IRC-Galleria

[nico]

[nico]

juuri se, josta sinua on varoitettu.

Kotonani on kamera joka kuvaa elämääni 24/7 kuukauden ajan. Nyt takana on ilmeisesti 6 päivää?
(olen ollut hyvin,hyvin humalassa neljä näistä päivistä ja oloni on ollut hyvin poikkinainen!
kun en tajua edes mitä päivää eletään vai elänkö minä edes ylipäänsä enään?)

Sain kuitenkin vedettyä itseäni niskasta sen verran että kaksi helteistä päivää olen viettänyt
ulkona ja nauttinut auringosta. (en kuitenkaan ole kovinkaan paljoa ruskettunut?)
Uskon että elimistöni ja ihoni hylkii aurinkoa ja itseruskettavia. Tämä on varmaan luojan pilkkaa?
Sillä minä jos joku haluaisin olla semisti ruskea ympäri vuoden. Semmonen latino iho ois aika bueno!

Kuitenkin hymyn ja minun välinen sopimus velvoittaa minua olemaan yhden kuukauden ajan kotona
aina viimeistään 21.00 sillä silloin alkaa primetime. Eli aina tuosta kellon lyömästä etiäpäin asunnossani tapahtuu "ohjelmaa" toisinaan se on valmiiksi sovittua ja toisinaan minut tullaan yllättämään, niin vieraan kuin ohjelman sisällönkin suhteen.

(Eilen) Tänään Maanantaina minulle sitten ilmoitettiin tekstiviestillä.
"Ole kotona 21. Ovestasi astuu joku vieras ja tulette tekemään jotain ..mutta se olkoon yllätys!"

Pelkäsin kuollakseni että ovestani astuu sisään joitain julkisuudesta tuttuja naamoja,
(joista minulla ei ehkä olisi ainuttakaan hyvää sanaa sanottavani). Keitä tarkoitan ?
Se jääköön ihan minun tietooni, sillä en missään nimessä halua ketään morkata julkisesti.
Tai muutenkaan aiheuttaa draamaa yhtään enempään ..mitä sitä jo arjessani pyörii.

Ovestani astui erittäin kaunis Sini Takkinen (joka muuten on Miss Globen ensimmäinen
perintöprinsessa!). Hän toi ison laukullisen kamaa tänne ja ilmoitti heti kättelyssä
"En muuten sitten ole muuttamassa tänne, vaikka se siltä hieman näyttääkin!"
Sen jälkeen kättelimme ja esittelimme toisemme jonka jälkeen Sini ilmoitti minulle.

"Me muuten tehdään sulle tatska tossa sun olohuoneessa suorassa lähetyksessä!"
Meinasin lopettaa hengittämisen siihen paikkaan sillä en voinut uskoa mitä korvani olivat juuri kuulleet.
Istahdimme sohvalle ja aloimme suunnittelemaan minulle tatuointia, paikkaa minne sen laittaisimme, kokoa, värejä. Ihan kaikkea ..sillä olinhan asiasta juuri hetki sitten vasta kuullut.
Tilanne oli jännittävä.

Päädyimme tekemään minulle kruunun (eli nyt Suomi on virallisesti julistettu kuningaskunnaksi).
Ja olette saaneet joukkoonne kuninkaallisen.
Paikaksi sitten valitsimme alaselän, eli hieman pyllyny yläpuolella komeilee tällä hetkellä kruunu.
Ja siinähän se on ja pysyy loppuelämäni, mahtavaa!
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli kaikki muutkin paikanpäällä olleet.
Julkaisen siitä huomenna sitten koko kansan nähtäville kuvan.
(sitä ennen teille riittänee se tieto että se on MAHTAVA ja siinä on valkoista, joka minusta näytti
erittäin jännältä. sillä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt valkoista missään tatuoinnissa itse!)

Joten nipsutv:ssä voi ja tuleekin tapahtumaan paljon asioita, joten kannattaa kurkia minun olohuoneeseeni vaikka ympäri vuorokauden, mutta ainakin kello 21 kannattaa aina olla allaolevissa osoitteissa tyrkkymässä!

http://www.hymy.fi/nipsu-tv/tanaan (siellä ohjeet miten toimia!)

http://www.hymy.fi/keskustelu/t404 (keskustelua!) Sinne voi vaikka heittää ideoita mitä haluaa nähdä jatkossa vai haluaako nähdä mitään? Teen poikkeuksen ja lupaan lukea jokaisen sinne jätetyn viestin!

