IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Elämänkatsomus ja filosofia
Perustettu
27.5.2005
Tilastot
Käyntejä: 1056 (1.7.2008 alkaen)
Koko
82 jäsentä
Tyttöjä: 45 (55 %)
Poikia: 37 (45 %)
Keski-ikä
29,8 vuotta
Otos: 49 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 29,5 vuotta
Poikien keski-ikä: 30,1 vuotta
Ylläpitäjä
aeth

Jäsenet (82)

KaromageddonMissStupidMilce^Epimetheus^^TinttiBuble_Aethra_z|n|_miiku83-Jykis--sshatuTharnäni-the-sergeant^ville_^Pihlajakettu
« Uudemmat -
Paljon siitä puhutaan, mutta harvasta oikeasti on. Tässä testissä testataan, onko sinulla oikeasti pokkaa. Vastaa allaoleviin kysymyksiin REHELLISESTI. Tarkoitus ei ole vastata "muka-hauskasti", vaan paljastaa itsestäsi OIKEASTI asioita. "MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA?"

SUKUPUOLI
[x] nainen
[ ] mies

IKÄ
[ ] 0-10
[x] 10-20
[ ] 20-30
[ ] 30-40
[ ] 40-50
[ ] 50-60
[ ] vanhempi

PARISUHDETILANNE
[ ] sinkku
[x] seurusteleva
[ ] kihloissa
[ ] avo/avioliitossa
[ ] sitoutunut
[ ] forever alone

USKONTO
[ ] kristitty
[ ] ortodoksi
[x] ateisti
[ ] jonkun uskonnonlahkon jäsen
[ ] joku muu, mikä?

SUUNTAUTUMINEN
[x] heteroseksuaali
[ ] homoseksuaali
[ ] biseksuaali
[ ] pan-seksuaali
[ ] jokin muu?
-

1. Tämänhetkinen fiilis?
- aika normi, chillailen vaa
2. Viimeisin kuuntelemasi kappale?
- Mc mane - yhden miehen elämä
3. Oletko joskus ollut ihastunut kaverisi kumppaniin?
- en, eikä niin ees tehdä tai sais
4. Oletko koskaan viritellyt jotain varatun henkilön kanssa?
- vahingossa... se väitti olevansa sinkku mut joo...
5. Oletko humaltuneena seksuaalisesti virittyneempi, kuin selvinpäin?
- joo : D
6. Oletko viillellyt ranteitasi tai muuta kehoasi?
- juu... joskus ^^
7. Heittäydytkö usein marttyyriksi, jos muut eivät tee kuten haluat?
- en ?
8. Millainen olet riidellessä?
- harvoin riitelen... meen aika hiljaseks ja vetäydyn johki
9. Oletko koskaan esittänyt olevasi päihtyneempi, kuin tosiasiassa olet?
- ei oo tarvinnu : D
10. Oletko mielestäsi kauniimpi/komeampi kuin joku ystäväsi?
- en kai
11. Onko joku särkenyt sydämesi?
- jep
12. Oletko sinä joskus särkenyt jonkun sydämen?
- joo...
13. Oletko mielestäsi seksikäs?
- en :D ^.^*
14. Oletko käyttänyt (myös kokeilu lasketaan) huumeita?
- kerran kokeillu pilveä
15. ... Teetkö sitä usein?
- no en
16. Kehutko usein tuttujasi vain mielistelläksesi heitä?
- en tod
17. Vihaatko jotain henkilöä tuttavapiirissäsi, mutta et näytä sitä?
- en
18. Oletko flirttaillut pomollesi/esimiehellesi päästäksesi ylenemään "reittä pitkin"?
- hyi helevetti... en tosiaan
19. Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?
- en tykkää... ahdistaa ajatus sellasista ihmisistä
20. Voisitko työskennellä prostituoituna?
- en oo ees koskaan ajatelu ja en tuu koskaan työskentelemään
21. Oletko harrastanut seksiä jonkun kaverilistallasi olevan kanssa?
- joo
22. Asteikolla 1-5, kuinka hyvä itsetunto sinulla OIKEASTI on?
- 1.5
23. Kuinka sinulta saa "jalat alta"?
- ei siihen paljoo vaadita :D riippuu tietenki tyypistä <3
24. Paheesi?
- tupakan poltto
25. Vietteletkö ihmisiä vain omaa itsetuntoasi nostaaksesi ?
- en, aika säälittävää semmonen ja aiheuttaa muille vaan pahaa mieltä
26. Onko sinun sanottu olevan itsekäs?
- joo
27. Pitävätkö ihmiset sinua ärsyttävänä?
- ei, ei ainakaa oo sanottu
28. Ajeletko ihokarvojasi?
- juu
29. Vajoatko helposti masennukseen?
- joo -.-
30. Mikä on yleisin kohteliaisuus, jonka ihmiset sinusta sanovat?
- emt ^^
31. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
- en tiiä, en oo ajatellut asiaa pahemmin
32. Liioitteletko usein asioita, jotta siitä olisi etua sinulle muiden silmissä?
- en
33. Milloin ja mistä syystä itkit viimeksi?
- on siit kai pari vuotta ainaki... tuli riitaa yhen ihmisen kanssa
34. Oletko sanonut "minä rakastan sinua" ILMAN, että olet tarkoittanut sitä?
- en ikinä
35. Miten reagoit, kun kuulet, että sinusta on puhuttu pahaa?
- alkaa vituttaa semmonen ^^
36. Oletko rasistinen?
- jonkun verran ^^
37. Jos joku samaa sukupuolta oleva ystäväsi tulisi luoksesi ja kertoisi olevansa homoseksuaalinen sekä kiinnostunut sinusta, miten reagoisit?
- mulle on käyny näin... se alko ahdistaa paljon ku kaveri katteli koko ajan sillä silmällä, lopulta suuttu ku en ollut kiinnostunut ja ei olla enää väleis
38. Onko sinulla seksifantasioita?
- no ei sillee
39. Näetkö usein seksiunia?
- joskus : D
40. Oletko herännyt "väärästä sängystä"?
- joo...

