IRC-Galleria

voi että osaa rasittaa...Torstai 02.10.2008 15:24

Meillä olis ollu tänään vapaata koulusta, mut mulla on se v*tun ruotsin perusteet illalla. Koulu alkaa siis 16.30 ja tunnit kestäs 19.30 asti. Tänään kyllä lähden aikasemmin ku tuo poika sairastu ja joutus olee itestään illan. Käyn siis huvikseen kääntymässä koululla et saan läsnäololappuun nimeni. Onhan se kiva matkustaa linja-autolla 40min x 2 sen takia. Tyttöki joutuu hoitoon siksi aikaa.

Soittelin tänään taas yhteen vanhusten palvelutaloon ja tarjosin itseäni sijaiseksi. Rahapula on huutava, mutta noita töitä ei kuitenkaan ole niin tarjolla mitä luulis hoitoalalla olevan. Meilkeimpä aina soittavat sitten viikolla, kun ei pysty menemään. Nytkin olis pe, la ja su mahdollista tehdä töitä, niin ei soiton soittoa :(
Sain tänään soiton pojan opettajalta. Juho on kiusannut jotain poikaa ja tämän pojan isä oli tänään tuonut sitten poikansa kouluun. Koulun pihalla oli hyökännyt poikani kimppuun ja nostanut rinnuksista ylös. Oli uhannut tappaa ja sanonut, että puristaa pojasta kaiken paskan irti. Oli myös lyönyt poikaani nyrkillä rintaan ja koittanut rikkoa pojan diablon.

Kotona asiasta keskusteltiin pojan kanssa ja tämä poika ketä syyttää juhoa kiusaamisesta on yhtälailla kiusannut juhoa. On vaan jättänyt oman osuutensa kertomatta isälleen.

Rikosilmoitus on nyt tehty ja odotellaan mitä tapahtuu.

Nyt täällä vaan saa pelätä, että se hullu isä tulee tänne riehumaan. Jos kerta kykenee käymään lapseen käskiksi, niin ei varmaan tuota vaikeutta tulla tänne riehumaan. Juho raukka pelkää henkensä puolesta nyt.

Koulun osalta pidetään keskustelut ensiviikolla, jo tämä isä edes suostuu keskusteluun tulemaan. Tulee varmaankin aika mielenkiintoinen keskustelu siitä.

Muutenkin ihmettelen aikuisen ihmisen käytöstä. Mennä nyt suoraan kiinni lapseen. Miksi hän ei ole vaikka voinut ottaa yhteyttä minuun tai kouluun ja olisi keskustelu asiat. Olisipa selvinnyt hänellekkin se ettei hänenkään poikansa ole niin viaton.

Tälläistä meidän päivään tänään. Odotellaan nyt aurinkoa, jos se joskus vaikka suostuisi paistamaan tähänkin risukasaan.

kökkö päivä...Keskiviikko 17.09.2008 01:43

tosi masispäivä ollu tänään :( Koulu on alkanu jo tökkimään kolmen viikon jälkeen (hälyttävää...). Etsitään motivaatiota jostain!

Täällä juttua enemmän http://sairaanhoitajaksi.blogspot.com/

http://sairaanhoitajaksi.blogspot.com/Tiistai 19.08.2008 20:29

Tuolta sitten jatkossa löytyy opiskelukuulumisia :)

Alkas jo se koulu...

IIIKSSunnuntai 17.08.2008 12:55

Enään viikko lomaa ja sit kouluun :O Ja mun pikkuinen menee hoitoon :(

hihi...Lauantai 16.08.2008 16:06

nyt on viinimarjamehut porisemassa. Ällötti vaan ne suuret hämikset mitä tuolla puskissa lymyili.

energia puuska :DPerjantai 15.08.2008 23:49

tänään olen ollut ihmeellinen kotitalousihme xD Aamutuimaan siivoilin. Sitten laittelin pyykkiä koneeseen (päivän mittaan 3 koneellista) ja lihan uuniin ja perunat kiehumaan. Janella meni päikyille, niin intouduin keräilemään kirsikoita ja eka kertaa eläissäin laitoin mehumaijan porisemaan. Erittäin hyvää kirsikkamehua tuli. Sitten aloin miettimään et mitähän seuraavaksi keksisi ja sain kunigas ajatuksen, että tekisin hilloa.

Ei kun kauppaan hillosokeria hakemaan. Loput kirsikat hilloksi ja samoin otin loput viime vuotiset puolukat. nyt on puolukkahilloa 3 purkillista ja kirsikkahilloa 2 purkillista.

eikä tässä vielä kaikki... tein pullataikinan ja nyt paistuu uunissa viimeinen pellillinen pullaa. Kohta saa iltapalaksi maitoa ja pulla... NAM!

Olis pitäny kerätä vielä viinimarjoja ja huomenna sit laittas ne mehuksi. Nyt vaan tais tuo puhti loppua ja taidetaan huomenna janelllan ja juhon kanssa keräillä marjoja. Lupasin Juholle 2e/2l rahaa. Kaippa se sit tulee äippää auttelemaan rahan kiilto silmissä :D

Meillä olis karviaisia ja omppujakin :P Mitähän niistä sitten keksisi... Omput ei onneksi vielä ole kypsiä, niin saa miettimisaikaa.

kivat rusketusraidat...Sunnuntai 27.07.2008 20:57

tai no... paremminkin kärähtäny nahka. SATTUU!!!!!!

uudet kenkulit <3Perjantai 18.07.2008 18:57

Nämä ihanuudet on jopa hyvän tuntuiset jalassa :) Mulle on tullu kamala kenkien hankinta -kausi :D Eilen tuli näiden ihanuuksien lisäksi nilkkurit syksyksi ja ostin feikkicroksit :P Nyt olis vielä parit balleriinat tulossa ebaysta. Siellä on mielettömästi halpoja kenkiä (uusia).

kökkö ilma...Keskiviikko 16.07.2008 15:11

ja pitäs jazzeille lähtee! Miks tuon ilman pitää olla tollanen :(