Nyt nukkumaan iloisena, mutta väsyneenä uuden tatuoinnin saaneena. <JEE!>


Kun vain istuu tähän näppäimistön eteen ja alkaa kirjoitamaan niin ei sitä aina mieti millaisia tunteita ne omat jutut voikaan saada joissain ihmisissä aikaiseksi.
(Tiedän ihmisten seuraavan kirjoituksiani joten tottakai minun tulee osata kirjoittaa asioista ja jutuista joidenka tiedän puhuttavan ihmisiä, mutta mm. kirjoitukseni Petestä ei pitänyt olla sellainen.
Se oli päivitys jonka tein ihan vain nähdyn ja kuulun perusteella nopeasti.
En uskonut että saisin aikaan galleriassani kolmannen maailmansodan. Näin kävi!).

Nyt ihmiset ovat takertuneet mm. siihen miten "turhanpäiväinen julkkis" koittaa päästä lööppeihin
"oikeiden julkkisten" kautta ,haukkumalla heitä.
Ensinnäkin en hyödy siitä rahallisesti latiakaan vaikka kirjoituksiani napattaisiin jos mihin nettiuutisiin joten tämä ei ainakaan taida olla todellinen syyni tänne kirjoittelulleni.
Lisäksi tällä kertaa en edes haukkunut ketään vaan arvostelin ihan samalla tavalla Peten esitystä kuin kuka tahansa teistä. Joidenkin mielipide on tietenkin eri ja joidenkin mielipiteet kohtaa minun näkemykseni. (mutta pakkohan kai kaikkien on myöntää että ei siinä esityksessä kyllä oikein laulettu kertosäkeen lisäksi ainuttakaan kohtaa?)

Esiintyvän artistin on kuitenkin kestettävä myöskin arvostelua esityksistään, eli ammatista johon tässä tapauksessa idols ohjelman jälkeen pyritään.
En kuitenkaan lähtenyt arvostelemaan hänen ulkoistaolemustaan, perhettä, ystäviä tai asioita jotka eivät ole laulun kannalta lainkaan oleellisia.
Joten pidän kirjoitustani hyvinkin siistinä ja koen että rimaa ei missään nimessä alitettu.

Halusin asiaan palata ihan vain siksi että se herätti kovin paljon tunteita varsinkin nuorissa tytöissä jotka fanittavat Peteä aivan suunnattomasti. (Mahtaako Peten suosio laskea kun kyseisen formaatin
ehdottomasti mahtavin ja minulta kaiken kunnioituksen saava Antti Tuisku palaa pitkän tauon jälkeen keikkalavoille ja latauslistojen sijalle 1.?)
Kritiikki on edelleenkin minun mielestäni kommentti joka sisältää ajatuksen ei haukkumista.
Sitä sataa joka suunnasta. Siltä ei voi välttyä, eikä ehkä pidäkkään.
Se mikä ei tapa --vahvistaa.

**********
Kuten tiedämme itserakkaana ihmisenä en missään nimessä voi kahta kirjoitustani pyhittää ihan kokonaisuudessaan poppareille vaan pitää minun nostaa haloo myös omista tekemisistäni.
Olen addiktoitunut viihdeuutisiin ja seuraan aika paljon ampparit.com/viihde osiota.
Sitä kautta sitten eksyn todella usein mm. brittilehtien sivuille.
(jostain kumman syystä? sillä tuo maa jos mikä on SKANDAALIA--SKANDAALIN PERÄÄN)

Olenkin usein nauranut että jos olisin syntynyt Britteihin ja päässyt siellä osallistumaan
Big brother ohjelmaan ..olisin minä tällä hetkellä miljonääri.
Toisin kävi. Päädyin Suomalaiseen versioon ja kaikkihan me tiedämme seuraukset.
Olen toki tyytyväinen pääsystäni taloon sillä se siellä vietetty aika on muuttanut elämäni
täysin. Vielä pohdin päivittäin että menikö se huonompaan suuntaan vai parempaan?
Vielä en osaa teille vastata tähän kysymykseen.

http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1187436/Danielle-Lloyd-leaves-hospital-following-emergency-surgery-unprovoked-nightclub-attack.html
Jos täällä meillä on vaikeeta niin rapakon tuolla puolen on vielä vaikeampaa.
Kauhulla katsoin tänään nuo kuvat joista uutisoitiin suomalaisillakin sivustoilla näkyvästi.
On hirveää miten ihmiset kohtelevat ihmisiä joita he ensiksi seuraavat 24/7 ja
sitten kun he saapuvat ulkomaailmaan ovat he huomattavasti muita kansalaisia paskempia
ja oikeutettuja saamaan tälläistä kohtelua.
Toki maailmassa on paljon väkivaltaa ja se ei tuskin kaikki (onneksi) kohdistu Big brother
talossa olleisiin ihmisiin, mutta on se julmettu määrä mitä julkisuuden ihmiset saavat kokea.

