IRC-Galleria

Tjaahah... Kesä on ikävästi alkanut laskea suojaustaan ja viilentyvät illat alkavat vahvasti puhua siitä, että syksy ja talvi runnovat voimakkaita oikeita suoria vasten arvaamattomien kesälomalaisten kasvoja. Myös allekirjoittaneen kesäloma alkaa vetää viimeisiä hengenvetojaan ja kouluun palaaminen on ajatuksena kenties yksi kuvottavimmista. Rästiin jääneiden tehtävien ja suoritusten muistelu aiheuttavat vatsan alassa voimakkaita kiputiloja. Mielessä on siintänyt monenlaisia ajatuksia; alan vaihto, välivuosi jne. Näillä näkymin kouluun reilun viikon kuluttua kuitenkin palataan. Mieli maassa ja leuka rinnassa.

Työsarka on ajanut miekkosen JÄLLEEN kerran yövuoroon. Yölliset visiitit loppuvat kuitenkin ennenkuin ehtivät alkaakaan ja huomenna pitäisi alkaa jälleen ruuvata unirytmiä vastakkaiseen suuntaan. Epämieluisaa puuhaa ja onnistuu harvoin suunnitellusti.
Väsymyksen ja alituisesti vapaa-aikaa haittaavien töiden ohessa on ahavoitunut kulkija kuitenkin onnistunut löytämään itselleen asunnon. Kulkumatkaltaan huomattavasti lähempänä opinahjoa sijaitseva luukku on kuluneiden viikkojen aikana täsmällisesti vastaanottanut sisuksiinsa allekirjoittaneen maallista omaisuutta. Asunto on täyttynyt hitaasti mutta varmasti ja muuton viimeisiä silauksia ollaan vetelemässä, kunhan yövuoron viimeiset hetket vaipuvat historiaan ja ahertaja saa valtion luvan poistui työpisteeltä kohti asuinpaikkansa hellää huomaa.

Radiopuhelimen kohinasta kolleega kutsuu toveriaan tupakalle. Myöntävä vastaus ja hän poistuu...

- PISSAA JA PASKAA!-

Hyvinkin yövoittoinen päiväkirjamerkintöjen sarja saa jatkoa. Pitkäaikainen hiljaiselo tällä saralla on luonut bittiavaruuteen noin 5 kuukauden mittaisen aukon elämääni, jonka sen kummempaa läpikäyntiä ei ole tässä syytä käydä harrastamaan.
Kouluvuodesta otettiin juntta ja kesälomilla ollaan jo porskutettu hyvä tovi. Loma ei tänäkään vuonna saapunut hetkeäkään liian aikaisin ja koulunpenkin kuluttaminen tuntuu tällä hetkellä ajatuksena miltei yhtä kiinnostavalta, kuin Nakkilan Eläkeläisurheilijoiden sadametrin aitajuoksu.
Kesä"loma" lienee tässä tapauksessa hyvinkin kyseenalainen käsite, sillä töiden merkeissä ahkera uurastaja on aikaansa viettänyt. Lomailua karsastava työnarkomaani ei tästä kuitenkaan kavahda, vaan survoo annetut työtehtävät valmiiksi, jo persnahkaan parkkiintuneella, vankalla ammattitaidolla.
Neljän yövuoron putkesta on parhaillaan suoritusvaiheessa toinen. Pikkuhiljaa jo yökköjen keskuudessa legendaksi muodostunut vaikea toinen yö on jälleen ottanut Aleksandr Karelinen tavoin pienen ihmisen käskyttävään lukko-otteeseen, josta rimpuileminen vastaa kuuman tervan kaatamista sukukalleuksille. Vatsassa vellova kahvin ja epäterveellisen yöpalan aiheuttama pulputus saavat silmämunat pyörähtämään kuopissaan ja yön hiljaisuudessa verisuonien voi kuulla karjuvan viimeistä voitelua, kun allekirjoittanut kaivaa taskusta huulilleen jälleen uuden syöpäkääryleen.

