IRC-Galleria

Kyykyttävä väsymys pakottaa kofeiinihuuruissaan yötyöläisen kirjoittelemaan internetin valtaväylälle suuria ajatuksiaan. Jouluaatto on uhkaavasti päässyt hiipimään vain muutaman pallonpyörähdyksen päähän. Joululahjaostoksien puutteellisuus puuskuttaa niskassa kuin venäläinen luotijuna ja sielunsa silmin väsynyt työläinen saattaa nähdä pienet venäläiset tontut koppalakeissa iskemässä lisää hiiltä koneeseen. Aikaisemmin niin kovin ivallisesti joulukiireisiin suhtautunut miekkonen joutuu toteamaan olevansa itse samassa helvetinpyörässä, jota vanha sarvipää linkoaa yhä julmettomampaan vauhtiin.

Ennen joulua allekirjoittanut on ehtinyt jälleen suorittaa ja alisuorittaa. Opiskelumotivaation ollessa edelleenkin jossain kaukana itäisillä tundravuoristoilla, on allekirjoittanut suhtautunut koulutyöhön naurettavan lepsulla hälläväliä asenteella, jota on suunnattomasti edesauttanut opinahjon tarjoamat kurssit. Näiden kurssien rinnalla mummon villapaidan kutomisohjeiden lukeminenkin alkaa vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta ajanvietteeltä. Verenpaineen noustessa lienee syytä siirtyä alisuoriutumisista varsinaisiin toteutettuihin suoritteisiin...

Paremmman ja kauniimman osapuolensa kanssa on käynyt sivistämässä itseään hän. Pohjoismaiden kulttuurisessa kehdossa, eli Tallinassa kävimme tarkastamassa Ivan Jacobsin musikaali version "The Phantom Of The Operasta". Pitkään mieltä kaihertanut toive nähdä kummitus livenä on siis voitu rastittaa yli ennen mananmajoille siirtymistä suoritettavien askereiden pitkähköstä listasta. Tosin suunnitelmissa on jo Lontoon matka, jolla olisi tarkoitus tutustua paremmin tunnettuun Andrew Lloyd Webberin versioon kyseisestä Gaston Lerouxin mestariteoksesta. Kyseisen, erehdyttävästi hintahtavan, musikaaliohjaajan taidonnäytteen elokuvaversio kun on junttielitistin mielestä kerrassaan mainio. Kyseisen matkan ajankohta kelmeilee vasta jossain tulevaisuuden sumussa mutta toteuskelpoinen ja hyvinkin todennäköinen matkarahojen säästökohde on kyseessä.

Mainitsematta ei voi jättää muuan seikkaa, joka yllämainitulla eteläisen naapurimaamme vierailulla aiheutti suunnattomia vihan tunteita risteilymatkailusta taukoa pitäneelle. Kestoltaan noin kolme ja puolituntisilla laivamatkoilla saimme todistaa todellista suomalaista kansallisurheilua. Unohtakaa pesäpallo, jättäkää jääkiekko kanukeilla ja jalkapallo brasseille. Ottakaa ilosylin vastaan JONOTUS! Kun saa vierästä todistaa tuhannen ihmisen jonotushuumaa, niin ei voi kyllä kuin ihmetellä, miksei tätä kyseistä taitolajia esitetä valtakunnallisilla tv-kanavilla (poikkeuksena tietysti linnanjuhlat). Allekirjoittanut ei ole ikinä kokenut saavansa kyseisestä harrasteesta kovinkaan suuria mielihyvän tunteita, mutta jos sitä ihan tarvitsee lähteä tallinnan risteilylle suorittamaan, niin onhan se perkele pakko olla hauskaa! Valppaasti seurasimme vierestä erilaisia jonottajia ja aloimme laatimaan listaa erilaisista jonottajista ja jonotustavoista. Kuinka ollakkaan, hyvinkin perinteiseltä kuulostavan jonotus- käsitteen alta alkoi löytyä hyvinkin mielenkiintoisia variaatioita...