[x] olin täysin rehellinen tämän testin aikana
[ ] jotain tästä väliltä
[ ] muuttelin totuutta hieman
[ ] laskettelin täyttä luikuria!

Setha- Mariska - A.n.t.e.e.x.Luonut: SethaTiistai 23.11.2010 20:51



+

Hetken jo luulin sua mun mieheksi
Taisin olla väärässä pahemman kerran
Oota sekunti niin rauhaan jätän arvoisan herran
Pistin kengät jalkaan, astuin ovesta ulos
Näinpähän mikä oli rehellisyyden tulos
Puoli tuntia sitten vielä pussasi suulle
Hymyili ja yritti päästä makuulle
Nyt se ikkunasta roikkui mun perääni huusi:
"mee äkkiä huora imee uutta kaluusi!"
Mitä tohon ois lisännyt kaikki oli sanottu
Lyhyesti ja ytimekkäästi koko juttu
Yksi vähemmän jolta anteeksi pyytää
Yksi vähemmän joka syytöksiä syytää
Mun niskaan, mä opin perinpohjaisesti
Että suuni pidän kiinni lopullisesti.

AgillesNnyt kannattaa vastataLuonut: AgillesPerjantai 01.01.2010 01:49

Saat kysyä minulta YHDEN kysymyksen.
Lupaan vastata rehellisesti.
Kun olet kysynyt, kopio tämä omaan päiväkirjaasi.

erisgummaVittumaista paskaa.Luonut: erisgummaSunnuntai 08.11.2009 15:29


Rassaava ukko. Toimii.

"Puhun vielä hiukan lisää sanoista. Totesin aiemmin että sanoilla on rajansa. Minulla on tähän hieman lisättävää. On joitakin sanoja, joilla ei ole mitään vastinetta todellisuudessa. Esimerkiksi: olen intialainen. Olettakaamme nyt, että olen sotavankina Pakistanissa ja minulle sanotaan: "Tänään viemme sinut rajalle ja saat nähdä oman maasi." Niinpä minut viedään rajalle ja katson sen yli ajatellen: "Voi, minun maani, kaunis kotimaani. Näen kyliä, puita ja kukkuloita. Tämä on minun isänmaani!" Hetken kuluttua vartijat sanovat: "Anteeksi, erehdyimme paikasta. Meidän on kuljettava vielä kymmenen mailia eteenpäin." Mihin olin reagoinut? En mihinkään. Olin keskittynyt sanaan, Intiaan. Mutta puut eivät ole Intia; puut ovat puita. Tosiasiassa ei ole olemassa mitään rajoja. Ihmisten mieli, tavallisesti tyhmien ja ahneiden poliitikkojen mieli, on pannut ne sijoilleen. Ennen maani oli yksi ja ainoa maa, nyt siitä on tullut neljä. Ellemme pidä varaamme, niitä voi kohta olla kuusi. Silloin meillä on kuusi lippua ja kuusi armeijaa. Tästä syystä ette näe minun tervehtivän lippua. Inhoan kaikkia valtiolippuja koska ne ovat epäjumalia. Mitä me niitä tervehdimme? Minä tervehdin ihmisyyttä, en armeijan ympäröimää lippua.

Liput ovat vain ihmisten päässä. Joka tapauksessa sanavarastossamme on tuhansia sanoja, joilla ei ole lainkaan vastinetta todellisuudessa. Mutta mitä tunteita ne meissä herättävätkään! Niinpä alamme nähdä asioita, joita ei ole olemassakaan. Me todella näemme intialaisia vuoria, vaikka niitä ei ole olemassa ja näemme intialaisia ihmisiä, joita heitäkään ei ole olemassa. Teidän suomalainen ehdollistumisenne on olemassa. Oma intialainen ehdollistumiseni on olemassa. Mutta se ei ole mikään onnellinen asiantila.

"Kolmannen maailman" maissa puhumme nykyisin aika paljon inkulturaatiosta. Mitä tämä "kulttuuriksi" kutsuttu asia oikein on? En erityisesti pidä koko sanasta. Tarkoittaako se sitä, että tekisitte mieliuusti jotakin, koska teidät on ehdollistettu tekemään niin? Tai että mielellänne tunnette jotain, koska teidät on ehdollistettu tuntemaan niin? Eikö se ole mekaanista käyttäytymistä? Kuvitelkaa mielessänne, että venäläinen pariskunta adoptoi amerikkalaisen lapsen ja vie sen Venäjälle. Lapsella ei ole aavistustakaan siitä, että se on syntynyt amerikkalaiseksi. Se oppii puhumaan venäjää, se elää ja kuolee äiti Venäjän puolesta ja vihaa amerikkalaisia. Lapsi on oman kulttuurinsa leimaama, oman kirjallisuutensa kyllästämä. Se näkee maailman kulttuurinsa silmin.

Jos haluatte pitää kulttuuria yllä samalla tavalla kuin pidätte vaatteita, se kyllä käy. Intialainen nainen voi pukeutua sariin, kiinalainen kimonoonsa ja suomalainen johonkin muuhun. Kukaan ei kuitenkaan samastu vaatteisiinsa. Mutta te haluatte pukeutua kulttuuriinne paljon tarkoituksellisemmin. Olette kulttuuristanne ylpeitä. Teitä on opetettu olemaan siitä ylpeitä. Eräs jesuiittaystäväni sanoi: "En voi olla antamatta lanttia aina, kun näen kerjäläisen tai köyhän. se on äitini perintöä." Hänen äidillään oli ollut tapana ruokkia kaikki ohi kulkevat köyhät. Sanoin hänelle: "Ei tuo ole mikään hyve, se on pakkomielle, tosin kerjäläisen kannalta hyvä, mutta pakkomielle siitä huolimatta."

