IRC-Galleria

Lahti miitti 2011 - Infoblogi N. 2Torstai 03.03.2011 10:09

Miitti pidetään 19.3, eli 3. lauantai maaliskuuta.

Alkaa n. klo 12 Lahden rautatieasemalta, ja loppuu virallisesti klo 18.

Päivän aikana käymme mm. syömässä Mäkkärissä, Hesessä tai vastaavassa paikassa, ja tulemme tekemään porukan koosta riippuen jaon, että jotkut ottaa vastuulleen tietyn määrän immeisiä joiden kanssa menee jonnekin syömään ja toiset taas toiseen, mutta se nyt on sen ajan murhe, mietitään sitä paikan päällä.

Sen verran ainakin voi sanoa, että esim. Kauppakeskus Triossa emme voi viettää kovin kauaa aikaa isona lössinä, kun se on Helsingin Kamppiin verrattuna pieni paikka, joten varautukaa siihen että vietämme ulkona melko paljon aikaa.

Pikku Vesku olisi oiva paikka jonne voisi linnoittautua. Siellä on tilaa liikkua ja vaikka siellä saattaakin olla lumista, voimme ne pari pöytärykelmää puhdistaa lumesta ja heittää laukkumme ja kamamme sinne maasta pyörimästä.

Ohjelmassa olisi mm. perinteisiä leikkejä, kuten Rakastan sinua-leikki, Ponileikki ja vähän tuntemattomimpia joillekin, esim. Läpsy (Valtio/Hetalia versiona) ja Ämpärikaraoke.
Tässä jokin aikaa sitten sain idean, että voisimme pitää Fffightin miitissä, ja mahdollisesti myös pienet tanssiaiset, jos Pikku Veskussa ei ole kovin paljon muuta, ulkopuolista väkeä kyyläämässä.

Ja selitystä edellä mainituille ohjelmanumeroille:

Rakastan sinua-leikki:
Kaikki pelaajat asettuvat rinkiin, ja vuorollaan kukin tunnustaa rakkautensa vieressä seisovalle henkilölle. Ideana on saada tämä vieressä seisova henkilö nauramaan, ja jos näin onnistuneesti on saatu, niin kyseinen henkilö tippuu pelistä ja vuoro menee seuraavalle. Leikki jatkuu niin kauan, kunnes pelissä on jäljellä kaksi pelaajaa, jotka julistetaan voittajiksi.

Ponileikki:
Todella suosittu seuraleikki tämäkin, jossa kaikki 'pelaajat' asettuvat rinkiin, mutta yksi jää ringin sisäpuolelle. Tämä kävelee, juoksee, laukkaa, tai liikkuu muulla tavoin ympyrää ringin sisäpuolella, ja kaikki laulavat ponileikille omaista kappaletta, joka voisi olla esimerkiksi: "Tuolta ne tulevat poneillansa, pienillä pinkeillä poneillansa, tuolta ne tulevat poneilla, ja näin ne mulle kertoo: Vatsaa vatsaa vatsaa vasten, kylki kylkeä kylkeä vasten, selkä selkää selkää vasten, ja näin mulle kertoi." Vatsa vatsaa jnjne kun alkaa, niin keskellä ollut henkilö pysähtyy ja lähinnä ringissä olevan henkilön kanssa sheikkaa ensin vastakkain, sitten kyljet ja lopuksi selkä, ja jonka jälkeen tämä ringissä ollut henkilö menee ringin sisäpuolelle juoksemaan, tämä toinen siirtyy tuon paikalle, ja leikki jatkuu.

Läpsy:
Tämä leikki on ollut käytössä esimerkiksi rippikoulussa tai vastaavissa ennen leiriä, jotta sinne osallistuvat oppisivat toisten tyyppien nimet. Mutta tämä on myös hauska reaktiopeli. Pelaajat asettuvat rinkiin, mutta yksi on keskellä, ja tällä on rullalle kieritetty sanomalehti kädessään. Peli alkaa siitä kun joku sanoo jonkun henkilön nimen, ja keskellä oleva tyyppi sitten juoksee tätä kohti, yrittäen läpsäistä lehdellä viimeksi mainittua henkilöä olalle tai päähän (KEVYESTI). Se, kenen nimi viimeksi oli sanottu, ei halua keskelle, joten yrittää ennen sanomalehden kosketusta sanoa jonkun toisen nimen, jonka 'perään' keskellä oleva tyyppi menee. Pelissä nimet rupeavat muistumaan koska joutuu niitä toistelemaan, ettei itse joudu keskelle muita läpsimään. Ja jos tämä keskellä oleva tyyppi saa läpsäistyä jotakuta tämän uhriksi joutuessaan, tuo menee keskelle ja peli jatkuu samalla tavalla.

Ämpärikaraoke:
Leikki on yksinkertainen: Pelissä pelaajat asettuvat rinkiin ja keskelle asetetaan jonkin esine. Yksi pelaajista sanoo jonkun kirjaimen, ja muiden pitää keksiä jokin laulu, jonka nimi alkaa sillä kirjaimella. Esimerkiksi jos sanotaan A, niin joku joka keksii kappaleen, menee keskelle, asettaa jalan esineen päälle ja laulaa jonkin verran kappaletta, kuten vaikka aakkoskappaletta (Kiitos Icchu viime miitin esimerkistä~ XDD), ja siitä saadaan piste. Ja tämä tyyppi menee takaisin rinkiin ja sanoo seuraavan kirjaimen ja muiden pitää muistella jokin kappale jnejne. Joskus käytännössä on ollut, että pisteitä eniten saanut voittaa, mutta tämä on toisinaan vain ihan hauskuuden vuoksi otettu mukaan, että pisteillä ei ole periaatteessa väliä.

FFFIGHT:
Olen huono selittämään, joten TÄMÄN linkin takaa pääsette näkemään säännöt. Ps. Jos tämä järjestyy, jotkin ihanat immeiset voisivat hankkia hienoa taustamusiikkia, jota voi käyttää fighteissa~

Tanssiaiset:
En tiedä mistä tämä lähti, mutta jos jotkut ovat kiinnostuneita, niin kertovat mielipiteitään, ja kappaleita joiden tahtiin haluaisivat tanssia tai joihin on kehitelty oma tanssinsa (mitä nyt niitä ikinä onkaan). Jos teillä olisi parempia ideoita tämän ohjelmanumeron kehittelyyn, kertokaa toki. ^^

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.