Ensimmäisenä ovat lajinsa parhaat ja kovimmat, eli ns. "maraton jonottajat". Nämä jalkojen puutumista ja hitaasti kulkevaa kelloa kavahtamattomat sissit ovat aina jonon kärjessä. Risteilyillä he jonottavat ulospääsykannella matkan alusta asti, seisten. Lajilleen vannoutuneet rämäpäät toimivat yleensä joukkueissa, eivätkä hievahda jonotus paikoiltaan kuin äärimmäisessä hädässä. Silloinkin pikainen visiitti WC:hen on pisin mahdollinen matka. Tällöin joukkueen toinen jonottaja ottaa jonotettavakseen myös joukkuetoverinsa paikan. Todellista tiimityöskentelyä ja jännityksen voi tuntea. Varsinkin, kun laivamatkan loppupuolella haastamaan saapuu muita varteenotettavia jonottajia. Näistä seuraavana voisi mainita "mamma jonottajat", jotka ovat jonottajien kuppikunnista kenties se agressiivisin ja hyökkäävin. Jokainen, edes etäisesti, jonotuspaikkaa muistuttava tyhjä tila on vapaata riistaa näille metsästäjille, jotka eivät myöskään välttele fyysistä kontaktia kanssa kilpailijoihinsa. Jonottajista juuri "mamma jonottajat" ovat myös ennenkaikkea välineurheilijoita. Mammat käyttävät muita jonottjia enemmän erilaisia apuvälineitä, varsinkin kun jonotustaistelu alkaa käydä tukalaksi. Apuvälineitä ovat mm. rollaattorit, olutkärryt, matkalaukut, käsilaukut, pienet eläimet jne. Varo astumasta mamma jonottajan tielle, seuraamukset voivat olla kivuliaita.
"Mamma jonottajia" huomattavasti rauhallisempi klaani on ns. "kahvio jonottajat". Tämä jonotukseen hyvinkin leppoisesti suhtautuva jonotusmuoto ja sen edustajat kokevat parhaaksi vallata esim. laivan kahvion kaikki mahdolliset istumapaikat. Tällä jonotuksen osa-alueella on tarkoituksena pitää oma pöytä vallattuna mahdollisimman pitkään, mielellään aina kotisatamaan asti. Myös nämä jonottajat toimivat yleensä joukkueissa ja hieman tuolileikkimäiseen tyyliin joukkue yrittää anastaa istumajonotuspaikkoja muilta joukkueilta. Tässä lajissa haukannäkö on suuri valtti. Vapautuva paikka on portti uuden istumajonotuspaikan valloittamiseen. Voittaja joukkue on se, joka on onnistunut kansoittamaan mahdollisimman paljon istumajonotuspaikkoja oman tiiminsä pelaajilla.
Miltei "Maraton jonotuksen" tasolle fyysisessä vaativuudessa nousee "Porras jonotus". "Porras jonottajat" toimivat jonottajista yleensä viimeisinä. Käyttämässäni risteily esimerkissä, nämä kilpailijat keräävät alkumatkan voimia ja säntäävät taistoon vasta hieman ennen ovien aukeamista. Kikkana on se, että jonotuksen tulee alkaa joko kerrosta alempaa tai ylempää, kuin mitä laivasta poistumiskansi on. Matkan lopussa "mamma jonottajat" ja "maraton jonottajat" ovat yleensä jo vallanneet ulospääsykannen mahdolliset jonotuspaikat, jolloin jäljelle jäävät porraspaikat ovat "porras jonottajien" taistelutanner. Tätä lajia voi suorittaa joukkueissa, mutta kyseessä on enemmin yksilö laji. Tarkoituksena on jonottaa rappusissa mahdollisimman pitkään. Ajoitus on tässä variaatiossa tärkeää. Tyylipisteitä saa mahdollisimman vaikeasta jonotusasennosta. Myös toisten jonottajien jonotustilan valtaaminen on lajin pääkohtia. Haastavutta voi halutessaan nostaa erilaisilla apuvälineillä, kuten kaljakärryt, matkalaukut, motkottavat vaimot jne. Kaikkein kokeneimmat "porras jonottajat" roikottavat irtonaisia kaljakeissejä käsissään. Ammattilaiset saattavat yrittää nk. "neljän keissin porrasjonotusta", jossa yksi kaljakeissi on aseteltu molempiin käsiin ja näiden lisäksi yksi keissi molempiin kainaloihin. Tätä taktiikkaa aloittelijoiden ei kannata edes koettaa...

Jonotus on lajina selvästikkin mahtava, koska se näinkin suunnattomissa määrin saattaa ihmisiä yhteen. Loppujen lopuksi lajista on yhtä monta variaatiota, kuin on suorittajaakin. Yllä on mainittuna siis vain muutama tämän hienon kuntourheilun vaativista lajityypeistä. Muita tunnettuja jonotus tapoja ovat lisäksi "eksymis jonotus", "humala jonotus", "buffet jonotus" (suosittu etenkin edellä mainituilla risteilyillä), "krapula jonotus" sekä "nukkumis jonotus". Nyt ei muuta kuin kaikki innolla varaamaan matka Tallinnaan ja koettamaan joukolla tätä monien ihmisten löytämää lajia! Et varmasti jää harrastuksesi kanssa yksin!

...No niin... Sellaisen vuodatuksen jälkeen alkavatkin uurastajan sormet jo pikkuhiljaa olemaan vereslihalla. Flunssan oireena nenästä valuva räkä vaikeuttaa näppäimistön käyttöä radikaalisti.. Yövuoron viimeiset kaksi tuntia ovat käynnistyneet ja lienee aika poistua vetämään pohjois valtioiden ilmaa hengitysteihin... Kurkku ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi kipeä...

- Last christmas i gave you my heart... -

Kaikilla tuntuu olevan minulle tärkeää asiaa. Tärkeää asiaa siitä, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Jokaisella tuntuu olevan jokin tärkeä mielipide siitä, miten minä toimin. Ja minä haluaisin vain nukkua. Miksi eivät nämä ihmiset tärkeine mielipiteineen mene kertomaan niitä jollekulle, joka niistä on kiinnostunut? Sekalaisten tarpeettomuuksien suosta nämä ihmiset kaivavat naurettavia yksityiskohtia, joita he tarkastelevat ja analysoivat. Tutkittuaan niitä he luulevat tietävänsä minusta jotain. Luulevat, että voivat tulla kertomaan minulle mikä minussa on vikana. Kuuntelen heitä kyllästynyt tuijotus silmissäni ja mietin kuinka haluaisin tunkea nuo tärkeilevät sanat takaisin heidän kurkkuihinsa. Mitä sinä minusta tiedät? Suunnattoman tärkeinä nämä "lähimmäisesi" odottavat sinun reagoivan jotenkin heidän tärkeisiin mielipiteisiinsä ja kun suhtaudut näihin naurettavuuksiin juuri sellaisella välinpitämättömyydellä kuin kuuluukin, he tuomitsevat sinut. He tuomitsevat sinut, koska he ovat päättäneet sinun puolestasi, mikä sinä olet.