...Mutta sitten asiaan. Varsinaisena motivaattorina yölliseen kirjoitussessioon toimivat tapahtumat, joihin "yours truly" on törmännyt koulukodin aina niin rauhatonta unta valvoessaan. Yölliset käyskentelyt kartanon tiluksilla ovat muutamaan otteeseen kuljettaneet selkäpiitä pitkin joukon kylmiä väristyksiä ja varsinkin jälkikäteen tehdyt pohdinnat ovat saaneet väsyneen mielen yhdistelemään faktoja. Kovinkin skeptisenä ihmisenä en koeta värittää esiin kauhukertomuksia mutta joukko merkillisiä tapahtumia ovat saaneet karaistuneemmankin mielen pohdiskelemaan erinäisiä mahdollisuuksia. Kaikkia tapahtumia itse kirjoittanut ei ole ollut todistamassa, joten jutut pohjautuvat kollegoilta kuultuihin kertomuksiin.
Muutamille tapahtumista löytyi täysin looginen selitys... Toisille ei...


1.

Aloitetaan viime kesänä tapahtuneesta, miltei paskahalvaukseen johtaneesta tilanteesta. Anonyymiksi jätettävä toveri työntekijä oli ollut tavanomaiseen tapaan yövuorossa. Rauhoittavalle tupakalle pihalle marssinut miekkonen oli kuullut merkkillisiä ääniä osaston takana olevasta omenatarhasta. Ääntä oli vaikea kuvailla, miltei kuin joku hakkaisi seinää.

Ilmassa leijui sankka usva iltaisen vesisateen johdosta ja taskulampun kanssa varustautunut työläinen lähti selvittämään äänen alkuperää. Hän kulki osaston ohitse kohti entistä koulukodin johtajan taloa ja jäi välillä kuulostelemaan ääntä, joka kuitenkin oli äkisti loppunut. Omenatarhan tuloksetta tarkastettuaan hän suuntasi kohti koulukodin tilamestarin hevostalleja.

Joitakin satoja metrejä ennen hevostalleja alkoi usvan seasta kuulua ääntä. Samassa silmänräpäyksessä uupuneen yökön selkää hipoen pinkoi usvan seasta kaksi hevosta. Hevoset olivat potkineet aitauksensa rikki ja karanneet.

---> Tässä vaiheessa on lienee syytä hieman valottaa tarinaa Vonteenista. Vonteeni on Sippolan Hovin vanha omistaja, jonka uskotaan edelleenkin samoilevan maillaan kesäöisin. Joinakin kauniina kesäöinä Vonteenin uskotaan ratsastavan hevosella kartanon pihan poikki sisälle kartanoon. Nyt ymmärtänette puolikuoliaaksi pelästynyttä yökköä hieman paremmin? Tapahtumille siis löytyi täysin looginen selitys. Kalsareiden vaihtoa tarvinnutta kollegaa tieto tapahtuma hetkellä tuskin paljoa lämmitti.

2.

Siirrytään tapahtumiin viime talvena. Tuolloin allekirjoittanut teki koulukodille tuurauksia ja tällöin jälleen kyseessä yövuoro. Kello lähenteli kolmea ja oli aika perinteiselle yökierrokselle. Toisen yökön kanssa lähdimme tekemään rutiinitarkastusta koulukodin alueella.

Viimeisenä oli itse kartanon tarkastus. Kuljimme sisään talon päädystä olevasta keittiön ovesta, josta jatkoimme ruokalaan. Ruokalasta on suora pääsy kokoushuoneeseen, josta aukeaa kisko-ovet juhlasaliin. Juhlasaliin johtavat ovet olivat auki, joten suljimme ne, astelimme kokoushuoneen läpi takaisin ruokalaan ja ovesta kartanon eteishalliin. Tarkastimme paikat rutiininomaisesti ja tullessamme takaisinpäin päätimme mennä toista reittiä, joka kiertää juhlasalinvarastosta itse juhlasaliin ja siitä eteishalliin. Päästyämme juhlasaliin tajusimme, että kokoustilaan johtavat kisko-ovet olivat jälleen auki... Molemmat olivat varmoja, että lukitsimme ovet kunnolla ja että itsekseen ne eivät ole voineet aueta. Luonnolisestikkin olimme yöaikaan ainoat ihmiset koulukodin alueella. Poistuimme kartanosta mietteliäinä.

---> Tähän tarinaan voi keksiä varmaan reilustikkin erilaisia selityksiä. Joko emme sittenkään lukinneet ovia kunnolla, lukossa oli vikaa (joka on kyllä todella epätodennäköistä, koska lukko sittemmin toiminut hyvin) jne. Voitte varmaankin silti kuvitella ihmetyksemme.

3.