Mieleeni muistuu myös toinen jesuiitta, joka sanoi kerran Bombayssa provinssin veljespiirin kokouksessa: "Olen kahdeksankymmenen. Olen ollut jesuiitta kuusikymmentäviisi vuotta. En ole kertaakaan lyönyt laimin meditaatiohetkeäni - en kertaakaan." Tällainen saattaa olla ihailtavaa tai se voi olla pakkomielle. Kyseessä ei liene mikään suuri ansio, jos se on mekaanista toimintaa. Toiminnan kauneus ei synny sen muuttumisesta tavaksi, vaan sen herkkyydestä, tietoisuudesta, havaitsemisen selkeydestä ja vastauksen oikeaan osuvuudesta. Voin antaa lantin yhdelle kerjäläiselle ja evätä sen toiselta. En toimi minkään menneisyyden kokemuksen tai kulttuurini ehdollistamisen tai ohjelmoinnin pakottamana. Kukaan ei ole leimannut minua millään tai jos onkin, en enää reagoi leimoista käsin. Jos olette saaneet huonoja kokemuksia jostakin amerikkalaisesta tai koira on purrut teitä tai teillä on huonoja kokemuksia jostakin ruuasta, nämä kokemukset vaikuttavat koko loppuelämäänne. Huono juttu!

Teidät täytyy vapauttaa moisesta. Älkää kuljettako mukananne menneisyyden kokemuksia. Älkää kuljettako mukananne menneisyyden hyviäkään kokemuksia. Oppikaa, mitä tarkoittaa jonkin kokeminen täydesti, antakaa sen sitten mennä ja siirtykää seuraavaan hetkeen ilman että edellinen kokemus vaikuttaa uuteen. Silloin kulkisitte niin vähin matkatavaroin, että mahtuisitte neulansilmän läpi. Tietäisitte, mitä ikuinen elämä on, sillä ikuinen elämä on nyt, ajattomassa nykyhetkessä. Vain tällä tavoin pääsette ikuiseen elämään. Mutta miten paljon lastia kuljetammekaan mukanamme. Emme koskaan ryhdy vapauttamaan itseämme liioista matkatavaroista ollaksemme oma itsemme. Ikävä sanoa, mutta kaikkialla, mihin menen, näen muslimien käyttävän uskontoaan, palvontamenojaan ja koraaniaan pitääkseen itsensä erossa tästä tehtävästä. Ja sama koskee myös hinduja ja kristittyjä.

Voitteko kuvitella ihmistä, johon sanat eivät enää vaikuta? Voitte tarjota hänelle kuinka paljon tahansa sanoja ja hän kohtelisi sitä silti sen mukaan, mitä olette. Voitte sanoa: "Olen kardinaali, arkkipiispa Se-ja-Se", mutta hän kohtelisi teitä yhä edelleen sen mukaan mitä olette. Leimanne ei tekisi häneen mitään vaikutusta."

Anthony de Mello, Havahtuminen...

erisgummaOnko ongelmia?Luonut: erisgummaPerjantai 11.09.2009 15:08

wikipediasta:
"Ongelma on este, joka tekee vaikeaksi saavuttaa haluttu päämäärä, kohde tai tarkoitus. Se viittaa tilanteeseen, ehtoon tai asiaan, jota ei ole vielä ratkaistu. Laajassa merkityksessä ongelma tulee asianomaiselle henkilölle ilmeiseksi sitten kun hän huomaa merkittävän eron olemassaolevan tilanteen ja halutun tilanteen välillä.

Työelämässä ongelmasta käytetään usein kiertoilmausta haaste, koska käsite ongelma saatetaan kokea negatiiviseksi ilmaukseksi. Esimerkiksi: Yrityksellämme on loppuvuonna edessään monia haasteita tarkoittaa samaa kuin Yrityksemme kohtaa loppuvuonna monia ongelmia."

Yhdyn kokemukseen siitä, että käsitteellä "ongelma" tuntuu usein negatiivinen lataus. Kummastelen seuraavaa tulkintaa jonka mukaan "haasteita" ja "ongelmia" tarkoittaisivat täysin samaa.

Kun sanotaan "ongelma", tarkoitetaan usein "mahdoton haaste". Tämän vuoksi olen, onnistunein seurauksin, päättänyt kokeilla lähestyä kaikkia "ongelmia" "haasteina". Mahdottomat haasteet on vain kestettävä. Mahdolliset haasteet taas on vain kestettävä.

Elämä on alkanut tuntua mutkattomammalta, joskin luontevasti myös loputtoman paljon haasteellisemmalta - selkeältä mutta vaativalta vau.


Ihmisyys on kiemuraista, esimerkiksi kun sattuu. Kipu oli joskus olevinaan isokin ongelma. Ongelma syntyy pyrkimyksestä vältellä kipua, ts. vammaisesta todellisuuspakoaddiktiosta. Yritys paeta kipua maksimoi kivun paskaltatuntuvuuden. Kipu kerää kaiken huomion ja vittuperkele. Heti kun hyväksyn kivun ja alan havainnoida sitä tietoisesti, meditatiivisesti, sen olemus muuttuu. Intensiivisyys säilyy mutta paskamaisuus vähenee. Viimeksi koin tämän Frankfurtin lentokentällä ampiaisen naitua kättäni. Huusi pistokohtani: "Huomio! Huomio! Keskity, urpo!". Heti kun laskin aivoni kihelmöivän aistiärsykkeen hellään huomaan, siitä alkoi virrata perverssin nautinnollisia tuntemuksia. Aijaa, ei tää kipu ookaan absoluuttisen huono juttu, se vaan vaatii paneutumista.