Siinä minä sitten olen. Leima otsaan lyötynä. Ja minua ei vieläkään kiinnosta. Ne tärkeilevät pellet katselevat minua suurennuslasilla ja taivastelevat, kuinka tuollainen hukkayksilö on tähän maailmaan syntynytkään? He olisivat tehneet kaiken toisin. He tietäisivät miten tulisi toimia. Mutta kun kysyn apua, sulkeutuvat suut ja huomaan edessäsi vain kylmiä takkien selkämyksiä. Keskenään he kuiskivat ja tunnen pistäviä katseita, kun kävelen pois. Mutta vieläkään minä en välitä. Nostan leukaani ja virnistän näille urpoille, jotka olettavat olevansa jossakin korkeammalla. Se virnistys on se merkki, jolla kerron nauravani heille. Mutta minä nauran syvällä sisällä, sillä tiedän, että se heitä ärsyttää. Se, että en reagoi. Pahinta heille on se, kun he huomaavat saarnaavansa pelkällä tyhjälle taululle. Joka aamu puhdistan mieleni. Suljen ajatukseni ja suljen kaiken sen epäolennaisen ulkopuolelle. Minun taulussani ei ole heille tilaa, sillä minä kirjoitan itse oman tauluni tekstit. Minä en tarvi sinne näiden tärkeilijöiden valottomia keskinkertaisuuksia.

Joku viisas sanoi ihmisen olevan tilivelvollinen vain itselleen. Miksi sitten kaikki ovat vaatimassa minulta jotain? Jos en onnistu suoriutumaan heidän aikarajojensa mukaisesti olen epäonnistuja, olen osaamaton ja kyvytön. Pilalle mennyttä, tilaa vievää materiaa. Ja vieläkin minä haluan vain nukkua. Haukottelen ja katson kuinka he kihisevät raivosta. Heidän tietokoneen tarkkuudella toimivat sisäiset kellonsa eivät voi sietää poikkeuksia. Mikä voisi olla pahempaa, kuin poiketa kaavoista? Nämä kellokaulassa laukkaavat hölmöt väittävät elävänsä tässä hetkessä, vaikka ravaavat kielet ruskeina suoritteesta toiseen. Raivotautisten hurttien tavoin he kuolaavat ja menevät sinne minne heitä käsketään. Ja minä katson vierestä ja nauran. Suljen silmäni ja hymyilen. Minä olen tässä ja he jossain tuolla kaukana. Siellä missä minä en ole koskaan ollut ja missä en tule koskaan olemaan. Ja jälleen kuulen heidän kuiskuttelevan ja heristelevän minulle sormiaan. Minä nostan esille oman keskisormeni ja kuulen kuinka he paheksuvat.

Mielenkiintoisesti yöpainotteisiksi muuttuneet päiväkirjamerkinnät toivottavat uuden osanottajan riemukkaasti riveihinsä! Ajatuksen kulku ja lähinnä sen suunnaton hitaus lienevät syinä merkintöihin, joiden sisällön järkevyydestä ja tarpeellisuudesta kuiskitaan paremmissakin piireissä. Pannahisen rasittava yövuoro on kuitenkin koitunut jälleen kohtalon arpaa kavahtamattoman miekkosen osaksi.

Sitten viimeisimmän merkinnän on allekirjoittanut onnistunut saattamaan muuttonsa kalkkiviivojen paremmalle puolelle. Sikälimikäli nyt kukaan voi hyvällä omalla tunnolla sanoa saneensa muuton valmiiksi. Pientä viilausta tuntuu jokaisesta nurkasta löytyvän ja sisäisen sisustusnarkomaaninsa löytänyt perusjuntti alkaa pikkuhiljaa epäillä seksuaalisen suuntautumisensa oikeellisuutta. Kotiutumisriitit on kuitenkin onnistuneesti suoritettu ja kodinkaltaiseksi asuntoa pystynee jo kuvailemaan ilman suurempia tahattomia naurun tirskahduksia.

Koulu on käynnistynyt tavanomaisen nihkeästi ja suunnattomien starttausvaikeuksien jälkeen on tämänkin tallaajan tyydyttävä kohtaloonsa. Paskaa syödään jälleen, samoista papereista ja likaiselta tarjottimelta. Opinahjosta ei tällä hetkellä löytyne paljoakaan positiivista sanottavaa, joten lienee syytä jättää koko aihe sikseen...

Työlliseen aherrukseen koetetaan ottaa osaa tuttuun tyyliin- aktiivisesti ja antaumuksella. Rassaavan koulumaailman päälle työnteko tuntuu euforisen rauhoittavalta... Lääkkeensä tarkastaa hän...
Valtion suomat taloudelliset korvaukset vapaa-ajan tappamisesta edesauttavat elämänlaadun kohoamista. Pitkää ja kapeaa leipää ilman levitteitä. Kyseessä lienee sitkeä jälkiuunileipä ja juomana seisahtunutta vettä. Ilolla tätä nautimme kuitenkin ja päälle kiitokset lausumme.

