IRC-Galleria

Vkloppu oli kohtuullisen kiireinen! Perjantaina heti, kun pääsin Urjalaan alkoi kamojen roudaaminen ja sitä jatkui sitten myöhään iltaan. Neitien kanssa siinä sivussa maisteltiin ilolientä ja jossain vaiheessa saatiin kuningasajatus.. lähdettiin paikalliseen vaahtobileisiin, lolololo. Siellä humpattiin pilkkuun asti ja lähdettiin kämpille pesemään vaatteita ja SAUNOMAAN. Aamulla (tai joskus päivällä) kun pahin rapeli oli ohi, otettiin suunnaksi Tokmanni, josta sitten tarttui mukaan _riittävästi_ roinaa. Samalla reissulla hukkasin TAAS puhelimeni!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! (Se kuitenkin löytyi tänään jostain hiekkatieltä, missä en ole koko viikonloppuna edes käynyt(?) Osaako joku kertoa, miten helvetissä se oli sinne joutunut?!?!) Päivä meni kuitenkin taas muuttolaatikoiden kimpussa ja takapihan aitaa kasatessa, samalla porukalla ja samoilla eväillä, kuin edellisiltana. =============) Puolenyön aikaan lähdettiin liikkeelle, tällä kertaa suuntana Toijala. Paikanpäällä Urjalan kultakurkut innostuivat karaokesta ja ilta menikin melkein kokonaan sen parissa. :::::::::::DDDDDDDDDDDDDDDDDDDd Kolmen jälkeen lähdettiin vielä käymään ABC:lla. Tytöt ottivat siellä sitten asiakseen huolehtia, että saan aamupalaa, kun herään.. "salaattipöydästä" mukaan tarttuikin sitten kananmunia, iso lasillinen muroja, jugurttia ja vaikka mitä. Kiitos näistä! :>

ps. Kiitos myös sille, joka ajoi viime yönä Hämeenlinnasta Helsinkiin Venton takapuskurissa kiinni, pitkät päällä, eikä voinut mennä ohi, vaikka LATUA oli vapaana. Kovasti näytti repivän hermoa, etten mennyt siinä edessä sataaviittäsataakolmeetuhatta, (keskellä yötä vesisateessa::::::::::))))) vaan ajelin hissukseen. <<<<<<<3<3<33<3<3<3<3<3<3<

Hihi, keskiviikkona C-tunnille Urjalaan ja saan kai torstain ja perjantain vapaaks, ehkäpäehkäpä en tiedä. Maanantaina sitten pitkä odotus päättyy ja Väiski kutsuu. ========). 15.9. terveystiedon kirjoitukset - oon paniikizzzz!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.