakastamaan sitä, siitä tulee ystävä. Elämä on virtaus. Me olemme virtaa pitkin soljuvia surffareita. Emme voi ainakaan kokonaan määrätä virran suuntaa, mutta voimme ohjata itseämme virrassa. Tämä näyttää olevan suurin saavutettavissa oleva vapaus. Mitä enemmän antautuu, sitä vapaammalta tuntuu.

Ihmiset tavoittelevat varmuutta, koska epävarmuus on pelottavaa, ahdistaa kun ei voi tietää. Ihmiset pelkäävät yleensä asioita joita eivät ole uskaltaneet kohdata. Kun olemisen väistämätön tosiasia näyttää olevan hyvin pitkälti kaiken perimmäinen epävarmuus, eikö olisi mielekästä hyväksyä se ja antautua sille? Se on kuin polkupyörällä ajoa - luottamus pitää pystyssä, mutta vasta kun on uskaltautunut liikkeeseen. Asian voisi kuvitella olevan hirvittävän monimutkainen, mutta mitä enemmän sitä pohtii, sitä yksinkertaisemmalta se tuntuu. Tämä ei toki vie pois olennaista: Se on loputon haaste, jossa riittää ratkottavaa luultavasti niin kauan kuin riittää elämääkin. Ihanaa.


Epäily on tervettä. Tätä kirjoitustakin on hyvä epäillä - kenenkään ei tarvitse uskoa minua. En ole varma varmuuden mahdottomuudesta. Olen valmis kyseenalaistamaan näkemystäni. Näitä asioita voi itse kokeilla. Epäily ei tarkoita sitä, että tarvitsisi aina ja jatkuvasti olla kyseenalaistamassa kaikkea. Epäily on sitä, että kykenee tarvittaessa kyseenalaistamaan minkä tahansa oman näkemyksensä, että yrittää ymmärtää miksi muut kyseenalaistavat sen, ja että välillä kyseenalaistaa vaikkei näyttäisi olevan tarvettakaan - eihän koskaan voi tietää. Skeptisyys ei poista mahdollisuutta luottaa asioiden pysyvyyteen, mutta tarjoaa työkalut selviytyä silloin kun sata kertaa samanlaisena toistunut asia tapahtuukin juuri tällä kertaa toisin.

Itse kokemusta ei tarvitse kyseenalaistaa. Kokemus on aina tavallaan absoluuttista - se tapahtuu ja se eletään. Kokemus ei kuitenkaan ole tietoa. Tieto viittaa käsitteisiin ja kieleen, merkityksiin, siihen mitä voidaan sanoa. Ihmisillä on tapana sekottaa toisiinsa kokemus ja tulkinta kokemuksesta. Se mitä sanotaan ei ole se mitä koetaan. Sanominenkin aiheuttaa kokemuksia, mutta se mitä sanoissa välittyy ei ole tuo kokemus, se on vain kartta jonka avulla kokemusta voi ymmärtää. Kun kerron jostain kokemuksestani toiselle ihmiselle, hän tekee oman tulkintansa ja kokee sen kautta jotain, luultavasti samansuuntaista muttei koskaan täysin samanlaista kuin minä. Kun sanon olevani hämmästynyt, niin sana "hämmästynyt" ei ole kokemukseni, se on vain tienviitta jonka avulla joku voi ymmärtää kokemustani, koska on itsekin kokenut jotain samankaltaista jonka on tottunut mieltämään käsitteeseen "hämmästynyt" liittyväksi.

Mitään tulkintaa kokemusten syistä tai varsinaisesta olemuksesta ei voida todistaa, ja miksi tarvitsisikaan? Erilaisilla näkökulmilla jonglööraaminen on leikkiä, viihdettä, eikä niillä pelaaminen vie kokemusten arvoa pois.

En voi hallita ympäristöäni kuin tiettyyn rajaan saakka, mutta voin itse päättää miten suhtaudun kokemukseeni. Deterministit toki sanovat, ettei vapaata tahtoa ole vaan kaikki on vain loputonta reagointia. Kun toisiinsa reagoivia asioita kuitenkin näyttäisi olevan maailmankaikkeudessa ääretön määrä, ja niillä kaikilla ääretön määrä ominaisuuksia, determinismin perusajatus tuntuu luhistuvan - se on teoreettista runkkaamista jolla ei ole paljonkaan tekemistä käytännössä koetun kanssa. Ei niin etteikö sekin ois silti kivaa.

