IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 20.12.2008 15:13



Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

niin totta <3Perjantai 19.12.2008 02:27

Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 02:04

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

AborttiTorstai 13.11.2008 00:41


1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

Jos luit loppuun asti..liitä omaan päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 01:24

Aivan mahdotonta!
SEXIMATIKKAA!!! Laske sitä mukaan kuin luet. Älä huijaa katsomalla loppua, tämä toimii ihan oikeasti!! Etene siis kohta kohdalta ja Hämmästy!!

1) valitse luku kuinka monta kertaa haluaisit seksia viikossa.(mielummin enemmän kuin yksi ja vähemmän kuin kymmenen)

2)kerro luku kahdella (vähään röyhistelyä)

3)Lisää lukuun 5 (sunnuntain kunniaksi)

4)kerra saamasi luku 50:llä. *odottelen että haet sen laskimen*

5)JOS olet viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäsi lisää lukuun 1758... JOS et ole lisää, lukuun 1757...

6)Nyt vähennä saamastasi luvusta syntymävuotesi (neljänumeroa)

Nyt sinulla pitäisi olla kalkulaattosissa tai (päässä) kolmilukuinen numero. Ensimmäinen numero on se kuinka monta kertaa haluaisit seksiä viikossa. Seuraavat kaksi SINUN IKÄSI!!! Toimii!! tämä vuosi (2008) on ainoa milloin tämä homma toimii, joten pistä eteenpäin. aika vaikuttavaa eikö TOTTA?

so happyyyyyyy!!! :DPerjantai 24.10.2008 01:18

Vihdoin ja viimein! Muutetaan ens kuussa takas Vantaalle!!! Jippii!! Ihanaa <3 Ja on muutes ihana kämppä!

niinhän se on..Keskiviikko 22.10.2008 21:30



Tunnettu luennoitsija aloitti seminaarinsa pitämällä kädessään 200 euron seteliä.

Tilaisuudessa oli 200 henkilöä. Hän kysyi: "Kuka haluaa tämän rahan?"
Kaikki kädet nousivat ylös.

Luennoitsija sanoi, että hän antaa rahan jollekin, mutta sallikaa minun ensin tehdä jotain sille. Hän kurttasi setelin, ja kysyi, kuka sen vielä huolisi. Ja kaikkien kädet nousivat edelleen ylös.

Hän pudotti setelin maahan ja astui sen päälle ja hieroi sitä lattiaa vasten kengällään. Hän nosti sen ylös ryttyisenä ja likaisena, ja kysyi, mahtaako kukaan enää huolia sitä. Jälleen kädet nousivat ilmaan.

Hän sanoi: "Ystäväni, olette juuri oppineet hyvin arvokkaan läksyn. Nimittäin sen, että ei ollut väliä mitä rahalle tehtiin, te halusitte sen silti, koska se ei ollut menettänyt arvoaan. Usein elämässämme me putoamme, kompuroimme ja likaannumme tekemiemme päätösten takia ja tiellemme tulevien olosuhteiden takia. Tunnemme olevamme arvottomia. Mutta ei väliä mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan, sinä et koskaan menetä arvoasi, sinun arvosi, likainen tai puhdas, rikkoontunut tai hitusen rypistynyt, sinä olet korvaamaton edelleen niille jotka sinua rakastavat."

Elämämme arvo ei tule siitä mitä me teemme tai siitä mitä tiedämme, vaan siitä mitä me olemme. Sinä olet jotain aivan erityistä. Älä unohda sitä.

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 14:04

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

Olipas ilta...Lauantai 20.09.2008 05:18

Voin vaan kiittää Lauraa ja Anttia illan pelastuksesta! Ties mitä mulle olis tapahtunu ilman heitä! SUURET kiitokset vielä! Ootte ihania!

:DPerjantai 19.09.2008 02:03

Sanokaa seuraavat englanninkieliset lauseet selvästi ja mahdollisimman hyvin äännettynä.
Toista lausetta :


HIGH STUCK ARE WITH TO - Haistakaa vittu

RICE COUSIN KISS SUNNY - Raiskasin kissani

RA PICK ARE PEAR SET TANNY - Raapikaa persettäni

TO LIP US CUT HOSE SOON - Tuli paskat housuun

NINETY MICE TOO - Nainti maistuu

NICE TEN RICE COWS - Naisten raiskaus