Mulla on sellanen vaikutelma, että niin kauan kun kipu on tarpeeksi mietoa jotta mielellä on saumaa tehdä siitä arvioita ("Byhyy, sattuu, en tykkää", "Vittuuuu menis jo pois, haluun keskittyy salkkareihin!", "Vali vali blah blah"), käsissä on tietoinen valinta: Voin itse vaikuttaa kivun laatuun. Kivun hyväksyminen ja siitä seuraavan aistielämyksen fiilistely vähentää kivun paskamaisuutta huomattavasti. Niin, ei se välttämättä poista sitä kokonaan. Voi olla että määrä pysyy täysin samana, mutta mieluummin kilo paskaa kuin kilo mansikoita, eiku. Mutta joka tapauksessa tuntemus muuttuu. Pakkomielteisesti "Kaikki tai ei mitään"-luuppiin liimautuvat psykoosipotilaat voivat poistua vastaanotolta keksimään parempia suunnitelmia.

Joskus kivun määrä voi kasvaa sietorajan yli. Se voi tapahtua esimerkiksi luiden katkeillessa, pään särkyessä, auton keskeyttäessä liitonsa kohtaamiseen joustamattoman tiiliseinän kanssa tai vaikkapa läheisten potkaistessa tyhjää. Sietorajalla tarkoitan pistettä, jonka ylityttyä mielellä ei ole enää tilaa arvioida sanallisesti sitä onko kivaa vai kamalaa.

Kärsimys vaatii kärsivällisyyttä. Tarpeeksi sietämätön tuntemus on yllättävänkin siedettävää, koska mieli naksahtaa pois päältä kun sattuu tarpeeksi. Jäljelle jää vain minä ja ääretön kärsimys. Mitä tehdä kun nautinto menee överiksi? Nauttia. Mitä tehdä kun kärsimys menee överiksi? Kärsiä. Oliko vaihtoehtoja? No ei, siispä missä ongelma? Kun sattuu ni sit sattuu, ja se sattuu. Yksinkertaista? Yksinkertaista. Ja kaiken vaativaa.

Kun kärsimyksen määrä taas laskeutuu siedettävälle tasolle, voidaan palata tietoiseen havainnointiin, jolloin kipu paskamaisuudessaankin luultavasti saa ainakin jonkin verran mielenkiintoisia ja siten miellyttävämpiä piirteitä.


Mitä vittua siis tarkoitan sanoessani "tietoinen havainnointi"?
No, ainakin:
Hyväksymistä. "Jaaha, havaitsen tällaista."
Rehellistä toteamista. "Ahaa, tällainen tuntemus/ajatus tapahtuu minussa."
Tuomitsematonta tarkkailua. "Asiat eivät itsessään ole hyviä tai huonoja, hyvä ja huono syntyvät minussa."

Asioiden välttely venyttää niiden tuottamaa kärsimystä loputtomasti. Tunteiden kieltäminen jumiuttaa kokemuksen virran. Saattaa tuntua siltä, ettei elämä (tai tilanne) etene mihinkään. Maailma vaikuttaa staattiselta. Tietoisella havainnoinnilla tuntuu olevan taipumus päästää kokemus soljumaan. Vaikeiden asioiden välttelyn kanssa vuorovaikuttaa loputon laiskuuden ja huonojen (joskin usein varsin kekseliäiden) tekosyiden virta.

Vaikeat tunteet ovat kuin vanhempiensa huomiota huutava pieni lapsi. Huuto ei lopu ennen kuin sen lähde hyväksytään olevaksi ja reagoidaan. Lapselle voi tietysti vetää jätesäkin päähän ja yrittää keskittyä muuhun, mutta tieto huudon olemassaolosta ei yleensä sillä katoa.

On taipumusta tukahduttaa kateuden, mustasukkaisuuden ja pelon kaltaisia tuntemuksia tunteita. Joskus siksi kun ne hävettävät. Joskus kun luullaan että niitä pitäisi ymmärtää. Tai kun niille ei ole aikaa. Mutta tunteet eivät katoa väistelemällä. Pakoilu sysää tunteiden välisen tasapainon kaaokseen, kaaokseen joka ohjaa valintoja, vailla kokijansa ymmärrystä. Sitten ihmetellään että miksen ole vapaa ja miksi noin muutenkin tuntuu ihan paskalta. Tehokkain tie tasapainoon? Tietoinen havainnointi, ja siitä jokseenkin automaattisesti seuraava reagointi (=tilanteen muutokseen johtavat käytännön toimet). Jos en reagoi, luultavasti en ole vielä havainnoinut tarpeeksi rehellisesti. Jos minulla on varaa vältellä tai valittaa ilman että toimin, tunne ei luultavasti ole vielä vetänyt minua tarpeeksi paskaksi. Hajoa vielä kulta, kyllä se siitä.

Kun siis havaitsen että taidanpa tuntea mustasukkaisuutta kun Elviira työntelee kieltään Aarno-Petterin korvakäytävään, niin sanon sen ääneen, jos en äänihuulieni kautta niin ainakin ajatuksissani omassa päässäni. Hyväksyn, että tältä nyt tuntuu, eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että tältä tuntuu. Se ei tarkoita, että jonkun pitäisi tehdä jotain toisin jotta ei tuntuisi, ei huolimatta siitä että se saattaa tuntua musta ikävältä. Hyväksyn vain. Tunne. Se on siinä, olemassa, tunnen sen. Jos tuntuu vaikealta hyväksyä, niin sitten hyväksyn vaikeuden tunteenkin. Sekin on vain tunne, tai ajatus, ihan sama, se on siinä kuitenkin. Okei, musta tuntuu että tunnen mustasukkaisuutta, ja tuntuu vaikealta hyväksyä että tunnen mustasukkaisuutta, jaa, no jännä havainto, olenpa kiinnostava. Ehkä teen jotain asialle, ehkä en, mutta tärkeintä että havainnoin. Kikkeli.


