IRC-Galleria

Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa.
- TOVE 9 V.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen.
- EMIL 6 V.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
- THERESE 6 V.

Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit.
- MIA 4 V.

Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken.
Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä.
- THOMAS 5 V.

Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.
- KRISTINA 7 V.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.03.2008 00:16

LAISKA

[x] Todistuksen keskiarvo 5.5 - 7.5
[/] Päivässä et viittaa kertaakaan
[x] Kotiläksyt jäävät usein tekemättä
[ ] Tulee muistutuksia kotiin useasti laiskuudesta
[/] Joskus nukut tunnilla
[/] Myöhästyt tunneilta, koska nukut pommiin
[ ] Et jaksa syödä aamupalaa
[ ] Tuntiaktiivisuus nollissa
[/] Et vain jaksa välittää koulusta
3

AHKERA

[ ] Todistuksen keskiarvo 8.0 - 9.5
[ ] Päivässä viittaat melkein koko ajan
[ ] Teet aina kotiläksyt
[ ] Kokeista tulee yleensä 9-10
[ ] Tottelet aina koulun sääntöjä
[ ] Et ole myöhästynyt koskaan tunneilta
[/] Syöt yleensä aina kouluruoan tai aamupalan
[ ] Tuntiaktiivisuus huippuluokkaa
[/] Välität koulusta, koska haluat päästä opiskelemaan hyvään paikkaan
1

PAHIS

[ ] Todistuksen keskiarvo 4.0 - 6.0
[ ] Et viittaa koskaan
[ ] Et voisi kuvitellakaan tekeväsi läksyjä
[/] Opettajat eivät pidä sinusta, koska väittelet aina heidän kanssaan
[x] Kokeista tulee yleensä 4 - 6
[/] Koulun säännöt eivät kiinnosta sinua
[/] Myöhästyt suunnilleen aina tunneilta
[x] Tuntiaktiivisuus yleensä nollissa
[/] Vihaat koulua
4

TAVIS

[x] Todistuksen keskiarvo 6.5 - 8.5
[x] Viittaat aina silloin tällöin
[/] Teet kyllä läksyt, mitä jos nyt joskus ehkä unohtelet
[ ] Opettajien mielestä olet ihan normaali koululainen
[/] Tottelet usein koulun sääntöjä, mitä nyt joskus ehkä lipsut hiukan
[x] Saatat myöhästyä tunneilta joskus, yleensä aika harvoin
[/] Syöt yleensä kouluruokaa, mutta joskus saatat jättää välistä
[/] Tuntiaktiivisuus ihan OK
[/]Joskus koulunkäynti on kivaa, riippuu mielentilasta
5½

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.03.2008 00:09

1) Missä nukuit viimeyönä? - Omassa sängyssä

2) Näitkö unta viimeyönä? - Juu

3) Valvoitko pitkään? - Johonki puol 11

4) Ketä ajattelit illalla viimeiseksi? - Yhtä vaa :)

5) Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - En

6) Mitä sinulle tulee mieleen tästä biisistä? -

7) Onko sinulla jonkun kanssa "teidän biisi"? - On

8) Oletko laulanut karaokea? - Juu

9) Mitä teet seuraavaksi? - Meen varmaa kattoo telkkarii :D

10) Oletko ihastunut? - En oikee tiiä :S

11) Keneen? -

12) Koska viimeksi olet nähnyt hänet? - Aikaa sit :/

13) Onko tämä henkilö oikea ihminen? - On

14) Tiedätkö hänen salaisuutensa? - Aika paljon niistä juu :)

15) Äsyttääkö sinua nyt joku asia? - Kyl

16) Mikä on seksikästä? - ;P

17) Onko sinulla ollut hyvä päivä? - Ihan ok :)

18) Onko mikään mennyt huonosti? - On :S

19) Mikä? - Pari juttuu vaa :S

20) Oletko kirjautunut messengeriin? - Kyllä

21) Montako ihmistä sinulla on messengerissä? - 88 :D poistellu vähä :D

22) Montako on kirjautunut? - 18

23) Oletko jutellut ihastuksesi kanssa messengerissä? - Oon

24) Mitä kappaletta kuuntelet nyt? -

25) Miten asut? - Kotona

26) Onko tämä oma tietokoneesi? - Kyl

27) Vai onko tämä puhelin? - Ei

28) Oletko kotonasi? - Joo

29) Häpeätkö koskaan itseäsi tai kavereitasi? - Tälläki hetkel itteeni :D

30) Mistä pidät eniten miehessä/Naisessa? - Luonteesta :)