Viime kädessä ei ole olennaista, onko vapaata tahtoa "oikeasti" olemassa, koska meillä ei ole mitään keinoa varmistua siitä. Philip K. Dick sanoi todellisuuden olevan "se joka ei katoa kun siihen lakkaa uskomasta". Kokemus vapaasta tahdosta ei katoa kun siihen lakkaa uskomasta. Se ei lakkaa edes silloin, kun saa loogisesti vakuutettua itselleen ettei sitä ole olemassa. Viime kädessä siis ainoa mielekäs tapa toimia tuntuisi olevan se, että toimimme kokemuksemme mukaan - minä teen vapaita valintoja tässä ja nyt. Tämä sopii yhteen sekä rationaalisen että emotionaalisen lähestymistavan kanssa - ne eivät ole keskinäisessä ristiriidassa.


Varmuus oman näkökulman totuudesta tekee avaramielisen ajattelun ja kommunikaation mahdottomaksi. Varmuus aiheuttaa fanaattisuutta ja ahdistusta, koska se synnyttää pakkomielteen todistaa muille kuinka asia on. Täydellinen todistaminen on mahdotonta. Tällainen dogmaattisuus aiheuttaa sotia, vihaa ja väkivaltaa. Pakkomielteen hylkääminen auttaa vapautumaan suurimpaan tarjolla olevaan varmuuteen. Olemme vähitellen vapautumassa siitä kollektiivisesti, koska kielemme, ja sitä kautta kykymme jäsentää maailmaamme ja elämäämme, on jatkuvassa kehityksessä. Myös tieteen kehitys kulkee samaan suuntaan - absoluuttisesta maailmankuvasta ollaan mm. kvanttimekaniikan ja säieteorioiden avulla siirrytty epämääräiseen maailmankaikkeuteen, jossa mikään ei ole täysin varmaa, mutta jossa jatkuvasti paremmin opitaan näkemään riittävän tarkasti jotta voidaan tehdä valintoja, toimia ja edetä.

Käytäntöä: Kaikki ajattelevat ajoittain absoluuttisesti. Havainnoidaan itseämme ja toisiamme. Kiinnitetään absoluuttiseen ajatteluun ja ilmaisuun huomiota, ja opetellaan vähitellen toimimaan toisin, juuri nyt.

Virtaan heittäytyminen pelottaa, mutta antautuessamme havahdummekin siihen että virtaus kannattelee ja pitää pystyssä paremmin kuin varmuus koskaan voisi, se varmuus jota ei oikeasti koskaan ollutkaan.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa#blogcomments

primitiivistä, surrealistista a capella -peilimusiikkia.
emootio, neurogenetiikka, rituaali.
hyöky.
elämysmaailman uudelleenkytkentä.

CD on ulkona, mp3t tarjolla torrentina. http://oletustila.net
musavideo http://www.youtube.com/watch?v=PCyiAGaSNNg
biisejä myös http://mikseri.net/ihminelain



reset

Huhhuh. Elämä viiraa.

Tuntemattomat vedet on pelottavia.
Vesi on kaikessa tummuudessaan kuitenkin kirkasta,
ja kun se kirkastuu ja asioita tajuaa, sit alkaa vasta viiraamaan,
koska sit ne asiat muuttaa muotoaan moneen pienempään asiaan,
asioiden jatkumo alkaa ahdistamaan kun alkaa välillä tuntumaan siltä että tajuaa liikojakin.

Tai se että on tajunnut niin paljon ettei tajua enää mistään mitään.

Koko elämän kysytään kysymyksiä, kuka olen, mistä tulen, minkä takia olen täällä,
minne olen menossa, maailman mysteerit on avattavissa kaikille minuudessaan,
se kiehuva tunne joka maapallolla vallitsee johtuu siitä että tiedostamme mutta siinä missä nykyisyyden pitäis edistää meitä se vaan tekee meistä entistä sumeempia omille itsellemme.

Jos ei ihmiset rupee ilmaisemaan omia tahtojaan paremmin niin ei mee kauaa kunnes ollaan kaikki masennuslääke koukussa, venaamassa lopun alkua.

Minkä takia ihmiset luulee että masennuksesta on tulossa suurin maailmanlaajuinen sairauden syy kun vastaushan on ihan koko ajan naaman edessä. Edistys eristää ihmisen minuuden, kutistaa muurahaiseks, ja niinkun muurahaispesät romahtaa, niin tulee romahtaa kaupungitki ja siinä samassa ihmiset jotka ei siinä vaiheessa enää välitä kun mieli on sumea ja harmaa, maailma väritön ja turhanpäiväisen tuntuinen.

Suorasanaisuus ei oo kusipäiden etuoikeus, mieli pysyy pirteenä ja tunteet aitoina kun tekee, sanoo ja toimii niin kuin tuntuu oikeelta. Vääriä vastauksia ei oo, oikeutta ja vääryyttä kyllä, joskus vääryyttäkin voi käyttää oikein, samoin kuin nykyään käytetään oikeuksia väärin. Ei mikään ihme että kansat pelkää johtajiaan kun maailma on ryhtynyt yleiseksi verenimijäksi.

