IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.11.2008 12:52

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny."

Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan." Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 23:18

...................................tytöt....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät.........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ..........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain .............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .......

Kiitos kun teit sen minulle...Maanantai 03.11.2008 19:31

Mene pois
sä et kuulu
mun elämään.

Mä en halua kuulla
sun juttujas
mua ei kiinnosta.

Mä elän miten elän
turhaan sä valitat,
mä olen vain mä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 20:31

Isoveli tuli eilen suomeen... oli muutaman päivän etelä-saksassa... alppien juurella...

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 19:59

Aina käy näin,
Luotan liikaa ihmisiin.
Aina käy näin,
Mut unohdetaan
Aina käy näin,
taas yksin jään.

************

Sä tiesit sen,
mä tiesin sen,
et tässä käy näin,
mut silti yritin.

SniifTorstai 23.10.2008 23:07

Meidän pieni Predator/Pörrö (mitä nimiä hän nyt omistikaan) -tyttömme on lähtenyt luotamme uuteen kotiin. Ikävä on hirmuinen. Muistamme sinut aina! Tulemme myös sinua katsomaan!

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 01:26

Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen

Mitä muistankaanTiistai 21.10.2008 09:34

Nimipäivät 21.7.:

210707 isoveljen häät
210708 isoveljen vaimon isä kuoli vaikean sairauden seurauksena

Syntymäpäivät 21.8:
210807 H <sydän> J ->

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 09:33

Vitsi että saa taas naureskella... :D Erään ihmisen vajaa älyisyydelle :D

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 09:19

<sunset_girl> ainiin...kuin myös niistä paskapuheista....koskee ihan samalla tavalla siutakii niinkuin myös jania :P

- Ja mitähän paskaa myö muka ollaan puhuttu? Jos en ihan väärin muista niin aiemmat mein "paska puheet" johtu ihan vaan siitä kun neiti vääristeli meidän sanoja :D

<sunset_girl> eikö olis vaan parempi, kun kumpikin olis, ettei toista olis olemassakaan? luulis olevan sullekki paljon helpompaa :P loppuu muuten se kyylääminen, tarvi tulla inisee. oli paljo mukavampaa kaikilla olla, kun ei tarvinnu sanallakaan mainita neidin nimeä, tai edes olemassaoloa, luulis olevan sullekki.

- Hah kun vaan ite pystyisit olla välittämättä asioista jotka siulle kuulu. Ja itehän aloitit sen inisemisen :D