IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.10.2006 17:40

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen,todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,
valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä.
Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeenpäin.
Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.


Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme
silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.05.2006 03:41

Hand Of Blood - Bullet For My Valentine

There goes my valentine again
Soaked in red for what she said
And now shes gone

Oh my god have i done it again
theres a pulse and its deafening.
I can't help what i hear in my head
it's the switch that i flick when he says

Hand of blood, i don't wanna feel, my heart is breaking
Hand of blood, i don't wanna see, my life is burning

I saw you look away
Is what you've seen too much to take
Or are you blind and seeing nothing , I saw you run
I saw you run away
is what i've done too much to take or are you scared of being nothing

There's a stain on my hand and it's red
oh my god am i losing it
I can't help what i've done or i said
It's the buttons i push when he says

Hand of blood, i don't wanna feel, my heart is breaking
Hand of blood, i don't wanna see, my life is burning

I saw you look away
Is what you've seen too much to take,
Or are you blind and seeing nothing, I saw you run
I saw you run away,
Is what i've done too much to take or are you scared of being nothing

I saw you look away
Is what you've seen too much to take,
I saw you run
I saw you run away,
Is what i've done too much to take or are you scared of being nothing

[Ei aihetta]Lauantai 14.01.2006 21:36

One´Love - Kaunis uni

Ei oo helppoo kenelläkään, vaikka luulis. Tuskan ja avunhuudot yöstä toiseen vaan kuulis. Kuka auttaa, kun ei oo kenelle kelle kertois? Yö vaan tulee, ja laittaa auringon eteen verhon.

Sydäntä raastaa ja haavat pahenee, jatkuuko tää mun elämäni näin edelleen, Mitä teen, se on mun oma ratkasuni, tulis jo yö ja alkais se mun kaunis uni

Synkät, syvät traumat lapsuuden. Kaipuu äidin sekä aina vaan syliin lämpöiseen. Kirkkaat kyyneleet valuvat pienen tytön poskia pitkin. Kuulin naapurista äänen, joku katkerasti itki.

Äiti on ainoo, paras kaveri joka kuuntelee. Ja joka yö nukkumaan mennessä poskelle vaan suutelee. Lukee kauniin iltasadun erilaisesta elämästä, kunnes sivut loppuu, lakkaan sitä nytten käsittämästä.

Lapsuuden leikit, aina vaan yksinäiset. Omat lelut ainoot kaverit, ystäväiset. Sama vaatekerros aina vaan joka talvi päällä, rikkinäiset kumisaappaat jalassa vesisäällä. Ei oo joululahjoja, vaan yksi sätetikku, joka valais tytön elämän, kunnes katkeaa ja tippuu. Kilo kultahippu jokaisesta onnellisesta kokemuksesta. Ei ees keskiarvoo elämän päästötodistuksesta.

Ei oo helppoo kenelläkään, vaikka luulis. Tuskan ja avunhuudot yöstä toiseen vaan kuulis. Kuka auttaa, kun ei oo kenelle kelle kertois? Yö vaan tulee, ja laittaa auringon eteen verhon.

Sydäntä raastaa ja haavat pahenee, jatkuuko tää mun elämäni näin edelleen, Mitä teen, se on mun oma ratkasuni, tulis jo yö ja alkais se mun kaunis uni

Ikuinen koulukiusattu, eikä sille loppua näy. Silti koulua pakosta nytten vain käyn. Koulumatkat aina vaan pitkät ja pimeät. Muiden lasten ilonhuudot, naurut, kaikki kimeät. Ei ollenkaan erilainen, vain samanarvoinen.
Silti jokapäivä taistelu vain yksittäinen. Oma piilopaikka välitunnilla, ettei kukaan löydä. Ei raastaa pala sydämestä pois, niinkuin höylä.

Kahden vuoden päästä oma rakas äitikin nyt jo kuoli, Kukaan ei tyttöä lähellensä nyttei enää huoli. Isä vaan juo, eikä välitä yhtään tunteista tytön. Sen nyt pitäisi vaan tajuta jokaisen älykön. Tää maailma älytön pitäs saada loppuun. Ajatuksilla parantaan, ennen kuin joku nyt haavat pahentaa. Oma pieni tyttö ja tää lyhyt kaunis uni, kunnes tytön haave toivon sydämestä nytten suli.

Ei oo helppoo kenelläkään, vaikka luulis. Tuskan ja avunhuudot yöstä toiseen vaan kuulis. Kuka auttaa, kun ei oo kenelle kelle kertois? Yö vaan tulee, ja laittaa auringon eteen verhon.

Sydäntä raastaa ja haavat pahenee, jatkuuko tää mun elämäni näin edelleen, Mitä teen, se on mun oma ratkasuni, tulis jo yö ja alkais se mun kaunis uni.

[Ei aihetta]Lauantai 14.01.2006 19:00

The kiss sweetest
And touch so warm
The smile kindest
In this world so cold and strong

So close to the flame
Burning brightly
It won't fade away
And leave us lonely

The arms safest
And words all good
The faith deepest
In this world so cold and cruel

So close to the flame
Burning brightly
It won't fade away
And leave us lonely

So close to the flame
Burning brigtly
It wont't fade away
And leave us lonely

So close to the flame
Burning brigtly
It won't gade away
And leave us lonely
-Close To The Flame
« Uudemmat - Vanhemmat »