Kronologisesti ajassa eteenpäin siirtymällä tulemme tapahtumaan tänä kesänä.
Yövuoron alussa olimme toisen yökön kanssa pihalla tupakalla. Juttelimme ja tapoimme aikaa kuljeskellen kartanon pihamaalla. Katselimme kartanon ulkoikkunoista sisään tarkistaaksemme onko ovia jäänyt auki jne. Kaikki ovet vaikuttivat kuitenkin olevan lukossa ja valot sammuksissa.

Muutamia tunteja myöhemmin tapasimme jälleen pihalla. Pihapiiriä samoillessamme huomasimme valon kajastavan kartanon sisäkäytävästä. Loimme toisiimme kummaksuvia katseita, sillä molemmat olisimme voineet vannoa, että mitään valoja ei aikaisemmin päällä ollut. Tarkemmin asiaa tutkiskellessamme huomasimme, että valo kajasti poikien WC:n avonaisesta ovesta. Ihmetyksemme kasvoi, sillä kaikki ovet olivat mielestämme kiinni vielä paria tuntia aikaisemmin. Lisäksi kyseessä oli oppilas WC ja koulu oli loppunut jo yli kaksi viikkoa sitten. Oppilaat eivät kouluajan ulkopuolella vietä aikaansa kartanolla. Lähdimme sisälle tarkastamaan asiaa.

Vessa oli tyhjä ja ovi miltei sepposellaan. Suljimme valot ja oven. Varmuudeksi lähdimme tarkastamaan vielä muutkin ovet ja käytävän varrella olevat opetusluokat. Kulkiessamme käytävän päähän säpsähdimme molemmat, kun takaantamme kuului ääni, joka muistutti hieman kengän narahdusta. Tiirailimme taskulampuillamme ja kuuntelimme mutta emme kuullet saatika nähneet mitään.

Tarkastettuamme luokat lähdimme marssimaan ulos ja kuljimme poikkeuksellisesti ruokalan ja keittiön läpi, kohti talon sivuovea. Kulkiessamme keittiön lävitse huomasi kollegani apukeittiössä outoa punaista kajastusta. Tajusimme, että hellan levy oli päällä. Ihmettelimme asiaa, sillä apukeittiötä käytetään lähinnä opetustarkoituksiin ja keittäjämme ei käytä sitä juuri koskaan. Kuten jo aikaisemminkin mainitsin, oli koulu loppunut jo muutama viikko aikaisemmin. Sammutimme kuumottavan levyn ja poistuimme rakkennuksesta. Seuraavana päivänä otimme keittolevyä koskevan asian esille palaverissa ja keittäjämme vannotti, ettei ole levyä päälle kääntänyt ja että on ollut keittiöllä yksin koko edellisen päivän.

---> Näistä tapahtumista voinee varmaan syyttää montaakin eri tekijää: Emme vain huomanneet vessassa palavaa valoa ensimmäisellä kerralla, valot olivat jo vessassa päällä ja ovi aukesi itsestään (joka tuntuu mahdottomalle). Kengän narahdukselta kuulostanut ääni saattoi olla vanhan puisentalon "elämistä". Vanhat lattialaudat vain narisivat? Keittolevy on edelleen arvoitus. Mikäli keittäjämme ei ole jotenkin epähuomiossa esim. siivotessaan töytäissyt levyä päälle. Tämäkin tuntuu mahdottomalta, sillä levy oli miltei täydellä teholla. Vahingossa nuppia tuskin saa niin paljoa käännettyä. Uskomattomimmalta tuntuu edelleen vessan valojen syttyminen... Voisin vannoa, että olisimme ne huomanneet, mikäli ne olisivat olleet päällä ensimmäisen tarkastuksen aikaan.

4.

Tämä tapaus sattui vain kaksi päivää äskeisen tarinan jälkeen. Tuttuun tapaan olimme rauhoittavalla savuukkella pihamaalla. Kello lähenteli kolmea. Olin poikkeuksellisen pirteä ja nukkunut hyvin. En siis samalla tavalla väsynyt kuin yövuorossa yleensä, jolloin helposti kuulee ja näkee omiaan. Työkaverini lähti kohti omaa osastoaan ja minä omaani.