31) Mistä pidät eniten äidissäsi? - Se on vaa äiti :)

32) Entä isässäsi? -

33) Onko sinulla lemmikkiä/ lemmikkejä? - Juu

34) Saako lemmikkisi sinut hyvälle tuulelle? - Saa :)

35) Onko sinulla tatuointia? - Noup

36) Jos on niin minkälainen? -

37) Jos ei ole niin minkälaisen voisit harkita ottavasi? - Sellasen tosi hienon :)

38) Tämänhetkinen mielitekosi? - Nähä unta ;)

39) Jos kaikki olisi mahdollista mitä tekisit nyt? - En kyl tiiä :P

40) Onko päässäsi koskaan ollut itsetuhoisia ajatuksia? - On joskus sillo ku mutsi sairastu :S
.
41) Koska harrastit viimeksi jumalallista seksiä? - En kyl muista ;D

42) Oliko se ihastuksesi kohde? - Noup :D

43) Miksi teet näitä gallupeja? - On tylsää

44) Tiedätkö kuka haluaa tietää sinusta näitä asioita? - Tuskin kukaa :D

45) Oletko koskaan ajatellut että ihastuksesi lukee näitä? - Juu :)

46) Oletko ajatellut että naapurisi lukee näitä? - En

47) Luetko itse muiden vastauksia? - Juu.

48) Millainen olisi unelmiesi nainen? - Hyi!

49) Entä unelmiesi mies? - Semmone tommone :P

50) Onko sinulla vielä sama mieliteko kuin aikasisemmin päällimmäisenä mielessäsi? - Kyllä.

51) Kun näet tämän <3 niin ketä ajattelet? - ;)

52) Oletko rakastunut ensisilmäyksellä? - En kai ihan :)

52) Asuuko naapurissasi hyvän näköisiä ihmisiä? - Noup

53) Oletko rikas? - No en vidus :D

54) Vastaisitko jos kysyisin tyttöystäväsi/ sinun kuppikokoasi? - Ha, mut et kysy :D