Toiset sanovat olkiaan nostellen "Tätähän sinä lähdit talosta hakemaan.. julkisuutta!"
Kukaan tuskin ei hae taloon sen vuoksi että skandaalimaiset valokuvat siitä miten joku
on sinut koittanut tappaa päätyvät lehtienkansiin ja siitä edelleen kuluttujille ?
Kukaan tuskin on niin julkisuudenkipeä.

Lisäksi miten voi lähteä hakemaan talosta julkisuutta niin kovasti ellei siitä ole harmainta hajuakaan millaista se julkisuus oikeasti edes on? -Siinä teille pähkinä.

Haluan toimittajaksi.
Ollaan Hennan kanssa mietitty hieman sellaista eräänlaista "Blogi-viihde" sivustoa,
joka olisi ehkä Suomen mittakaavassa hieman vastaava kuin esim. Perez Hiltonin sivut.
Puhuttaisiin/kirjotettaisiin asioista joista muut mediat vaikenevat.
Ei nuoltaisi kenenkään persettä peläten että "Jos me nyt kirjoitetaan yks paska juttu, niin
se ei anna meille koskaan enään lausuntoa asioihin!". Vaan tikulla murkkupesään ja LUJAA!

*)Bling!
Äitini on hakenut radiojuontajaksi suomi popille. Oli pakko tähän loppuun mainostaa, koska
jo pelkkä hakemuksen lähettäminen oli iso juttu ja nostan suuresti hattua äidilleni.
Kenenkään ei pitäisi jäädä makaamaan laakereilleen vaikka ikää olisikin jo hieman yli 40 vuotta.
Ja voin sanoa että jos minun mielipiteeni toisinaan saa teidät näkemään punaista,
niin äitini mielipiteet ja jutut saa teidät kävelemään niitä punaisia päin!
Pidän peukkuja &lt;sydän&gt;

www.hymy.fi tänään se sitten alkaa KLO 21 meinaan NIPSUTV.
Be there!
Ensimmäisenä haluan ..en oikeastaan haluaisi, mutta aloitan kuitenkin kirjoitukseni
kyseisellä henkilöllä ja aiheella.
Tänään maikkarilta alkoi ohjelma nimeltään pitkä kuuma kesä (mahtavaa että kesälläkin
tulee telkkarista jotain, eikä vain pelkkiä uusintoja!).

Ohjelman avasi Pete Parkkonen tuo tämän hetken kuumin ja puhutuin poppari?
Se ei riitä että herra on raiskannut Britneyn womenizer biisin coveroimalla sen voicella.
Nyt vuorossa oli Pitkä kuuma kesä biisi jonka hän lauloi tuossa ohjelman alussa.
(Jos sitä nyt voi laulamiseksi sanoa ?)
Ainoat kohdat missä Pete lauloi meni nekin väärin. Ja ne kohdat missä hän ei laulanut
olivat suorastaan koomisia sillä välissä zoomattiin bändinjäseniä joita heitäkin nauratti hieman.
Toivottavasti kyseinen esitys tulee jo tämän illan aikana youtube sivustolle, sillä se on nähtävä
uusiksi!

Minun ja Henna Kalinaisen sinkku haaveisiin on suhtauduttu hieman skeptisesti,
mutta tuon esityksen jälkeen uskon että meitä todellakin tarvitaan myös musiikkibisnekseen.
Ja uskon että siinä missä Pete hillui lavalla mumisten mikkiin niitä näitä niin uskon että
minä ja Henna pystymme vaikka sitten taustanauhojen voimalla vetämään paremman show:n.

Tämä viikko on ollut erittäin raskas töiden puolesta minulle joten nyt huokaisin suuresti kun
Sunnuntai vihdoinkin saapui.
Seuraavaksi nautitaan muutamasta päivästä jotka saan viettää ilman kameroita,
sillä ensi Keskiviikkona alkaa 24/7 lähetykset kotonani osoitteessa www.hymy.fi

Tällä hetkellä minua hieman kaduttaa tuleva koitos ja jos nyt pitäisi tehdä päätöksiä..
saattaisin näyttää punaista valoa kyseiselle projektille!
Mutta kun ajatukseen muutamissa päivissä tottuu niin taitaa loppu mennä ihan itsekseen.
Eikä minua kameroiden edessä olo rasita yhtään, vaan se että olen aika kiinni iltaisin täällä
kotonani. Lisäksi emme vieläkään ole oikeastaan löytäneet yhteistä säveltä henkilön X:n kanssa.
On myöskin kamala tressi kun pitää melkein jokaiselle illalle suunnitella tapahtumaa/teemaa.
Ehkä Keskiviikkona kameroissa nähdään väsynyt ja ärtynyt Niko?

