IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 18.05.2012 02:06

Juu, moro taas.
Huonomuistinen minä kirjoittaa jälleen.
Aika kuluu musiikkia kuunnellen ja korealaista draamaa katsoen. Työharjoittelu verhoomossa loppuu huomenna, joten se ei enää kuluta aikaa. Kaipaan kohta siis lisää tekemistä. Työpaikka ei olisi pahitteeksi.
Mutta siis, draamaa. En oo ennen kovin tykännyt katsoa draamaa joka on keskeneräinen ja uusia jaksoja joutuu odottamaan viikon. Kärsivällisyys ei ole isoin hyveeni, ehei. Mielummin katson sarjoja joissa kaikki jaksot ovat ilmestyneet, mutta sit jumitan katsomassa koneella draamaa ja kaikki muu unohtuu. Jos taas sarja on menneillään ja jaksoja joutuu odottamaan, jännitys säilyy paremmin, ku ei tuu liikaa katsottua kerralla.

Musiikki taas. Draamoissa on yllättävän hyvää musiikkia. Jokusen biisin olen jo ladannut ja lisää koetan latailla sitämukaa kun sitä löytyy. Ja muutenkin. Youtube:en ja muualle internettiin on joskus pelottavan helppoa eksyä kuuntelemaan mitä ihmeellisempiä biisejä. Nyt mulla on joku 70-80 lukujen discomusiikki maratooni menossa. Outoa, mutta ehkä hieman nostalgista. Tulee nuoruus mieleen, vaikka en paljoa muista niistä ajoista. Pitäsköhän kohta palata takaisin 2000-luvulle. Voisi ehkä olla hyvä idea :D

http://www.youtube.com/watch?v=BziXyNZHQR8

Kaunis biisi <3

Ikuisuus 2Keskiviikko 11.04.2012 22:36

Luin edellisen merkintäni jossa kerroin että oli kulunut ikuisuus edellisestä kirjoituksesta. Mikäs se tämä sitten on? Kaksi vuotta on tainnut kulua edellisestä kirjoituksesta...jeep.
Mitäs sitä kirjoittais.
Kahdessa vuodessa on tapahtunut asioita, olen innostunut joistain jutuista ja toisaalta taas, mitään ei loppujen lopuksi ole tapahtunut.
Viimeisen kirjoituksen "viimeinen kevät Inarissa" ei ollutkaan viimeinen. Vietin siellä vielä extra vuoden lukien ahkerasti paikallista kieltä eli pohjoissaamea. Opin samalla erilaisia käsitöitä vaikka ne oli vähemmistönä kun vertaa artesaani aikaisia opintoja. Viimeisenä keväänä kimellä (korulinjalla) kävin viimeisen työharjoitteluni Tampereella. Viisi ruhtinaallista viikkoa kaukana tutuista ihmisistä, täysin uudessa paikassa. Voin sanoa että ei Tamperetta turhaan sanota viihtyisäksi paikaksi asua. Minä kylläkin majoituin koko 5vk Nokialla kaverin luona. Junalla opin liikkumaan, vaikka aluksi se tuntui hieman karmivalta.

Noh, takaisin tähän päivään. Asun takaisin Roissa, kihlattuni kanssa. Päivät kuluu (ainakin toukokuun puoleenväliin asti) verhoomolla työharjoittelussa ja illat kämpillä tankaten korealaista poppia (tätä kirjoittaessa musiikkisoitin laittoi soimaan Super Junior - Bonamana. Ihana biisi) ja silloin kun jaksan (katsoa tai etsiä katsottavaa) niin katson korealaista, taiwanilaista tai japanilaista draamaa. Ne on siis niin koukuttavia, että huh huh. Päivän ei voi sanoa alkaneen ellen kuule Bigbang - Fantastic baby - biisiä. *huokaisee*

Kirjoitettavaa riittäis vaikka kenelle jakaa. Jos muistini sen sallii niin kirjoitan uudestaan vielä tämän vuoden aikana. Huom. JOS muistan.

Terv. Minä :3

ikuisuus...Maanantai 22.02.2010 01:29

Siit on ikuisuus kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Vajaan vuoden aikana jolloin en ole kirjoittanut, on tapahtunut paljon asioita, mutta loppujenlopuksi ei paljon mitään. Ei ainakaan mitään mainitsemisen arvoista.
Inarissa olen edelleen koulussa, viimeinen kevät menossa. Päättötyö ja viimeinen työharjoittelu pukkaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Ei ole yhtään rento olo, vaikka viime viikonloppu oli hauskin ja rennoin pitkään aikaan. Myöhemmin keväällä uudestaan.

Päässä pyörii asioita joista haluttaisi kirjoittaa, mutta en saa niitä jostain syystä pihalle, sormien ulottuville, että saisin ne näpyteltyä koneelle.