Yö on suurien tunteiden aikaa. Tunteista päällimmäisinä velloo, niistä kenties ahdistavin, suunnaton tarve päästää ulostetta posliinikulhon sisuksiin. Ulkona silittelevä kylmyys ei saa edes paatuneen tervakeuhkon nikotiinihammasta kolottamaan. Parasta siis poistua hotelli helpostukseen työstämään yöllisen ruokailun tuotetta ja lähettää se koskimatkalle valtion viemäriverkostoon.

-Vittu mikä idiootti!-

Tjaahah... Kesä on ikävästi alkanut laskea suojaustaan ja viilentyvät illat alkavat vahvasti puhua siitä, että syksy ja talvi runnovat voimakkaita oikeita suoria vasten arvaamattomien kesälomalaisten kasvoja. Myös allekirjoittaneen kesäloma alkaa vetää viimeisiä hengenvetojaan ja kouluun palaaminen on ajatuksena kenties yksi kuvottavimmista. Rästiin jääneiden tehtävien ja suoritusten muistelu aiheuttavat vatsan alassa voimakkaita kiputiloja. Mielessä on siintänyt monenlaisia ajatuksia; alan vaihto, välivuosi jne. Näillä näkymin kouluun reilun viikon kuluttua kuitenkin palataan. Mieli maassa ja leuka rinnassa.

Työsarka on ajanut miekkosen JÄLLEEN kerran yövuoroon. Yölliset visiitit loppuvat kuitenkin ennenkuin ehtivät alkaakaan ja huomenna pitäisi alkaa jälleen ruuvata unirytmiä vastakkaiseen suuntaan. Epämieluisaa puuhaa ja onnistuu harvoin suunnitellusti.
Väsymyksen ja alituisesti vapaa-aikaa haittaavien töiden ohessa on ahavoitunut kulkija kuitenkin onnistunut löytämään itselleen asunnon. Kulkumatkaltaan huomattavasti lähempänä opinahjoa sijaitseva luukku on kuluneiden viikkojen aikana täsmällisesti vastaanottanut sisuksiinsa allekirjoittaneen maallista omaisuutta. Asunto on täyttynyt hitaasti mutta varmasti ja muuton viimeisiä silauksia ollaan vetelemässä, kunhan yövuoron viimeiset hetket vaipuvat historiaan ja ahertaja saa valtion luvan poistui työpisteeltä kohti asuinpaikkansa hellää huomaa.

Radiopuhelimen kohinasta kolleega kutsuu toveriaan tupakalle. Myöntävä vastaus ja hän poistuu...

- PISSAA JA PASKAA!-

Hyvinkin yövoittoinen päiväkirjamerkintöjen sarja saa jatkoa. Pitkäaikainen hiljaiselo tällä saralla on luonut bittiavaruuteen noin 5 kuukauden mittaisen aukon elämääni, jonka sen kummempaa läpikäyntiä ei ole tässä syytä käydä harrastamaan.
Kouluvuodesta otettiin juntta ja kesälomilla ollaan jo porskutettu hyvä tovi. Loma ei tänäkään vuonna saapunut hetkeäkään liian aikaisin ja koulunpenkin kuluttaminen tuntuu tällä hetkellä ajatuksena miltei yhtä kiinnostavalta, kuin Nakkilan Eläkeläisurheilijoiden sadametrin aitajuoksu.
Kesä"loma" lienee tässä tapauksessa hyvinkin kyseenalainen käsite, sillä töiden merkeissä ahkera uurastaja on aikaansa viettänyt. Lomailua karsastava työnarkomaani ei tästä kuitenkaan kavahda, vaan survoo annetut työtehtävät valmiiksi, jo persnahkaan parkkiintuneella, vankalla ammattitaidolla.
Neljän yövuoron putkesta on parhaillaan suoritusvaiheessa toinen. Pikkuhiljaa jo yökköjen keskuudessa legendaksi muodostunut vaikea toinen yö on jälleen ottanut Aleksandr Karelinen tavoin pienen ihmisen käskyttävään lukko-otteeseen, josta rimpuileminen vastaa kuuman tervan kaatamista sukukalleuksille. Vatsassa vellova kahvin ja epäterveellisen yöpalan aiheuttama pulputus saavat silmämunat pyörähtämään kuopissaan ja yön hiljaisuudessa verisuonien voi kuulla karjuvan viimeistä voitelua, kun allekirjoittanut kaivaa taskusta huulilleen jälleen uuden syöpäkääryleen.

...Mutta sitten asiaan. Varsinaisena motivaattorina yölliseen kirjoitussessioon toimivat tapahtumat, joihin "yours truly" on törmännyt koulukodin aina niin rauhatonta unta valvoessaan. Yölliset käyskentelyt kartanon tiluksilla ovat muutamaan otteeseen kuljettaneet selkäpiitä pitkin joukon kylmiä väristyksiä ja varsinkin jälkikäteen tehdyt pohdinnat ovat saaneet väsyneen mielen yhdistelemään faktoja. Kovinkin skeptisenä ihmisenä en koeta värittää esiin kauhukertomuksia mutta joukko merkillisiä tapahtumia ovat saaneet karaistuneemmankin mielen pohdiskelemaan erinäisiä mahdollisuuksia. Kaikkia tapahtumia itse kirjoittanut ei ole ollut todistamassa, joten jutut pohjautuvat kollegoilta kuultuihin kertomuksiin.
Muutamille tapahtumista löytyi täysin looginen selitys... Toisille ei...