En ole tainnut tämän vuoden aikana olla yhtään viikonloppua kokonaan selvinpäin?
Nyt se kuitenkin koettiin ja olo on mitä mahtavin!
On mahtavaa herätä uuteen aamuun ilman krapulaa ja vapinaa.
Ainakin kerran vuodessa pitää jatkossakin kokeilla (:D!).

Ensi viikolla kuullaan & nähdään paljon!
(Meinaan myöskin täällä ilmoitella nipsutv:n tapahtumista
ja kenties oikaista humalanhuuruisia kommentteja ja tekemisiä.
Toivottavasti yhtä pahoja heittoja ei tulla kuulemaan kuin
edeltäjäni heitti ilmoille. Sillä en halua tulla enää yhtään vihatummaksi
kuin mitä nyt olen:D)!



http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/nipsu-tv-starttaa-keskiviikkona-275

Eli tuon linkin alta löytyy tietoa tulevasti Nipsutv jutusta, joka siis starttaa 27.5 Keskiviikkona!
Kuhistaan ja suhistaan asiasta lisää tulevissa kirjoituksissa, nyt kuitenkin kaikki oleellinen
löytyy tuolta!

Luvassa on v*ttumainen viikko.
Tiesin sen kyllä vilkaisemalla kalenteriin eilen, mutta tämä Maanantai vain vahvisti sen.

Viikonloppuun olin satsannut ihan hirveät odotukset. Mutta sekin meni aika harakoille.
Ja tilanteita, riitelyä, v*ttumaisia ihmisiä, verta, naarmuja
..jos vain olisin osannut aavistaa olisin eristänyt itseni visusti sisätiloihin.

Perjantaina juotiin "Hei ollaan jälleen pissiksiä" -kännit.
Ilta sisälsi mm. rikkinäisellä lasilla tehdyt verivalat (asia jolla en tosiaankaan ylpeile),
mutta kaikessa koomisuudessaan siitä tulee mainita teille.
(mun kädestä lähti palanen! en kuitenkaan halunnut sitä tikattavasti. jääpähän arpi
siitä kuinka idiootteja osaammekaan olla humalassa.)

Mutta jos minä olen idiootti siksi että satutin itseni tahallisesti tai tahattomasti (sekava tilanne),
niin oli kyllä muutkin baarissa seilaavat aika sekaisin ja erittäin idiootteja.
Eräs poika tarrasi minua rinnuksista ja julisti kovaan ääneen " **** mä vihaan sua ***** ****!".
Kyseessä oli oikeastaan vaarallisin tilanne mitä minulle on erään ohjelman (jonka nimeä teille ei
varmana tarvitse mainita?) jälkeen tapahtunut.
En minäkään rakasta ventovieraita juntin näköisiä heteroita, mutta en minäkään roiku heidän
kaulakoruissaan ja uhkaa tappaa heitä?
Miten nämä pikkusieluiset ihmiset luulevat pärjäävänsä maailmassa joka muuttuu vuosi vuodelta
yhä avoimemmaksi?

"Pojat saavat mennä poikien kanssa naimisiin. Mitä poltammeko kaikki kirkot siispä?
Entä jos bensa kallistuu yhä eikä meillä ole varaa ostaa sitä? Tapammeko kaikki papit jotka
heitä vihkii?" -Se että käyt yhden ihmisen kimppuun.. Ei pysäytä mitään. Aina tulee uusia.
Eikai kukaan ihminen kuitenkaan voi koko elämäänsä elää vihalle?
Joskus sinäkin aikuistut ja tajuat että se mitä teit, ei oikeastaan hyödyttänyt yhtikäs mitään.

Tilanne rauhottui ja paha sai palkkansa. Edelleenkään en ymmärrä väkivaltaa, enkä hyväksi
sitä missään nimessä. Mutta sitäkin kun on niin monenlaista. On fyysistä ja henkistä.
On hengenvaarallista. On näpäytys korville.
Tämän tilanteen jälkeen nämä henkilöt saivat korvilleen eräiltä Virolaisilta.
(kiitos, ilman teitä tilanne olisi voinut olla niin toinen.)

