IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 31.01.2008 18:16

Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ

Viite: Liikakansoituslaki
Asia: Polttohautauksenne

Suorittamiemme tutkimustemme perusteella olemme todenneet, ettei Teillä ole mitään sosiaalista tulevaisuutta ja että olette väestöpoliitisesti täysin sopimaton yhteiskuntaamme. Jatkuva kuulumisenne yhteiskuntaan ei siis mitenkään ole sille hyödyksi. Näin ollen on väestöylijäämää ja liikakansoitusta koskevan lain 116 pykälän 4. mom. perusteella päätetty polttaa Teidät.

Velvoitamme Teidät saapumaan kuukauden kuluttua, mieluummin virka-aikana, ministeriömme pääkrematorioon Helsinkiin, Kattilahalli C Grilli 16, pelti 8, mukana viimeisin veroilmoitus sekä ennakonpidätystodistus.

Koska tutkimusten mukaan olette viime aikoina nauttinut suuria määriä alkoholipitoisia juomia, kehoitamme ilmeisen räjähdysvaaran vuoksi Teitä juomaan välittömästi ennen tänne tuloanne vähintään yhden (1) litran karvasvettä sekä yhden (1) litran keitettyä maitoa, ja ennen kaikkea muistakaa; "Raittiina ritilälle."

Kotoa lähtiessänne on Teidän otettava mukaanne vaihtoehtoisesti joko olkilyhde ja 20 kg koksia tai 10 kg jätepaperia tai lastuvillaa ja viisi (5) litraa korkeaoktaanista bensiiniä sekä aski tulitikkuja.

Mikäli haluatte tuhkallenne erikoiskäsittelyn, pyydetään Teitä tullessanne jättämään vahtimestarille osoitteella ja postimerkillä varustetun kirjekuoren tuhkan edelleen toimittamista varten. Muussa tapauksessa lahjoitamme sen apulannaksi Maaseudun Tukiaiset ry:lle.

Kuolinilmoituksestanne, ilmoituksesta henkikirjoittajalle, veroviranomaisille ja velkojillenne olette itse velvollinen huolehtimaan. Muistanette myöskin ajoissa peruuttaa lehtitilauksenne, palauttaa ulkomaanpassinne ja hyvästellä niin sanotut ystävänne.

Tämän käskyn laiminlyönnistä voidaan Teidät tuomita liikakansoitusta koskevan lain 119 pykälän 6. mom. mukaiseen kovennettuun polttohautaukseen (polttohautaus säästöliekillä). Ruuhkan välttämiseksi pyydämme Teitä olemaan paikalla hyvissä ajoin ennen määräajan loppua.

Kunnioittavasti

POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ

:DTiistai 22.01.2008 03:03

Ennen häitä:


Nainen: Hei Pena!
Pena: No vihdoinkin, minä olen odottanut jo niin kauan
nainen: Haluatko että lähden?
Pena: EN! Mistä nyt tuollaista päähäsi? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa
minua.
nainen: Rakastatko minua?
Pena: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina!
nainen: Oletko pettänyt minua koskaan?
Pena: EN, Ikinä! Miksi kysyt tuollaista?
nainen: Haluatko suudella minua?
Pena: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen!
nainen: Löisitko minua koskaan?
Pena: Oletko hullu? Tunnethan sinä minut!
nainen: Voinko luottaa sinuun?
Pena: Kyllä kulta..
nainen: Rakas...


7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin!

OrganisaatioLauantai 01.12.2007 02:26

Organisaatio on kuin puu, jossa kiikkuu paljon apinoita,
joka oksalla,

eri korkeuksilla,

kiipeämässä ylöspäin.

Huipulle päässeet apinat katsovat alaspäin ja näkevät puun täynnä hymyileviä naamoja.

Alhaalla olevat apinat tähyävät ylöspäin ja näkevät pelkkiä persreikiä.

9-vuotiaan käsitys maailmastaLauantai 01.12.2007 02:20

Joillakin naisilla on hyvin suuret rinnat, kun taas toiset ovat lähes yläosattomia.

Suurin ero naisten ja miesten välillä: naisilla on enemmän järjestystä ompelutarvikkeissa, kun taas miehillä on enemmän varustuksia kuin naisilla.

Naisilla on koreja ja miehillä salkut.

