IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 22.07.2008 01:45



Muistatko syyskuun 11. päivän tapahtumat vuodelta 2001?

Toisen WTC-torneihin lentäneen lentokoneen lennon koodi oli Q33 NY.
Kirjoita Wordiin tyhjälle sivulle tuo numero, Q33 NY,
vaihda tekstin kooksi 48 ja laita fontiksi Wingdings.

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 18:52


Jenni nousi elämään maailmaan eräänä loskaisena iltana. Tunnin päästä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pikkuinen ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä kiusattiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan paperipiirakat, niinpä ajankuluksi tuli tietokirjat.

Jenni kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kiintoisaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Ilkeilystä johtaen hän oli todella aatoksellinen. Lempiruokaansa ruuvikeittoa hän sai työskennellen viulistina.

Jenni ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan häissä. Alkoholia hän juo kunnes sammuu.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


http://www.pikkupaprika.com/soppa/index.php?s=ihmigene-index

Hywää Juhannusta Kaikille :DPerjantai 20.06.2008 15:05

Tämän merkinnän tarkoituksena olisi saattaa sinun tietouteen kuinka moni ihminen
TUNTEE tai TIETÄÄ sinut jostain yhteydestä.

Jätä kommentti jos myönnät tuntevasi tai tietäväsi tämän henkilön ja sen jälkeen lisää tämä merkintä omaan päiväkirjaasi, ja ota selvää kuinka laaja verkosto sinulla on ympärilläsi.

[Ei aihetta]Tiistai 08.04.2008 03:07



Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö:Hidasta,mua pelottaa
Poika:Enkä,tää on hauskaa
Tyttö:Eikä ole.Oo kiltti,tää on liian pelottavaa
Poika:Sano mulle sitten,että sä rakastat mua
Tyttö:Hyvä on,mä rakastan sua.Jarruta!
Poika:Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika:Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs?Mä kyllästyin siihen...

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen,matkan puoli välissä,poika huomasi jarrujen olevan rikki,mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Kuvan alakulma:
"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä kuva päiväkirjaasi"

:DSunnuntai 30.03.2008 15:42

nyh ollaan sit turkkulaisia <xD>


[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio
[ ] Fantasia
[3] Dumbo
[4] Bambi
[ ] Saludoa Amigos
[ ] The tree caballeros
[ ] Make mine music
[ ] Fan and fancy free
[ ] The adventures of Ichabod and Mr Toad
[5] Tuhkimo
[6] Liisa ihmemaassa
[7] Peter Pan
[8] Kaunotar ja Kulkuri
[9] Prinsessa Ruusunen
[10] 101 dalmatiaista
[11 ] Miekka kivessä
[12] Viidakkokirja
[13] Aristokatit
[14] Robin Hood
[15] Nalle Puh
[16] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[17] Topi ja Tessu
[18] Hiidenpata
[19] Mestarietsivä Basil Hiiri
[20] Oliver ja kumppanit
[21]Pieni merenneito
[22] Bernard ja Bianca Australiassa
[23] Kaunotar ja Hirviö
[24] Aladdin
[25] Leijonakuningas
[26] Pocahontas
[27] Notre Damen kellonsoittaja
[28] Herkules
[29] Mulan
[30] Tarzan
[ ] Fantasia 2000
[31] Keisarin uudet kuviot
[32] Atlantis
[33] Lilo & Stitch
[ ]Aarreplaneetta
[34]Karhuveljeni Koda
[35]Lehmäjengi
[ ]Pikku kananen

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 01:01

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta, niin kerro nyt millä nimellä olen siellä!
Sen jälkeen ota tämä blogimerkintä omaasi.....

:DTorstai 13.03.2008 15:02



Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

MATKAAN!!!! <3Torstai 13.03.2008 14:49

The trip in october has been now reserved to Egypt. To be waiting for it. :DD <33