Jankataanpa: Ongelma syntyy kun olemassaolevan tilanteen ja halutun tilanteen välillä huomataan merkittävä ero. Kuten kaikki luovat ja elämästänsä nauttivat tietävät, elämä sujuu kun "siellä jossain" häämöttävillä päämäärillä niistetään perää, toisin sanoen:
1) asettamalla juuri tällä hetkellä tapahtuva prosessi (jatkuva, loputon, etenevä, muuttuva, muovautuva, yllätyksellinen, kehittyvä) ensisijaiseksi (päämääräksi), ja
2) asettamalla tulevaisuudessa mahdollisesti odottavat päämäärät toissijaisiksi.
Toisin sanoen, ongelmat ratkeavat parhaiten nauttimalla niiden olemassaolosta ja niiden tarjoamasta haasteesta. Kolmansin sanoen, elämä on tässä ja nyt. Odota vaan sitä jotain tulevaa hetkeä nykyisen kustannuksella, voin luvata sen loputtoman vitutuksen lähteeksi. Ei siinä, ettäkö vitutusta ei riittäisi joka tapauksessa, mutta pitääkö sen määrä tosiaan yrittää maksimoida?

EN! VOI! Pakottaa ajatuksiani. Mitä enemmän yritän hiillostaa, sitä enemmän kelat menevät jumiin. Sen sijaan voin havainnoida omia ajatteluprosessejani, ja iloita huomatessani niiden ratkovan haasteita itsestään. Jos haaste ei tunnu avautuvan, ehkä sen aika ei ole vielä - keskitynpä siis johonkin muuhun kunnes se taas kutsuu luokseen. "Pitäisi ajatella" - eikä pitäisi. Ajatukset ajattelevat itse itsensä. Koiraa ei tarvitse pakottaa kakkaamaan. Oivallus ajattelun automaattisuudesta muuttaa ongelmat juuri sopiviksi, loputtoman vaikeiksi loputtoman palkitseviksi haasteiksi. Runk runk.


Vaikutelma monien tavallisten elämän ongelmien mahdottomuudesta tuntuu syntyvän taulapäisestä yrityksestä vaatia todellisuutta olemaan SITÄ MITÄ MINÄ HALUAN, sen sijaan että opettelisin haluamaan todellisuutta. Mikäli ongelmat eivät itsemurhaudu niitä havainnoimalla, niin vika harvoin sijaitsee katsonnan kohteessa; vielä vähemmän sijaitsee vastuu.

Kipu ei ole ongelma. Rakkaus ei ole ongelma. Pelko ei ole ongelma. Ristisanatehtävä ei ole ongelma. Kauneus ei ole ongelma. Kuolema ei ole ongelma. Ongelma on vain yksi näkökulma. Ongelmat liittyvät ajatuksiin, ongelmat eivät ole tunteita. Tunteet ovat järjettömiä - eivät järjen kanssa ristiriidassa vaan järjen ulkopuolella. Miksi joku yrittää vaatia niitä järjeksi? Vaatiiko sama tyyppi ikävystyneisyyttä olemaan polkupyörä?

Tunteiden rakenteet voivat käydä järkeen, mutta rakenteet eivät ole tunteet itsessään, rakenteet ovat vain karttoja, eivätkä kartat ole kuvaamiaan alueita, vaan karttoja, niin, onko päässä nyt selvää, onko? Selvääkö? Selviääkö?

Tunteissa ei ole mitään ratkaistavaa, ne on vain tunnettava. Voimme kaivata ratkaisuja ja loogista ymmärrystä tunteista syntyville tulkinnoille ja oletuksille; niitä voi olla kiva lääppiä, mutta ongelmat eivät ole ulkona vaan sisällä, omissa asenteissamme, omissa valinnoissamme. Vika ei ole maailmassa vaan homeisissa odotuksissamme, jotka nekin antavat periksi päästämällä viisaus polttamaan ne kuosiin. Jos ne eivät vielä pala niin ole viisaampi. Jotkut yrittävät paeta vastuun rujoa todellisuutta väittämällä itseään tyhmäksi, jes kiva pakokeino. Kykyjen vähättely ja liioittelu ovat kuitenkin molemmat itsensäkusetusta ja kusi on tunnetusti perseestä, epäkäytännöllistäkin. Todelliselta vaikuttaa se, etten minä voi tietää kykyjeni rajoja, voin ainoastaan arvailla aiempien yritysteni perusteella, yritysten joita kaikkia ovat aina ja loputtomasti leimanneet omat oletukseni ja odotukseni, joista riisuttuna saatan mitä vain.


Me luomme kaikki maailman ongelmat. Ongelma on sanojen luoma illuusio, joskus kiva ja viihdyttävä mutta kuitenkin vain illuusio. Tällä en tarkoita sitä, etteivätkö ongelmat voisi olla niitä kokeville täysin todellisia; ainoastaan, että niitä ei näytä "olevan" "olemassa" missään absoluuttisessa mielessä. En vastusta ongelmia, ne ovat usein viihdyttäviä ja rikastavat elämää, mutta perspektiiviä, pyydän. Ja saan. Pelkkää voittoa.


Tavallaan siis aika saatanan rankkaa myöntää ettei missään vaikuttais olevan mitään todellista ongelmaa.



Kuulen mielelläni kritiikkiä, mutta pelkän teorian voitte sijoittaa ohutsuoliinne - intohimoitsen käytäntöä.


(Kuuntelin tossa yks päivä Nirvanaa ja nauroin ja kiihotuin. Kyynärpäähän sattuu. Lihakset tuntuu hyvältä, omat ja muiden. Mun päässä on viime aikoina ollut ihan vitun selkeää, ja sen seurauksena oon ollut elämästä paskana, ja se on kaunista. Mitä enemmän nään, mitä selkeämpää kaikki on, ja sitä vaikeampaa on vältellä havaintoa siitä, että maailma on täynnä sateenkaaria, kukkaisia, typeriä (mutta kuitenkin oppitunteina niin saatanan tarpeellisia) sotia ja nälkään+ripuliin kuolevia lapsia.

Vailla tippaakaan kyynisyyttä sanon, että tää maailma on hajottavuudessaankin äärettömän ihastuttavaa.)
Miikka "Kyl noi sun farkut muuten ainaki takaapäin tollee tekee oikeutta sun kropalle"

Minä: "Suomeks, mulla on hyvä perse?"