Iltamme kuitenkin oli hieno.
Sain kuulla kivoja kommentteja ihmisiltä ja sitten niitä vähemmän kivoja kommentteja.
En kuitenkaan baarissa ollessani haluaisi kuulla kumpiakaan vaan haluaisin keskittyä
siihen että saan pitkän viikon jälkeen viettää aikaa ystävieni kanssa ja unohtaa kuluneen
viikon työt ja plaa.
Mutta tilanteisiin tottuu ja niimpä tämä on nykyisin minun arkeani.
Nykyisin osaan elää sen kanssa. Alussa se oli hankalaa.
Mutta ihmisen voi muutamissa päivissä opettaa kävelemään niin että hän näkee maailman
väärinpäin, niin miksen minä olisi yli puolessavuodessa oppinut elämään tämän kanssa?

Lauantaina sitten jännitimmi euroviisuja.

Oli erittäin suuri yllätys että Suomi jäi kilpailun jumboksi.
Tosin finaali oli tänä vuonna erittäin kova ja oli todella paljon maita joille olisi halunnut
ilomielin julistaa "Ja viimeiseksi 12 pistettä menee ________!"
Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen että Norja voitti kisan. Olihan se minunkin lempparini.
(ja yleensä en siis äänestä missään höpöhöpö jutuissa, mutta Norjalle annoin puhelinääneni)
Galleriani oli täynnä kommentteja joissa julistettiin:
"Näytit ihan Norjan edustajalta! Ihkuu."
Lisäksi viestejä tuli paljon myös puhelimeeni ja facebook jatkoi myöskin samoilla linjoilla.
Löytyypä netistä jopa kuvia joissa meidän kuvamme on laitettu rinkkain ja ulkonäköjämme vertaillaan keskenään. Mahtavaa!
Vihdoinkin minua ei yhdistetä enään muumimaailman nipsuun:D!

Viisujen tiimellyksessä siirryimme Vantaalle viettämään iltaamme hyvässä porukassa.

Iltamme meni suhteellisen hyvin. (niin hyvin miten minun seurueellani vain voi mennä)
Tällä kertaa jouduimme odottamaan ensimmäistä varsinaista tilannetta taxijonoon asti.
Siellä humalaisia ihmisiä tietenkin kiehtoo ihan hurjasti "BB-NIKO" ja voi että se antaa
aihetta huudella jos mitä rivouksia meille. Sillä vielä kerran olenhan minä "BB-NIKO".
Minulta siis on viety ihmisarvo ja minun tulee suodattaa ihan kaikki, koska olenhan "BB-NIKO".

Tilanteesta selvittiin nopeasti autoihin ja keskarit pystyssä lähdimme kotiin päin ...kunnes.
Jo taxiin noustessamme kuljettajan ilme oli erittäin tyly sillä hän huomasi minut.
(..joojoo, koska olenhan "BB-NIKO" joten minua ei siis tarvitse kohdella kuten muita matkustajia
jotka ovat tottuneet saamaan palvelua. sillä minua ei tarvitse palvella?)
Ystäväni kiljaisi kimeästi, sillä kuski ei suostunut viemään meitä mäkkärin autokaistalle.
Kiljaisu ei kuitenkaan ollut kuskin mieleen vaan hän kaarsi autonsa noin. 20 metrin päähän
siitä mistä olimme lähteneet ja käski meidän nousta autosta pois.
Haukkui meidät. Huoritteli, homotteli meidät.
Huusimme tietenkin takaisin ja ilmoitimme että meistä kuskilla taitaa olla hieman vääränlainen
ammatti. Taxikuskinhan tulee työssään kohdata päivittäin lukuisia ihmisiä ja olla heidän kanssaan
aika pitkiäkin aikoja suljetussa tilassa. Joka siis vaatii tietynlaista avarakatseisuutta ja
esim. et voi haukkua asiakkaitasi seksuaalisuuden takia vaikka he eivät sinua mielyttäisikään.

Lähdimme ulos autosta huutosateen keskellä. Tilanne oli jo tässä vaiheessa hyvin pelottava
kuskin käytöksen takia.
Päästyämme ulos päätimme jättää takaoven auki ja huusimme kuskille että tulee hänen
nousta autostaan ulos ja sulkea ovi, sillä me emme meinaa sitä tehdä.
Kuskihan toki nousi autosta.. ei toki sulkemaan ovea vaan hyökätäkseen minun kimppuuni?!
"Vitun pikku hintti kyllä mä sulle opetan miten auton ovet suljetaan!"
(vaikka minä en edes ollut se henkilö joka oli oven jättänyt auki autosta, sillä en noussut viimeisenä)

Onneksi ystäväni hyppäsi väliimme ja keskeytti kuskin aikeet joka siis oli käymässä/käynyt kimppuuni. Lähdimme juoksemaan nopeasti takaisin jonoon, koska pelkäsimme kai kuskin
ajavan seuraavaksi päällemme.
Ikävä kyllä tilanne oli niin sekava ettemme kerjenneet / hokanneet ottaa taxin numeroa tai rekisteriotetta ylös. Sillä voin olla varma että kyseinen Vantaan taxi olisi tällä hetkellä työtön.
Asiasta on kovin vaikea lähteä nostamaan syytettä sillä kuljettajan selvittäminen olisi melkoisen työn ja vaivan takana. Sillä olimmehan ottaneet kyydin tolpalta, emmekä siis olleet sitä keskuksen kautta tilanneet.