Joillakin miehillä on karvaa selässä. Erityisesti rikollisilla ja uimavahdeilla.

Naiset muodostuvat munasoluista ja ajattelevat enemmän.

Kun tulee murrosikään niin vartalo muuttuu niin paljon, ettei sitä melkein enää tunnista. Pojat saavat kasvuja, kun taas tytöista tulee pehmeämpiä. Sitten huomaa, että tyttöjä ja poikia voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin.

Hedelmöityshetkellä äiti sulaa yhteen isän kanssa.

Lapsi syntyy ulos luukusta äidin peräpäässä.

Jos isän siemen ei kohtaa äidin munasolua, niin siitä tulee vain tavallinen munakas.

Isäni ei voi saada lisää lapsia, sillä hän on ollut pähkinänsärkijän luona.

Gynekologi on sellainen, joka katsoo ihmisten yksityisiä omaisuuksia.

Sielu muistuttaa muovipussia. Se on ohut ja läpinäkyvä ja vetää noin 4 litraa.

Lihakset ovat pieniä ilmapalloja, jotka on täytetty pinaatilla.

Kaula on varsi, johon pää on kiinnitetty.

Ihminen on tajuton, kun hän unohtaa kaiken mitä on oppinut koulussa.

Silmät ovat ihmisen tärkeimmät rauhaset.

Ihmisen suolissa on mutaa.

Aivot uivat ympäriinsä pään sisällä.

Jos olet kävelyllä ja aivot putoavat päästä, niin emme löydä tietä kotiin, sillä emme enää pysty ajattelemaan selvästi.

Aivot ovat piilossa otsan takana.

Appelsiineilla ei ole luurankoa, mutta muurahaisilla on.

Jos iho irtoaa, niin eri osat putoavat ulos, ja emme enää tiedä, mihin ne kiinnitetään.

Neekereillä on musta iho, mutta ei ole hienoa sanoa sitä ääneen.

Joillakin ihmisillä on appelsiini-ihoa, erityisesti arabeilla ja pakolaisilla.

Ihmisten ja eläinten ero: ihmiset voivat olla kannibaaleja, eläimet eivät.

SirkustemppuLauantai 01.12.2007 02:16

Sirkustaiteilijalla oli iso elin ja kanssaesiintyjänä terävähampainen krokotiili. Krokotiili aukaisi leukansa ja sirkustaitaiteilija asetti elimensä krokotiilin hampaiden väliin. Krokotiili loksautti leuat kiinni.
Kului viisi minuuttia. Sitten sirkustaiteilija kumautti krokotiiliä kolme kertaa pesäpallomailalla päähän. Krokotiili avasi leukansa ja kas, elimelle ei ollut käynyt kuinkaan.

"Haluaako joku muukin kokeilla?" sirkustaiteilija kysyi yleisöltä.

Väkäleukainen hampaaton mummo mietti hetken, mutta hihkaisi sitten: "Mie voin kokkeilla, mutta elä sitten lyö kovvaa sillä mailalla!"

<virne>

Pyhä ehtoollinen.. ???Perjantai 30.11.2007 23:45

Nuori pappi kirkossa oli niin hermostunut toimittaessaan ensimmäistä ehtoollistaan, ettei voinut edes puhua kunnolla. Ennen seuraavana sunnuntaina tapahtuvaa toista ehtoollista vanhempi kirkkoherra kertoi niksin, miten voisi rentoutua: "Ensi kerralla laittakaa pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juokaa se. Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on jo rentoutunut."
Seuraavana sunnuntaina nuori pappi teki työtä käskettyä ja tunsi heti kuinka olo rentoutui ja helpottui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli sujuvaa.

Ehtoollisen jälkeen pappi löysi huonestaan kirkkoherran kirjoittaman viestin:

"Hyvä Isä,

Ensi kerralla pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Kerron teille myös muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:


-Ei ole mitään tarvetta laittaa sitruunaviipaletta ehtoollisviinin maljaan.
-Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.
-Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja rintojen kourailua.
-Käskyjä on 10, ei 12.
-Opetuslapsia sen sijaan oli 12, eikä seitsemän. Kukaan heistä ei ollut kääpiö.
-Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja hänen opetuslapsiinsa termillä "JK ja pojat".
-Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja lingolla, ei "listinyt".
-Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä"
-Älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".
-Osama Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.
-Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä vähiten jalka Raamatun päällä.
-Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.
-Kun kehotatte antamaan kolehtia, ottakaa pois se kyltti, missä lukee "kymmenykset ovat palkkani".
-Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun".
-Isä Meidän tulee lukea kädet taivasta kohden, ei tekemällä "aaltoja".
-Kutsu yleisölle saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.
-Tärkeää: Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "hinttari" ja "hameasuinen transvestiitti", olin minä.
-Toivottavasti kiinnitätte näihin seikkoihin huomiota ensi sunnuntaihin mennessä.

