IRC-Galleria

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen
aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen
lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä
itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan.
Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti että poika vetäisi
aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena
päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa
isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat.
Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo.
Isä sanoi: "Olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas
aidassa olevia reikiä.
Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi
sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen
toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka
monta
kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa."
Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään
ja rohkaiset sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat
meille

kiitoksen sanat ja haluavat aina avata
sydämensä meille.