Pelkään että joskus vielä jollekkin voi ja tuleekin käymään tuon kuljettajan kyydissä hullusti.
Siksi haluaisin asian selvittää ja hommata kuskille potkut.
Ja sinäänsä hauska juttu että kyllä me kaikki kolme hänen kasvonsa muistamme, joten
en olisi tämän tarinani kanssa yksin.
Toivottavasti tuolla miehellä ei ollut kotona odottomassa vaimoa tai lapsia, sillä ei koskaan voi
tietää millaista heidän arki on. Jos kuski ei saanut pahoinpideltyä loppuunasti asikkaitaan ..niin
ehkä nyrkki helisee sitten kotona.
Surullista. Erittäin.

Tällä kertaa hieman surullisen oloinen kirjoitus.. mutta kuuluu minulle paljon hyvääkin.
Nyt kuitenkin oli perinteinen "viikonlopun yhteenveto!". Tällä kertaa tälläinen.

Opetus: Jos mahdollista kulje joukkoliikenteellä, älä taxilla!
Harvemmin metrokuskit kopeistaan kimppuun hyökkää tai raitiovaunuja keskelle Helsinkiä pysäytetään hullun kuljettan takia.

Tää on fakta: Miehelläkin voi olla menkat.
Kuva: Kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Kauhukseni aamulla huomasin kun heräsin ja menin suihkuun että boksereissani oli veritahroja.
(wtf--omg--lol?!).
Olen joskus aiheesta lukenut että miehelläkin on menkat ihan niinkuin naisillakin.
(tosin artikkelissa luki että ihan verta ei kuitenkaan pitäisi tulla?)
Mutta yllätys että minä "luonnonoikku" joudun kokemaan sitten menkat ihan verenvuorodon kera.

Mun oli ihan pakko kuvata tämä tapahtuma ja lisätä kuvakin nähtäville, ihan vain siitä syystä
että tarinastani tulee uskottavampi. Mutta täähän voi jopa mullistaa kaikenmaailman tutkimuksia?
Ehkä seuraavaksi herään meilahdesta jotku letkut päässä ja minusta leikellään koepaloja,
mitä vain tieteen nimissä.

Tosin usein kuulen myös kommentteja:
"Oot niin neiti että sun on pakko olla nainen!"
Ehkä tämä on sitten sitä? Minusta kuoriutuu kunnon leidi.

Jos näin on.. Haluan ensimmäisenä jonku lehden sponssaamat silikoonit!
Sitten haluan iskee jonku ihkun lätkäpelaajan.

Maailma on avoinna tänä viikonloppuna minulle, mahtavaa!
Tosin eikö menkojen aikana pitäisi olla mega,super,hyper pahallapäällä?
Koska minä voin aivan loistavasti.. Ja olo on mitä mahtavin.

Viikonloppuna jännitetään viisuja (liputan norjan puolesta!),
lisäksi taidan olla pitkästä aikaa olla ihan vapaana joten täältä pesee!

Katsotaan miten tilanne edistyy, ehkä mulle huomenna kasvaa tissit?

Vihdoinkin 12 pistettä Norjalle!Tiistai 12.05.2009 22:10


"Ja viimeisenä 12 pistettä menee Norjalle!"

Nyt alkaa viisujen jännääminen. Toivon vilpittömästi suomelle menestystä illan koitokseen
ja uskon että heidät tullaan näkemään myöskin Lauantain finaalissa.
Mutta koko potin tulee viemään Norja. Se on saletti se.
Olen saanut lukuisia kommentteja missä minua on verrattu norjan viisuehdokkaaseen
siis ulkonäön puolesta. On meissä kieltämättä jotain samaa, joissain kuvissa.
Mutta on se söpö! (ja tämä ei ole siis itsekehu kommentti:D)
Pääasia on että voitto tulee pohjoismaille, sillä mehän ollaan varsinaista viisukansaa.

http://www.youtube.com/watch?v=Hg-75lIrP7I

Tällä kertaa ei edes hävetä myöntää että sukuni on Norjasta.
Sillä yleisesti ottaenhan ne on aika alkukantaista väkeä ja siitä nimitys "tunturiapinat".