Yksi toivomusPerjantai 30.11.2007 23:35

Nainen käveli metsässä ja kompastui yhtäkkiä johonkin, joka
lähemmän tarkastelun jälkeen paljastui öljylampuksi. Kun nainen
pyyhki sitä hieman, tuli tietenkin henki esiin. "Saanko nyt kolme
toivomusta?" nainen kysyi. "Et", vastasi henki, "huonojen aikojen
ja devalvaation ja muun sellaisen takia saa nykyään esittää vain
yhden toivomuksen... No, mikäs se olisi?"
"No siinä tapauksessa haluaisin rauhan Lähi-Itään", sanoi nainen ja
kaivoi esiin kartan. "Näetkö tämän kartan? Haluan, että nämä maat
lopettavat taistelemasta keskenään." Henki katsoi karttaa ja sanoi:
"Voi herranjestas sentään, nämä maathan ovat tapelleet keskenään jo
tuhansia vuosia. Luulenpa, että asialle ei ole mitään tehtävissä.
Olen hyvä, mutta en NIIN hyvä. Toivo jotain muuta."

Nainen mietti hetken ja sanoi: "En ole vielä onnistunut tapaamaan
sitä oikeaa miestä. Miestä joka on ajattelevainen ja
rakastavainen, joka ottaa muut huomioon, osaa laittaa ruokaa ja tekee puolet
kotitöistä. Joka on uskollinen, hyvä sängyssä, eikä katso urheilua
koko ajan. Lyhyesti sanottuna ihanteellinen elämänkumppani."

Henki oli hetken aikaa hiljaa ja murahti sitten: "Näytäpäs vielä
sitä saatanan karttaa...!"

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.11.2007 16:08

Mies tulee kotiin ja löytää vaimonsa sängystä
hikisenä ja huohottavana.

Mies
kysyy, mikä vaimoa
vaivaa. "Minulla on sydänkohtaus", vaimo vastaa.
Mies ryntää
alakertaan soittamaan ambulanssia. Hänen luokseen
tulee
perheen
nelivuotias poika ja kertoo, että
Veikko-setä on vanhempien
vaatekomerossa
alastomana.
Mies laskee luurin
kädestään ja ryntää takaisin yläkertaan. Hän
riuhtaisee
komeron oven auki ja löytää veljensä komerosta
alastomana. "Vaimollani on
sydänkohtaus ja sinä kuljeksit
täällä alastomana säikytellen lapsia", hän
huutaa
vihaisena.

<virne>

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 16:29

"Oi äiti, voitko hetkisen
sä viettää kanssain leikkien?"
Näin pyytää lapsi äidiltään,
on katse kirkas silmissään.
"Voi kulta, varmaan tiedät sen,
mun täytyy mennä, ehdi en!"
Pois kääntyy lapsi murheissaan,
vain pieni nalle seuranaan.

Niin yksin lapsi huoneessaan,
vain nalle on häll' seuranaan:
"Mua kuule nalle-ystäväin,
sä oothan aina lähelläin.
Mä toivon, että äiti vois,
mut äiti on niin paljon pois.
Mun äiti kaikkein tärkein on,
oon ilman häntä onneton."

Mut kerran lapsi sairastuu,
ja vieras hoitaa — kukas muu.
Ei ehdi äiti kiireiltään,
ei lasta pientä hellimään.

Kun sitten koittaa päivä uus,
on ympärillä hiljaisuus.
Nyt nalle yksin olla saa,
on lapsi mennyt rajan taa.
Nyt vasta äiti huomaa sen,
pois päänsä kääntää itkien.
Nyt saada ei voi takaisin,
pois on — pois kaikkein kallehin

<itku>