55) Oletko mielestäsi kaunis/ Komea? - No en

56) Lempi hedelmäsi? - Greippi

57) Pidätkö jäätelöstä? - Välil

58) Oletko koskaan rakastunut opettajaasi? - Noe

59) Missä haluaisit olla 50- vuotiaana? - Asuu maalla

60) kenen kanssa? - Miehen ja lapsien :)<3
Hahahahahah, oota vaa ku nähään :D

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 17:47

1. Eilisen huippuhetki?
- Yks vaa :P

2. Minkä värinen saunatakki sulla on?
- En omista :D

3. Käytätkö hammaslankaa?
- En

4. Minkä merkkinen pesukone teillä on?
- Ei oo omaa paskaa :D

5. Paljon sun keskiarvo oli?
- En kyl tiiä, onks se 6.8 :D

6. Koska olit viimeksi lentokoneessa?
- varmaa 10 vuotiaana :S

7. Koska olit viimeksi hammaslääkärissä, pelottiko?
- pari viikkoo sit, vähäsen juu :D


8. Paras joululahjasi?
- En muista kaikkii :D

9. Koska menet seuraavan kerran ulkomaille?
- En tiiä kyl yhtää :D

10. Tunnetko ketään Juuliaa, kuka se on ja onko mukava?
- En

11. Tunnetko ketään Terhiä, kuka se on ja onko mukava?
- Juu, on se ihan :)

12. Katsotko paljon urheilua telkkarista ja mitä mieluiten?
- Joskus katon lätkää :)


13. Seurusteletko?
- En :S

14. Ikäsi?
- kohta 16

15. Mikä susta tulee isona?
- ISO :D

16. Mikä on vapaa radikaali?
- Emt :D

17. Onko teillä kylpyammetta?
- Ei :(

18. Kuinka pitkä matka sulla on kouluun ja millä kuljet sen?
- varmaa 20m. ihan kävellen menen :D

19. Onko sun jonkun opettajan nimi Hilppa?
- ei ole

20. Oletko käynyt koskaan Kemijärvellä ja jos olet niin mitä teit siellä?
- Juu, pizzalla :)

21. Osaatko seisoa käsillä?
- joo jos on seinä vastassa :D

22. Koska kävit viimeksi leikkipuiston vempeleissä?
- En muista :D

23. Onko sulla mitään soitinta?
- On

24. Onko sun huoneessa joulukoristeita?
- Ei

25. Mikä sun isä on ammatiltaan?
- Oli joku emt.

26. Mikä sun mummon nimi on?
- Sisko

27. Omistako crocsit? Minkä väriset?
- en

28. Oletko käynyt ikinä vankilassa?
- En

29. Onko teillä kotipizza-laseja?
- Noup

30. Pizza vai hampurilainen?
- Pizza

31. Mikä on sun rakkain harrastus?
- En harrasta nyt mitää :D

32. Minkä värinen imuri teillä on?
- Viininpunane :D

33. Onko sulla suklaata kotona?
- Ei

35. Syötkö jotain just nyt?
- En

36. Mitä urheiluvälineitä siinä huoneessa näkyy, jossa nyt oot?
- Surffilauta :D

37. Onko ulkona lunta?
- juu :S

38. Mihin olet viimeksi matkustanut ja millä?
- Koulusta kotiin, jaloilla :)

39. Oletko matkustanut usein junan makuuvaunussa?
- En

40. Onko keilaaminen kivaa?
- On !

41. Tunnetko ketään poliisia?
- Enpä tunne en :D

42. Onko sulla valmentajaa, onko hän kiva?
- Ei ole valmentajaa

43. Tykkäätkö paprikasta?
- punasesta

44. Koska joit viimeksi kaakaota?
- Joskus koulus :D

45. Onko sun sänky nyt pedattu?
- On :)

46. Minkä väriset lakanat sulla just nyt on?
- Siniset :)

47. Onko teillä iso parveke?
-Ihan vitun :D

48. Onko sulla superpalloa ja jos on niin minkä värinen?
- ei olee

49. Minkä väriset sukat sulla on?
- vihreet =)

50. Minkä värinen pipo sulla yleensä on?
- Ruskee

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 16:59

RAKKAUS

seurusteletko?: En
oletko ollut ihastunut?: olen olen :)
rakastatko ketään tällä hetkellä?: en kai =)
oletko koskaan ollut rakastunut?: Olen
kuinka monen ihmisen sydämen olet särkenyt?: En mä tiiä
kuinka monta ihmistä on särkenyt sydämesi?: pari
minkälainen on ihastuksesi?: sellane jännä =) siis jos nyt oon ihastunu? :D
luokitteletko ihmisiä ulkonäön vai persoonallisuuden mukaan?: molempien. riippuu tilanteesta
oletko koskaan suudellut ystävää?: olen :/


PÄIHTEET

poltatko tupakkaa?: Jhuu
poltatko ruohoa?: En
oletko kokeillut huumeita?: En
pidätkö kaljasta?: Juu
pidätkö siideristä?: En pahemmin
kuinka usein käytät alkoholia?: kerran viikossa.

VOISITKO KOSKAAN

hypätä benjiä?: En
hypätä laskuvarjolla?: En saatana :D
uida delfiinien kanssa?:Joo o:)
syödä jonku eläimen aivoja?: No en
kääntää selkäsi ystävällesi oman etusi vuoksi?: En
varastaa ystäväsi tyttö/poikaystävää?: En
valehdella poliisille?: Toki
juosta poliiseja pakoon?: Tehty jo :D
valehdella vanhemmillesi?: Jooo
kävellä tuntemattoman luo ja suudella häntä?: Enpä usko :D
olla stripteasetanssija?: En kyl
kävellä ravintolasta maksamatta?: Ehkäpä

YSTÄVÄSI

paras ystäväsi?: Laura
tuntenut pisimpään?: Satu ja meri :)
se, jonka kanssa haluaisit puhua enemmän?: Yks tosi rakas ihmine :/<3
se, jota haluaisit nähdä enemmän?: sama tähän
kuinka monta ystävää luulet sinullla olevan?: Muutama..
kenen kanssa tulet hulluksi?: No sitä passaa ite miettii :D
kenen kanssa voit olla ikuisuuden tulematta hulluksi?: Ei oo varmaankaa ketää sellasta
hulluin?: Jenni
äänekkäin?: Maria
saa sinut aina nauramaan?: Ninni
parhaat silmät?: Ei voi tietää :D
kaunein?: En nyt tiiä :D
komein?: Vaikee sanoo :P
kärsimättömin?: En tiiää
lyhyin?: Ninni :)
pisin?: en kyl tiiä :D
paras laulaja?: Ninni