Mutta nyt sydämmeni sykkii jälleen heille. <3

KP.

Allekirjoitin tosiaan siis sopimuksen joka velvoittaa siihen että olohuoneeseeni asennetaan
kamera joka on päällä 24 tuntia vuorokaudessa ja www.hymy.fi sivustolla voi seurata asuntoani
ympäri vuorokauden. Kuitenkin kameran edessä minun tulee esiintyä vain klo. 21 eteenpäin.
Toki vietän kameran edessä aikaani muulloinkin, mutta tuo on se ns. "sovittu aika".

Se mitä tässä asunnossa tulee tulevien päivien, viikkojen aikana tapahtumaan ei kai ole vielä kenenkään tiedossa. Toki jonkinlaista pohjaa on hieman mietitty ja varmaan lähipäivinä saamme/
saan tietooni lisää infoa.

Olen tahattomasti ja tahallisesti saanut aikaan ympärilleni varsinaisen sirkuksen joka on pahimmillaan
juuri netissä missä kasvottomat ihmiset kirjoittavat perättömiä juttuja niin minusta kuin minun ympärilläni tapahtuvista asioista.
Yksi syy miksi päätin lähteä "nipsutv" juttuun mukaan on se että nyt ensimmäistä kertaa teillä oikeasti on mahdollisuus nähdä millaista on elämä täällä neljän seinän sisällä.
Ehkä se katkaisee niin kovin monelta ikävältä keskustelulta siivet?
Ehkä se synnyttää niin kovin monta uutta keskustelua?

Mutta kun luulee tietävänsä kaiken..
tulen ja vedän maton alta. Ettehän te tienneet juuri mitään?
Nyt kuitenkin myin yksityisyyteni ja katsotaan mihin se johtaa ja kuinka pitkälle?

Odotan tulevaa koitosta jännittyneenä ja erittäin mielenkiinnolla.
Nyt jos joskus mm. suhteeni joutuu varsinaiseen koitokseen. Kestääkö se?
Se on asia joka askarruttaa niin minua kuin X:ää.
Lisäksi kuten me kaikki tiedämme henkilö X ei ole julkisuudessa ja hänen henkilöllisyytensä
ei ole muiden tiedossa. Miten on.. Onnistummeko pitämään hänet poissa kameran edestä?

Nyt on pää täynnä kysymyksiä ja alkuhuuman siivittämänä alan laittamaan asioita kondikseen.
Uskokaa tai älkää paljon on tehtävä ennen h-hetkeä.

Ei muutakuin sirkus pystyyn, sinullakin on tässä teltassa paikka jos niin haluat.
*NOPEA päivitys!

Aina kysellään että missä ,milloin, miten sua voi nähdä?
Tällä hetkellä asioita ja juttuja tulee nopealla tempolla muutamien päivien
varoitusajalla. Mutta huomiseksi minut on pyydetty tuonne
Kampin, Narikkatorille (siellä joku tapahtuma?) niin saunatuomariksi:D!

Eli kyseessä on joku kilpailu, kuka jaksaa saunoa pisimpään.
Aluksi minua koitettiin houkutella siihen mukaan ..mutta en oikeen lämmennyt.
Mutta tapahtumat on aina hauskoja kolotu läpi, jotenka suostuin tuomariksi.
Tapahtuma on klo 12-15 ja paikanpäällä on muutenkin kaikkea menoa ja meininkiä.
Joten tule ihmeessä moikkaamaan! Paikanpäällä on ilmeisesti tanssii tähtien kanssa
ohjelmasta ainakin porukkaa. (meni hieman ohi, mutta joku niistä juontaa kai tapahtuman?)

Tapahtuman sponssaa Karjala, joten taidan saada tasoittavat sieltä sitten. Ha.

Ja kuten aikaisemmin kerroinkin niin tänään menen aloittelemaan tuonne Johanna Tukiaisen luokse.
Ja tapahtumaahan voi seurata hymy.fi sivujen kautta klo. 21 alkaen.
Mun piti käydä ostamassa joku tuliainen ..mutta kanan muistilla ei pitkälle pötkitä.

Hymy kirjoittikin tänään verkkosivuillaan minun olevan "poikapuolinen tuksu!".
Tämä on lähtenyt eräiden viihdesivustojen kautta liikkeelle ,siis moinen nimitys.
Ja syynä on yksinkertaisesti se että saan sähköpostiini kokoajan kyselyitä jossa
kysellään jos mitä paskaa elämästäni. En kuitenkaan halua kaikille jonninjoutaville
viihdesivustoille elämääni avartaa, joten tästä suivaantuneena he ovat alkaneet
nappailemaan muiden uutisia minusta ja heittävät sinne aina jotain omaa "herjaansa"
väliin. Huvittavaa.
Nykyisin en jaksa edes itse pitää itseäni ajantasalla mitä puhutaan? ja missä puhutaan?,
koska se on fakta että toistaiseksi jossain puhutaan aina sinusta.