Miikka: "No, siis.. Niin."

aaws :D<3
laita "<3<3<3" jos rakastat minua

laita "<3" jos olen tärkeä

laita ":D" jos välität minusta

laita " :|" jos sinulla ei ole mitään sanottaavaa minusta

laita ":)" jos ollaan kavereita

laita ":( " jos et pidä minusta

laita ":<" jos vihaat minua

laita ":>"jos haluisit tutustua minuun

laita "=)" jos olen kaunis

laita ":P" jos olen hauska

laita ":F" jos haluisit lyödä minua

laita ":/" jos olen tylsä

laita ":9" jos olen outo
1) Miksi 2. viestin lähettäjä on tekstannut sinulle?
- "Tule huomenna katsomaan lopputulosta!" "Tule milloin vain." "Kiitos tuesta!"

2) Missä olit saadessasi 5. viestin?
- Olin Järvenpään Tarjoustalos :D - "Pääsin kouluun !! :) Sisustaja"

3) Onko sinulla tunteita 10. viestin lähettäjää kohtaan?
- Kyllä. Liikaakin. - "Joo tilitä jolleki mulle noit asioita älä mulle :D"

4) Mistä olet saanut 14. viestin lähettäjän numeron?
- Hää soitti mulle yllärinä yllättäen jopa itsensä :) - "Moe!Mitä Terho my friend:-)?"

5) Onko 21. viestissä yhtään hymiötä?
- Eip. - "Läheks viemää mua hyksii?"

6) Halusitko viskata puhelimen seinään saatuasi 23. viestin?
- No en ehkä just tän viestin takii xD - "Muistuta mua et kauppa ku jo unohdin"

7) Entä leijuitko pilvissä 29. viestin jälkeen?
- No miten sen nyt ottaa :D - "On meilla 30e sinne"

8) Millä sanalla alkaa 31. viesti?
- Nii jos jaksan... - "Nii jos jaksan kattoo miten toi lyhyt matka menee"

9) Entä 32.?
- "Mä yritän sinne..."

10) Monelta 35. viesti on saapunut?
- 18:28

11) Miksi 38. viestin lähettäjä tekstasi eikä soittanut?
- Niinpä, olis välttyny tuhat tekstaria ;) - "Mitä teet?"

12) Onko 41. viestin lähettäjän perässä sydäntä?
- Eip khyl... - "Mä kuume vasta ma töihin ja äiti kuulemma laittanu rahaa tilille OHO !! :)"

13) Sisältääkö 47. viesti yhtään kirosanaa?
- Ei, se on NIIN romanttinen - "No sepäs ei ole mun ongelma. Puhut iha ku oltais seurusteltu."

14) Oliko 57. viesti lukemisen arvoinen?
- No ei se mitää muuttanu... - "Saitteko ne levyt seiniin? Hitto mä en saa henkee..."

15) Vastasitko 63. viestiin?
- Tietysti... Vastaan aina ;) - "Kysyin vaan. Pitäähän minun tietää komppanian iskukyky. Tsemppiä kokeisiin."

16) Voisiko 71. viestin lähettäjä sanoa sinulle suoraan sen, mitä oli kirjoittanut viestiinsä?
- Todellakin!! ;) - "Osta karkkia :)"

17) Onko 79. viestin lähettäjä äitisi?
- Äiti ei kyl tekstaa... Mut... - "Olen kuin pomppiva lihpulla koko illan :)"

18) Mikä on 89. viestin pointti?
- Varmastikin se, että se haluu mut sen vieree :D Tai siis jotai muut ihanaa...
- "Mä menen nukkumaan silloin kun haluan. Ja edellenkän vika ei ole sussa."

19) Onko 93. viestissä sanaa "okei"?
- No ei kyl... - "Pääsin nyt"

20) Muistatko mitä vastasit 98. viestiin?
Puhelin ei tallenna näköjään viestei niin paljoo xD Mut vika viesti minkä oon laittanu: - "Jaa KÄYT salaa katselee mun galleraissa... Mäki haluun."
Oli jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa jotain käytännöllistä rakkauden kiemuroista, joten tuumasta toimeen. Tämä on niin monitahoinen aihe, että teksti jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Käsittelen joitakin mieleeni tulleita tärkeimpiä ydinajatuksia. En väitä näkemyksiäni Totuudeksi enkä voi taata niiden toimivuutta muiden elämässä. Itelleni pärisee.


Kerran oivalsin, kuinka keinotekoiselta rajoitukselta tuntuu ajatus siitä, että ihminen saisi rakastaa vain yhtä, tai että intiimisuhteita voisi olla vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samanaikaisesti kuitenkin tuntui epämiellyttävältä mielikuva siitä, että jotkut panevat ympäriinsä ilman herkkyyttä, keskinäistä kunnioitusta tai kommunikaatiota, ja jotkut sitten kutsuvat sellaista "vapaaksi suhteeksi".

Aloin tutkiskella asiaa laajemmin. Rehellisyys johti ymmärrykseen: seurustelu ei estä kutkutusta muita ihmisiä kohtaan. Tuntui tärkeältä sanoa asia ääneen - en tahdo elää valheessa, en itseäni enkä muitakaan kohtaan.

Aloin hyväksyä sen tosiasian, etteivät tunteeni suostu asettumaan minkäänlaisiin tarkasti määriteltyihin, absoluuttisiin rajoihin. Polyamoria, kyky rakastaa montaa, tuntui sitä itsestäänselvemmältä mitä enemmän sitä tunnustelin. Kävi luonnolliseksi kysyä, miksei tunteita saisi myös fyysisesti ilmentää kenen tahansa kanssa. Miksi intiimisuhde tietyn ihmisen kanssa velvoittaisi rajaamaan muut pois? Harva uskoo, että vanhemmat rakastavat kahta lasta vähemmän kuin yhtä, tai että useat ystävyyssuhteet rajoittavat toistensa syvyyttä - miksi asia olisi toisin intiimisuhteissa?