OLETKO KOSKAAN

ollut todella turhautunut?: Parhaillaan
yrittänyt iskeä itseäsi 5 vuotta vanhempaa ihmistä?: En :D
ollut vankilassa?: En
rullalautaillut?: Joo mut siit ei tullu mitää =)
varastanut mtn?: Eeeen :DDD
potkaissut jotakuta?: Kyllä vain
rikkonut pulloja?: Joo
ollut jossain k18 paikassa alaikäisenä?: kyl mä oon :D
nukkunut itseäsi yli 7 vuotta vanhemman vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?: joo kai :D
ollut ajelulla?: Jooh
oksentanut alkoholin takia?: juu
sammunut alkoholin takia?: joo
ollut konsertissa?: joo
ollut ulkomailla?: joo
rikkonut lakia?: joo
antanut rahaa kodittomille?: Joo
itkenyt että asiat ratkeisivat?: Kyllää
suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä?: Joo :/
suudellut siskosi/veljesi ystävää?: En

VIIMEISIN

asia jonka söit?: Kalapastaa
asia jota joit?: Vesi
asia jonka puit päällesi?: paita
paikka jonne menit?: oma huone
henkilö jonka näit?: Äiti
laulu jonka kuulit?: joku kakka :D
tekstiviesti jonka lähetit?: En muista :D

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 16:44

Kenen kanssa painit viimeksi?
» lauran kaa ku otettii yhtee kirkkokentäl :D

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
» Lauraa, eile illal

Kenelle tekstasit viimeksi?
» En kyl oo varma :D lähetinkö Juholle viestin lauran puolesta :D

Oletko ihastunut/rakastunut? Tietääkö "kohteesi" tunteistasi?
» no ku mä en oikee tiiä oonko =)

Mitä jos sinut kloonattaisi?
» voi moro :D

Mitä harrastat?
» vaikka mitä =P no hyi. salil käymist. vaik seki on vähän jääny :D

Mikä on pahinta mitä olet kuullut sinulle sanottavan? Kuka sen sanoi?
» niit on liikaa!

Entä kauneinta? Keneltä sen kuulit?
» En kyl tiiä :D onhan niitäki jonku verra :)

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
» Lauran

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
» vähä :S

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
» en tiiä sen nimee :D

Milloin itkit viimeksi? Miksi?
» Eilen :/

Uskotko Jumalaan?
» sillee ja sillee en

Mitä luku 69 tuo mieleesi?
» vaikka mitä ;)

Mikä biisi kuvaa sinua parhaiten?
» se se, en muista :D

Milloin angstasit viimeksi?
» En muista. kai eile vähä :S

Voisitko mahdollisesti esiintyä alastonkuvissa?
» EN!

Mikä on paras karaoke suorituksesi?
» En kyl tiiä, varmaa marilla joskus :D

Mikä biisi saa vedet silmiisi?
» muutamat

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
» Sillee juu :/

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
» en nyt tiiä ihan rakastunu

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
» En!

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
» Varmaa perhe ja Laura

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
» Löin sitä jo eilen :(

Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä?
» Oon :D

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
» on niit muutamii..

Asia jonka olet tehnyt, jota kadut nyt?
» Eiliset puhelut :D

Missä mennään?
» ai mitä missä mennään? :D

Onko kaikki hyvin?
» Juu ihan :)

Onko rakkautta ilmassa?
» Eip

Oletko tylsä?
» En aina

Mitä kieliä osaat?
» suomee, ruotsii vähän ja enkkuu TOSI vähän :D

Oletko datis/nörtti?
» DATIS!! :D

Homoiletko?
» toki :D

Tupakoitko?
» Khyl

Kuka on paras ystäväsi?
» Laura

Kuka on lähettänyt kahdennentoista saapuneen viestisi?
» En jaksa kattoo

Oletko itserakas?
» en oo

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
» Mixun vissii :D

Miksi olet koneella nyt?
» ku on tylsää :D

Paljonko kello on?
» 14:40

Kerro ihmeessä koko nimesi?
» Meri Iida Marjaana Kilpiä

Kuka on lähettänyt yhdeksännen saapuneen viestisi?
» ei jaksa kattoo :D

Onko sinulla sormuksia sormissasi?
» eip

Meinaatko haastaa ketään tähän?
» en

Mikset?
» ei jaksa

Vituttaako?
» eip

Paras lahja minkä oot koskaa saanu?
» <3

Missä vanhempasi ovat?
» mutsi on keittiös :D

Mitä teet huomenna?
» kouluun :/

Mitä joit viimeksi?
» vettä

Kuka sulle viimeksi soitti?
» Mixu

Oletko pettynyt?
» Ai mistä??