Nyt on aika toimia, tuntea ja ajatella.
Vain niin tää maailma voidaan pelastaa.

makunystyröiden läiskivä piina
käytettyä vessapaperia ja kiiltokuvia
metsän eläimet kanavoivat ylettömän raskasta musiikkia
huivit lepattavat viileässä tulessa

monet elementit ovat ikään kuin pois paikoiltaan
etsien uutta johon lukittautua
kaleidoskooppi kääntyy
paljastaen ennennäkemättömiä muotoja

huulet jännittyvät
hampaat ja ikenet vetäytyvät näkyviin
enkelit ja lepakot räpiköivät ulos

pidättelemätön pakan sekoilu
paljastaa vähitellen älyttömän toimivan struktuurin
mikään ei olisi voinut ennakoida tätä.

päätä tuntea kylmät väreet.
huomaa niiden hiipivän kohti ja lävitse.

sähkö.
rihmasto.

se on liikeessä.
se ei voi enää koskaan sammua.

laitoin pari raakaa nainen&kitara-rämpyttelybiisiä mikseriin
eka on melkein ihan uus, toka synty ruotsissa kuumalla nurmikolla
www.mikseri.net/huomennahan

pitäkää hyvää

"Sattumat" jotka tuntuvat merkityksellisiltä tai herättävät merkityksellisyyttä, mikä tahansa tapahtuma joka tuntuu olevan yhteydessä johonkin muuhun tapahtumaan.

Synkronisiteetti on ehkä myös "objektiivinen" voima, mutta koska asioiden objektiivisen laidan todistaminen ei ole mahdollista eikä edes tarpeellista, ensisijainen ja riittävä merkitys syntyy siitä elämyksestä jonka ite saan kokiessani yhteyttä minkä tahansa kohtaamieni/kokemieni asioiden välillä. "Etukäteen" olemassaolevaa merkityssuhdetta ei tarvitse olla. Olennainen merkitys on siinä mitä alitajuntani nostaa esiin, tai henkilökohtaisessa oivalluksessa jonka synkronisiteettikokemuksesta saan.

Esimerkki. Mietin ystävääni johon en ole pitkään aikaan ollut yhteydessä, ja juuri sillä hetkellä tämä soittaa puhelimeeni. Näillä ei ole välttämättä minkäänlaista kausaalisuussuhdetta, voi toki olla että on, mutten voi sitä kuitenkaan absoluuttisesti todistaa. Todistaminen on kuitenkin yhdentekevää, koska tapahtuma joka tapauksessa tuntuu minusta jännittävältä, se innoittaa, siitä tulee hauska fiilis. Koska se vaikuttaa kokemukseeni, se väistämättä vaikuttaa koko elämääni - elämäni on sitä mitä koen.

Toinen esimerkki. Tahtoisin tehdä jotain vaativaa, mutta epäröin. Sitten törmäänkin satunnaisessa yhteydessä vaikkapa tiettyyn sanaan joka liittyy epäröintini aiheeseen, ja saan siitä tarvitsemani puhdin toteuttaa tekemiseni. Ei sen takia, että yhteys olisi välttämättä mitenkään absoluuttinen, vaan sen takia että se nostaa esiin tunne-elämyksen joka tuntuu intuitiivisesti tärkeältä.

Synkronisiteetti helpottaa intuitiivista elämistä. Kysehän ei siis oo siitä, että intuitiiviset valinnat välttämättä olis itessään parempia ku epäintuitiiviset, vaan siitä tuntemuksesta jonka valintani teettää - se synnyttää flow-fiiliksen, tunteen siitä että olen läsnä ja tietoinen. "Tämä tapahtuu minulle juuri nyt", synkronisiteettikokemus shokeeraa ymmärtämään että minä olen tässä ja nyt, kaikkien tapahtuvien asioiden summa. Synkronisiteetti ja intuitio auttavat kohtaamaan.

Synkronisiteetin lisääntyminen on tuntunut tosi hyvältä. Yritän suhtautua siihen uskomattoman naurettavalla vakavuudella, sanojen kaikissa mahdollisissa merkityksissä.

Psykoottiset ja/tai paranoidit ihmiset saattavat ottaa synkronisiteetin liian vakavasti ilman naurettavaa uskomattomuutta, joka saattaa johtaa ei-toivottuihin reaktioihin.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa#blogcomments

valtava halu kanavoida ja purkaa
valtava halu päästä kuohumaan ohi laitojen, yli aitojen, läpi rajojen,
suoraan jokaiseen kanssaihmisen sieluun, suoneen ja sydämeen
räjähtää mielettömästi suoraan kohti,
väistämättömästi,
vastaansanomattomasti,
syöksyä hyökyvänä paineaaltona
raastaa todellisuuksien määreet halki,
tunkeutua viimeiseenkin kytkökseen,
joka ikiseen ytimeen,
murentaa kaikki ennakkoluulo
ja silti olla yhä vain
aivan tavallinen ihmeinen.