Osaston kuistilta katsahtaessani kohti kartanon ruokalan ikkunoita näin mielestäni jonkun tai jonkin vilahtavan nopeasti ruokalan keskimmäisen, ison ikkunan ohitse. Näin mielestäni selvästi jonkinlaisen hahmon piirtyvän ulkovaloista hohtavaan valoon ja sitten katoavan. Pidin näkemääni niin todellisena, että huikkasin työkaverilleni, joka epäili minun nähneen hänen heijastuksensa peilaantuvan laseihin. Tätä en kuitenkaan suostunut uskomaan, sillä mikäli heijastus olisi hänestä ollut lähtöisin olisi se sijoittunut toisin. Testasimme asiaa ja vakuutuimme, että jostain muusta oli kyse. Tarkastelimme ulkoikkunoista ruokalaan taskulampuilla, emmekä nähneet mitään poikkeavaa. Mietimme olisinko voinut nähdä kartanon kuistilla roikkuvien amppeleiden varjon, niiden heiluessa tuulessa. Jälleen jäimme molemmat mietteliäiksi.

---> Omia silmiään haluaa monesti uskoa. Oman lisänsä tietysti pieneen "vainoharhaisuuteen" antoi tätä tapahtumaa edeltäneet merkkilliset valojen syttymiset jne. Kuten sanottu, tekevät silmät ja mieli helposti kepposia pimeällä. Silti en mielellään kuljeskele kartanossa yksinäni pimeällä...


Yllä siis joukko parhaiten mieleen jääneitä omituisia hetkiä. Kokeneemmilta yövalvojilta olen kuullut kosolti samanlaisia tarinoita. Tässä esimerkkejä:

- Koulukodin urheilukentän laidalla seisovia hahmoja, jotka eivät liiku ja katoavat jälkeäkään jättämättä.

- Osaston ikkunan ohi kulkeva hahmo, joka katoaa.

- Puhetta käytävässä, vaikka ketään ei ole nähtävissä.

- Kavioiden kopsetta keskipihalla.


Vanhemmat ja yönkaraisemat toverini vetoavat poikkeuksetta tarinoidensa jälkeen väsymykseen ja torkahteluun. Tosin muutamat myös myöntävät, että työnteko on helpompaa kun ei anna näille asioille ajatuksen sijaa...

-Before the dawn-

Vapaapäivän hetkellinen riemu vaihtui nopeasti yövuoron tuuraukseksi. Kirjoittanut saa hyvinkin kyseenalaisen kunnian jatkaa yövuoron perään myös aamuvuoron. Väsymyksen ja univelkojen ulosoton uhalla jaksamme kuitenkin ahkerasti pakertaa valtiomme tulevaisuuden nimissä. Näin ainakin kirjoittanut itselleen uskottelee. Rahallisella korvauksellahan ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä kyseisen työsuorituksen kanssa.

Hiljaisuudessa on jälleen aikaa miettiä asioita. Päässä laukkaa miete jos toinenkin. Yleistä saavutuksien ja saamattomuuksien läpikäyntiä. Omaa saamattomuuttaan kirjoittanut lähinnä pitää naurettavana. Asioiden tärkeysjärjestystä, ajallaan suorittamista ja suorittamisen tasoa tulisi kirjoittaneen ainakin petrata.

Ihmissuhteista ja niiden vaalimisesta on kirjoittaneelle tulossa roimasti laiskanläksyä, ainakin viimeisen puolen vuoden ajalta. Kiireisiin ja suureen työ määrään on helppo vedota, mutta ketä muuta kiireestään voi syyttää, kuin itseään? Maailmasta ei työ tekemällä lopu, joten merkkaan itselleni tavoitteeksi ystävieni tapaamisen.

---

Yökön ystävänä ulkona ujeltava tuuli kantaa horisontista puhdasta kirpeää ilmaa. Uusia ajatuksia ja uuden päivän. Huominen lienee päivistä parhain. Paras päivä aloittaa alusta ja paras päivä lykätä jotakin huomiseen. Huominen on mielenkiintoinen käsite;
Se tarkoittaa toivoa, uutta auringonnousua, uutta elämää ja valon voittoa pimeydestä. Samalla se tarkoittaa kuoleman saapumista päivää lähemmäksi ja toisille seuraava auringonnousu tulee olemaan viimeinen. Toiset eivät ikinä näe tätä aurinkoa.
Tajuan elämän olevan liian lyhyt. Liian lyhyt siihen, että jaksaisin murehtia huomista. Vaikka kuinka toivoisin, niin huominen tulee aina. Siksi sille ei kannata urhata liialti ajatuksia. Eilisen olen jättänyt taakseni ja sinne en voi palata, vaikka luoja tietää, että joskus haluaisin.