Luvassa jännittävä viikonloppu siispä.
Sunnuntaina on sitten äitienpäivä ja lisäksi minun äidilläni sattuu olemaan vieläpä synttäritkin
samana päivänä jotenka pitää antaa huomiota ihan kaksin käsin hänelle.
Olen pohtinut hieman lahjaa?
Kamppailen nytten lahjakortin ja korun välillä.
Lahjakortti tulisi tatuointi liikkeeseen missä otin itse "Faith" tekstini viime vuoden puolella.
Loppukuusta menemme jokatapauksessa yhdessä ottamaan tatuoinnit.
Nyt olen jo saanut päätettyä minkä kuvan otan. Vielä pitää vain valita tarkkaan minkälaisen
ja minne sen laitan. Mutta minun ihoani tulee koristamaan kruunu, sellainen MAHTAVA!

Aurinkoa ihan kaikille !

Heippa!

Vapun jälkeen mun ylitse pyyhälsi kunnon virusaalto ja siinä rytäkässä sitten jäätiin jalkoihin ja
kuusi pitkää päivää vietettiin kotona, korkeassa kuumeessa.
Elin ilman tietokonetta ja puhelinta, koska en yksinkertaisesti jaksanut pitää mitään yhteyttä kehenkään. Mutta ..nyt elämä hymyilee jälleen ja päällä on enää pienoinen flunssa.
Ainoa hyvä asia kipeenä olossa on se että ei tule juurikaan syötyä kun kaikki oksettaa.
Jotenka uskon että olen saanut (noususuhdanteessa olevaa) painoani hieman laskemaan viime
päivinä ja se on ihan positiivista se.

Oon kipeenä tosi kova murehtimaan asioita ja korkeassa kuumeessa nään mitä oudoimpia asioita,
joten sain itseni tietenkin uskomaan että olen sairastunut sikainfulenssaan.
Tällä kertaa onneksi näin ei ollut tai sitten mä olen tiettävästi ainoa ihminen joka on siitä ihan
kotikonstein selvinnyt?

Luontoäiti on tarjoillut mitä uskomattomimpia säitä viikonloppuna. On harmi että en päässyt
niistä säistä nauttimaan ulos, mutta toivotaan että se aurinko valtaisi myöskin tänä viikonloppuna
taivaan (uhkaavasti se siltä ainakin tällä hetkellä näyttää, mahtavaa!)

"Tänään Suomen miespuolinen Tuksu, BB-Niko Tuksun vieraana. Kohut kohtaavat! Prime time klo 21, mutta muulloinkin toki kannattaa Tuksulandiaan kurkistaa."

Tänään sitten pääsen kurkistamaan ihan itse omin silmin tuonne "Tuksulandiaan" että mikä se meno siellä oikeasti on? Odotan innolla.
Pakko sanoa että tämä on ideana jälleen kerran todella mahtava. Ulkomailla kuitenkin lähes jokainen "kohu-julkkis" saa oman tositv:n.
Olen ihmetellyt että milloin näin alkaa tapahtumaan myös suomessa sillä olemmahan me ainakin televisiotarjonnan perusteella aikamoista tositv-kansaa.
Ehkäpä tämä on hyvä alku tälle kulttuurille ja tiedä mitä tämä vielä poikii..

Jotenka minut voi sieltä siispä tänään bongata ilta yhdeksän jälkeen.
Uskompa että laitamme aikamoisen show:n käyntiin, että rahoille vastinetta. Jeah?
Itse meinaan ainakin humaltua ja jos mahdollisuudet sallivat niin pakkohan mun on saada
kokeilla jotain Johannan prinsessapukua. Eikö? ;D

Olen koittanut houkutella X sinne myöskin, niin näkisette vihdoinkin kuka onkaan tuon "X"n takana.
Mutta toistaiseksi ei ole houkuttelut tuottaneet tulosta..
Yhteinen projektimme (mahdollisesti) joka on tässä työnalla enemmän tai vähemmän niin tulee
kuitenkin antamaan hänelle kasvot. Jännää.
Mutta kuten kaikki elämässäni niin tämäkin olkoon vain iso ?-merkki.

Katsotaan mitä saadaan aikaan illalla!
Ainakin varteenotettavia ehdotuksia on eräs toimittaja minulle lähettänyt:D
Nähdään.