1.

Aloitetaan viime kesänä tapahtuneesta, miltei paskahalvaukseen johtaneesta tilanteesta. Anonyymiksi jätettävä toveri työntekijä oli ollut tavanomaiseen tapaan yövuorossa. Rauhoittavalle tupakalle pihalle marssinut miekkonen oli kuullut merkkillisiä ääniä osaston takana olevasta omenatarhasta. Ääntä oli vaikea kuvailla, miltei kuin joku hakkaisi seinää.

Ilmassa leijui sankka usva iltaisen vesisateen johdosta ja taskulampun kanssa varustautunut työläinen lähti selvittämään äänen alkuperää. Hän kulki osaston ohitse kohti entistä koulukodin johtajan taloa ja jäi välillä kuulostelemaan ääntä, joka kuitenkin oli äkisti loppunut. Omenatarhan tuloksetta tarkastettuaan hän suuntasi kohti koulukodin tilamestarin hevostalleja.

Joitakin satoja metrejä ennen hevostalleja alkoi usvan seasta kuulua ääntä. Samassa silmänräpäyksessä uupuneen yökön selkää hipoen pinkoi usvan seasta kaksi hevosta. Hevoset olivat potkineet aitauksensa rikki ja karanneet.

---> Tässä vaiheessa on lienee syytä hieman valottaa tarinaa Vonteenista. Vonteeni on Sippolan Hovin vanha omistaja, jonka uskotaan edelleenkin samoilevan maillaan kesäöisin. Joinakin kauniina kesäöinä Vonteenin uskotaan ratsastavan hevosella kartanon pihan poikki sisälle kartanoon. Nyt ymmärtänette puolikuoliaaksi pelästynyttä yökköä hieman paremmin? Tapahtumille siis löytyi täysin looginen selitys. Kalsareiden vaihtoa tarvinnutta kollegaa tieto tapahtuma hetkellä tuskin paljoa lämmitti.

2.

Siirrytään tapahtumiin viime talvena. Tuolloin allekirjoittanut teki koulukodille tuurauksia ja tällöin jälleen kyseessä yövuoro. Kello lähenteli kolmea ja oli aika perinteiselle yökierrokselle. Toisen yökön kanssa lähdimme tekemään rutiinitarkastusta koulukodin alueella.

Viimeisenä oli itse kartanon tarkastus. Kuljimme sisään talon päädystä olevasta keittiön ovesta, josta jatkoimme ruokalaan. Ruokalasta on suora pääsy kokoushuoneeseen, josta aukeaa kisko-ovet juhlasaliin. Juhlasaliin johtavat ovet olivat auki, joten suljimme ne, astelimme kokoushuoneen läpi takaisin ruokalaan ja ovesta kartanon eteishalliin. Tarkastimme paikat rutiininomaisesti ja tullessamme takaisinpäin päätimme mennä toista reittiä, joka kiertää juhlasalinvarastosta itse juhlasaliin ja siitä eteishalliin. Päästyämme juhlasaliin tajusimme, että kokoustilaan johtavat kisko-ovet olivat jälleen auki... Molemmat olivat varmoja, että lukitsimme ovet kunnolla ja että itsekseen ne eivät ole voineet aueta. Luonnolisestikkin olimme yöaikaan ainoat ihmiset koulukodin alueella. Poistuimme kartanosta mietteliäinä.

---> Tähän tarinaan voi keksiä varmaan reilustikkin erilaisia selityksiä. Joko emme sittenkään lukinneet ovia kunnolla, lukossa oli vikaa (joka on kyllä todella epätodennäköistä, koska lukko sittemmin toiminut hyvin) jne. Voitte varmaankin silti kuvitella ihmetyksemme.

3.

Kronologisesti ajassa eteenpäin siirtymällä tulemme tapahtumaan tänä kesänä.
Yövuoron alussa olimme toisen yökön kanssa pihalla tupakalla. Juttelimme ja tapoimme aikaa kuljeskellen kartanon pihamaalla. Katselimme kartanon ulkoikkunoista sisään tarkistaaksemme onko ovia jäänyt auki jne. Kaikki ovet vaikuttivat kuitenkin olevan lukossa ja valot sammuksissa.

Muutamia tunteja myöhemmin tapasimme jälleen pihalla. Pihapiiriä samoillessamme huomasimme valon kajastavan kartanon sisäkäytävästä. Loimme toisiimme kummaksuvia katseita, sillä molemmat olisimme voineet vannoa, että mitään valoja ei aikaisemmin päällä ollut. Tarkemmin asiaa tutkiskellessamme huomasimme, että valo kajasti poikien WC:n avonaisesta ovesta. Ihmetyksemme kasvoi, sillä kaikki ovet olivat mielestämme kiinni vielä paria tuntia aikaisemmin. Lisäksi kyseessä oli oppilas WC ja koulu oli loppunut jo yli kaksi viikkoa sitten. Oppilaat eivät kouluajan ulkopuolella vietä aikaansa kartanolla. Lähdimme sisälle tarkastamaan asiaa.