Käväisen ulkona ja hengitän rauhallisesti. Tajuan tekemäni virheet. Tajuan onnistumiseni. Pienen ohi kiitävän hetken olen täysin tyytyväinen itseeni. Tuuli puhaltaa viileästi kasvoilleni ja palauttaa minut tähän hetkeen. Havahdun ajatuksistani. Tämä hetki on nyt ja tässä. Muulla ei taida oikeastaan olla merkitystä...

-Mene vaan, minä jään-

Pitkälti jos epäkunnossa ollut kodin laajakaista liittymä on saatu toimimaan. Ilonkiljahduksin voinemme siis jälleen paeta karua todellisuutta internetin ihmeelliseen maailmaan. Kymenpuhelimen elämääkin hitaampi huoltopalvelu tuotti viimeinkin tulosta ja satojen vihaisten puhelinsoittojen jälkeen on laajakaista jälleen saapunut keskuuteemme.

Aivan suunnatonta ilakointia ei kuitenkaan tarvitse aloittaa, sillä rakkaan informaatio-väylämme toimintakuntoon saattaminen, maksoi uuden modeemin verran. Tämän rahallisen uhrauksen voinemme kuitenkin tehdä, jotta pääsemme tuhlaamaan arvokasta elämäämme internetin ihaniin turhanpäiväisyyksiin.

Muuten aika on kulkenut jälleen joutuisasti. Vaikkakin hetkittäin sitä ei ihminen aina tajua. Aikaa on tullut vietettyä lähinnä koulussa ja töissä, vaikka toissaviikonloppun kirjoittanut saikin viettää poikkeuksellisen makoisaa vapaaviikonloppua. Todellisuuden julman kouran isku takaraivoon olikin sitten luultua karumpi, kun kaksi hersyvää aamuvuoroa oli edessä. Töistä kuitenkin kiitämme edelleen korkeampia voimia, jotka mahdollistavat hieman normaalia opiskelija kituutusta makoisamman elämän. Myös kesätyö kysely on nykyiselle työnantajalle lähtenyt. Toivomme parasta...

-Jos ei unen päästä saa, on maattava siis väkisin. Tämän kohdan hieman toisin näkisin...-

Epäluuloiset katsahdukset uskolliseen ajannäyttäjään kertovat korutonta kertomaan yövuoron vierimisestä. Vajaa puolet urakasta takana ja ulkona hiipivä pakkanen alkaa tuntua vanhan puurakennuksen lattiatasossa voimakkaana lämpötilan laskuna.
Unirytmin kääntö, normaalille kuolevaiselle hyvinkin epäluonnolliseen muotoon, on onnistunut toivotusti ja ennätysajassa. Viiden yövuoron massiivisesta etapista ollaan otettu juntta ja edessä olisi vielä kaksi mielenkiintoista unetonta yötä kartanon pihapiirissä samoillen.

Tietokoneen viallisista kaijuttimista kaikuva vaimea, hypnoottinen piipitys soi korvissa jo vapaa-aikanakin. Mielenterveystarkastus ei lienisi turha reissu, mutta tuskinpa moni täysipäinen tätä hommaa vapaaehtoisesti tekisikään. Piristysvaikutuksiltaan hyvinkin yliarvostetut energiajuomat ovat jälleen kasaantuneet pieneksi pullokomppaniaksi valvojankopin pöydän reunalla. Lieneekö kyse juomasta vai kirjoittaneen kasvaneesta toleranssista niiden teholle? Mene ja tiedä, mutta hereillä eivät ainakaan perkeleet auta pysymään... Mikäli ei sitten laske kylmää hikeä, pahoinvointia ja vapinaa näiden virvokkeiden "piristäväksi vaikutukseksi". Syökää ihmiset mieluummin hedelmiä.

Hämmentynyt katseeni tuijottaa päiväkirjan päiväystä ja tajuan eläväni jo kuluvan vuoden viimeisiä hengenvetoja. Totaalisen sekaisin mennyt sisäisen kalenterini kertoo kuitenkin, että huomenna uusi vuosi kutsutaan peremälle ja vuoden ensimmäistä aamua saadaan todistaa valveilla.