Oletko onnellinen?
» no joo ihan :)

Onko ruuvit jo pudonneet?
» voipi olla

Onko sinulla saldorajaa?
» on

Paljonko se on?
» 20

Oletko levoton?
» kyl mä vähän :D

Pelottaako mikään?
» jep

Vihaatko ketään?
» eikö tätä kysytty jo

Kusettaako?
» ei

Mitä sinulle tulee mieleen Nellin - Pidä musta kii biisistä?
» Yks juttu vaa :S

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
» oon

Mitä mieltä olet siitä?
» ihan ok

Ketä ajattelet nyt?
» en ketään

Miksi?
» no en tiiä

Onko sulla ikävä ketään tällä hetkellä?
» on :/

Kumpaa vanhempaasi muistutat luonteelta?
» faijaa kai niin ainaki mutsi on sanonu

Joko homottaa?
» juujuu

Oletko kyllästyessäsi mahdoton pässinpää?
» olen

Onko jotain kerrottavaa?
» MORO! :)

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 15:07

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] menettänyt neitsyyteni tuntemattomalle
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] mielistellyt opettajaa
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[/] ihastunut
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] polttanut tupakkaa
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[ ] epävarma uimataidoistani
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] demittänyt yömyöhään
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[ ] saanut nelosen jostain kokeesta tänä vuonna
[ ] syönyt tupakan
[x] valehdellut

NYKYHETKI:
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - alusvaatteet, toppi, yöpökät ja huppari :)
2. Mitä syöt/juot juuri? - en mitään
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - ei yhtään :D
4. Millä tuulella olet juuri? - no joo, ihan hyväl :)
5. Millainen sää ulkona? - tollanen kiva :)
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - Ihan juu :)
7. Mikä musiikki soi? - saunareissu :D
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - lukemas kokeesee :D
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? - greippii :)
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - takussa :D

TULEVAISUUS:
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - olla varmaanki kotona
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? - enkun ja kemian koe :S
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - ei voi tietää
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - varmaa samaa ku nytki :D
5. Entä yli huomenna? - koulussa
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - <3
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? - palomies-sairaankuljettaja tai sit ensihoitaja
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - ei voi tietää
9. Kenet luulet näkeväsi ihan kohta? - mutsin
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? - Juoda? :D

NYT:
1. Oletko ihastunut? - En kai :D:D
2. Missä olet? - kotona.
4. Ollut sairas? - krapula :D
5. Tuntenut itsesi tyhmäksi? - KYLLÄ!
6. Ikävöinyt jotakuta? - Koko ajan :/
7. Saanut kokeesta nelosen? - en
8. Tanssinut? - en nyt
9. Leikkauttanut hiuksesi? - en nyt just

KUMMAN VALITSET?
1. Kukkia vai suklaata? - kukkia tällä kertaa :)
2. Harmaa vai musta? - musta.
3. Värikäs vai tumma? - värikäs..
4. Viha vai rakkaus? - rakkaus.
5. Aurinko vai kuu? - Aurinko.
6. H&M vai Only? - molemmat.
7. Valvominen vai aikaisin herääminen? - valvominen
8. Kuuma vai kylmä?- kuuma
9. Oikea vai vasen? - oikea
10. Ilo vai suru? - ilo.

OLETKO KOSKAAN?
1. Valvonut yli keskiyön? - Oon
2. Ollut yökylässä? - Oon
3. Itkenyt? - En kuule ole
4. Nauranut niin, että vedet tulee silmistä? - Khyl
6. Ollut jääkiekko matsissa? - Joo
8. Ollut ulkona yli ilta kahdeksan? - Miks en olis ollu
9. Pelästynyt jotakin? - juu
10. Nukahtanut yleisellä paikalla? - en oo..

dodihMaanantai 24.03.2008 04:08

tässä sitä ollaann.. :D kotana voi huh hih. mutsi kärttyy ja heröö :D
Tack laura painista oot rakas<33