Miksi ylipäätään koemme niin suurta tarvetta määritellä suhteitamme? Miksi on tärkeää rajata, onko joku ihminen "ystävä" tai "kumppani"? Miksei "ystävän" kanssa voisi olla intiimiä kontaktia?


Ihmisillä on luonnollisesti kaikenlaisia oletuksia polyamorian suhteen. Jotkut diagnosoivat sen sitoutumiskammoisten kivankuuloiseksi tavaksi oikeuttaa epäempaattinen, sekoileva ympäriinsänussinta. Miksei se voisi sitäkin olla, mutta itelleni on tuntunut tärkeältä, että suhteeni pääsevät vapaasti muovautumaan, kasvamaan ja syventymään, romantiikalla tai ilman. En näe selviä rajoja "ystävyyden" ja "muun" välillä. Minulla ei ole pelkoa pitkiä, vaikka koko elämänkin mittaisia suhteita kohtaan - nautin siitä että ihmissuhteillani on aikaa ja tilaa rakentua. En vain näe että yhden suhteen tulisi väistämättä rajata muut pois. Ajankäytölliset kysymykset ovat toki todellisia, mutta rehellinen kommunikaatio ja herkkyys tuntuvat toimivan paljon paremmin kuin absoluuttiset säännöt.

Yleinen kommentti tuntuu myös olevan: "Mä oon mustasukkanen, emmä pystyis!" Musta yksi polyamorian ydinajatuksista on se, että mustasukkaisuus ja muutkin kielteiset tunteet pyritään tiedostamaan, havainnoimaan ja ymmärtämään, ja niistä keskustellaan. Niiden olemassaolon hyväksyminen on tuntunut toimivan paljon paremmin kuin tukahduttaminen - sama pätee elämän muillakin alueilla. Olemme omistushaluisia, kehitämme helposti riippuvuuksia ja haluamme pitää tärkeistä asioista tiukasti kiinni koska olemme epävarmoja. Pelkäämme yksinjäämistä. Jos elämme ajatuksessa, jonka mukaan elämämme ei mitenkään voisi olla täyttä ilman tiettyä ihmistä, tarketuminen lienee aika väistämätöntä.

Itestäni tuntuu vahvasti siltä, ettei mikään tietty yksittäinen ulkoinen elementti ole välttämätön täydelle elämälle. Olemme toki sosiaalisia eläimiä ja yhteys on luonnollinen tilamme, mutta olemme myös varsin hyviä sopeutumaan.

Kokemukseni mukaan rakkaus ei pysty kukoistamaan jos sitä yritetään pakottaa. Se on herkkä instrumentti - liian jäykkä ja puristava ote estää soljuvuuden. Parasta mitä rakkaudelle voi tehdä, on poistaa sen tieltä esteitä ja luoda sille tilaa hengittää ja kasvaa dynaamisesti. Loppu sujuu itsestään.


Kommunikaatio. Pelottava muuttuu mahdolliseksi ja siedettäväksi kun siitä puhuu ääneen. Empatia ja herkkyys ovat välttämätön avu. Haaste on suuri, mutta mitä enemmän olen puhunut ja kuunnellut, sitä selkeämmäksi on käynyt että puhumattomuus ja välttely ovat täysin mahdottomia vaihtoehtoja - ne aiheuttavat sellaisia ongelmia, joita ei välttämättä saa millään tavalla selvitettyä tai korjattua. Rankkojen aiheiden käsittely on ajoittain kivuliasta ja saattaa koetella sietokyvyn rajoja, mutta mikä voisi olla kasvattavampaa?

Uusiin ihmisiin rakastuminen tuntuu poikkeuksetta höyrähdyttävältä kokemukselta, ja silloin on suuri vaara sokeutua jo olemassaolevien suhteiden tarpeille. Konkreettinen vaara on myös se, että yhden suhteen ongelmia on helppo alkaa huomaamattaan paeta uusiin suhteisiin, joihin aiemmat ongelmat kuitenkin seuraavat itsepintaisesti mukana. Tuoreen suhteen alkuenergia tuntuu helposti aiheuttavan kritiikitöntä suhtautumista rakastumisen kohteeseen. Rakastuminen herättää usein tunteen siitä, että uusi ihminen on nyt jotain täysin uudenlaista, ihmeellistä, ennennäkemätöntä, vastaus kaikkiin toiveisiin joita on ikinä ihmissuhteisiin uskaltanut kohdistaa. Tämän tiedostaminen auttaa jäsentämään omaa tunnemaailmaa.

On luonnollista, että ihmisten määrän lisääntyessä mahdolliset muuttujat lisääntyvät myös. On suuri haaste saada kahdenkin ihmisen välinen suhde toimimaan, saati sitten jos ihmisiä on enemmän. Polyamoria kuitenkin myös helpottaa monia asioita. Ihmiset tuntuvat monogamisissa suhteissa usein pettävän toisiaan (ja itseään), ja näen suureksi syyksi tälle halujen kieltämisen. Polyamorisessakin suhteessa on toki mahdollista pettää valehtelemalla - jos on esimerkiksi sovittu, että kaikista intiimikontakteista puhutaan avoimesti, niin siitä on hyvä pitää kiinni. Ei liene mielekästä antaa lupauksia joita ei ole valmis pitämään. On tärkeää, että suhteet perustuvat osapuolten yhteisymmärrykselle.

Olen matkani varrella ehtinyt käydä läpi monenlaisia ajatuksia ja tunnetiloja, ja ajoittain kyseenalaistanut näkemyksiäni hyvinkin rankasti. Rohkea tarkastelu selkiyttää. Kerta toisensa jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä olemisen tapa toimii minulla tässä ja nyt ja tuntuu oikealta.