-Joskus pelkokin meitä kavahtaa-

Vuodesta koittaa jälleen aika, jolloin ihmisten alakulo syvenee ja itsemurhatilastojen graafiset käyrät tekevät jyrkän noususuhdanteisen käännöksen.
Kulutusyhteiskunnan uhrit tekevät jouluostoksia verenmaku suussa. Mummot kiilaavat täyteen ahtautuneiden ostoskeskuksien kassajonoissa ostoskärryineen, epätoivoinen perheenäiti ajautuu tukkanouttasille taistellessaan Pikku-Pertin toivomasta robottiukkelista ja syvään masennukseen ajautunut sinkkumies päättää päivänsä tukehtumalla perunalaatikkoon...

Vuoden synkin juhla on jo aivan nurkan takana... Oletko valmis?

Kirjoittanut viettää harvinaisesti jouluna myös hieman vapaa-aikaa. 24-27 joulukuuta ovat näillä näkymin varattu jouluhengen vaalimiselle ja sairaanloiselle jouluruokien ahtamiselle.
Uudesta vuodesta sen sijaan onkin tulossa mielenkiintoisempi työrupeama, joka polkaistaan käyntiin 28 päivä ja päätetään vasta ensi vuoden puolella. Luvassa olisi viisi maittavaa yövuoroa, joten uusivuosi otetaan vastaan sangen mielenkiintoisissa merkeissä. Ennakko asetelmat eivät siis lupaa suurempia juhlimisia tai temmellyksiä. Ajatuksena tässä on kuitenkin, jollain perverssillä tavalla, jotain mielenkiintoista.

Joululahjaostoksien aiheuttama mielenvikaisuus ja sairaalloisen oloinen väsymys, yhdistettynä totaaliseen mielenkiinnottomuuteen koulua kohtaan ovat yhdistelmä, joka saa jopa allekirjoittaneen tapaisen rauhallisuuden perikuvan pinnan tiukentumaan äärimmilleen. Koulu ei tunnu maittavan ja joululoman odottelu muistuttaa uuden paremman maailman kirkkainta päivää.

"Eivittukunvituttaa"-mittarin asteikko ei tahdo kohta enää riittää, joten lienee jokseenkin tarpeellista ottaa jääkiekosta tuttu time-out ja antaa jouluhengen vallata koko arjen tohinassa tomuttunut olemus. Lieneekö aika painaa huolet ja murheet hetkeksi syrjään, avata televisio, ottaa kulta kainaloon, juoda hieman glögiä ja katsoa Samu Sirkan Joulutervehdys... Aijai...

- "Remember, George: No man is a failure who has friends." - (It's a Wonderful Life)

Väsyneenä ei ole helppoa elää. Siksi tänään olikin enemmän kuin tarpeellinen rokulipäivä, joka pyhitettiin nukkumiselle. Muutama tunti saatu kenties lunastettua nukkumatilta takaisinpäin, vaikka perkeleellä onkin tapa yleensä ottaa kosolti korkoa.

Keskiviikkona oli pikkujoulut. Kirjoittaneen huono osallistumis-prosentti kyseisiin tapahtumiin sai petrausta ja torstaiaamu muistuttikin jälleen juhlinnan varjopuolista. Hauskaa kuitenkiin pidettiin ja ilman suurempia kommelluksia selvittiin jälleen. Nollaaminen tulikin tarpeeseen, sillä huomenna olisi tarkoitus suunnata jälleen kohti työelämää ja edessä olisikin mukava tuplavuoro (klo 8-22).

Marraskuu kääntyy pahasti loppua kohti ja vuoden synkin juhla tekee tuloaan. Näillä näkymin tämän opiskelijan joulu"loma" on hyvinkin työvoittoinen. Samoin näyttää tapahtuvan myös uudenvuoden vastaanoton kanssa. Pikkulinnut visersivät tietoa työvuorolistoista ja näyttäisi sille, että yövuoro kutsuu vuoden vaihtuessa uuteen.

Pienoinen saamattomuuden piru on jostain hiiviskellyt kirjoittaneen niskaan. Juntalla tarvinnnee moisesti selvitä, kun vuoden viimeiset koulurutistuksetkin tarvisi vielä hoitaa. Pelko pois ja voimalla enteenpäin.

-Valhetta on totuutta helpompi kantaa, jää jotain mitä vaalia.-

Pikkutunnit vaihtuvat varhaisiin. Öinen rupeama venähtää kellojen käännön takia tuntia tarkoitettua pidemmäksi. Eilinen 18 tunnin työspektaakkeli ja 24 tunnin valvominen ei ole vielä aiheuttanut kirjoittaneessa sen kummempia henkisen ja psyykkisen tasapainon järkkymisiä ja tämäkin yövuoro on sujunut tähän mennessä ongelmitta.

