IRC-Galleria

Tiedot

Nimi
Linkin Park @ Himos Park, Finland
Luokittelu
Musiikki
Perustettu
27.3.2015
Tilastot
Käyntejä: 921
Koko
2 jäsentä
Tyttöjä: 2
Keski-ikä
36,7 vuotta
Otos: 1 jäsen
Tyttöjen keski-ikä: 36,7 vuotta

Jäsenet (2)

jjenskkiSylvanaVampire

Kuvaus

31.8.2015 06:00 - 1.9.2015 05:59
header_bg.jpg
Linkin Park esiintyy kesän päätteeksi Suomessa! Maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan kalifornialaisyhtyeen The Hunting Party Tour saapuu Jämsän Himos Parkiin maanantaina 31. elokuuta. Liput myynnissä NYT!

Musiikissaan vaihtoehtorockia, hiphopia, metallia ja elektroa yhdistelevä Linkin Park on vuodesta 1996 jatkuneella urallaan myynyt yli 50 miljoonaa albumia, palkittu useilla Grammyilla sekä saavuttanut lähes kaiken mitä rock-yhtye voi tavoitella. "Hybrid Theory" -debyyttilevyllään läpimurron saavuttanut Linkin Park on sittemmin julkaissut viisi muutakin studioalbumia, joista viimeisempänä "The Hunting Party" ilmestyi viime kesänä ollen iTunesin ladatuin albumi 67 maassa.
Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat esimerkiksi "Numb", "In The End", "Burn It Down" ja "Papercut". Edellisen kerran Linkin Park on vieraillut Suomessa kesällä 2011, jolloin bändin fanit täyttivät Kaisaniemenpuiston äärimmilleen. Euroopassa yhtye on konsertoinut viimeksi marraskuussa 2014 loppuunmyydyllä areenakiertueellaan Briteissä ja Keski-Euroopassa.

AIKATAULU:
16.00 portit auki
17.00 - 17.45 Dead By April (SWE)
18.15 - 19.15 Disco Ensemble
20.00 - 21.45 Linkin Park (USA)

http://www.linkinparkhimospark.fi/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.