Vaikeimpia kysymyksiä polyamorian suhteen tuntuisivat ainakin itselleni olevan sukupuolitaudit ja jälkikasvu, tosin näistä molemmat ovat suuria haasteita myös ei-polyamoristisissa suhteissa.

Sukupuolitaudit ovat ainakin itseäni pelottaneet niin kauan kuin olen niiden olemassaolosta tiennyt. Olen pähkäillyt paljon sitä, miten useiden kumppanien kanssa olisi mielekästä toimia. Esimerkiksi HIV saattaa näkyä vasta kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Jos haluttaisiin olla äärimmäisen varmoja, olisi loogista, että sukupuolitaudit mahdollistavaa kontaktia otettaisiin vasta sen jälkeen, kun uusi kumppani on käynyt testeissä kolme kuukautta viimeisen suojaamattoman seksikontaktinsa jälkeen.

Kiemuroita seuraa: Loogisesti äärimmilleen vietynä, suojaamatonta seksiä (luonnollisesti myöskään suuseksiä) ei saisi harrastaa kenenkään sellaisen kanssa, joka on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä... jne.

Käytännössä tuntuisi aika mahdottomalta ja yksinkertaisesti epäkäytännölliseltä asettaa rehellisyyden lisäksi mitään absoluuttisia sääntöjä tai vaatimuksia. Olen tunnustellut vaihtoehtoa "oo kenen kanssa haluut, mutta mä en oo sun kanssa jos oot altistanut ittes mille tahansa sukupuolitaudit mahdollistavalla kontaktille etkä oo käyny testeissä", mutta käytännössä virta kuitenkin usein vie mukanaan - seksiin liittyy aina riskejä, jotka nyt vaan on hyväksyttävä jos siitä tahtoo nauttia. En voi vaatia muilta asioita joita en itsekään tahdo toteuttaa.

Käytännössä olen kokenut toimivaksi ratkaisuksi sen, että ihmiset skarppaavat sen suhteen kenen kanssa pelehtivät, kommunikoivat siitä avoimesti ja käyvät säännöllisesti sukupuolitautitesteissä. Riskejä on aina olemassa ja äärettömän ihana ihminen saattaa tietämättään kantaa sukupuolitautia. Spontaanius on kuitenkin niin tärkeä osa seksuaalisuutta, että mitkään tiukat ja joustamattomat säännöt eivät yksinkertaisesti tunnu mielekkäiltä. En silti voi kyllin alleviivata sitä, kuinka tärkeäksi koen kunnioituksen terveyttä kohtaan, omaa ja muiden.

Polyamoria ei myöskään tarkoita sitä, että kaikkien tai kenenkään kanssa olisi pakko harrastaa seksiä, etenkään suojaamattomasti. Tärkeintä on kokemus siitä, että jokainen asettaa itse omat rajansa, ilmaisee ne selkeästi ja kunnioittaa muiden rajoja.


Lapset ovat se toinen suuri haaste - kuinka ne sopivat yhteen polyamorian kanssa? Selvää on, että lapsi vaatii valtavasti aikaa ja paneutumista, ja tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista jossa itsestä riippuvaisen olennon hyvinvointi on asetettava etusijalle. Epäilemättä kyseessä on yksi ihmiselämän suurimpia haasteita, polyamorialla tai ilman. Itsellänihän ei (vielä?) jälkikasvua ole, mutta voisin kuvitella, että etenkin pari ensimmäistä vuotta ovat joka tapauksessa niin intensiivisiä, että edes vanhempien välisen romanttisen suhteen aktiiviseen ylläpitämiseen ei välttämättä ole kummemmin aikaa. Luottaisin yksinkertaisesti osapuolten herkkyyteen ja empatiankykyyn - huomioonottavuus ja kommunikaatio ovat tässäkin avainasemassa. Ei ole reilua, että toinen juoksee missä sattuu ja toinen istuu kotona lapsen kanssa, tosin erilaisten ihmisten dynamiikat aiheuttavat tälläkin alueella loputtoman määrän mahdollisuuksia ja tilanteita.

Tämä laaja aihe ansaitsisi oman tekstinsä. Eipä siitä siis tällä erää enempää.


Parhaimmillaan polyamoria tuntuu rikastavan kaikkien osapuolten elämää. Meillä on tapana projisoida odotuksiamme tunteidemme kohteisiin, ja monoamorisessa mallissa yhden ihmisen harteille saattaa kasaantua kohtuuttoman suuria vaatimuksia ja oletuksia. Hyväksyn kaikkien ihmisten täydellisen ainutlaatuisuuden. Erilaisten ihmisten kanssa on erilaisia kokemuksia, ja joidenkin kanssa voi nauttia täysin toisenlaisista asioista kuin toisten. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että yksi ihminen olisi parempi kuin toinen, vain että yksi ihminen on erilainen kuin toinen.

Polyamoria on ollut äärettömän rankka polku. Se ei missään tapauksessa ole helppo olemisen muoto, vaan kuten kaikki henkiset haasteet, vaatii valtavasti tahtoa, panostusta, joustavuutta ja määrätietoisuutta. Itselleni tämä on kuitenkin ollut valtavan palkitseva taival joka kulkee sulavasti käsi kädessä muun ajatus- ja arvomaailmani kanssa. Olen oppinut todella paljon itsestäni ja muista ihmisistä ja alkanut nähdä ja arvostaa inhimillisen kokemuksen kauneutta aivan eri tavalla kuin ennen. Vaihtelevat perspektiivit ravitsevat olemisen kaikkia puolia.

Aiheesta puhuminen aiheuttaa kulttuurinormeistamme johtuen häpeää, mutta vielä enemmän häpeää on aiheuttanut vaikeneminen. Ääneen ilmaiseminen tuntuu vapauttavalta, ja kannan seuraukset selkä suorana. Antakaa palaa.




Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments


tekstejäni löytyy myös
http://olentolupa.blogspot.com
http://olentolupa.livejournal.com
http://olentolupa.wordpress.com
« Uudemmat -