Öisen kierroksen aikana yön äänet ovat tulleet tutuiksi ja usvainen ilma tuo jälleen oman jännityksensä vanhan kartanon alueella samoiluun. Seurana on vain hiljainen tuulen vire, omat askeleet ja hetkittäinen radiopuhelimen rätinä...

Mielenkiinnolla odotamme huomista (tai käytännössä siis tämänpäiväistä) yövuoroa, sillä heti vuoron jälkeen kirjoittanut aikoo suunnata opin ahjoon pakertamaan. Rytmit siis on saatu jälleen kertalaakista kunnolla sekaisin. Voinen olettaa, että kovinkaan pirteä miekkonen ei tunneille astele. Väittävät kuitenkin, että köyhän on pakko yrittää. Vielä muutama tunti jäljellä ennenkuin olisi yö jälleen pulkassa. Kahvin tuoksu leijailee sieraimiini keittöstä... Mmmm...

-Vergissmeinnicht-

Pakkasherra muistuttaa jälleen pohjolan kansaa olemasssa olostaan. Parina aamuna ja iltana pakkaslukemat ovat tuoneet autoiluun mukavan kilpaluistelua muistuttavan piirteen. Kirjoittaneen tämän hetkisessä lainakärryssä alla on tietenkin uskolliset kesäkumit, joita kohtaan luottoa alkaa olla yhtä paljon kuin puhkottuun kortonkiin. Lienee enää ajan kysymys, koska ensimmäiset oikeat lumihiutaleet värjäävät maan valkoiseen peittoonsa... Runollista... Jatkamme eteenpäin...

Edellä ehdinkin jo mainita lainakärrystä. Mielipiteitä jakanut Mazda on siirretty uudelle omistajalle ja vahinko laitettu täten ystävällisesti kiertämään. Obelixin paluu siis alkaa lähestyä päivä päivältä. Viimeistä huoltoa vietäisiin ensi keskiviikkona. Odotamme auton uutta neitsytmatkaa mielenkiinnolla...

Vaikeuksia aiheuttava vaakalautaleikki koulun ja työn välillä ei vieläkään ole asettunut uriinsa, mutta tieto seuraavasta palkkashekistä kahden viikon kuluttua, lämmittää mieltä silti mukavasti. Seuraavan kerran työt kutsuvat ylihuomenna ja viikonloppuna koulutyössä perseelle potkittu ihmisraunio painuu kahdeksi yöksi huolehtimaan lasten ja nuorten turvallisuudesta. Valvominen on helppoa kun palkka on viikonloppuöisin kohdallaan. Nukkuminenkin tekisi joskus kyllä hyvää...

-...lämmintä vettä suuhun, että suun lämpötila nousee. Sitten muna suuhun ja sormet perseeseen!-

Systemaattisen rankaksi pakkotoistoksi muuttunut koulunkäynti aiheuttaa suuria vaikeuksia muun elämän järjestelyyn. Tasapainottelu koulun, työn ja vapaa-ajan välillä, alkaa muistuttaa kirjoittaneelle siitä, mitä organisointi ja ajan maksimaalinen käyttö tarkoittavat. Eniten otsan kurtistuksia aiheuttaa koulu. Herätykset aamuisin ovat tuskallisia ja tunneilla kiinnostus raapii käsien mukana lattianrajaa. Asiaa ei auta lainkaan se, että kesäloman jälkeen koulun sisäinen meininki on muuttunut jollain kummallisella tavalla omituisempaan suuntaan. Ilmassa leijuu jonkinlainen odottavan ahdistunut tunnelma, jota ei saada laukaistua... Hmm... Usko parempaan on silti luja.

Muuten elämä on jatkanut kulkuaan omaan salakavalan verkkaiseen tapaansa. Peltilehmän kuntotarkastus lähenee ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämän kuljettimen tarina tulee loppumaan ennen tuota päivämäärää. Tiivistettynä ja kaunisteltuna: "EI MAKSA VAIVAA!"
Ilmassa leijuneet huhut ovat kovasti puhuneet entisen uljaan sotaratsun palaamisen puolesta. Tekeekö saksan ihme paluun kirjoittaneen kannikoiden alle vai onko hänellä hihassa jokin villikortti? Se selvinnee lähiaikoina...

-Piltti-