Vessa oli tyhjä ja ovi miltei sepposellaan. Suljimme valot ja oven. Varmuudeksi lähdimme tarkastamaan vielä muutkin ovet ja käytävän varrella olevat opetusluokat. Kulkiessamme käytävän päähän säpsähdimme molemmat, kun takaantamme kuului ääni, joka muistutti hieman kengän narahdusta. Tiirailimme taskulampuillamme ja kuuntelimme mutta emme kuullet saatika nähneet mitään.

Tarkastettuamme luokat lähdimme marssimaan ulos ja kuljimme poikkeuksellisesti ruokalan ja keittiön läpi, kohti talon sivuovea. Kulkiessamme keittiön lävitse huomasi kollegani apukeittiössä outoa punaista kajastusta. Tajusimme, että hellan levy oli päällä. Ihmettelimme asiaa, sillä apukeittiötä käytetään lähinnä opetustarkoituksiin ja keittäjämme ei käytä sitä juuri koskaan. Kuten jo aikaisemminkin mainitsin, oli koulu loppunut jo muutama viikko aikaisemmin. Sammutimme kuumottavan levyn ja poistuimme rakkennuksesta. Seuraavana päivänä otimme keittolevyä koskevan asian esille palaverissa ja keittäjämme vannotti, ettei ole levyä päälle kääntänyt ja että on ollut keittiöllä yksin koko edellisen päivän.

---> Näistä tapahtumista voinee varmaan syyttää montaakin eri tekijää: Emme vain huomanneet vessassa palavaa valoa ensimmäisellä kerralla, valot olivat jo vessassa päällä ja ovi aukesi itsestään (joka tuntuu mahdottomalle). Kengän narahdukselta kuulostanut ääni saattoi olla vanhan puisentalon "elämistä". Vanhat lattialaudat vain narisivat? Keittolevy on edelleen arvoitus. Mikäli keittäjämme ei ole jotenkin epähuomiossa esim. siivotessaan töytäissyt levyä päälle. Tämäkin tuntuu mahdottomalta, sillä levy oli miltei täydellä teholla. Vahingossa nuppia tuskin saa niin paljoa käännettyä. Uskomattomimmalta tuntuu edelleen vessan valojen syttyminen... Voisin vannoa, että olisimme ne huomanneet, mikäli ne olisivat olleet päällä ensimmäisen tarkastuksen aikaan.

4.

Tämä tapaus sattui vain kaksi päivää äskeisen tarinan jälkeen. Tuttuun tapaan olimme rauhoittavalla savuukkella pihamaalla. Kello lähenteli kolmea. Olin poikkeuksellisen pirteä ja nukkunut hyvin. En siis samalla tavalla väsynyt kuin yövuorossa yleensä, jolloin helposti kuulee ja näkee omiaan. Työkaverini lähti kohti omaa osastoaan ja minä omaani.

Osaston kuistilta katsahtaessani kohti kartanon ruokalan ikkunoita näin mielestäni jonkun tai jonkin vilahtavan nopeasti ruokalan keskimmäisen, ison ikkunan ohitse. Näin mielestäni selvästi jonkinlaisen hahmon piirtyvän ulkovaloista hohtavaan valoon ja sitten katoavan. Pidin näkemääni niin todellisena, että huikkasin työkaverilleni, joka epäili minun nähneen hänen heijastuksensa peilaantuvan laseihin. Tätä en kuitenkaan suostunut uskomaan, sillä mikäli heijastus olisi hänestä ollut lähtöisin olisi se sijoittunut toisin. Testasimme asiaa ja vakuutuimme, että jostain muusta oli kyse. Tarkastelimme ulkoikkunoista ruokalaan taskulampuilla, emmekä nähneet mitään poikkeavaa. Mietimme olisinko voinut nähdä kartanon kuistilla roikkuvien amppeleiden varjon, niiden heiluessa tuulessa. Jälleen jäimme molemmat mietteliäiksi.

---> Omia silmiään haluaa monesti uskoa. Oman lisänsä tietysti pieneen "vainoharhaisuuteen" antoi tätä tapahtumaa edeltäneet merkkilliset valojen syttymiset jne. Kuten sanottu, tekevät silmät ja mieli helposti kepposia pimeällä. Silti en mielellään kuljeskele kartanossa yksinäni pimeällä...


Yllä siis joukko parhaiten mieleen jääneitä omituisia hetkiä. Kokeneemmilta yövalvojilta olen kuullut kosolti samanlaisia tarinoita. Tässä esimerkkejä:

- Koulukodin urheilukentän laidalla seisovia hahmoja, jotka eivät liiku ja katoavat jälkeäkään jättämättä.

- Osaston ikkunan ohi kulkeva hahmo, joka katoaa.

- Puhetta käytävässä, vaikka ketään ei ole nähtävissä.

- Kavioiden kopsetta keskipihalla.


Vanhemmat ja yönkaraisemat toverini vetoavat poikkeuksetta tarinoidensa jälkeen väsymykseen ja torkahteluun. Tosin muutamat myös myöntävät, että työnteko on helpompaa kun ei anna näille asioille ajatuksen sijaa...