I know this will not remain forever
However it's beautiful
Your eyes, hands and your warm smile
They're my treasure
It's hard to forget
I wish there was a solution
Don't spend your time in confusion
I'll turn back now and spread


My broken wings still strong enough to cross the ocean with
My broken wings How far should I go drifting in the wind
Higher and higher in the light
My broken wings still strong enough to cross the ocean with
My broken wings How far should I go drifting in the wind
Across the sky, just keep on flying


The pain that cannot be measured, the flow of time that cannot be measured
Even if that may fill up everything
I can still feel
What falls from the sky is not the rain. . .


Did I ever chain you down to my heart
'Cause I was afraid of you?
No, I couldn't hold any longer
Love is not a toy
Let go of me now
The time we spent is perpetual
Our future is not real
I'll leap into the air


My broken wings still strong enough to cross the ocean with
My broken wings How far should I go drifting in the wind
Higher and higher in the light
My broken wings still strong enough to cross the ocean with
My broken wings How far should I go drifting in the wind
Across the sky, just keep on flying


What falls from the sky is not the rain. . .

En usko että saa yleistä hyväksyntää
näkemykseni kieroonkasvaneet
Voidaanko määritellä rajaa sellaista
kun hassusta tulee pelottavaa

Ei saisi ajatella näin
Mut se ei oo ainoo mitä teen väärin

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan arvaamattomuudella
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä

Tahtoisin olla se joka olin silloin
kun kuollakseni halusin
tulla sellaiseksi kuin nyt olen
noin tuhat vuotta taaksepäin

Vaikee on sietää kaiken paino
mut siihenkin voi kasvaa kiinni

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan pessimistisyydellä
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä

Joskus aion vielä kääntää
kelkkani ja tehdä korjausliikkeen
aion parantaa kaikki tehdyt vauriot
melkein uskon itsekin

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan piittaamattomuudella

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan tyytymättömyydellä
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä

Mökille jätettyTorstai 03.04.2008 18:31


Tuijotti ovea pieni kissa,
oli aivan hädissään. Minä
se täällä, avatkaa ovi,
onhan jo pimeää. On nälkä
ja jano, unikin jo, minua
paleltaa. Tuo metsäkin
huokuu pelottavasti, on jo
kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun
mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa. Ilo kaikui
kallion kupeelta, sirkat
soitteli viuluaan. Aurinko
hitsasi ahjossaan,
lintujen kuoro soi. Kelli
kissa nurmella selällään
ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna,
nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara
poskellaan ja silmät
suljettuna. Se pisara
hyljätyn kyynel on, se
itkunsa itkenyt on. Vain
yksi ovi armahti hyljätyn,
pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa
hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois. Saa nukkua
helmassa armahtajan, mikä
parempi olla vois. Via
dolorosa oli viimeinen
polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä
Sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen-

1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä sattumanvaraisesti ihmisten
ostoskärryihin niin, etteivät he näe.

2. Aseta kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10min. välein.

3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan ovelle.

4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle että kodinkone puolella
on "koodi3". Katso mitä tapahtuu.

5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille että kutsut heidät sisään vain,
jos he tuovat liinavaate osastolta tyynyjä mukanaan.

6. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa, ala itkemään ja huudahda:
"Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!"

7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat nenääsi.

8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi
ja hyräile Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.

9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä
millä osastolla masennuslääkkeet ovat.

10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset hypistelevät vaatteita,
kuiskaa: "osta minut, osta minut..."

11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia,
jähmety paikoillesi ja kirkaise: "Ei! Ei! Kuulen taas niitä ääniä!"

12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: "Hei! Täällä ei ole vessapaperia"



Tekemistä tylsälle kauppareissulle ;D

...Maanantai 31.12.2007 21:17


Hyvää, ihanaa ja villiä Uutta Vuotta 2008 kaikille(etukäteen)

~piia~

...Maanantai 24.12.2007 17:46

nii ett hyvää joulua -07 ja villiä uutta vuotta -08
vaan kaikille tasapuolisesti...
*<]:|

~piia~

väsytttäääääääh...Keskiviikko 14.11.2007 10:21


ei jaksa, ei pysty...ei kykene!!! olis haluttanu jäädä nukkumaan...ainaki olisin positiivisempi ihmisiä kohtaan.

voi taatana ku vatuttaa!!! XP

luntaTorstai 01.11.2007 17:04

inariin satoi aamuyöstä kunnon lumikerros (max. 5cm.), ja se näyttäpi ny siltä ett ois kans jäämässä maahan. Päivän aikana on jonku verran viel tullu lunta, mut ei paljoa. Ei auta muukaan ku alkaa kulkemaan kouluun tästä lähtien kävellen.
^^

~piia~

*halaus kaikille*