-Before the dawn-

Vapaapäivän hetkellinen riemu vaihtui nopeasti yövuoron tuuraukseksi. Kirjoittanut saa hyvinkin kyseenalaisen kunnian jatkaa yövuoron perään myös aamuvuoron. Väsymyksen ja univelkojen ulosoton uhalla jaksamme kuitenkin ahkerasti pakertaa valtiomme tulevaisuuden nimissä. Näin ainakin kirjoittanut itselleen uskottelee. Rahallisella korvauksellahan ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä kyseisen työsuorituksen kanssa.

Hiljaisuudessa on jälleen aikaa miettiä asioita. Päässä laukkaa miete jos toinenkin. Yleistä saavutuksien ja saamattomuuksien läpikäyntiä. Omaa saamattomuuttaan kirjoittanut lähinnä pitää naurettavana. Asioiden tärkeysjärjestystä, ajallaan suorittamista ja suorittamisen tasoa tulisi kirjoittaneen ainakin petrata.

Ihmissuhteista ja niiden vaalimisesta on kirjoittaneelle tulossa roimasti laiskanläksyä, ainakin viimeisen puolen vuoden ajalta. Kiireisiin ja suureen työ määrään on helppo vedota, mutta ketä muuta kiireestään voi syyttää, kuin itseään? Maailmasta ei työ tekemällä lopu, joten merkkaan itselleni tavoitteeksi ystävieni tapaamisen.

---

Yökön ystävänä ulkona ujeltava tuuli kantaa horisontista puhdasta kirpeää ilmaa. Uusia ajatuksia ja uuden päivän. Huominen lienee päivistä parhain. Paras päivä aloittaa alusta ja paras päivä lykätä jotakin huomiseen. Huominen on mielenkiintoinen käsite;
Se tarkoittaa toivoa, uutta auringonnousua, uutta elämää ja valon voittoa pimeydestä. Samalla se tarkoittaa kuoleman saapumista päivää lähemmäksi ja toisille seuraava auringonnousu tulee olemaan viimeinen. Toiset eivät ikinä näe tätä aurinkoa.
Tajuan elämän olevan liian lyhyt. Liian lyhyt siihen, että jaksaisin murehtia huomista. Vaikka kuinka toivoisin, niin huominen tulee aina. Siksi sille ei kannata urhata liialti ajatuksia. Eilisen olen jättänyt taakseni ja sinne en voi palata, vaikka luoja tietää, että joskus haluaisin.

Käväisen ulkona ja hengitän rauhallisesti. Tajuan tekemäni virheet. Tajuan onnistumiseni. Pienen ohi kiitävän hetken olen täysin tyytyväinen itseeni. Tuuli puhaltaa viileästi kasvoilleni ja palauttaa minut tähän hetkeen. Havahdun ajatuksistani. Tämä hetki on nyt ja tässä. Muulla ei taida oikeastaan olla merkitystä...

-Mene vaan, minä jään-

Pitkälti jos epäkunnossa ollut kodin laajakaista liittymä on saatu toimimaan. Ilonkiljahduksin voinemme siis jälleen paeta karua todellisuutta internetin ihmeelliseen maailmaan. Kymenpuhelimen elämääkin hitaampi huoltopalvelu tuotti viimeinkin tulosta ja satojen vihaisten puhelinsoittojen jälkeen on laajakaista jälleen saapunut keskuuteemme.

Aivan suunnatonta ilakointia ei kuitenkaan tarvitse aloittaa, sillä rakkaan informaatio-väylämme toimintakuntoon saattaminen, maksoi uuden modeemin verran. Tämän rahallisen uhrauksen voinemme kuitenkin tehdä, jotta pääsemme tuhlaamaan arvokasta elämäämme internetin ihaniin turhanpäiväisyyksiin.

Muuten aika on kulkenut jälleen joutuisasti. Vaikkakin hetkittäin sitä ei ihminen aina tajua. Aikaa on tullut vietettyä lähinnä koulussa ja töissä, vaikka toissaviikonloppun kirjoittanut saikin viettää poikkeuksellisen makoisaa vapaaviikonloppua. Todellisuuden julman kouran isku takaraivoon olikin sitten luultua karumpi, kun kaksi hersyvää aamuvuoroa oli edessä. Töistä kuitenkin kiitämme edelleen korkeampia voimia, jotka mahdollistavat hieman normaalia opiskelija kituutusta makoisamman elämän. Myös kesätyö kysely on nykyiselle työnantajalle lähtenyt. Toivomme parasta...

-Jos ei unen päästä saa, on maattava siis väkisin. Tämän kohdan hieman toisin näkisin...-

Epäluuloiset katsahdukset uskolliseen ajannäyttäjään kertovat korutonta kertomaan yövuoron vierimisestä. Vajaa puolet urakasta takana ja ulkona hiipivä pakkanen alkaa tuntua vanhan puurakennuksen lattiatasossa voimakkaana lämpötilan laskuna.
Unirytmin kääntö, normaalille kuolevaiselle hyvinkin epäluonnolliseen muotoon, on onnistunut toivotusti ja ennätysajassa. Viiden yövuoron massiivisesta etapista ollaan otettu juntta ja edessä olisi vielä kaksi mielenkiintoista unetonta yötä kartanon pihapiirissä samoillen.

Tietokoneen viallisista kaijuttimista kaikuva vaimea, hypnoottinen piipitys soi korvissa jo vapaa-aikanakin. Mielenterveystarkastus ei lienisi turha reissu, mutta tuskinpa moni täysipäinen tätä hommaa vapaaehtoisesti tekisikään. Piristysvaikutuksiltaan hyvinkin yliarvostetut energiajuomat ovat jälleen kasaantuneet pieneksi pullokomppaniaksi valvojankopin pöydän reunalla. Lieneekö kyse juomasta vai kirjoittaneen kasvaneesta toleranssista niiden teholle? Mene ja tiedä, mutta hereillä eivät ainakaan perkeleet auta pysymään... Mikäli ei sitten laske kylmää hikeä, pahoinvointia ja vapinaa näiden virvokkeiden "piristäväksi vaikutukseksi". Syökää ihmiset mieluummin hedelmiä.

Hämmentynyt katseeni tuijottaa päiväkirjan päiväystä ja tajuan eläväni jo kuluvan vuoden viimeisiä hengenvetoja. Totaalisen sekaisin mennyt sisäisen kalenterini kertoo kuitenkin, että huomenna uusi vuosi kutsutaan peremälle ja vuoden ensimmäistä aamua saadaan todistaa valveilla.

-Joskus pelkokin meitä kavahtaa-

Vuodesta koittaa jälleen aika, jolloin ihmisten alakulo syvenee ja itsemurhatilastojen graafiset käyrät tekevät jyrkän noususuhdanteisen käännöksen.
Kulutusyhteiskunnan uhrit tekevät jouluostoksia verenmaku suussa. Mummot kiilaavat täyteen ahtautuneiden ostoskeskuksien kassajonoissa ostoskärryineen, epätoivoinen perheenäiti ajautuu tukkanouttasille taistellessaan Pikku-Pertin toivomasta robottiukkelista ja syvään masennukseen ajautunut sinkkumies päättää päivänsä tukehtumalla perunalaatikkoon...

Vuoden synkin juhla on jo aivan nurkan takana... Oletko valmis?

Kirjoittanut viettää harvinaisesti jouluna myös hieman vapaa-aikaa. 24-27 joulukuuta ovat näillä näkymin varattu jouluhengen vaalimiselle ja sairaanloiselle jouluruokien ahtamiselle.
Uudesta vuodesta sen sijaan onkin tulossa mielenkiintoisempi työrupeama, joka polkaistaan käyntiin 28 päivä ja päätetään vasta ensi vuoden puolella. Luvassa olisi viisi maittavaa yövuoroa, joten uusivuosi otetaan vastaan sangen mielenkiintoisissa merkeissä. Ennakko asetelmat eivät siis lupaa suurempia juhlimisia tai temmellyksiä. Ajatuksena tässä on kuitenkin, jollain perverssillä tavalla, jotain mielenkiintoista.

Joululahjaostoksien aiheuttama mielenvikaisuus ja sairaalloisen oloinen väsymys, yhdistettynä totaaliseen mielenkiinnottomuuteen koulua kohtaan ovat yhdistelmä, joka saa jopa allekirjoittaneen tapaisen rauhallisuuden perikuvan pinnan tiukentumaan äärimmilleen. Koulu ei tunnu maittavan ja joululoman odottelu muistuttaa uuden paremman maailman kirkkainta päivää.

"Eivittukunvituttaa"-mittarin asteikko ei tahdo kohta enää riittää, joten lienee jokseenkin tarpeellista ottaa jääkiekosta tuttu time-out ja antaa jouluhengen vallata koko arjen tohinassa tomuttunut olemus. Lieneekö aika painaa huolet ja murheet hetkeksi syrjään, avata televisio, ottaa kulta kainaloon, juoda hieman glögiä ja katsoa Samu Sirkan Joulutervehdys... Aijai...

- "Remember, George: No man is a failure who has friends." - (It's a Wonderful Life)

Väsyneenä ei ole helppoa elää. Siksi tänään olikin enemmän kuin tarpeellinen rokulipäivä, joka pyhitettiin nukkumiselle. Muutama tunti saatu kenties lunastettua nukkumatilta takaisinpäin, vaikka perkeleellä onkin tapa yleensä ottaa kosolti korkoa.

Keskiviikkona oli pikkujoulut. Kirjoittaneen huono osallistumis-prosentti kyseisiin tapahtumiin sai petrausta ja torstaiaamu muistuttikin jälleen juhlinnan varjopuolista. Hauskaa kuitenkiin pidettiin ja ilman suurempia kommelluksia selvittiin jälleen. Nollaaminen tulikin tarpeeseen, sillä huomenna olisi tarkoitus suunnata jälleen kohti työelämää ja edessä olisikin mukava tuplavuoro (klo 8-22).

Marraskuu kääntyy pahasti loppua kohti ja vuoden synkin juhla tekee tuloaan. Näillä näkymin tämän opiskelijan joulu"loma" on hyvinkin työvoittoinen. Samoin näyttää tapahtuvan myös uudenvuoden vastaanoton kanssa. Pikkulinnut visersivät tietoa työvuorolistoista ja näyttäisi sille, että yövuoro kutsuu vuoden vaihtuessa uuteen.

Pienoinen saamattomuuden piru on jostain hiiviskellyt kirjoittaneen niskaan. Juntalla tarvinnnee moisesti selvitä, kun vuoden viimeiset koulurutistuksetkin tarvisi vielä hoitaa. Pelko pois ja voimalla enteenpäin.

-Valhetta on totuutta helpompi kantaa, jää jotain mitä vaalia.-